Ladataan...

Juhannus 2017 on nyt paketissa ja mieleen siitä jäänee tänäkin vuonna viileä sää. Juhannusaaton aattona täällä Helsingissä satoi järkyttävän kokoisia rakeita ja juhannusaattona Päijät-Hämeessä olisi ollut käyttöä toppatakille. Sääjumalat eivät taida nykyään olla ollenkaan juhannuksen puolella. Onneksi hyvä seura, grilliruoka, sauna ja viini lämmittävät, ja rohkenimme lähteä perinteiseen tapaan tanssilavallekin, ja siellä lämmöistä piti puolestaan huolen hyvä seura ja Sami Saaren live-esiintyminen ja tietysti tanssiminen.

Huvittaa, että kuvasaldoni juhannukselta on ihan olematon. Otin järkkärin mukaan, jotta voisin napata kivoja fiiliskuvia muistoksi, mutta kuvaaminen unohtui aivan tyystin. Nappasin muutaman kuvan lähinnä kukkasista lähes heti mökille saavuttuamme, mutta sen jälkeen kamera unohtui jonnekin. Puhelimellakaan en kuvia ottanut. Vasta kotona, kun katselin Instagramista muiden ihmisten juhannuskuvia ja -videoita, tajusin etten itse ottanut sellaisia oikeastaan lainkaan. En edes mitään kivaa juhannusneito-kukkaseppele-järvi -yhdistelmää. Jäin miettimään, onko kuvien puute merkki siitä, ettei ollut mitään kuvattavaa, vai siitä, että oli niin hauskaa että kuvaaminen jäi.

Päädyin siihen lopputulemaan, että kun on oikein hauskaa ja paljon tekemistä, ei todellakaan mieti snäppäilyä tai selfieiden ottamista. Kun keskittyy siihen, etteivät grilliruoat kärähdä tai että saunaan varmasti saadaan tulet, ollaan niin oikeiden ja aitojen asioiden äärellä, ettei tule miettineeksi, millaisen kuvan tilanteesta saisi. Miten ihanan virkistävää! Oikeastaan tuntui vähän hassultakin sitten katsella niitä muiden ihmisten juhannuskuvia - miksi kuvasitte, ettekä vain keskittyneet nauttimaan, rentoutumaan ja pitämään hauskaa?! No ei sillä, tykkään kyllä itsekin usein ottaa muutaman kuvan muistoksi.

Ja toisaalta, tämä sukumökki sijaitsee sen verran metsän keskellä, ettei oma kännykkäni suostu oikein menemään siellä nettiin. Ja se vasta suuri onni ja siunaus onkin! Niinä muutamina kertoina vuodessa, kun tuolla vierailemme, saan vähän automaattisestin pienen someloman. Se tekee kyllä nykyihmiselle hyvää. Toisaalta huvittaa ajatella, että jo pari päivää ilman nettiyhteyttä on nykyajan ihmisille jotain ihmeellistä. Toista se oli vielä pari vuosikymmentä sitten, kun mökille lähtiessä lankapuhelin jäi kotiin ja kukaan ei todellakaan tavoittanut mökkiläisiä kuin korkeintaan pullopostilla (ja netistä nyt ei ollut tietoakaan). Loma oli oikeasti lomaa kaikesta uutistulvasta ja vain totaalista erakoitumista oman porukan kesken. Olenkin usein miettinyt, että joskus kun menemme mökille pidemmäksi aikaa, laitan oikeasti puhelimen kiinni ja pidän sen vaikka autossa koko reissun ajan. Täytyy kyllä ihan oikeasti ottaa se toteutukseen, kunhan vain nyt joskus ehtisimme mökkeillä vähän enemmän ajan kanssa. Tällainen somepaasto olisi varmasti tosi voimauttavaa.

