Kaikki paras on vasta edessä

Kun kevättä ennen on pitkä ja mieltäsi painava jakso / Niin ota sun lämpimin takki ja huivi, ja halkaise pimeä / Tulen sua vastaan, näet mut kaukaa,tunnistat hattuni / Minua halaat, alat jo palata elävien kirjoihin (Samuli Putro)

Koska olen ehkä maailman aamu-unisin ihminen, kuljen yleensä kuuden minuutin matkan ratikalla töihin (hupsua, tiedän!). Tänään ratikkaa ei tullut, pysäkki oli täynnä turhautuneita ihmisiä. Päätin kävellä. Ja kävellessäni totesin, että niinhän voisi tehdä useamminkin. Aamuaurinko värjäsi rakennusten yläosat, katot ja kirkontornit kultaisiksi. Kaikki se kauneus ja tunne lähenevästä keväästä sai sisälläni läikehtimään. Toive ja ajatus keväästä, valosta ja lämmöstä meinasi pakahduttaa. Oikeastaan keväthän on jo täällä, mutta tarkoitan sellaista ihan oikeaa kevätkevättä – tiedätte varmaan mitä haen takaa. Sitä, kun saa vaihtaa kevättakiin, ja uskaltautuu jossain vaiheessa kulkemaan takki auki (niin konkreettisesti kuin kuvainnoillisestikin). Kun vaihtaa painavat ja puhki kuluneet talvikengät uusiin tennareihin, jotka tuntuvat niin kevyiltä, ettei niitä edes huomaa jalassa. Kun hiekka rapisee kävellessä, leskenlehdet puskevat esiin mitä kummallisimmista paikoista ja valoa riittää pitkälle iltaan asti. Kun vatsanpohjassa liitelee perhosia siksi, että on niin rakastunut vuodenaikaan ja vähän kaikkeen.

Yleensä ihmiset hehkuttavat kesää, ja ymmärrän kyllä miksi. Meille suomalaisille lämpö ja valo ovat todellakin harvinaista herkkua. Mutta varsinkin näin mökkiläisenä olen oppinut arvostamaan kevättä entistä enemmän. Sitä, miten se saapuu vähän kujeillen. Antaa vähän odottaa itseään. Ja miten ihanalta sen saapuminen tuntuukaan pitkän talven jälkeen. Miten voi joka vuosi todeta itselleen, että selvisinpähän sitten tästäkin talvesta. Selvisin, vaikka aina ei pimeyden keskellä ihan siltä tuntunutkaan. Postauksen alun sanat ”kevättä ennen on pitkä ja mieltäsi painava jakso” ovat tänä talvena todellakin päteneet minuun. Ja silti: selvisin siitäkin.

Ja miten hyvä tunne sen tajuamisesta ja toteamisesta tuleekaan! Ja miten hyvältä keväällä tuntuukaan, kun tietää kaiken ihanan olevan vielä edessä. Monta kuukautta valoa ja lämpöä edessä. Monta kuukautta jotenkin huolettomampaa elämää kuin talviaikaan. Mitä väliä, vaikka nukkumaanmenoaika venähtääkin? Onhan valoisaa. Mitä sitten, jos kaapissa ei ole ruokaa? Voi syödä mansikoita ja jäätelöä.

Haluan uskoa, että se pätee vähän elämäänkin. Mulla luki joskus entisen keittiöni liitutauluseinällä lause ”The best is yet to come” – paras on vielä edessä. Uskon, että kaikkea aika kivaa ja ihanaa on todellakin elämässä vielä edessä – vaikka paljon ihania asioita on toki tullut jo koettuakin. Ehkä sen kevään ja varsinkin kesän huolettoman mentaliteetin voisi koittaa saada koskemaan myös muita vuodenaikoja ja elämää ylipäänsä? Siinä on ainakin aika hyvä tavoite.

-Netta

Kommentit (5)
  1. Tuoreita mansikoita odotellessa <3 Jäden kera!

    1. No niinpä! Aijai, kohta ne on jo täällä <3

  2. Ihana muistutus keväästä ja kaikesta hyvästä! 🙂

    P.S. Aivan superihana kuva! Te molemmat <3

    1. Niitä odotellessa! <3

      Ja voi kiitos paljon! <3 Ihanaa, kun on taas sen verran valoa, että sisälläkin saa kivoja kuvia! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *