Ladataan...

Kesäloma on vienyt mennessään ja eteenpäin onkin menty viime postauksesta. Joka kerta kun alkaa uusi raskausviikko muistan elävästi kun oli 5.raskausviikko ja olin aivan hurmiossa, "jo viides" ja toisaalta paniikissa tiedostaen, että kaikki oli vielä hyvin haurasta. Ja nyt 14+1, jes!

Kesäloma alkoi kaksi ja puoli viikkoa sitten. Nyt jälkikäteen en tajua miksen hakenut sairaslomaa töissä ollessani. Kevät ja alkukesä on täyttä sumua ja unettomuuden aiheuttamaa alakuloa ja epätoivoa. Eipä siinä silloin voinut kuin heittäytyä siihen tilaan, tehdä se minkä jaksoi ja toivoa, että olo tosiaan helpottaa n.12 viikolla. Ja alkoihan se helpottaakin! Yrjötys tosin alkoi vaan voimistua silloin, mutta mieli on tuntunut virkeämmältä. Olen iloinen ja jaksan tehdä vaikka mitä vaikken nukkuisi paljoakaan! Loma on tietysti jeesannut siihenkin, aamulla saa nukkua tarvittaessa pidempään tai ainakin saa vetää klo 13 tai klo 16 päikkärit (molemmista tullut lomatapa).

Loma on tuntunut tosi hyvältä, kun on hyvä fiilis ja on jaksanut tehdä kivoja asioita. Etenkin mökillä on ollut ihanaa, kun tulee oltua automaattisesti koko päivä raittiissa ilmassa. Sauna ja järvipulikointi ovat nähtävästi myös vauvan mieleen.

Lupasin itselleni, että jos np-ultrassa kaikki on hyvin (ja oli!) nautin loppuraskauden enkä murehdi kaikkia mahdollisia katastrofeja. Pääsinkin aika pitkälle, mutta yksi huoli tuli tietysti. Pelleiltyäni puhallettavalla kumilelulla tipuin sen selästä järveen ja tunsin miten vauva meni kuperkeikan mahassa humpsis! (Voiko sellaista tuntea?? Täräisy veteen oli aika kova ja tuntui kuin mahassa olisi muljahtanut kivi). Toivon, että huomenna neuvolassa kuunnellaan sydänäänet, koska pelkään että vauva on tyyliin irronnut siinä hötäkässä..

Sitten on vähän ärsyttänyt kun ei ole ollut yhtään mahaa, on vaan ihan turvoksissa ja ruma olo. Sisko oli hankkinut rakkauslahjaksi ihania äitiysvaatteita ja sain alkuviikosta ystävältä kassillisen äitiysvaatteita ja onpa iso ero kun pukee päälle jotakin sopivaa eikä kiristävä ja ahdistavaa! Ärsyyntyneenä olen tällä viikolla googlannut muiden vauvamahoja ja miettinyt miten voi muka KAIKILLA MUILLA olla jo ja jo tässä vaiheessa, vauvahan on vielä syvällä uumenissa. Tänään sitten kaupungilla piti ihan pysähtyä räpsäsemään kuva pötsistä, niin söpö se oli ja päivässä tullut, ja raskausmekko tietysti korosti sitä! Turvotustahan se on, mutta olen niiiiin ylpeä turvotuksestakin! <3 Alkaa herätä helliä tunteita tuonne syvyksiin. Kävin ihanan päivän päätteeki ostamassa vauvalle myös ekan asun. <3

Ihanaa kun ei tartte salailla, ihanaa kun maha turpoaa, ihanaa kun hyvä fiilis ja ihanaa kun on loma!

Ladataan...

Ladataan...

Uskomatonta! 12. raskausviikko alkoi tänään. Viimeisestä ehkä kuudesta viikosta ei ole juuri muistikuvia. Olo on ollut kamala, ei varmaan niinkään raskauden kuin unettomuuden takia. Tai niiden kombosta.

Nyt pari päivää on mieli ollut pirteämpi. Jes! Unettomuus vai väsymys on tehnyt sen, että olo on ollut niin tasainen ja apea, että olen pelännyt olevani masentunut. En ole jaksanut hermostua edes ajatellessani, että kaikki muut varmaan ovat tässä vaiheessa aivan onnensa kukkuloilla ja hehkuvat rakkautta täydellisessä hormonien aikaansaamassa ihossaan. Mikä on vähän älytöntä koska olen lukenut varmaan kaikki blogit joissa yksi jos toinen kertoo, ettei jaksa tehdä mitään. Mieskin uskalsi avautua tässä taannoin. "Kiva kun sä oot normaalimpi". -Täh? Enhän mä oo ollut mitenkään erilainen. "Aijaa! Oot ollut niin tunteeton ja etäinen." Jaaa ilmeisesti olen ollut hieman ajatuksissani muutenkin, esimerkiksi sulkenut oven miehen nenän edestä kiinni.

Mutta nyt, pari kivempaa päivää alla! Olen ensinnäkin jaksanut laittaa ruokaa! JA: Toissapäivänä näin ystävää töiden jälkeen, en tiedä koska olisin jaksanut olla töissä JA tehdä vapaa-ajalla jotain. Ja eilen kävin töiden jälkeen shoppailemassa ja löysin vihdoin kivan trikoomekon, joka on ihana nyt ja johon pitäisi mahtua myös kasvava maha (tungin sovituskopissa puseroni "mahaksi"). Ilahduin kauniista mekosta tosi paljon. Tyyli on minulle tosi tärkeä juttu ja iso osa persoonaani. Muutamat viikot ovat olleet ärsyttäviä, kun vanhat vaatteet ovat istuneet jatkuvasti huonommin eikä vanhat housut enää mahdu. Luulin omistavani kymmeniä mekkoja mutta olinkin väärässä. Ja turvotusta on sen verran, että osaa ei voi enää pitää koska nappi saatta kinnata ylämahan kohdalta. Vaikka olin tänään etäpäivällä yksin kotona puin nätin uuden mekkoni ja laitoin kirkkaanpunaista huulipunaa. Jes!

Pahoinvointi on lisääntynyt reippaasti. Yökkään joka aamu. Itse yrjöämiseltä olen ihme kyllä välttynyt vieläkin, jotenkin saan hakuottua henkeä ja nieleskeltyä vastakouristukset loppumaan ennen vessanpönttöä. Kyyneleet valuvat ja vatsa kääntyy ylösalaisin. Etenkin aamut on olleet pahoja, milloin jääkaapi, milloin mikron haju etoo. Se voi olla hajun lisäksi joku ruoka jonka vain näen (tai joka tulee mieleen, miehen lehtipihvit, hyihyihyi. Jos aiemmin raskauden aikana halusin syödä vain lihaa niin nyt ajatuskin etoo). Olen joutunut vaihtamaan työreittini, koska valkoposkihanhet ovat useimpina aamuina sontineet vanhalle reitilleni. Varma yökötys. Vessassa käynti. Kun shampoo osuu huuliin suihkussa. Yöööööh.

Tosi hyvin olen kyllä kaiken kaikkiaan voinut ja yritän iloita siitä. Jossain vaiheessa oikein toivoin oireita, jotta ne muka vakuuttaisivat raskauden olevan käynnissä ja kunnossa. Mulla on kyllä 90 % hyvä fiilis että kaikki on hyvin. Ja lopuu 10 % on lukenut liikaa vauva.fi:n keskenmenokeskusteluja..

Np-ultra on ensi viikolla! Tasan viikko! Odotan sitä niin paljon. Sitten ollaan päätetty kertoa asiasta. Aivan ihanaa. En tiedä miksi tää "valehtelu" tuntuu ihan paskalta. Inhoan pimittää tietoa. Sitä paitsi haluaisin jo jonkun fiiliksen että ei voi olla totta meille tulee vauva!! Ja se varmaan tulee kun a) näkee vauvan b) saa jakaa hämmenyksen ja ilon ja uuden elämäntilanteen perhene ja ystävien kanssa.

Onko muut olleet heti onnesta sekaisin vai onko tää eka kolmannes tällaista ihmettelyn aikaa? On niin pimeetä ettei konkreettisesti tunne vielä mitään vaikka mun sisällä elää viikunan kokoinen olento jolla on sisäelimet ja hampaan aihiot ja joka osaa hymyillä!

Rinnat kasvavat. Ja vatsa on eri muotoinen kuin ennen. Mies ei huomaa mutta minusta se näyttää erilaiselta. Ylävasta tuntuu leventyneen. Ja vaikka mulla on muutenkin löllö vatsa niin nyt tunnistan sen samannäköiseksi kuin tutuilla, joilla raskaus ei ole näkynyt vielä kiinteänä vauvakumpuna vaan näyttänyt vaan ylimääräiseltä vyötäröllä. Vatsan kanssa on vapautunut olo. Olen koko ikäni hävennyt vatsaani, mutta nyt me tullaan juttuun ja mitä pömpömpi, sen söpömpi! Ja kohta alkaa kesäloma ja saa pömpöttää ihan rauhassa ilman työkavereiden uteliaita katseita.

Rv 11+0.

 

Ladataan...

Ladataan...

Jään ylihuomenna kesälomalle ja pähkäilen pitäisikö ennen sitä kertoa jo pomolle raskaudesta? Meillä on eka ultra vasta ensi viikolla, emmekä ole kertoneet vielä muille kuin parille parhaalle ystävälle. Perheille yms kerrotaan vasta ultran jälkeen.

Mutta maha on pömppö, kiitos turvotuksen ja voisin kuvitella että kuukauden kuluttua asiaa on mahdoton piilotella. Pomo palaa lomalta kuitenkin vasta reilu viikko jälkeeni. Olen ajatellut, että on reilua kertoa ensin pomolle ja sitten muille työkavereille. Olisi inhottavinta jos asia kantautuisi hänen korviinsa jonkun muun kautta. Mutta. Pallottelen nyt sillä että ei minulla ole mitään velvollisuutta tai edes hyvä syytä kertoa jo nyt, kun ekassa ultrassakaan ei olla käyty eikä edes oma äiti tiedä vielä! Ja toisaalta sen kanssa, että vähän inhottavalta tuntuu jos hän nyt on vika joka asiasta duunissa kuulee. Hän on tosi kiva ja reilu esimies, ja vaikka tuskin tulee täsät uutisesta ilahtumaan niin hän on hoitanut asioitani aina tosi kivasti. En haluaisi toimia väärin häntä kohtaan.

Tiimiläisilleni olen kertonut jo pari viikkoa sitten. Olen ollut unettomuuden ja raskausväsymyksen takia puolitajuton töissä, unohtelen asioita ja olen tehnyt omalla mittapuullanni törkeän lyhyttä päivää. Tätä häpeää keventämään oli pakko kertoa kollegoille oikea syy ja hehän olivatkin aivan ihania.

Kaksi päivää vielä. Muille en aio kertoa mutta vielä olisi aikaa kertoa esimiehelle. Miten olette toimineet? Olenko ihan älytön? Täytyykö esimiehen kuulla asiasta ekana?

Rv 11+0

 

Ladataan...

Pages