 

Somesta vielä siihen juhannukseen.. Nimittäin, tämä oli nyt viides juhannukseni tuolla samalla seudulla. Ensi vuonna ikioma mökkimme on toivottavasti siinä kunnossa, että pääsisimme viettämään juhannusta siellä. Perinteet ovat tietysti kivoja ja juhannuksen vietto tällä nykyisellä meinigillä on ollut kivaa, mutta ihminen kaipaa välillä vaihtelua ja haluaisimmekin kokeilla seuraavaksi, millaista on juhannusmeininki Itä-Uudellamaalla. Mökkiremonttimme on siinä vaiheessa, että juhannuksenvietto mökillämme onnistui jo tänä vuonna melkein, muttei ihan. Tapetit ovat nyt paikallallaan ja seuraavaksi vielä maalataan lattia ja laitetaan keittiö kuntoon. Sitten pystyy meidän omalla mökillämmekin vihdoin yöpymään :)

Kivaa oli kyllä myös pitkästä aikaa yöpyä tällä mökillä ja nähdä monia tuttuja ihmisiä reissun aikana. Grillattuakin tuli ihan riittämiin ja puusaunassa saunottua, mutta talviturkkia en uskaltanut tuossa jääkylmässä kelissä vielä heittää. Toivotaan nyt sormet ja varpaat ristissä, että se hellekin vielä joskus tänne löytäisi!

Share

Ladataan...

Kirjoittelinkin jo aiemmin valmistelevani juhlia. Ja viikonloppuna sitten juhlittiin, nimittäin minun maisteriksi valmistumistani! Juhlat olivat aivan ihanat, hymyilyttää vieläkin kun niitä ajattelen. Jääkaapissa on vieläkin runsaasti kakkua ja joka paikka on täynnä kukkia, joten juhlahumu ei ole ihan vielä laskeutunut.

Päätin, että sukulaisten kanssa käymme syömässä hyvin ja juhlat puolestaan pidän kavereille. Koska asumme vielä tämän kuun tässä melko isossa asunnossa, päätin säästää rahaa ja olla vuokraamatta mitään tilaa ja sen sijaan pitää juhlat täällä kotona. Juhlatunnelmaa oli kuitenkin kotiin luotava koristeiden ja kukkien muodossa, ja vähän vaihtelin huonekalujenkin paikkaa, jotta sain tilan tuntua ja lisää istumapaikkoja vieraille.

Vein olohuoneen ison ruokapöydän keittiöön, koska siellä meillä sijaitsi "buffetti" ja siihen ruoat ja juomat mahtuivat hyvin esille. Keittiön pienemmän, levitettävän pöydän toin sen sijaan olohuoneeseen, ja huoneeseen saatiinkin vähän väljyyttä, kun pöytä ei ollut nyt niin iso ja kulmikas kuin olohuoneen pöytä. Lisäksi laitoin pöydän ympärille nyt tuollaisia hieman ilmavampia tuoleja (joissa ei ole täysin umpinainen selkänoja), kaikki vähän eri paria, mutta ihan hauskoja noinkin. Meillä ei ollut yhtäkään valkoista pöytäliinaa ja päädyinkin ostamaan tuollaisen valkoisen muoviliinan, koska sen likaantuminen esimerkiksi punaviinistä ei haittaa mitään, kun sen voi helposti vain pyyhkäistä puhtaaksi.

Kesä on hyvää aikaa juhlien pitämiseen siksi, että saatavilla on niin paljon luonnonkukkia. En siis ostanut ollenkaan kukkia koristelua varten, vaan keräsin itse valkoisen syreenin oksia ja levittelin niitä eri maljakoihin ympäri asuntoa. Niistä lähti myös ihana tuoksu! Valkoisia pieniä pompomeja ostin Ikeasta, kolmen kappaleen paketti taisi maksaa kaksi euroa. Vähän niissä oli kyllä askartelemista, onneksi aloitin homman jo edellisenä iltana.

Siirsin yhden lipaston pois olohuoneesta, jotta sain ikkunan eteen pienen pöydän ja kolme tuolia. Tässä pystyi hyvin syödä ja juoda ja ikkunasta tuli kivasti myös viileää ilmaa; lauantai sattui nimittäin olemaan aika lämmin päivä ja täällä sisällä oli jossain vaiheessa aikamoisen kuuma.

Olin niin juhlatunnelmissa, että unohdin aika totaalisesti kuvien ottamisen sitten, kun juhlat toden teolla alkoivat. Olisi ollut kiva saada jokin kuva tarjoilupöydästä, koska olimme tilanneet tällä kertaa ruokia muualta ja juomat sekä näyttivät että maistuivat todella hyvältä. Menussa oli karjalanpiirakoita ja munavoita, fetasalaattia (ja oliiveja erikseen), kana-pastasalaattia, maustelihapullia, savustettua lohta ja juustoja, hilloketta & keksejä. Juomina oli tällä kertaa punaviiniä, valkoviiniä ja boolia. Lisäksi meillä oli ginibaari, josta teimme vieraille gini-drinkkejä heidän toiveidensa mukaan.

 

Jälkiruokana meillä oli perinteisesti kakkukahvit. Hyvä ystäväni taikoi minulle toiveideni mukaiset kakut, eli valkosuklaa-mansikka -juustokakut. Kakut oli koristeltu upeasti marengeilla, macaronseilla ja mansikoilla. Aivan ihanan näköiset ja makuiset kakut, juuri täydelliset näihin juhliin! Onneksi tajusin ottaa edes näistä kuvan.

Sain myös aivan ihania lahjoja - hirveästi kukkia, ihania kortteja, lahjakortteja, astioita... Mutta vaikka koristelut, ruoat, kukat ja muut ovat tietysti kivoja, niin juhlan tekee kuitenkin ehdottomasti rakkaiden ihmisten seura. Oli niin mukavaa nähdä kaikkia tärkeitä tyyppejä kerrankin saman katon alla. Yksi illan kohokohta oli myös trubaduurin esitys, joka kasasi koko porukan yhteen ja sai meidät hoilottamaan mukana. Esiintyjä oli erittäin rento, hauska ja mielettömän taitava.

Mitä parhaimmat ja onnistuneimmat valmistujaisjuhlat siis, en olisi voinut parempaa toivoa <3 Tässä riittää vielä vanhanakin muisteltavaa. Iso kiitos kaikille, jotka olivat päivässä osallisina! Trubaduuri esitti juhlissa Samae Koskista, paikko lainata vielä tähän loppuun yhtä hänen laulamaansa biisiä:

Mä herään aikaisin ja nappaan fillarin

Tänään on hyvä päivä

Mä poljen kaupunkiin, haluun nähdä ihmisii

Tänään on hyvä päivä

Lintu langalla, olut lounaalla

Tänään on hyvä päivä

Viimeinen tupakka, uusi aika alkava

Tänään on hyvä päivä

Tänään on hyvä päivä

Share

Ladataan...

Eräs tuttavani kertoi, että hän haluaisi perustaa blogin, mutta se ei kannata, koska blogit ovat hänen mielestään jo niin menneen talven lumia. Tämä oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen näkökulma ja vaikka keskustelustamme on kulunut jo hyvä tovi, ovat hänen sanansa pyörineet päässäni siitä lähtien.

Ensimmäinen reaktioni oli tietenkin kieltäminen. Sisälläni joku huusi "eeeeiii!!" ja kovaa. Hetken sulattelun jälkeen ymmärrän kyllä sinänsä ystäväni mielipiteen pointin. Sosiaalinen media rantautui elämiimme rytinällä ja on kehittynyt lyhyessä ajassa hurjasti. Blogit olivat yksi somen ensimmäisistä muodoista, ja sittemmin niitä ovat seuranneet vlogit, tubettajat, Instagram, Snapchat, Periscope ja kaikki muut sovellukset, joita tällainen täti-ihminen ei edes tunne nimeltä. Jutellessani teini-ikäisten serkkujeni kanssa kysyin heiltä joskus, lukevatko he blogeja. Vastaus oli (ylläriylläri) kieltävä. Eivät kuulemma oikeastaan koskaan. He seuraavat tubettajia, snäppääjiä ja Periscopea. Se on helppoa ja nopeaa. Se ei vaadi itseltä mitään vaivaa. Jos kyllästyy, voi siirtyä videosta toiseen. Ystäviensä kanssa he lähettävät ääniviestejä, koska se on helpompaa ja nopeampaa kuin kirjoittaminen. Tämän saman kaavan olen kohdannut vuosien varrella myös työssä lasten ja nuorten kanssa - halutaan asioita nopeasti ja helposti, keskittymiskyky on vaihteleva ja tylsistymiskynnys usein iso. Tässä mielessä blogimaailma voisi oikeasti olla uhattuna - nuorempi polvi on selkeästi kuva- ja erityisesti videokansaa. Myös Facebook on arvellut sisältönsä olevan tulevaisuudessa lähinnä käyttäjien lataamia videoita, kun se alkuaikoina oli enimmäkseen tekstimuodossa olevia statuspäivityksiä. Blogien seuraaminen onkin varmasti jossain mielessä "vaativampaa" kuin vlogien - tekstiä pitää itse lukea ja usein myös pureskella, ajatella ja miettiä.

Itselleni kirjoittaminen ja tekstit ovat aina olleet tärkeitä. Siitä syystä haluan kyllä takertua tässä asiassa wanhaan ja olla muutosvastarinta. Haluan nimittäin uskoa, että teksteille on vielä tulevaisuudessaankin oma kohderyhmänsä. Uskon kyllä sen, että tuo ryhmä voi jonkin verran pienentyä, mutta haluan myös uskoa, että tuo jokin porukka on jossain määrin silti olemassa tulevaisuudessakin. Haluan uskoa, että aina on ihmisiä, joille teksti on se omin kanava. Osa blogeista varmasti tulee muuttumaan valtavirran mukana siihen, että sisältö tulee olemaan entistä interaktiivisempaa ja sisältää entistä enemmän videoita. Mutta kun puhun blogeista,  puhun nyt nimenomaan kirjoitetusta sisällöstä, tekstistä. Minulle tekstit ovat tärkeitä ja rakkaita. Kirjoittaminen on tapa purkaa pääni ja sydämeni sisältöä. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että tämä blogi on minulle täysin harrastuspohjainen, enkä joudu ottamaan mitään stressiä siitä, kuinka usein pitäisi tuottaa sisältöä ja minkälaisella sisällöllä houkutellaan suuria massoja. En silti väitä, etteikö olisi kiva tietää, että joku muukin joskus lukee näitä mieleni tuotoksia. Ilahduin kovasti, kun ystäväni kyseli, koska postaan seuraavan kerran. En kuitenkaan olisi valmis luopumaan tekstimuodosta tai muuttamaan omaa tyyliäni massojen takia. Mutta toivon myös, että ihmiset jatkossakin osaisivat arvostaa kirjoitettua tekstiä ja nimenomaan tekstimuotoisia blogeja.

Blogimaailma itsessäänkin tuntuu olevan nyt jonkinlaisessa murroksessa. Todella paljon on viime aikoina kirjoitettu siitä, että blogeihin kaivataan lisää sitä samaa aitoutta, jota niissä oli vielä alkuaikoina. Hyviä kirjoituksia aiheesta ovat tehneet ainakin Anna Vihervaarasta, Saranda ja Vihreä talo. Meneillään on vähän kuin kahtiajako; on olemassa ne ammattimaiset blogit, joille blogin teko on työtä ja blogi on sen mukaisesti täydellisesti sliipattua pintaa, ja sitten on harrastelijat ja puoliammattilaiset, jotka haluavat pitää kiinni tavallisesta elämästä ja tuoda tavallista arkea blogiin. Vaikuttaa siltä, että myös lukijakunta on jollain tapaa vähän väsynyt blogien samanlaisiin mainoskampanjoihin, samoihin kuvakulmiin, samoihin design-huonekaluihin ja samanalaiseen täydelliseen blogibile-elämään. Kaivataan pyykkikasoja, mummolan perintöhuonekaluja, arkiruokaohjeita ja vähän sydänsurujakin. Luulen, että aitous tulee olemaan suurta valttia tulevaisuudessa ja uskon, että se voisi myös olla blogien pelastus tulevaisuudessa. Sen verran mitä vlogeista tiedän, ovat sielläkin nimittäin tykättyjä juurikin ne, jotka tuovat rohkeasti esiin omaan itseään ja omaa persoonaansa sekä sitä tavallista elämäänsä.

Otsikon kysymykseen en osaa vastata muuta kuin sen, että toivon, että blogit eivät olisi menneen talven lumia nyt eikä myöhemminkään. Toivon, että blogeille riittäisi aina se oma lukijakuntansa ja toivon myös, ettei blogimaailmaa vietäisi liikaa sinne ulkokullattuun suuntaan. Toivon, että siinä olisi tavoitettu nyt se pahin piikki ja suunta olisi pikkuhiljaa taas takaisin kohti aidompaa ja tavallisempaa elämää.

-Netta

 

Share

Ladataan...

Ajattelin taas pitkästä aikaa kirjoitella ylös vähän tämän hetken kuulumisia. Yhtäkkiä kevät onkin jo vaihtunut kesään ja monet suunnitelman asteella olleet asiat ovat muuttuneet tai muuttuvat pian todeksi.

- Ensinnäkin, mulla alkoi 10 viikon kesäloma! Tuntuu ihan absurdilta ajatukselta, koska viimeksi olen ollut näin pitkällä kesälomalla 14-vuotiaana, eli kasiluokkalaisena (13 vuotta sitten?!). Ysiluokkalaisena aloitin viikonloppu- ja kesätyöt ja sen jälkeen olen tehnyt töitä joka ikinen kesä ainakin jonkin verran, yleensä paljon. Ensin meinasin hommata jotain tekemistä tällekin kesälle, mutta sitten päätin, että kyllä nyt on korkea aika lomailla ja ihan vain olla. Lomailua on nyt takana vähän reilu viikko, ja täytyy sanoa, että tämä tuntuu vielä todella oudolta! En ole vielä ihan sisäistänyt koko asiaa, mutta toisaalta tuntuu myös tosi erikoiselta, että pitäisikin yhtäkkiä vain olla tekemättä mitään erityistä. Niin monta vuotta on mennyt oravanpyörässä juostessa, että rentoutuminenkin tuntuu vähän vaikealta. Toisaalta kyseinen seikka kyllä kertoo myös ehdottomasti siitä, että hyvään saumaan ja tarpeeseen tämä loma tulee.

- Olen järjestämässä lauantaina juhlat, ja olen niistä ihan innoissani! Rakastan juhlien järjestämistä, kunhan vain saan tehdä sen omaan tahtiini ja tyyliini. Ei siis mitään liian virallista pönötystä tai julkisivun kiillotusta, vaan rentoa meininkiä, helppoja tarjottavia eikä yhtään stressiä. Näihin juhliin olen hankkinut jo vähän koristeita, olen tilannut tarjoiluja muualta ja onpa paikalle tulossa mies & kitara -yhdistelmäkin soittamaan musiikkia. En malta odottaa, että kaikki rakkaat ystävät ovat täällä saman katon alla juhlimassa ja saamme viettää aikaa yhdessä! :)

- Muuttomme lähestyy. Tämän kuun lopussa on määrä muuttaa ja olenkin jo aloittanut muuttoon valmistautumisen käymällä tavaraa läpi. Osa tavaroista menee mökille, osa lähtee mukaan uuteen kämppään, jotain menee ystäville, jotain UFFille ja paljon olen myös myynyt Facebook-kirpputoreilla. Kirjoittelinkin niistä jo aiemmin ja täytyy taas todeta, että ne ovat kyllä hyvä kanava, kun haluaa laittaa tavaraa kiertoon. Lisäksi olen jo hieman suunnitellut, mitä tavaraa meidän pitää uuteen kotiin ostaa, mutta uusien tavaroiden hankinta jäänee siihen ajankohtaan, kun olemme jo muuttaneet.

- Juhannuskin lähenee uhkaavasti. Luulen, että juhannus menee perinteisellä kaavalla, eli samoin kuin pari edellistäkin vuotta ovat menneet. Mitään ei ole tosin vielä lyöty lukkoon, mutta toisaalta mitään muutakaan ei ole suunniteltu. On toisaalta aika hauskaa, että tiettyjä perinteitä on viime vuosina syntynyt; pitkään sellaisista haaveilin ja nyt niitä näyttää ihan oikeasti olevan.

Ihanaa, kun nyt lomalla on enemmän aikaa kirjoitella blogiakin! Jos siellä ruudun sillä puolen on minkäänlaisia postausideoita- tai toiveita, niin niitä saa ehdottomasti esittää kommenttiboksissa. Mukavaa alkanutta viikkoa<3

-Netta

Share

Ladataan...

Kun kaksi vuotta sitten aloimme etsiä vuokra-asuntoa, kävi meillä uskomaton tuuri: satuimme saamaan heti ensimmäisen asunnon, johon iskimme silmämme ja jota kävimme katsomassa. Rakastuimme tähän asuntoon välittömästi ja olemme viihtyneet täällä todella hyvin. Olo on erittäin haikea, kun nyt täytyy todeta, että tämän kuun lopussa on aika jättää tämä ihana koti taakse. Elämässä pitää kuitenkin aika ajoin uudistua ja mennä eteenpäin, ja koska emme halua enää asua vuokralla, on aika heittää hyvästit tälle kodille.

Tuntuu, että olen kuvannut tätä kotia lähinnä tietyistä samoista nurkista, joten halusin vielä ennen muuttoa ottaa kuvia tästä asunnosta ja laittaa niitä myös blogiin. Asunnossa on siis iso eteishalli, keittiö, olohuone, makuuhuone, työ-/pukeutumishuone sekä tilava kylpyhuone. Neliöitä on yhteensä 92.

Olohuone on ollut meille kodin sydän. Täällä olemme viettäneet ehdottomasti eniten aikaa. Olohuoneessa on ruokailuryhmä, jonka ääressä on vietetty iltaa ystävien kanssa, ja lisäksi täällä on tilava löhösohva, joka ei täysin miellytä silmääni mutta joka toisaalta on iso ja mukava, siinä mahtuu hyvin yövieraitakin nukkumaan. Olohuoneesta avautuvat myös pariovet makuuhuoneeseen.

Makuuhuonetta esittelinkin jo omassa postauksessaan. Jossain vaiheessa keksin siirtää sängyn tuohon ikkunan eteen ja se oli paras sisustusratkaisu aikoihin - huoneeseen tuli hurjasti lisää tilan tuntua ja jotenkin tuo sänky vain sopii tuohon kuin nenä päähän.

Keittiötä en ole koskaan pahemmin täällä blogissa esitellyt. Ehkäpä siksi, että jotenkin tuntui, ettei sen sisustus tullut koskaan ihan valmiiksi, vaan se jäi omaan makuuni aavistuksen kolkon tuntuiseksi. Pidin kyllä tosi paljon tästä vetimettömästä, kiiltäväovisesta Kvik-keittiöstä, mutta se myös ehkä teki tilasta omaan makuuni aavistuksen liian valkoisen ja kliinisen. Jotain väriä tai lämpöä olisi keittiöön vielä kaivattu, mutta en koskaan saanut aikaiseksi alkaa miettimään lähemmin, mitä se olisi. Johtunee osittain siitä, että emme koskaan viettäneet hirveästi aikaa tässä huoneessa, vaan usein ruokailemme olohuoneen puolella.

Toinen huone, joka on ollut aika vähäisellä käytöllä, on tämä työ-/pukeutumishuone. Vierashuoneeksikin sitä voisi kutsua, koska muutamat yövieraat ovat siellä majoittuneet. Huoneessa on säilytetty kaikki minun vaatteeni ja lisäksi siellä on työpöytä (blogin bannerikuvassa), mutta töitä siinä on tehty hyvin vähän (jostain syystä nekin on tehty olohuoneessa). Tämän huoneen sisustuksen kanssa on ehkä aavistuksen sama juttu kuin keittiön kanssa - olisi voinut vaatia vielä vähän viilaamista, mutta tällaiseksi se on syystä tai toisesta jäänyt.

Vaaterekkiin olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen ja harmittaakin vähän, etten ole varma löytyykö sille paikkaa tulevasta kodistamme. Mikäli ei, pistän rekin kuitenkin säilöön tulevaisuutta varten, koska nyt muutamme väliaikaseen kotiin ja tulevaisuudessa sitten taas joskus vähän isompaan, jonne rekki toivottavasti mahtuu. Yksi blogin suosituimmista postauksista kautta aikojen on muuten postaus, jossa esittelen kyseisen vaaterekin.

Tämän asunnon erikoisuus on ollut poreamme, emme edes asuntoa katsomaan tullessa tienneet että täällä olisi sellainenkin. Se on kyllä ollut kovalla käytöllä ja sitä jään ehdottomasti kaipaamaan! Emmeköhän joskus tulevaisuudessa asu sellaisessa kodissa, jonne halutessaan voi kylpy- tai poreammeen hankkia, jos ikävä kasvaa liian suureksi. Ammeesta on ollut paljon iloa varsinkin kylminä talvi-iltoina, flunssassa tai silloin, kun on ollut rentoutuksen tarpeessa.

