Ladataan...
Haavekuvia

Ei, minä en tee yhteistyötä BookBeatin kanssa, kuten monet muut bloggaajat täällä, kuten ehkä olette saaneet huomata. Kehun sovellusta ihan siksi, että se on loistava keksintö.

Ensinnäkin olen lukenut enemmän kirjoja kuin pitkään aikaan, koska äänikirjat ovat mukana autossa, lenkillä ja tylsiä kotitöitä tehdessä. Aina ei jaksaisi kiertää koirien kanssa pitkää lenkkiä, mutta se motivoi, kun tietää, että samalla dekkarin arvoitus lähenee ratkaisuaan.

Toisekseen on käynyt jo useamman kerran niin, että olen käynyt kirjaston varausjonoon odottamaan jonkin lempikirjailijani teoksen saamista (kun edelläni on 356 muuta lainaajaa) ja huomannut sitten, että kirja on jo kuunneltavissa BookBeatissa! Näin olen päässyt lukemaan jo muun muassa Karin Slaughterin sekä Camilla Läckbergin uusimmat.

Kolmanneksi apissa on mainio uniajastin. Minulla on sitä ongelmaa, että jos päivän aikana on tapahtunut paljon, asiat pyörivät mielessäni illalla sängyssä enkä saa unta. Kun kuuntelee nukkumaan käydessään äänikirjaa, on pakko keskittyä romaaniin, ja minä ainakin vaivun uneen melko helposti. Ajastimen saa säädettyä esimerkiksi niin, että kirja vaimenee kymmenen tai viidentoista minuutin jälkeen. Toki siinä voi missata kirjasta pienen pätkän nukahdettuaan, mutta en ole pitänyt sitä ongelmana.

BookBeatin 17 euron kuukausihinta on sinänsä melko kallis, mutta maksan sen jatkossakin mieluusti.

 

Share

Ladataan...
Haavekuvia

Facebook ilmoitti, että olen jakanut viisi vuotta sitten tällaisen kuvan:

Olin kommentoinut: "Tää on hyvä. :)"

Whuuuuuuuuuuut??

Mitä ihmettä olen ajatellut? Oikeasti? Tuo kuvahan on harvinaisen idioottimainen.

Siis oikeasti? Mitä mä olen mennyt jakamaan Facebookissa? En pääse tästä yli.

Share

Ladataan...
Haavekuvia

* Miksi ihmeessä lennot Israeliin tulevat ja menevät keskellä yötä? Vaikka olin etukäteen ilmoittanut hotelliin, että tulemme puoli kahden maissa yöllä perille, emme päässeet huoneeseemme ennen kuin vasta seuraavana päivänä. "No problem, welcome" vaihtui siihen, että nukuimme aamiashuoneessa emmekä päässeet suihkuun, vaikka olimme matkustamisesta nuhjaantuneita.

* En ole aikaisemmin piitannut juurikaan kohteen lämpötilasta, mutta Suomen kesien nykytilan vuoksi viimeisimmät matkat ovat suuntautuneet aurinkoon, Israeliin ja Kroatiaan. Lämpöä lähdin hakemaan, lämpöä sain. <3

* Vaikka saapumisyönä olimme hyvin kärttyisiä, hotellimme Margosa onnistui saamaan meidät puolelleen loistavalla aamiaisellaan. Kasviksia, falafelia, paistettua kukkakaalia, salaatteja, hummusta, leipää, levitteitä, tuoretta minttua teen kanssa, juustokakkua... Huvitti vain, kun TripAdvisorissa joku britti oli moittinut aamiaista nimenomaan siitä, että siinä on liikaa kasviksia - hän kun olisi kaivannut enemmän makkaraa. :D Margosassa sai myös ottaa aamiashuoneesta ympäri vuorokauden teetä, kahvia, hedelmiä ja leivonnaisia.

* Tel Avivissa oli ihanaa olla kasvissyöjä, koska useimmissa ravintoloissa (joissa me kävimme) ei ollut listalla yhtäkään liharuokaa. Mahtavaa vaihteeksi se, ettei ole itse siinä altavastaajan asemassa. Vaikka kasvissyönti on Suomessakin lisääntynyt, monen ravintolan listalla on edelleen vain se yksi vegevaihtoehto. Hotellin aamiaisellakin uskalsi ottaa ihan huoletta nyyttejä ja pasteijoita, kun taas Suomessa sellaiset todennäköisesti sisältävät jauhelihaa.

* Tel Avivissa asuimme Jaffan alueella, mikä oli loppujen lopuksi huono valinta, koska liikuimme pääasiassa Neve Tsedekin puolella. Terveelle aikuiselle kaikki on kaupungissa kävelymatkan päässä, mutta kun joinakin päivinä kävelimme Neve Tsedekiin kaksikin kertaa, kilometrejä kertyi noin 21 päivässä. Ehkä voimme luottaa siihen, että kulutimme kaikki kakut ja jäätelöt, joita söimme.

* Tel Avivin lisäksi kävimme Massadassa tutustumassa juutalaisten kuninkaan vuoren päälle rakentamaan linnoitukseen sekä Kuolleellamerellä.

 

Share

Ladataan...
Haavekuvia

Löysin kainalosta patin. Googletin patti kainalossa ja päädyin kymmenille rintasyöpä- ja imusolmukesyöpäsivuille. Toki monessakin lähteessä sanottiin, että suurin osa pateista ovat hyvänlaatuisia ja kainalon kyhmyt voivat olla esimerkiksi hikirauhasia. Olin kuitenkin jo lukenut syöpäkyhmyn tuntomerkit: herneen kokoinen ja kivuton. Täsmää - pattini on herneen kokoinen ja kivuton.

Luin myös, että imusolmukesyövän oireita voivat olla myös yöhikoilu ja kutina. Ahaa! Molempia oireita on ollut. (Hikoilu tosin loppui yöpaitaa vaihtamalla, ja ihon kutinallekin todennäköisempiä syitä ovat talven ja kuumien suihkujen aiheuttama kuivuus.)

Luin myös, että nuoren ihmisen syöpä on hyvin  harvinainen. Päädyin silti sivuille, joilla nuoret sairastuneet kertoivat syövästään ja kehottivat painokkaasti menemään heti lääkäriin, jos huomaa epäilyttäviä muutoksia.

Aloin jo miettiä, miten kerron perheelleni, että minulla on vain vuosi elinaikaa. En halunnut etsiä uutta asuntoa siltä varalta, että se on turhaa, jos kuolen kuitenkin. Ahdistavia asioita ajatellen varasin ajan lääkäriin.

Naistentautien lääkäri ei edes ensin tuntenut pattiani. Kun osoitin sen hänelle, hän kuittasi sen heti kainalon rakenteeseen kuuluvaksi, luultavasti hikirauhaseksi. Nolotti. Käynnistä oli silti se hyöty, että tiedän nyt ainakin, miltä syöpäkyhmy ei tunnu. Aiemmin minulla ei ollut aavistustakaan. Nyt tiedän, että herneen kokoinen, kivuton patti ei tarkoita tuollaista pattia. Voinen olla huoleton pitkän aikaa.

En ole luulosairas pahimmasta päästä. En ole luulosairastanut tätä ennen kuin yhden kerran, joskus kolme tai neljä vuotta sitten. Vatsani oli yhtenä päivänä turvonnut, ja aloin kiinnittää sen toimintaan huomiota. Tuntui, että se on koko ajan turvoksissa. Googletin oireet. Yleisin syy, toiminnalliset vatsavaivat joita on kaikilla, ei ollut tarpeeksi hyvä selitys. Silmäni huomasivat munasarjasyövän, jonka oire voi olla turvonnut vatsa. Pelkäsin kuolemaa taas muutaman kuukauden ajan, kunnes menin tarkistamaan asian. Kaikki oli kunnossa, ja vatsakaan ei ollut enää turvonnut, kun siihen ei samalla tavalla kiinnittänyt huomiota.

Luulosairauteen on vaikuttanut todennäköisesti se, että jossain vaiheessa tajusin, että kuka tahansa milloin tahansa voi kuolla. Se ei ole pelkästään se nainen, josta luin lehdestä, tai sen yhden ihmisen aviomies, joka kuoli yllättäen kolmekymppisenä. Se voin olla minä, eikä elämä ole mikään itsestäänselvyys.

Oletteko te pelänneet joskus turhaan?

 

Share

Ladataan...
Haavekuvia

Anneli Auer ja Jukka Lahden murha olivat kymmenen vuoden ajan lehtien lööpeissä. Tunnustan, etten ollut kauhean kiinnostunut tapauksesta - se ei kutkuttanut mielikuvitusta samalla tavalla kuin esimerkiksi Bodomjärven tapaus. Noteerasin sen, että juttu vain jatkui ja jatkui. Sekava murhasyytefarssi muuttui vielä hullummaksi, kun Aueria syytettiin vielä eläinrääkkäyksestä ja lasten hyväksikäytöstä. Muistan, miten Radio Rockin juontajat vitsailivat siitä, että mitä sitten, jos Auer onkin syytön kaikkiin väitettyihin tekoihin - eivätkä tuntuneet pitävän sitä kovin todennäköisenä.

Vähän mauttomasti nimetyssä Murhalesken muistelmat -teoksessa Auer kertoo tapahtumat omasta näkökulmastaan. Kuuntelin teoksen äänikirjana Auerin itsensä lukemana BookBeatissa. Miellyttävä-ääninen lukija vie kuuntelijan Tähtistentien taloon murhayönä, loputtomiin poliisikuulusteluihin sekä vankilaan ja onnistuu vakuuttamaan ainakin minut siitä, että tapaus on todellinen oikeusmurha.

Vaikka teos on subjektiivinen ja syytetyn itsensä kirjoittama, vaikuttaa siltä, että poliisi ja syyttäjät ovat tehneet pahoja virheitä. Aueria vastaan ei ole missään vaiheessa ollut todellista näyttöä: ei murhasta, ei eläinrääkkäyksestä eikä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomiot ovat perustuneet spekulaatioon ja epäluotettaviin todistajiin siinä missä puolustuksen painavat todisteet on jätetty huomiotta.

Murhasyytteestä Auer lopulta vapautui, mutta seksuaalirikostuomio hänellä edelleen on, samoin hänen entisellä miesystävällään. Kirjan perusteella seksisyytteet tuntuvat täysin keksityiltä tarinoilta, sillä Auerin väitettiin muun muassa juosseen pihalla alasti pirunsarvisen dildon kanssa. Lapsille tehdyt tutkimuksetkaan eivät osoittaneet, että heihin olisi kajottu.

Auer näyttää jakaneen ihmiset puolustajiin ja intohimoisiin vastustajiin kuin itse Donald Trump. Esimerkiksi Savon Sanomien Asta Tenhunen kirjoittaa läpeensä negatiivisen analyysin kirjasta otsikolla Auerin kirja on röyhkeä - olisiko aika loppupisteelle? (16.9.2016). Hän tarttuu epäolennaisuuksiin: "Pääosin Auerin kirja on vain erittäin röyhkeä. Auer on huolestunut siitä, että häntä on julkisuudessa kuvattu ilman meikkejä tai kuinka poliisit ovat ihmetelleet hänen kotinsa sotkuisuutta." Todellisuudessa suurin osa kirjasta käsittelee oikeusprosessia, epäoikeudenmukaisia kuulusteluja ja poliisin valheita ja meikkaamattomuus mainitaan teoksessa noin kerran. Sotkuisuudesta on syytäkin puhua, sillä poliisi tuntui pitävän kodin sotkuisuutta todisteena sille, että Auer on murhaaja - tällä logiikalla myös minä olisin kykeneväinen murhaan, sillä useimmiten yllätysvierailla ei olisi meille mitään asiaa.

"Kaikkiaan kirjaa leimaakin kiusallinen sävy, kun Auer yrittää kertoa toisaalta rikostutkinnasta ja toisaalta samalla kuvata itseään viehätysvoimaisena – myös keskellä murhan selvittelyä! Se on hyvin erikoinen yhdistelmä, jota ei monista muistelmateoksistakaan löydy", kirjoittaa Tenhunen, joka on lukenut muistelmia kuin piru raamattua, etukäteen mielipiteensä muodostaneena ja kykenemättömänä sitä muuttamaan.

Tenhusen mukaan "kirja on kokonaisuudessaan silkkaa rahastusta ja julkisuuden tavoittelua: halua sanoa oma sanansa pitkään prosessiin vielä kerran". Kymmenen vuoden piinan, väärien syytösten, lasten viemisen ja elämän tuhoamisen jälkeen en ihmettele, että Anneli Auer haluaa vielä kertoa omin sanoin, miten kaikki tapahtui.

Kun asiaa ajattelee järkevästi todisteiden ja niiden puuttumisen valossa, vaikuttaa siltä, että Auer ei voi olla murhaaja. Kuka se sitten on, sen tietää vain murhaaja.

Share

Ladataan...
Haavekuvia

Maahanmuuttajien opetus on kulttuurien kohtaamista, todellakin. Jokainen ryhmä kyselee aina, onko minulla lapsia. Ei ole. Reaktio: "Aaaawww. :( Kyllä sinulla vielä joskus on." Taputus olkapäälle. Tänään eräs rouva leikki ennustajaa ja lupasi minulle, että vuonna 2019 minulla on lapsi.

En oikein tiedä, miten suhtautua. Voisin toki kertoa suomalaisesta kulttuurista, jossa ihmiset voivat olla vapaaehtoisesti lapsettomia ja jossa nekin, jotka lapsia tekevät, pitävät lapsiluvun yleensä kahdessa. Monien maahanmuuttajien suhtautuminen lapsiin ja perheeseen on kuitenkin niin erilainen, että ehkä he järkyttyisivät ikihyviksi, jos sanoisin, että olen ollut mieheni kanssa yhdessä 17 vuotta emmekä ole edes yrittäneet saada lapsia ja olemme oikein onnellisia näin. Tosin en tiedä, kumpi on parempi: se, että minua kauhistellaan, vai se, että minua säälitään.

Tämän päivän tunnilla selvempää oli suhtautua sukupuolten tasa-arvoon. Samalla kun puhuimme olemattomista lapsistani, eräs nuori mies kysyi, kumpi on parempi, tyttö vai poika. Sanoin, että molemmat. Mies väitti, että kaikki haluavat pojan. Sanoin, että eivät halua, tytöt ja pojat ovat ihan yhtä hyviä. Empaattinen ennustajarouva oli sitä mieltä, että tytöt ovat parempia, koska pojista seuraa "problem".

Ei, kyllä pojat ja tytöt ovat ihan yhtä hyviä.

Share

Pages