Ladataan...
A dream come true

Itsellä on aivan mahtava viikko takana, siis kaikin puolin! Eniten energiaa on antanut opintojen alkaminen kunnolla, sillä nyt ollaan päästy asiaan: aivohermot ja lasten kielihäiriöt täältä tullaan! Meillä oli keskiviikkona lukuvuoden ensimmäinen luento, jolloin päästiin logopedian asioiden suhteen täysin uuteen asiaan koskien mm. suun lihaksia ja niiden toimintaa. Toki aika paljon tuli kertausta myös aivohermoista ja niiden toiminnasta, jotka meidän tulisi tämän kurssin jälkeen osata unissaankin. Viikko alkoi kuitenkin pienessä jännityksessä, sillä meillä oli ensimmäinen tapaaminen ensikontaktiterapian asiakkaan kanssa ja pääsimme parini kanssa tänään suunnittelemaan tulevia kuntoutuskäyntejä. Terapian suunnittelu on todella mielenkiintoista, mutta myös haastavaa, sillä se vaatii uusiin asioihin perehtymistä sekä taitoa yhdistää kuntoutuselementti erilaisiin peleihin ja harjoituksiin.

Viikon toinen kohokohta oli torstaina, kun pääsin seuraamaan yhden meidän opettajan pitämää puheterapiaa kahdelle eri asiakkaalle. Oli todella avartavaa nähdä, miten puheterapeutti eri tilanteissa toimii ja millaisia harjoituksia voi esimerkiksi käyttää. Yllätyksenä tuli se, kuinka monella tavalla yhtä leikkiä tai peliä voi käyttää eri taitojen harjoitteluun. Meidän opinnoissa mielestäni mahtavaa on se, että käytännön läheisyys kulkee käsikädessä opintojen kanssa koko opiskeluajan.

Perjantai kuluikin kokonaan arviointimenetelmien parissa, sillä vaikka eilen oli vain yksi luento 14-16 niin itse tulin yliopistolle jo puoli kahdentoista aikaan syömään ja väsäämään ryhmäni kanssa power point -esitystä kahdesta lasten arviointiin käytettävästä testistä. Logopedian opinnoissa yllättävän paljon aikaa kuluukin erilaisten ryhmätöiden ja -esitysten tekemiseen. Meidän olisi myös tarkoituksena harjoitella testien tekemistä itsenäisesti ja kirjoittaa kokemuksistamme oppimispäiväkirjaa. Välillä tuntuukin, että logopedian opiskelijan harteilla on aika paljon itsenäistä opiskelua (miksei muillakin yliopistoaloilla) ja on täysin omasta itsestä kiinni, kuinka hyvin asiat haluaa/jaksaa opetella.

Ja mikä parasta tässä viikossa, niin pääsin taas pitkästä aikaa viettämään rentoa viikonloppua Pohjanmaalle lapsuuden maisemiin. Itse rakastan maaseutua, vaikka kaupungissakin hyvin viihdynkin. Luvassa siis rento ja toivottavasti stressitön viikonloppu!

Nahkatakki (vila), neuletakki (object), huivi (pieces), toppi (h&m), farkut (pull & bear), nilkkurit (anna field).

Tekstiä kuvittamassa tällä kertaa tiistaina otettuja asukuvia. Olen jo pitkään odottanut pääseväni ottamaan kuvia Amurin työläismuseokorttelin maisemissa, jossa on aivan ihania vanhoja rakennuksia ja mukulakivikatuja. Eihän täällä Tampereella olekaan tullut asuttua kuin vasta kolme ja puoli vuotta ja nyt vihdoin pääsin näihin maisemiin. Tästä saan kiittää siskoani, joka innostui taas lähtemään kuvailemaan kanssani. En voi kun todeta, että ihanat maisemat ja kirpeän viileä, syksyinen sää!

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

Share

Ladataan...
A dream come true

Veikkaan, että aika moni vastaisi suoralta kädeltä tähän kysymykseen, että ei koskaan. Ja niin myös itse ajattelen suurimman osan ajasta. Toisaalta kysymykseen saa ehkä hieman erilaisen kontrastin, jos sen muotoilee hieman vähemmän kärkkääseen muotoon "koska unelmat ovat muuttuneet joksikin muuksi" tai "koska unelmien toteuttamisesta on tullut taakka".