Tämä on kyllä ollut aivan ihana koti, ja toista samanlaista tuskin enää tulee. Mutta liikaa ei kannata jäädä haikailemaan, koska kuten sanotaan, niin yksi ovi kun sulkeutuu, niin toinen avautuu. Muutto mahdollistaa taas uusia kivoja juttuja ja mikä parasta - uusia sisustussuunnitelmia! Niitä onkin jo pää täynnä ja aion myös jakaa niitä täällä blogin puolella, samoin kuin remonttiasiaa, sillä tulemme myös jo ennen muuttoa remontoimaan uutta asuntoa. Muutto meillä on tosiaan tämän kuun lopussa, joten voi olla, että ehdin vielä jakamaan jotain palasia tästäkin kodista.

Mukavaa viikonloppua!<3

-Netta

Share

Ladataan...

Viime vappupäivänä saavuimme aamulla laivalla Tukholmasta Helsinkiin ja kiirehdimme vauhdilla kotiin. Takana oli upea Adelen keikka Friends-arenalla, mutta edessä jotain vielä jännittävämpää: olimme lähdössä hakemaan ensimmäistä omaa koiramme Tampereelta.

Oma koira oli ollut haaveissani jo ihan pikkutytöstä lähtien, ja onneksi sain koirakuumeen helposti tartutettua mieheenikin. Koirarotuja pohdittiin pitkän aikaa ja toki myös sitä, mikä olisi paras mahdollinen hetki hankkia oma koira, mutta sitten kun koirakuume pääsi täysillä valloilleen, syntyi päätös siitä, että hetki on nyt oikea, melko nopeasti.

Ensimmäisestä koiravuodesta on monenlaisia fiiliksiä ja ajatuksia. Tavallaan se on kiitänyt ohi ihan hirveän nopeasti enkä tiedä olenko vieläkään edes täysin sisäistänyt, että nyt se monta vuotta kytenyt toive oman koiran omistamisesta on ihan oikeasti täyttynyt. Tämä johtuu pitkälti siitä, että vuosi on ollut muutenkin niin älyttömän hektinen, että päivät, viikot ja kuukaudet ovat menneet pitkälti suorittaessa monia eri asioita. Mutta toisaalta, juuri siinä kiireisen ja stressaavan arjenkin keskellä omasta koirasta on ollut ihan hirveästi iloa. Onhan se vaan ihanaa mennä kotiin, kun siellä on aina joku iloisena odottamassa. Ylipäätään, Frida on kyllä tosi iloinen ja hyväntuulinen koira, näyttääkin aina siltä kuin hymyilisi. Se on myös rohkea, sosiaalinen, seurallinen ja erittäin kiintynyt omaan kotiväkeensä. Koiran omistamisessa on ollut sekin hyvä puoli, että olitpa kuinka väsynyt tahansa tai satoi taivaalta sitten vettä, räntää tai lunta, pakottaa se sinut aina ulkoilemaan.

En silti todellakaan väitä, että pentuvuosi olisi ollut jotenkin helppo. Päinvastoin! Kuvittelin alunperinkin, että se olisi vaikeaa ja vaativaa, mutta tavallaan se on ollut joissain asioissa vielä vaativampaa, kuin osasin olettaa. En todellakaan suosittele koiran hankintaa, jos ei ole valmis sitoutumaan sataprosenttisesti ja näkemään paljon vaivaa. Kärsivällisyyttä vaaditaan paljon ja sitä olen itsekin saanut opetella tämän vuoden aikana lisää.

Ensimmäiset kuukaudet koiran tultua taloon emme saaneet nukuttua kunnolla. Frida on rodultaan vahtikoira ja se reagoi kaikkiin mahdollisiin käytävästä tuleviin ääniin haukkumalla, murisemalla ja inisemällä. Lisäksi se ei nukkunut kauaa rauhassa paikallaan, vaan ravasi vähän väliä ympäri makuuhuonetta ja pyöri ympyrää. Koitimme toki myös laittaa Fridan nukkumaan yksin keittiöön, mutta siihen se reagoi haukkumalla yhtä soittoa keskellä yötä. Kerrostalossa tämä ei tietenkään toimi, joten Frida siirtyi takaisin makuuhuoneeseen ja meidän piti vain ottaa käyttöön "armeijan kuri", heh. Nykyään Frida nukkuu yönsä nätisti, tosin välillä viikonloppuisin se meinaa aamuisin alkaa pyörimään siihen aikaan, kun normaalisti heräämme arkena. Tästä tavasta opetellaan nyt sitten seuraavaksi eroon.

Sisäsiisteyden opettelu on myös yksilöllistä ja meillä se on ollut yksi asioista, joihin on mennyt turhauttavankin paljon aikaa. Vahinkoja on sattunut pitkin matkaa ja lisäksi usein jos olemme kokeilleet uutta ruokaa, se ei olekaan sopinut Fridan vatsalle ja tästä on myös voinut aiheutua vahinkoja. Tästä viisastuneena hyväksi havaitut ruoat pysyvät nyt ruokavaliossa ja uusia ei ihan hirveän innokkaasti lähdetä kokeilemaan tällä hetkellä.

Samoin Frida on kärsinyt alusta asti jonkinlaisesta eroahdistuksesta ollessaan yksin kotona. Se on ilmennyt siten, että ensimmäisinä kuukausina se oli onnistunut lähes päivittäin murtautumaan keittiön ovella olevasta koiraportista ulos ja levitellyt erilaisia tavaroita, roskia ja muuta ympäri asuntoa ja lähes aina syönyt joitain minun kenkiäni ja vaatteitani. Tähän lääkkeenä oli uuden, tukevamman koiraportin hankinta, Fridalle päivittäin radio päälle sen ollessa yksin kotona ja lisää leluja ja luita päivän ajaksi. Jokin aika sitten otimme käyttöön myös feromonihaihduttimen. Nyt yksinolo sujuu jo paljon paremmin, mutta edelleen siinäkin on vähän petrattavaa. Yhteiseloon kissan kanssa on myös sopeuduttu aika hitaasti, ja kyse on nimenomaan siitä, että koira härnää ja jahtaa kissaa. Tätäkin on onneksi saatu kitkettyä puuttumalla tilanteeseen aina sen ilmetessä ja laittamalla Frida aina "jäähylle" ja torumalla sitä, jos se jahtaa Viiviä.

Frida on myös tosi temperamenttinen tapaus ja varsinkin pienempänä se kokeili aina rajoja joka asiassa. Se ei varmasti halunnut uskoa ensimmäisellä kerralla, kun sitä käskettiin. Sille on siis täytynyt tosissaan näyttää kaapin paikkaa, kun se yrittää isotella.

Muistan kun Fridan kasvattaja totesi Fridaa hakiessamme, että "koirasta on vielä enemmän hommaa kuin lapsista, koska lapsetkin haluavat välillä leikkiä keskenään, mutta koira haluaa aina olla siellä missä omistaja". Minulla ei ole omia lapsia, joten en voi suoranaisesti ottaa asiaan kantaa, mutta sen voin todeta, että koirasta samoin kun lapsista on yhtälailla hommaa kuin iloakin. Frida tosiaankin haluaa olla ihan kaikessa mukana, oli se sitten jumppaamista, ruoanlaittoa tai vaikka suihkussa käymistä.

Helpolla emme ole aina päässeet, mutta paljon olemme oppineet koiran omistamisesta ja hirvittävän määrän iloa Frida on elämäämme tuonut. Frida on aina mukanamme mökkireissuilla ja sukulaisetkin jo osaavat odottaa Fridaa kylään. Koirapuistoissa olemme saaneet uusia tuttuja ja Puppy Paradeen osallistuminen viime keväänä oli yksi hauskimmista jutuista miesmuistiin. Meitä haastateltiin paraatin tiimoilta Hesariin ja Hesarin videollekin.

Saa nähdä, millaiseksi muodostuu toinen vuosi koiranomistajana. Luulen, että jo vähän seesteisemmäksi ja tasaisemmaksi nyt, kun Frida on jo oppinut monia eri taitoja. Tänä vuonna vuorossa voisi olla esimerkiksi jonkun yhteisen harrastuksen tai kurssin kokeileminen Fridan kanssa.

-Netta

Share

Pages