Miten muutut liikunnalliseksi ihmiseksi?

Fitness Führer

Jaahas se on syksy ja uusi elämä. Tuommoinen harrastus ja tämmöinen ja nyt lähtee ne kesäkilot. Vuoden päästä juoksen maratonin käsilläni ja niin edelleen. Kuulostaako sinun suunnitelmaltasi? Ettei se vaan olisi ehtinyt lopahtaa jo?

Suunnitelmahan sitä tarvitaan, sillä liikunnallisempi elämä ei koskaan ala vahingossa (kuten sanottiin Hesarin kolumnissa jonkin aikaa sitten). Höpönlöpön. Kyllä se hyvinkin voi alkaa, olen itse todiste siitä. Joten tarjolla tänään, erityisesti sinulle liikunnanvihaaja: Miten muutut liikunnalliseksi ihmiseksi - kirjoittajana liikunnallinen ihminen, joka uskoo, että koko juttu tapahtui sattumalta.

Etsi kuvasta naru. Vai olenko jurpo, joka loikkii pelkät pulikat kädessään?

Koska olen vahingossa aktivoitunut tapaus, voi toki miettiä miten relevanttia minun on näitä ohjeita antaa. Tosin mielestäni ongelma vastaavissa neuvoissa on yleensä se, että ne antaa reipas ja pirtsakka Ihminen on luotu liikkumaan! -hihkuja. Kaikki kunnia Baba Lybeckille, mutta hänen mielestään maksimisykkeillä vedetty juoksulenkki räntäsateessa on palkinto. On myönnettävä, että nykyisin ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, mutta silti tekee mieli huutaa, että et sitten ole koskaan vehnäoluesta kuullut? Suklaasta? Koukuttavan kirjan lukemisesta vällyn alla maaten, vehnäolutta latkien ja suklaata mässyttäen?

Miten ihminen, jonka mielestä liikkuminen on i-ha-naa, voi neuvoa ja motivoida liikkumaan sellaisen, jonka mielestä se on yhtä miellyttävää kuin elämän noloimpien sattumusten miettiminen samalla kun putsaa lattiakaivoa mustamyöhnäisistä irtohiuksista mandoliinikrapulassa? No ehkä voi, mutta uskallan väittää, että meitä on aika monta, joita Juoksu on ihana palkinto! -kiljahtelut eivät saa muuta kuin voimaan pahoin sinne viemäriin.

Jos olet pitkäaikainen lukijani, tiedät miten minulle kävi. Jos et, pikakertaus: lapsena balettia, ei vakavasti, mutta rakkaudella. Muutama vuosi sohvalla. Teininä salille, ei vakavissaan, mutta rakkaudella. Muutama vuosi sohvalla. Mielenhäiriössä Prisman alekorista ostetut lenkkarit, ja kuntoa kahden valotolpan välin verran. Sittemmin kolme kokonaista, puolikkaita yli triplasti enemmän, epälukuinen määrä epälukuisia matkoja. Vaivihkainen tankotanssikokeilu, josta tuli elämäntapa. PT-opinnot, sen sellaista.

Parhaita juttuja liikunnallisuudessa on se, että asioita ei tarvitse jättää väliin siksi, että ei pysty tekemään jotain.

Nyt jos analysoin tätä, niin nimenomaan liikunnallisempi elämä alkoi vahingossa. En ollut mitenkään elämäni kunnossa, mutta kuitenkin sellaisessa, että arjessa selvitymisessä ei ollut mitään ongelmaa. En saanut herätystä siitä, että tämä on nyt ainoa kroppa ja ainoa elämä, enkä edes miettinyt että lapsille pitää olla esimerkki. Minulle ihan totta kävi niin kuin Forrest Gumpille: tuli vain sellainen olo, että voisin juosta.

Halusin kokeilla. Halusin saavuttaa sellaisia asioita, joita minua kiinnosti saavuttaa, kuten maaliviivan. Kuulostaa ehkä todella urpolta, mutta mietin, että mikä harmittaisi jos kohta kuolisin. Ei minulla ollut kuin yksi vastaus, sitä että en tietäisi miltä maraton tuntuu. Joten en oikeastaan tiedä, miten tähän päädyttiin. Hahmottelin silti muutaman sisäisen sohvaperunan vinkin siihen, miten liikunnalliseksi oikein ruvetaan.

Mieti mitä haluat tehdä ja mitä haluat kokeilla? Jos haluat liikkua, liiku. Jos haluat opetella sukeltamaan, opettele. Älä käy pumpissa siksi, että Mirkku käy siellä, äläkä juokse koska minä juoksen jos itseäsi ei kiinnosta. Siitä ei nimittäin tule yhtään mitään.

Aseta tavoitteita. Mutta vain sellaisia tavoitteita, jotka motivoivat sinua. Tavoitteen tarkoitus ei ole punnitus, mittaus tai kellotus, jotka kertovat arvosi jollain tavalla. Sen tarkoitus on tarjota sisältöä sekä harrastukseesi että elämääsi. Tavoite voi olla Ironman, tai tavoite voi olla löytää joku kiinnostava laji.

Ensimmäinen maratonini - yksi parhaista saavutuksistani, oli tosi vaikea uskoa, että oikeasti pystyisin siihen. Enhän minä pystynyt juoksemaan.

Älä juutu pitäisi -ajatteluun. Liikkumisessa on kyse siitä, mitä sinä haluat. Pelkästään. Jos et tykkää treenata kovaa, älä treenaa kovaa. Leppoisastikin saa tuloksia aikaan - mikäli ylipäätään tuloksia havittelee. Älä välitä yhtään siitä, mitä muka pitäisi tehdä. Salilla voi käyttää aina pieniä painoja, maratonin tavoiteajaksi voi ottaa kuusi tuntia, zumba voi olla ainoa laji mitä harrastat. Jätä sikseen liikuntapiirakat ja naistenlehtien artikkelit. Liikut sen verran kuin sinulle sopii.

Pidä kiinni siitä, mitä tahdot. Aloitin juoksemisen kun nuorempi lapseni oli alle vuoden ja vanhempi juuri täyttänyt kolme. Syitä sluibata kyllä riitti, ja myös syyllisyydentuntoa siitä, että en sluibannut. Jotkut zen-mestarit sanovat, että palauta tavoite mieleen silloin kun ei huvita. Itse olen aivan liian velttomielinen moiseen, mutta en halua luopua tavoitteestani turhaan. Toimin kuin käänteinen zen-mestari, en pysähdy miettimään mitään, sitäkään että ei huvita.

Mieti tavoitetta. Mitähäh, äskenhän sanoin, että mitä sitä tavoitetta miettimään? Mieti kuitenkin, sen verran että onko se kelpo tavoite ollenkaan. Jos ei yhtään nappaa, koskaan, niin lopeta. Se taas, että ei silloin tällöin nappaa, kuuluu juttuun ihan sisäänrakennettuna, älä siitä huoli. Mikäli tavoite on sellainen, että se todella antaa elämääsi jotain, niin pystyt kyllä lähtemään silloinkin kun ei kiinnosta - ainakin useimpina kertoina.

Se paras liikunnallinen saavutukseni ikinä löytyy oikeasta yläreunasta.

Älä odota ihmeitä. 20 kiloa pois jouluun menessä ja ensimmäinen maraton aikaan 3:30? Onnistuu toki, joskus ja joillakin. Tosi hyvä fiilis treenien jälkeen! Näkyvät vatsalihakset! Onnistuu toki, joskus ja joillakin. Monilla kuitenkaan ei, ehkä ikinä. Jos aloittelija ripustaa koko liikunnalliseksi muuttumisensa näiden varaan, luhistuu systeemi hyvin äkkiä. Motivoidu ihan mistä tahansa: näkyvistä lihaksista, kadehtivasta naapurista tai mahdollisuudesta syödä enemmän, mutta älä pidä sitä ainoana syynä treenata, vaan etsi se merkitys mitä liikunta elämääsi antaa.

Älä odota ihmeitä. Toisessa mielessä. Liikkuminen voi muuttaa koko elämäsi ja ulkonäkösi, mutta ei välttämättä. Liikunnasta saa kyllä paljon, mutta pohjimmiltaan se ei ole muuta kuin tapa viettää aikaa. Älä lataa siihen sen suurempia merkityksiä, jollet sitten etsi uskonnolle korviketta. Liikunnan ei tarvitse olla vakavaa tai merkityksellistä, se voi olla ainoastaan asia jota teet kun et oikein muutakaan keksinyt. Tai koska lääkärisi pakottaa: syödä pitää, nukkua pitää, hampaat pitää harjata ja liikuntaa harrastaa, tämmöistä tämä nyt on.

Hyväksy se, että liikkuminen ei välttämättä ole kivaa. Muut eivät kerro tätä, mutta minä kerron: liikunta on usein ihan tyhmää, tylsää, yksitoikkoista, pahan tuntuista tai ankeaa. Sanon jo toisen kerran: älä jatka mitään, mikä on aina ihan hirveää. Mutta liikkumattomalla ihmisellä voi ottaa hyvin pitkään, ennen kuin treenaamisesta saa mitään iloa. Anna aivoillesi aikaa muokkautua sellaisiksi, että ne ilahtuvat liikunnasta. Se päivä koittaa kyllä. (Ehkä kadotakseen jälleen. Mutta siinä vaiheessa olet jo koukussa ja jatkat jahtaamista.)

Usko siihen, että liikunta voi olla oikeasti todella kivaa. Jos et ole koskaan kokenut minkäänlaista liikunnan iloa, on toki turhauttavaa sitä jahdatakaan. Mutta olen ihan varma, että jos jaksat etsiä, löydät jotain mistä pidät edes jostakin syystä.

Liikunta voi olla välinearvo. Itse tykkään oppia uusia asioita ja kehittyä vanhoissa paremmaksi, mutta en voi varsinaisesti sanoa että tykkäisin ponnistelusta, hikoilusta tai hengästymisestä. Joskus vain jälkimmäisiä tarvitaan, jotta ensimmäiset mahdollistuvat. Liikunnan ilo välttämättä ole riemua siitä, että pystyy temppuihin tai etenemään omin voimin, saati hyvää oloa suorituksen jälkeen. Sanoisin, että noin kaksi kymmenestä juoksulenkistäni on kivoja, mutta ne muut kurjat mahdollistavat sen, että voin lähteä ulkomaille maratonille.

Älä juutu käsityksiin itsestäsi. Olit huono koululiikunnassa? Et osaa tanssia? Sinulla ei ole käsivoimia? Mikään tällainen syy ei estä aikuista harrastamasta liikuntaa, eikä edes harrastamasta jotain tiettyä lajia. Älä turhaan rajaa mitään pois jonkun ikiaikaisen olettaman takia. Kyllä ne käsivoimat siinä kehittyy kun vain aloitat kiipeilyn, eikä missään harrastamassaan lajissa tarvitse olla hyvä.

Hahhahhaa luuleeko joku teistä, että osaan suunnistaa?

Tee asiat helpoiksi. Jos liikkuminen on vaikeaa jo sinällään, niin älä ihmeessä vaikeuta sitä lisää. Osta tarpeeksi kuteita, jotta ei tarvitse jäädä kotiin siksi, että yksiäkään trikoita ei ole puhtaana. Hanki salikortti sille salille, jonka ovelle pääsee ratikalla, äläkä sille, jonne täytyy ajaa bussilla tunti. Yritä olla sen verran järjestelmällinen, että pakkaat tavarat valmiiksi. Syö ja nuku tarpeeksi. Tee selväksi ympäröiville ihmisille, että et tingi liikunnasta. Älä kuuntele nillitystä, mutta älä myöskään kuule joka kysymystä arvostelufiltterin läpi. Pääasiassa ihmiset eivät yritä estää sinua eivätkä kadehdi sinua.

Tee tilaa. Jos et ehdi liikkua, se on varmasti ihan totta. Jotta ehtisit, jotain täytyy jättää pois tai vähemmälle. Karsi niistä, mistä tulee huono olo tai mikä ei kiinnosta, ja tässä taas ei kysytä keneltäkään muulta mitä ne asiat ovat. Ajattele ihan törkeästi vain itseäsi. Ehkä menet pari kertaa viikossa lounastauolla treenaamaan ja syöt töiden ohessa huoneessa, kyllä niitä työkavereita ehtii silti nähdä. Ehkä jätät kaiken muun kuin aivan välttämättömimmän siivoamisen tekemättä. Ehkä et istu hiekkalaatikolla vaan juokset korttelia ympäri ja vedät leukoja kiipeilytelineessä. Ehkä jätät kaverisi baariin ja menet itse tanssitunnille. Ehkä joku muu voi hakea lapset päiväkodista pari kertaa viikossa. Ehkä ostat perheelle eineksiä. Jos ajanpuute johtuu jostain, mistä et halua luopua (telkkarista ja netistä?), tingi niistä vähän, kokonaan ei ole mikään pakko luopua.

Liikunnan harrastamisen ei tarvitse tehdä sinusta pinnallista selfieiden räpsijää. Vaara on kuitenkin todellinen.

Älä juutu käsityksiin siitä, millainen liikunnallinen ihminen on. Sitähän ajatellaan, että paljon liikkuva on aktiivinen ja reipas. Hän lähtee aina innoissaan treenaamaan ja elää kaikin puolin terveellisesti. Liikunnallisen mielestä se maksimisykelenkki räntäsateessa tuntuu koko ajan tosi kivalta. No ei. Liikunta on muidenkin mielestä välillä raskasta ja vaikeaa. Myös laiskat, veltot ja mukavuudenhaluiset ihmiset harrastavat liikuntaa. Sinunkaan ei tarvitse olla yhtään toisenlainen voidaksesi olla aktiiviliikkuja. Ainoa mitä vaaditaan on se, että liikut.

Muista, että voit valita. Ei sitä liikuntaa ole pakko harrastaa. Jos sinä haluat liikkua, liiku. Ketään (paitsi ehkä Babaa) ei huvita aina, mutta sen ei tarvitse antaa estää mitään. Sinä voit päättää, että olet liikunnallinen ihminen koska haluat olla, ja sitten elät sen mukaisesti. Vaikka se olisi ihan urpoa puuhaa suurimman osan ajasta.

Mitä tulee Baba Lybeckiin, niin älä kuitenkaan tyrmää jumppapirkkojen joka sanaa. He eivät ehkä ymmärrä miltä sinusta tuntuu, mutta he eivät vittuile sinulle. Jossain vaiheessa huomaat, että se hyvä olo ei ole fuulaa, ja että juoksusta voi todellakin puhua palkintona. Sitä en toki sano, että sillä tarvitsisi korvata se vehnäolut, itse ainakin valitsen molemmat!

Minä olen voittaja, minä ansaitsen kaksi palkintoa. Eikä se olut maistu koskaan niin hyvältä kuin enkkamaratonin jälkeen. Siellä ulkomailla.

***

If you want to be an active person, be. It doesn't matter if you're actually lazy and fond to beer. That's excatly what I am!

Share

Kommentit

Ei mulla muuta, kun että miks tota sydäntä voi painaa vaan kerran?!?! Laitetaan tähän vielä pari varmuuden vuoksi <3 <3 Ihan loistava teksti, mä fanitan sua! 

FFFifi
Fitness Führer

Hih, kiva :D

Suvi K.
Sisunainen

Juuri näin! Mäkin kirjottelin aikasemmin samasta aiheesta. Mulle ehkä yks tärkein tekijä oli itsekriittisyydestä luopuminen; sen tajuaminen että vaikka olin koululiikassa luokan heikoimmasta päästä, ei estä sitä etteikö mulla voisi olla kivaa liikuntaa harrastaessa. Ja toiseksi tämä, että jos harrastaa liikuntaa niin ei ole pakko muttua heti joksikin pelkkää maitorahkaa ja superfoodeja puputtavaksi alieniksi, vaan että ihan normaalit ihmiset harrastaa liikuntaa.

FFFifi
Fitness Führer

Joo koululiikunta on kyllä tehokas muokkaamaan käsityksiä siihen suuntaan, että liikunta on pakollista ja hirveää eikä missään tapauksessa kivaa :/

Just, ja normaalit ihmiset harrastaa liikuntaa ilman, että se vaikuttaa joka asiaan mitä tehdään, ja ilman siitä tehdään ihan hirveä numero ja laifstailia.

Mahdoton Nainen

Kiitos, tää oli just sitä mitä tarvitsin. Tallennan kirjanmerkkeihin ja taidan printata jääkaapin oveen. 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Niin mahtava teksti ja tuli kuin tilauksesta. Aion tehdä kuten Mahdoton Nainen yllä ja printata tämän postauksen (ja lukea sitä niin kauan, että oikeastikin sisäistän sen).

 

MM
Maijan matkassa

Tää on oli hyvä. Niin hyvä. Sä oot hyvä. Mä lähden lenkille.

FFFifi
Fitness Führer

Hyvä! :D

KIITOS tästä! Kumosit juuri useita väittämiä, joihin olen jossain enemmän ja vähemmän liikunnallisen elämâni aikana törmännyt! Usein liikuntaa suunnitellessa tulee sellaisia tuntemuksia, että kannattaakohan tämä nyt edes kun en kuitenkaan saa aikaiseksi joka päivä urheilla, onkohan mitään järkeä mennä tanssitunnille kun eihän se ole yhtä tehokasta urheilua kuin vaikka lenkkeily jne... kuitenkin se vähäkin silloin tällöin edes pari kertaa viikossa olisi paljon parempi kuin ei mitään! :)

FFFifi
Fitness Führer

Joo musta on aivan älytöntä semmoinen, että pitäisi tehdä tietty määrä ja tietyllä teholla, että muuten ei kannata. Ja se, että aina pitäisi kehittyä. Jos haluaa juosta pelkästään sitä kolmen kilsan lenkkiä, niin miksei muka saisi? Tai miksi just pitäisi mennä juoksemaan jos haluaa käydä tanssitunneilla? Liikunta on niin hirveää suorittamista nykyään, ja se hauskuus jää ihan sivuosaan.

Tänks, tää oli erinomainen teksti. Jonka voin lukea tuntematta kateutta, sillä nyt näyttää siltä, että pääsen vielä tänä vuonna urheilemaan!

Mutta oli mulla itseeni liittymätön pointtikin. Tämä:

Pääasiassa ihmiset eivät yritä estää sinua eivätkä kadehdi sinua.

Musta ylläoleva on hurjan tärkeä havainto. Ei vain liikunnan suhteen vaan muutenkin. Harva meistä on oikeesti niin ihmeellinen, että olis kanssaihmistensäkin elämän keskipiste. Niinpä on helpompaa, kun vaan tekee sitä omaa hommaansa ja tajuaa, että suurin osa lausunnoista on täysin vailla minkäänlaista arvolatausta siellä taustalla.

FFFifi
Fitness Führer

Niinpä. Helpostihan sitä kuulee mitä haluaa kuulla/ olettaa kuulevansa, mutta pääsee tosi paljon helpommalla jos ei suhtaudu muiden sanomisiin niin vakavasti. Iso osa ihmisistä sanoo asioita vaan sanoakseen jotain eikä siksi, että olisi esim. arvostelemassa.

Toivottavasti toivut ja pääset jo pian!

Spf (Ei varmistettu)

Sohvaperunasta aktiiviliikkujaksi siirtyneenä allekirjoitan täysin teesisi. Oma liikuntaurani alkoi kun yliopistoaikoina erosin poikaystävästäni ja lähdin ystäväni kanssa jumppaan saadakseni muuta ajateltavaa. Havaitsin heti että sen kidutuksen aikana ei kyennyt murehtimaan, joten jumpasta tuli tapa ja vähitellen huomasin nauttivani siitä. Sen jälkeen lajit ja poikaystävät ovat vaihtuneet mutta rakkaus liikuntaan säilynyt.

FFFifi
Fitness Führer

Mullakin oli niin, että kun olin ihan hirveässä työpaikassa tykkäsin käydä tosi rankalla lihaskuntotunnilla kun siellä ei pystynyt murehtimaan samaan aikaan :D

Annemaris

Joo. Vaikka ois "niin paljon parempi" käydä toiminnallisen harjoittelun ryhmäliikuntatunnilla, mä valitsin mielummin sen shbam-tunnin, mis mulla on oikeesti kivaa. Nappaa vähän enemmän toi liikkuminen ku tekee sitä mitä haluu, eikä sitä mitä toinen käskee.

FFFifi
Fitness Führer

Nimenomaan! Ehdottomasti mieluummin sitä, mikä on kivaa!

Toisaalta tämä on vaikea kysymys silloin, kun joku laji on kauheaa, mutta huomaa, että siitä on tosi paljon hyötyä :D Mä kävin telinevoimistelussa joka oli tosi rankkaa ja pelottavaa, mutta se paransi mun juoksua ihan älyttömästi jostain ihmeen syystä. En tykännyt niistä tunneista, mutta olisin kuitenkin halunnut ne hyödyt :D Jalkavamma on nyt ratkaissut tämän toistaiseksi.

Annemaris

Nooo kyllä mäki käyn välillä tuol toiminnallises :D Just sen takia koska hyöty on joskus tärkeempi ku mun oma mukavuusalue :D

Kaijju (Ei varmistettu)

Aivan mahtava teksti taas! Liian usein ihmisten "pitää" tai "pitäisi" urheilla jotain sellaista lajia mistä eivät pidä sen sijaan että he saisivat tehdä sitä (urheilulajia) mitä rakastavat.

FFFifi
Fitness Führer

Just näin. Ja ei ole mikään ihme sitten jos into loppuu aika äkkiä!

annn (Ei varmistettu)

Jes! Juuri näin :) Itseäni hieman myös häiritsee "lajiutuminen". Siis pitääkö kaikki liikunta luokitella jonkin nimiseksi lajiksi :D Ok, jonkin "lajin" harrastaminen varmaan motivoi useita, mutta itselläni on tapana ajatella liikkumista vain liikkumisena. Usein lähden vain ulos ja fiilistelen mitä tekee mieli tehdä. Kävelen, etsin lähimetsästä geokätkön, pyörittelen käsiä selän verryttelemiseksi, yhtäkkiä tekeekin mieli juosta.... Kaikkee. Joskus kiipeän puuhun :D Mulle on tärkeää saada tehdä fiiliksen mukaan ja se että ei tarvitse suorittaa mitään, kannustaa lähtemään ulos aina uudelleen. Näin ihan sivujuonteena sanon. (sama pätee myös kuntosalilla, fiilistelen aina "mitä mun juuri nyt huvittais tehdä" :D)

FFFifi
Fitness Führer

Mulla on ihan sama, että menen sen fiiliksen mukaan. Jos lähden juoksemaan, niin teen sitä miltä tuntuu, ja salilla tosi harvoin teen ohjelman mukaan. Saatan kyllä kummassakin aloittaa jonkun ohjelman, mutta aika äkkiä se menee siihen, että miltä nyt tuntuisi tänään :D Eihän tämä varmaankaan tehokkain mahdollinen tapa ole, mutta ei ole väliksikään!

sinisiipi
Seikkailu Aasiassa

Ihan mahtavaa! Itse kun olen ollut aktiiviliikkuja niin kauan kuin muistan, niin on ihanaa kun olet rehellinen ja sanot, ettei se liikunta aina ole kivaa. Mua ärsyttää kun jotkut tuntuu ajattelevan, että mulle on aina helppoa lähteä salille tai lenkille into piukeana. Ei nimittäin todellakaan ole, mutta yleensä siellä salilla tai lenkillä tulee hyvä fiilis tai sitten viimeistään kun se kidutus on ohi :D

FFFifi
Fitness Führer

Toi on musta tosi harmillinen harhaluulo, koska se saa helposti ajattelemaan, että itse ei voi olla liikunnallinen kun se ei ole koko ajan kivaa. Että ne aktiiviliikkujat ovat ihan omanlaisiaan tyyppejä ja itse ei ole sellainen.

Joo aika usein se on kivaa vasta kun se on ohi :D

Hem Buggah

Näin justiinsa. Tuo kivan harhaluulo tuntuu nykyään leimaavan vähän kaikkea: elämän/opiskelun/parisuhteen/harrastuksen pitäisi olla koko ajan kivaa, helppoa ja palkitsevaa. Ellei ole, jokin on pielessä. Mun suurin rakkauteni ja elämänsisältö on musiikki, ja voi piru vie että treenaaminen nyppii välillä niin paljon! On päiviä, että johonkin bändikämpille raahautuminen on vihoviimeinen asia mitä haluaisin tehdä. Tai joskus uuden biisin opettelu ja hinkkaaminen... hyi helevetti. Sit ku vaan menee treenikoppiin, siellä on yleensä ihan kivaa. Ja vaikka ei oliskaan just sillä kerralla, tulee joku aivan mieletön sessio tai keikka tai muu, minkä johdosta homma on taas maailman parasta.

Jos paraskin asia on joskus paskinta, ei voi mitenkään olettaa, että joku vähemmän kiva jaksais napostella koko ajan. Sit pitää vaan päättää, että teen vaikka ei kiinnosta. Ja toki välillä jäädä sohvalle makaamaan, mut sit heti seuraavana päivänä taas reippaasti vaan hommiin. 

Miia_pau
Kolmas linja

Puhut asiaa. Itsehän olen myös paraatiesimerkki vahingossa liikunnalliseksi muuttuneesta ihmisestä, joten kyllä se tosiaan on mahdollista. Minulla on itseasiassa edelleen melko ei-liikunnallisen ihmisen minäkuva, siis siitä huolimatta, että treenaan melko tavoitteellisesti 5-6 kertaa viikossa ja minulla on treeniblogi. Go figure.

Mutta on siis mahdollista sekä harrastaa liikuntaa että säilyttää vanhat kiinnostuksenkohteet, eikä ole pakko muuttua pirteäksi jumppapirkoksi, jolla on omat eväät tupperware-astioissa kaikkialla (paitsi että baarissa ei oikein enää ehdi notkua kun pitää lauantaisin käydä voimistelutunneilla, tästä pieni miinus).

FFFifi
Fitness Führer

Joo mullakin on :D

Jännä on ollut myös huomata, että en enää ole umpisurkea kaikessa. Ennen olin aina lajista ja tunnista riippumatta huonoin, mutta nykyään olen joskus ollut jopa ainoita, jotka pystyvät tekemään jonkun tietyn jutun. Silti mulla on hyvin vahvasti se mielikuva, että en osaa mitään :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Loistava teksti! ymmärrät selkeästi useampaa taustaa ja ajattelutapaa tässä!

CougarWoman
CougarWoman

Mä oon nyt niin kauan ja toistuvasti jo tuijottanut silmät verestäen tuota yhtä kuvaa, että pakko kysyä: onko siinä naru vai vaan pelkät pulikat? :D

FFFifi
Fitness Führer

On naru :D Mun takana, noin vyötärön korkeudella. Meni itselläkin aika kauan löytää :D

CougarWoman
CougarWoman

No kappas :D Huh, tämäkin mysteeri selvitetty, kiitos! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Joko muuten löysit harjoitusasiakkaat vai vieläkö on tilaa? :)

FFFifi
Fitness Führer

Löysin joo :)

Mutta jos PT-ohjaus "oppilastyönä" kiinnostaa, niin laita sähköpostia!

iinalumi (Ei varmistettu) http://unbearablelightnessoftraining.blogspot.com

Hyviä neuvoja, jotka voin aika hyvin oman kokemuksen perusteella allekirjoittaa! Teini-iässä äiti ja iskä yrittivät kovasti saada tytärtään lenkille, mutta niin kauan kun painostettiin, ei kiinnostanut pätkääkään. Sitten kun luovuttivat, keksin ihan ite että olispa siistiä olla siinä kunnossa, että vois vaan pistää lenkkarit jalkaan ja juosta vaikka 45min niin että se on kivaa eikä tarvii kävellä. Siitä se sitten vähän lähti käsistä ja nyt takana on pari maratonia, kolme puolimatkan triathlonia ja eka muttei viimeinen täysmatka. Ehkä elämäni paras juttu että innostuin joskus sattumalta liikkumaan, se tekee nykyisestä elämästä aika paljon hauskempaa. :)

FFFifi
Fitness Führer

Joo itsestä se lähtee, ja vapaaehtoisuudella on kummasti motivoiva vaikutus!

Lähti vähän käsistä :D :D Oi vitsi mäkin haluan tehdä täysmatkan...sitten joskus :P

Atta tuunaa
Atta tuunaa

Ihailtavaa! Itse aloitin liikunnan kesäkuussa. Siihen tosiaan jää koukkuun. Ei minusta vaan maratooniin olisi.

FFFifi
Fitness Führer

Hienoa :) Äläkä sano ettei olisi, kokeilemaan vaan jos kiinnostaa! Mä uskon että jokainen, joka pystyy juoksemaan selviää kyllä maratonista halutessaan: http://www.lily.fi/blogit/fitness-fuhrer/minako-maratonille

Loistava teksti! Tosin unohdin jo mitä siinä luki, kun näin tuon viimeisen kuvan. Franziskaner vehnäolut! Namslurpsahoih! Sen perässä voisin jopa vähän juostakin!!

FFFifi
Fitness Führer

No todellakin :D Noita kuvia esiintyy täällä jo vähän epäilyttävän tiuhaan tahtiin...!

jansu (Ei varmistettu)

Niiiiin hyvä teksti taas kerran &lt;3 Olen myös tällainen aikuisiällä liikkumaan ja urheilemaan innostunut tapaus. Joskus jokunen vuosi sitten juoksin todella paljon, olin ihan siihen koukussa. Juoksin yhden puolikkaan, ja siinä se. Sitten se juoksuinto laantui, ja tätä nykyä käyn ehkä kerran kuussa juoksemassa. Käyn silti monilla kuntosalin ryhmäliikuntarääkkitunneilla. Pitkään podin hirveetä morkkista siitä, kun en juokse. Sitten tajusin, että mitä väliä sillä on jos en juokse. Mä olen nyt kiinnostunut enemmän esim kahvakuulailusta, bodycombatista, steppilautahyppelystä, rullaluistelusta, spinningistä ja käyn siis noilla tunneilla mistä oikeasti tykkään enkä pakota itseäni juoksemaan. Kauan tonkin tajuamiseen meni :D Tanssitunnille tekisi mieli mennä, mutta kun "en osaa, olen tönkkö, nolottaa".. Saa nähdä kauan kestää ennen kuin rohkaisen mieleni ja tajuan ettei sillä ole mitään väliä heiluuko siellä vähän omituisesti muutamat ekat kerrat.

FFFifi
Fitness Führer

Se on yllättävän hankalaa kyllä tajuta että voi tehdä mitä tahansa mistä tykkää, eikä ole pakko tehdä niitä asioita, jotka ei sillä hetkellä innosta.

Mene vaan, mäkin olen tosi surkea kaikilla tanssitunneilla, mutta käyn niissä silti :D

Inka-Mari (Ei varmistettu) http://inkamari.blogspot.fi/

Kiitos mahtavasta tekstistä. Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran vasta tänään, mutta jäin välittömästi koukkuun. Kirjoitat liikkumisesta ja treenaamisesta hauskalla tavalla, etkä ota itseäsi tai liikkumista liian tosissasi. Sain tästä postauksesta ja blogistasi paljon uutta potkua liikkumiseen, kiitos sinulle siitä! :)

FFFifi
Fitness Führer

Kiva että löysit tänne ja kiva kuulla että pidät! Mukavia treenejä sinulle :)

you (Ei varmistettu)

piru kun sulla on vaan sana hallussa! komppaan melkolailla joka kohdassa, itekin oon ala- ja yläasteen pakkoliikuntojen jäljiltä ollu lukion ykköseen asti liikuntavihainen ja laiska. silloin kuljin 3km matkan kouluun ja takaisin auton kyydillä, nyt polkupyörällä tulee päivässä 8km koulumatkoja, kerhopäivänä 14km lisää ja poikaystävän työ ja takaisin 10km... :D juosta yritin kun "fitnessbuumi" tuli, mutta se ei oo yhtään mun laji, pyöräillessä pääsee lujaa ja kauas! ei meinannut ex-liikunnanopettaja tunnistaa kun hänen pitämälleen jumppatunnille menin ;) en oikein oo varma saanko kovin usein sitä hyvänolontunnetta, mutta joku urheilussa silti vetää puoleensa ja hyvä niin, olkoonkin sitten vaan ne tulokset! :D

FFFifi
Fitness Führer

Ihan sama mikä houkuttaa, pääasia että joku :) Ei mullakaan kovin usein mitään tuntemuksia tule, mutta vaikka ei tule hyvää oloa, on ehkä vähemmän paha olo :D

iinuskaaaaa (Ei varmistettu)

Älyttömän hyvä postaus, kiitos! Tämä ja monet muut aiemmat yhtä rohkaisevat tekstisi on vaikuttaneet siihen, että minäkin ei-liikunnallisena ihmisenä uskaltaudun yrittämään kerta toisensa jälkeen. Mut hei, mulla on ongelma: kyllästyn lajiin kuin lajiin joidenkin kuukausien jälkeen. Tai siis en kyllästy, vaan alan tuntea häpeää siitä, etten edelleenkään ole siinä mainittavissa määrin parempi kuin aloittaessani. Ekoilla kerroilla jotenkin annan itselleni anteeksi sen, etten osaa mitään. Jossain vaiheessa sitten alan panikoida: mitä nuo taitavat aktiiviliikkujat ajattelevat, kun tämäkin tumpelo edelleen yrittää harrastaa, vaikkei selvästikään ole millään tavalla lahjakas tässä? Nauraakohan ne mulle selän takana? Ratsastus, juoksu, agility, zumba, jooga... Huoh. Nyt olen innostunut boulderoinnista ja kiipeillyt pari kuukautta ihan mielissäni, mutta tunnistan jo samat oireet. Mulla on siis kai jotenkin edelleen sellainen ajatus, että lajissa pitäisi olla taitava ja lahjakas, jotta sitä saisi harrastaa. Tiedostan ajattelutavan vääryyden, mutta miten pääsisin siitä eroon?

FFFifi
Fitness Führer

Mä uskon että toi on tosi yleistä. Mullakin on välillä sellaisia ajatuksia, niin kuin että mitä mun on järkeä rampata noissa juoksutapahtumissa, kun en kuitenkaan juokse kovaa. Tai että juoksen sellaisia aikoja, joita monet juoksevat harjoittelematta :O Pitää vaan yrittää olla vertaamatta muihin. Sitä ei koskaan tiedä, millaiset ominaisuudet, miten paljon aikaa harjoitella ja millainen tausta jollain toisella on.

Vaikka se välillä ahdistaa ja ottaa päähän, niin mä käyn kuitenkin sitkeästi kaikenlaisissa liikuntajutuissa vaikka en ole juuri missään hyvä. Nyt kun olen tehnyt tätä useamman vuoden, niin olen huomannut, että enää en ole ihan joka tunnilla se huonoin :D Kyllä sitä kehitystä tapahtuu, vaikka se olisi hidasta!

Kuitenkin aikuisena harrastamisessa musta on parasta se, että saa olla rauhassa huono :) Liikkumisesta ei saa mitään arvosanaa eikä kukaan voi sulkea sua pois niiltä tunneilta siksi että et osaa jotain juttua. Jos joku miettii että mitä tuo täällä käy vaikka ei osaa, niin omahan on ongelmansa.

Iiro
Aina jonon viimeinen

Toisalta onko se oikeasti välttämättä edes väärin? Jos kokee, ettei mikään harrastus jaksa kiinnostaa alun jälkeen niin ehkä voi vaan hyvällä omallatunnolla ajatella kaikkia hieman väliaikaisina projekteina? Liikunta kuitenkin pysyy vaikka laji vaihtuisi.

FFFifi
Fitness Führer

Ei mun mielestä. Mutta jos tahtoo harrastaa jotain pidempään, niin ei ehkä sitten kannata antaa sen jäädä siksi että tuntuu että muut ovat parempia, tai pitäisi olla hyvä voidakseen jatkaa.

Monissa lajeissa toisaalta on vähän sellainen "puolipakko" kehittyä, tai että ilmapiiri ei ehkä suosi sellaista, että käyt vuosikausia samalla tunnilla tms. Tai että itse ei kehtaa. Omaehtoiset lajit ovat siinä mielessä helpompia, voi vaan juosta tai uida tai käydä salilla ilman, että "pitäisi" siirtyä edistyneempien ryhmään tai jotain.

Kommentoi