Jollakulla ei välttämättä koskaan. Mutta joillakin varmasti joskus. Mielestäni unelmat ovat hassuja asioita siinä mielessä, että ne pysyvät yhtä tiukasti mielessä kuin punaviinitahra pöytäliinassa. Mitä kauemman ne odottavat, sitä kovemmin ne jäävät kiinni, eivätkä kulu kovin helposti ajan myötäkään. Siinä ne kököttävät ja ovat olemassa. Keskitymme niin paljon unelmiimme, että ne alkavat säilyä mielessämme muuttumattomina totuuksina, vaikka todellisuudessa ne ovat saattaneet saada jo uutta tuulta purjeisiin ja ajautuneet kauas sieltä missä ne joskus olivat. Tai mitä ne joskus olivat.

Ihmisellä on tietty taipumus takertua asioihin. Ihminen toistaa samaa kaavaa itsekään sitä tajuamatta. Hieman sama on unelmissa: me nappaamme ne jostain, kasvatamme niitä vuosia ja kuvittelemme koko elämämme mahdollisesti niiden ympärille. Hitusen vaikeampaa on kuitenkin tajuta, että itse on saattanut kasvaa pois unelmastaan ja siirtyä salaa haaveilemaan jostain täysin ihan muusta. Silti vanhan unelman haamu kummittelee mielessämme. Ihan vain koska se on tuttu ja turvallinen mielikuva ja olemme tottuneet jäsentämään maailmaamme sen kautta.

Mitä jos katsoisit tulevaisuuttasi täysin uudesta näkökulmasta? Jos voisit tehdä ihan mitä tahansa ja unohda tässä heti alkuunsa todellisuus siitä mitä tällä hetkellä teet tai mihin sinulla olisi mahdollisuuksia. Mieti ihan mitä tahansa mitä haluaisit tehdä ilman ennakkoluuloja tai kritiikkiä.

Unelmistaan voi myös luopua. Kukaan ei kiellä tai estä sitä. Joskus yksinkertaisesti itse tajuamme kasvaneemme pois vanhoista unelmistamme ja avaamme ikkunan uusille mahdollisuuksille, ehkä jollekin täysin tuntemattomalle ja ehkä jopa hieman pelottavalle. Joskus taas niistä voi joutua luopumaan haluamattaan. Joskus oma vaikutusvalta ei yksinkertaisesti riitä. Joskus joku muu päättää sen, miten asiat menevät ja meidän tehtävämme on seurata hiljaa vierestä. Tällöin joku muu tulee unelman tielle ja on pakko valita toinen suunta. Toisille tämä on varmasti vaikeampaa, toisille helpompaa. Joku voi löytää uuden unelmansa vanhan unelmansa viejästä, toinen taas harmitella unelmiensa roskiin heittämistä vielä vanhempanakin. Kukaan ei kuitenkaan kiellä meitä palaamasta unelmiemme luo uudelleen, ehkä jopa vasta useamman vuoden jälkeen. Ehkä löydämme unelmamme uudelleen ja toteutamme ne.

Unelmasta luopuminen voi kuitenkin olla myös helpottavaa. Joskus tuntuu, että unelmien tavoittelu on oikeasti melko raskasta sekä energiaa ja aikaa vievää, vaikkakin jälkikäteen hyvin palkitsevaa. Siinä vaiheessa kun unelman tavoittelusta tulee kuitenkin jokapäiväistä taistelua ja omat voimat alkavat olla vähissä, voi olla hyvä tarkistaa unelman todellisuus. Haluanko todella tätä? Onko tämä kaiken vaivan arvoista? Jaksanko pinnistellä unelmani toteuttamiseksi? Jos unelmat karkaavat kerta toisensa jälkeen, huolimatta kaikkensa antamisesta, voi olla hyvä pysähtyä.

Tätä kirjoittaessani mielessäni vilisee kymmeniä eri artikkeleita, joita olen lukenut unelmista ja niiden saavuttamisesta, mutta ei yhtäkään siitä kuinka unelmat voivat yksinkertaisesti joskus olla liian suuria tavoiteltaviksi tai liian raskaita kannettaviksi. Mietinkin onko edes sallittua puhua unelmista luopumisesta? Ei kukaan tietenkään kannusta meitä luopumaan unelmistamme, mutta voimme aina itse tarkistaa niiden ajankohtaisuuden ja sen, kuinka paljon unelmat todella vastaavat sitä mitä me tällä hetkellä omalta elämältämme haluamme.

