Mitä ihmettä tapahtuu, kun yhtäkkiä työ alkaa kiinnostaa?

Kuuntelin kesällä kirjaa Idiootit ympärilläni ja nyökyttelin, kun tunnistin itseni osittain vihreäksi ja osittain keltaiseksi ihmistyypiksi. Vihreä on rauhallinen, tasapainoinen ja hyvä kuuntelemaan, minkä lisäksi hän tuntee vastenmielisyyttä työtä kohtaan ja välttelee ylimääräisiä töitä viimeiseen asti, vaikka hoitaakin ne kunnolla. ”That’s me!” ajattelin. Voisin viettää elämäni niin, että vain luen, treenaan ja kokkaan, mutta työtä kohtaan en ole koskaan tuntenut intohimoa.

Toisaalta samaan aikaan muutos oli jo alkanut. Aikaisemmin olin pudistellut päätäni kollegoille, jotka vapaaehtoisesti täydennyskouluttivat itseään. Kuka hullu käyttää aikaa ja energiaa työssä kehittymiseen? Kuitenkin viime huhtikuussa ilmoittauduin 10 opintopisteen koulutukseen, jonka sain valmiiksi lokakuussa. Kirjoitin työhön liittyviä esseitä ihan onnessani, ja oli mielettömän virkistävää katsoa nettiluentoja ja saada lisää näkökulmia omaan alaan.

Maanantaina ehdotin itse vapaaehtoisesti rehtorille, että pitäisin tukiopetustunteja eräälle opiskelijalle. Tunti on hyppytuntini paikalla ja tietää sitä, että opetan kolme kaksoistuntia putkeen, minkä lisäksi seuraavan päivän tuntien suunnittelu jää myöhemmäksi.

Tänään päätin ilmoittautua keväällä olevaan koulutukseen (joka tosin kestää  vain päivän), koska se on työni kannalta äärimmäisen hyödyllinen ja sieltä saa koko oppilaitostamme hyödyttävää materiaalia. Tässä kohtaa aloin jo kummastella, mitä ihmettä on tapahtumassa. Missä on se työn vastenmielisyys ja työn välttely? Minäkö oma-aloitteisesti teen lisätöitä ja kehitän itseäni töiden saralla?

Vaikuttaa ihan lupaavalta loppuelämän kannalta, koska työssä vietetään kuitenkin niin suuri osa ajasta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *