Työpaikkaruokala. Muovituolit, tarjottimet, astioiden palautuslinjasto, jonotus ja kello yhdentoista ruuhkat. Tuttu kuvio monellakin työpaikalla. Ulkolounasruokintaa  useamman vuoden testanneena tällainen työpaikkaruokalasysteemi on ihan uutta ja jännää. Ei tarvitse puolta päivää miettiä että mihinköhän sitä menisi syömään. Ja että mitähän tänään tekisi mieli. Ei tarvi tehä muuta kun mennä ruokalaan, tutkia listaa ja valita mitä haluaa. Paitsi jos on pitkä pitkä jono, niin otetaan salaattia (siinä on aina nopein jono). On kuitenkin tiettyjä asioita, jotka ottavat päähän tällaisessa ruokalasysteemissä. 

1. Kaksikieliset ruokalistat, nuo ehtymättömän (tahattoman) huumorin lähteet. Joskus ruokalajin nimestä on vaikea päätellä, mitä se oikeastaan edes on. Silloin tämmöinen kaksikielinen lista saattaa auttaa, koska kun Suomessa ollaan niin ne englanninkieliset nimet eivät ole läheskään yhtä mielikuvituksellisia. Esimerkiksi "Lamminpäänlumos" on englanniksi "Baked pork cutlet with cream sauce". Eli leivitetty possunleike. Toisinpäin homma on toki haastavampaa. Yliopistovuosiltani on muistossa vielä ne parhaimmat käännöskukkaset: Riistapyörykkäpäivänä ulkomaalaiset opiskelijat ihmettelivät, että what the hell are game balls? Tai kun tarjolla oli broilerin koipia (sellasia niinkun mitä saa kun syö wingsejä, sen kokoisia), vaihtarit saivat lautasella eteensä "party legs of chicken".

2. Omituiset ruokalajit. Listat ovat usein täynnä ihan outoja ruokia. Tuo Lamminpäänlumous olkoon yksi esimerkki. Ihan ehdottomasti paras omituisista ruokalajeista oli usein tarjoiltu Soltorkan-kastike, jota pääsi nauttimaan TTY:n ruokaloissa. Ihmeteltiin nimittäin monta kertaa että mitä on se Soltorkan. Eräänä kertana mysteeri selvisi. Soltorkan-kastike oli nimetty sen purkin mukaan, josta kastikkeeseen lisättiin pääainesosa. Soltorkad tomater. Mää en kestä.

3. Tietyt ruokalajit pitäisi vaan kieltää. Esimerkiksi kaikki valkosipulia sisältävät jutut. Ai että on kiva mennä lounaan jälkeen pieneen neukkariin, jossa puolet porukasta haisee tolkuttomasti valkosibalille.

4. Annostelijatädit/sedät. Minä en tarvitse ihan yhtä paljon ruokaa kun se jonossa edellä oleva puolet isompi fyysistä työtä tekevä miesihminen. Mutta se annostelija vaan läimäseen lautasen kukkuroilleen. Jos siis ei ole tarpeeksi nopea, ja sano että "vähän". Vähän tarkoittaa siis normaalia annosta, joka sekin on reilumman puoleinen.

5. Jälkiruokakahvit. Täällä mun käyttämässä työpaikkaruokalassa on ymmärretty ihmisten pyhä suhde lounaan jälkeiseen kahviin (tai teehen). Se nimittäin kuuluu hintaan. Ulkoruokintapaikoissa vähemmistössä ovat ne paikat, jotka ymmärtävät tehdä asiakkaansa tyytyväiseksi tarjoamalla mariannekarkin ja kahvin lounaan päälle. (Tietty joku muukin karkki käy, jostain syystä mariannekarkki vaan on paras tässä kohtaa.)

Jaa mutta kohtahan se on lounashetki. Syödäkö perinteiseen torstaiseen tapaan hernekeittoa ja pannukakkua? Vai maistuiskohan tänään nauta-aurajuustohöystö. Onneksi tänään ei oo niitä Pirjon lihapullia. Siinä kun heti alkaa miettiä että onko se jälkimmäinen sana oikeasti yhdyssana vai ei.

Ette ehkä uskoneet että joku päivä tässäkin blogissa kirjoitetaan kauneusvinkkejä. Tai siis hiusvinkkejä. Muitakin kun sellaisia "oho, mun tukasta ei mee harja läpi, mutta onneksi sakset on keksitty"-henkisiä vinkkejä. Hipsterityttöjen tyyliin (internetin mukaan) kuuluu paksusankaisten silmälasien lisäksi muhkea nuttura. Ja jotta nutturasta saadaan muhku ja riittävän sotkuinen, käytetään apuna sukkaa. Ennen muinoinhan käytettiin valkkia, mutta sillä tulee melkoisen paljon siistimpi nuttura, jota taas sitten vaikka tanssijat suosivat. No mutta siis, minäpä kokeilin että mitenkäs tuollainen sukkanuttura (nimi kuulostaa epäilyttävältä) toimii.

Ja toimiihan se!

Plussat:

• helppo tehdä
• muhkuus taattu
• ei paina päätä
• ei kiristä
• ihan hauskannäköinenkin
• hiukset eivät mene takkuun
• pinnejä tarvitaan vain pari

Miinukset:

• sulla on sukka päässä
• saatat ottaa itsestäsi kuvia duunin vessassa

Jos joku innostuu tekemään sukkanuttoroita, niin ohjeet löytyy esimerkiksi täältä: . 

Ei kannata ehkä pidättää hengitystä, että hiusvinkkejä tulisi lisää. Vaikka ei sitä tiiä jos joku päivä teen ihan videon aiheesta "Täydellinen surffitukka - näin se tehdään".

Kohtuullisen hyvä tapa viettää aurinkoista iltaa (en suostu vielä sanomaan että kesä, mutta kohta on kesäkesäkesä, jee!) on skipata juoksulenkki (se olis ollut vaan sen puoli tuntia, ei oo paha) ja lähteä syömään keskustaan jätskiä. Ja se jätski tietenkin otetaan annoksena (tamperelaisille vinkkinä, että Cine Atlaksen jätskibaarista saa annoksia myös mukaan, ja hintaa on saman verran kun kaksi palloa sellasesta irtojätskikiskasta). Sen jälkeen lähdetään vähän fillaroimaan vielä Arboretumiin ja vaan fiilistellään kun on kerrankin lämmin. Ettei tarvi sitä untuvatakkia tosiaan enää. Eikä tarvi pipoa. Eikä kaulahuivia! Pärjää sortseilla!

Ihan huippuilta! Huomenna sitten tietenkin sataa. Ja torstainakin sataa, koska sillon varmasti meen lenkille. Pessimisti ei pety!

Puutarhurointiin voi mun kokemuksen mukaan suhtautua kahdella eri tavalla. Tämä on hienosti havaittavissa mun pihalla. Meidän talon piha on jaettu lohkoihin, jokaisella talon asukkaalla on oma suikale pihasta hoidettavana juuri niinkun tykkää. Puolet pihoista on mietittyjä, kauniita ja siistejä. Sellaisia, joista näkee että niiden luontiin on nähty vaivaa ja hoitamiseen käytetään aikaa. Sitten toinen puolisko on sellaista "siis voikukka on oikeesti ihan nätti, ja eikö se nyt ole kukka sekin" ja "hmm, vissiin pitäs ajaa nurmikko, kun se on jo puolisen metriä pitkää". Yllättäen (ei niinkään) mun pihasuikale kuuluu vahvasti tähän jälkimmäiseen ryhmään. Tai on kuulunut viimeiset kaksi kesää. Nyt mulla on oksasakset, taimiloota ja kukkaistutusalueita jopa kolme. Itte istutin! Mutta ei tällä suorituksella (panostuksella) vielä nousta siihen ryhmään joka saisi hyväksyviä nyökytyksiä että onpas siinä tytöllä hienosti laitettu puutarha. Ehei. Mun metodi on tällainen yhdistelmä kahta toimintatapaa: "antaa kaikkien kukkien kukkia" ja "siis eikö tää toimi niin että viskon noita siemeniä vaan multaan, kastelen ja toivon parasta". Ja kyllä se vähän toimii:

Siinä on muistaakseni ainakin kolmea tai neljää eri sortin kukkaa. Parhausihminen kommentoi että "tosta pitää kitkee rikkaruohoja". Jaa niinkun mistä mää tiedän mitkä noista on rikkaruohoja :D Antaa kasvaa vaan, en ees tiiä miltä se lopputulos näyttää. Elämme jännityksen aikoja täällä siis!

Taimitarhassa menee jo ihan hyvin. Tai melkein. Puolet jutuista mitä esikasvatin ohjeiden mukaan sisällä kuolivat ulos siirrettäessä, ja siirryin metodiin "heitän nää siemenet tonne ja katotaan mitä tulee".

Toi mikä tuossa kasvaa, on joko jotain vesikrassia tai sitten persiljaa. Lisäksi tuonne on nyt nakattu papuja, retiisiä, porkkanaa, avomaankurkkua ja basilikaa. Saa nähdä miten käy :D

Oonko ainoa, jonka mielestä on sen Kanerva+Tuksu-jutun jälkeen aina vähän pervoa kun puhuu puutarhanhoidosta? Nimim. Epätietoinen Tampereelta.

On ilmeisen paljon erinnäisiä uskomuksia, jotka liittyvät häihin. Jos olisin erityisen taikauskoinen, olisi useampikin asia jota kannattaisi nyt varoa. Mutta koska olen jo feilannut komeasti useamman jutun, niin ehkä tässä ei ole enää niin suurta murhetta. Uudessa Lilyssä vanhaan tyyliin

5+1 asiaa, jotka voi feilata hääjutuissa

1. Hääpäivän valinta. Maanantai terveyttä, tiistai rikkautta, keskiviikko onnea myötänään, torstai häviötä, perjantai ristintietä, lauantai ei onnea ensinkään. Että ristintietä sitten vaan. Olisi ehkä pitänyt valita sunnuntai, niin siitä ei vanhat noidat olisi sanoneet mitään.

2. Kaason valinta. Kaason pitää olla morsianta vanhempi, kokenut vaimoihminen. No on se kaaso naimisissa, mutta ei se kyllä mua vanhempi ole. 

3. Sormus. Pitäisi maksaa sulhasen kuukausipalkan verran ja olla pariton määrä timantteja. O-ou. ei maksanut niin paljoa, eikä oo yhtään timanttia. Toistaalta, "ei yhtään" voitaneen laskea parittomaksi määräksi, eikö?

4. Puku. Itse ei saisi ommella, tulee itkua kun tökkii neulalla sormeen. No en mä kokonaan pukua ompele (olisi varmaan tarkoituksen mukaista että se puku pysyisi päällä/kasassa), mutta yhen jutun teen ite. Tosin jos virkkuukoukulla onnistun tökkimään itseä niin että itku tulee, niin anon mitalia.

5. Kuulutukset. Ainakin yhtenä kuulutussunnuntaina pitäisi mennä kirkkoon, niin lapsista ei tulisi kuuroja. Tai morsiammesta niin sikeäunista, ettei herää hoitamaan lastaan. No kun ei ole kuulutuksia, että kuuroja lapsia odotellessa. Ja sikeäunisuutta.

+1. Muut asiat, jotka voi vielä mokata, eli jotka pitää hoitaa kotiin:

Ennen kirkkoon (maistraattiin) lähtöä tarvitsen kolme viinaryyppyä. Tämä siksi, että ei tule sitten miehelässä koti-ikävä.

Pitää pussata nuohoojaa. Ilmeisesti tämän paremmin ei voi aviotaival alkaa, onni on taattu. Ilmeisesti jossain maissa ihan nuohoojan voi vuokrata tätä varten. Nuohoojien salaliitto, anyone?

Puvun miehustaan pitää hemmata tulitikku (lämpöä riittää sitten) ja pala saippuaa (pysyy liikkeet liukkaina avioliitossa).

Ottaako joku näitä tosissaan? :)

Minä en oo mikään Twitterin suurkuluttaja, ihan vaan koska en tajua niitä #hashtageja ja kaikkia @merkkejä siellä. Kommenttiboksiin voi kertoo että miten ne toimii, jos joku tajuaa. Mutta hauskuutta siellä kyllä on. Parhaita viime päiviltä:

Prince Charles ‏@Charles_HRH3m

Bonnie Tyler has just sung for the UK. One’s holding out for a zero. #eurovision

Prince Charles ‏@Charles_HRH

53m

No, Harry, you cannot see the "Finnish lesbians honeymoon video". #eurovision

Kullervo Kammola ‏@KKammola

5h

Nyt Leijonilla on lupa tehdä maaleja. Teräsbetonin "Taivas lyö tulta" C-kasetti toimitettiin äsken tiskijukalle. #mmkisat

Niin.

Jos joku teistä tuota Twitter #@juttua käyttää, niin mää oon siellä nimellä sanumaria. Twiittaan ehkä kahden vuoden välein. Tai ei sitä tiiä miten innostun!