Itse olen kiitollinen, että saan toteuttaa omaa unelmaani ja opiskella niin mahtavaa ja antoisaa alaa! Muistakaa unelmoida ja toteuttakaa ne todelliset unelmanne! :)

Share

Ladataan...
A dream come true

En voi hehkuttaa tarpeeksi, kuinka ihanaa on kun syksy on taas täällä ja mikä parasta niin yliopisto on taas alkanut! Elokuun loppupuoli ja syyskuun alku meni alkuhulinoissa, kun olin tuutorina toivottavamassa meidän uusia opiskelijoita tervetulleeksi yliopistolle ja järjestämässä jos jonkinlaista ohjelmaa. Mutta nyt fuksihulinoista on suurin osa jo onneksi takana ja pääsee omien opiskelujuttujen pariin. Tuossa jo aikaisemmassa postauksessa vähän jo kirjoittelinkin, mitä kaikkea tältä vuodelta odotan, vaikka koko ajan odotukset lisääntyvät, kun uusia kursseja lähtee käyntiin.

Yksi parhaista kesän aikana tapahtuneista muutoksista on ollut se, että rakas siskoni pääsi opiskelemaan myös Tampereelle ja muuttikin elokuussa tänne. Siskoni tulee varmaan pyörimään blogijutuissani, sillä hän pitää myös blogia lähinnä psykologian opinnoista ja opiskelijaelämästä yleensä, muistakaahan tsekata! Siskoani saan kiittää myös tämän päivän asukuvista ja toivon, että hän ottaa niitä myös jatkossa!

Itsellä oli tänään tosiaan ihanan rento päivä, sillä luentoja oli vain yksi 10-12, mutta sitäkin haastavampi sillä kyseessä on Suomen kielen äänne-ja muoto-opin kurssi, josta tulee myös liki joka kerta kotitehtäviä ja tunneilla kuunteleminen on välttämätöntä. Saati, että kurssi on yksi harvoja, joissa on oikeasti läsnäolopakko. Tähän mennessä kurssi on ollut jopa paikoin mielenkiintoinen, mutta odotan jo kauhulla että pääsemme syvemmälle kurssin sisältöön, jossa odottavat morfeemianalyysit ja muut sanahirviöt..

Luennon jälkeen olimme sopineet siskoni kanssa menevämme yliopiston viereiselle kirpputorille, josta löytyy aina taatusti jotain ostettavaa! Tämä on hyvä ottaa huomioon silloin jos yrittää olla ostamatta mitään.. Itsekin taisin toissa päivänä heittää poikaystävälle kuuluisan lausahduksen, että nyt en kyllä osta enää uusia vaatteita ainakaan vuoteen. Mutta toisin kävi. Toki itseä voi aina lohduttaa sillä, että ostaa käytettyjä eikä upouusia vaatteita. Kirpputorilta tarttuikin mukaan uudenveroinen collegepaita (4€), tekonahkainen kellohame (3€) ja neuletakki (3€). Ei siis mielestäni yhtään hullumpi reissu. Lisäksi tein juuri viikko sitten niin suuren siivouksen vaatekaappiini, että olen viime aikoina luopunut useammasta vaatteesta  kuin olen ostanut tilalle. Selityksiä on monia..

Nahkatakki (Vero moda), neulepaita (h&m), huivi (gina tricot), farkut (h&m), laukku (anna field) ja saappaat (tuntematon).

Kirpputorilta jatkoimme matkaa Sorsapuistoon, jossa oli pakko käyttää hyväksi kerrankin mukana olevaa "omaa valokuvaajaa" ja räpsiä pari asukuvaa tämän päivän asusta. Kuten asustani varmasti näkyy, niin rakastan aivan valtavasti syksyn pukeutumista! Tästä kertoo jo vaatekaappini, jossa on enemmän neuleita ja neuletakkeja kuin mitään muita vaatteita.. Eikä sovi unohtaa saappaita ja superpaksuja kaulahuiveja. Syksy onkin kaikin puolin lempivuodenaikani rankkasateineen ja kurakeleineen.

Ihanaa syksyä kaikille! Nauttikaa myös niistä sadepäivistä (joita tuntuu riittävän)!

Share

Pages