Kuolleet lääkärit eivät valehtele.

Nostan nyt esiin erään vanhan, mutta edelleen ajankohtaisen postauksen vanhan blogini kätköistä. Miksi suosia gluteenitonta ruokavaliota?-blogaukseni kommenttiosiossa käydään hyvää keskustelua gluteenin soveltuvuudesta — puolesta ja vastaan. On hyvä, että keskustelua syntyy, jatkakaa sitä edelleen, kommentoin teille kyllä takaisin aina kun ehdin koneelle. Mennään nyt kuitenkin otsikon asiaan, eli tähän postaukseen vuoden 2011 alusta:
Pari vuotta sitten luin netistä Tri Joel Wallachin seminaarien koosteen. Pari viikkoa sitten isoveljeni lähetti jutun linkin minulle sähköpostilla, hyvä niin, sillä olin unohtanut kokonaan kyseisen artikkelin olemassaolon. Tämä artikkeli on yksi niistä liikkeelle panevista jutuista, jotka ovat saaneet alunperin minut ja mieheni tekemään ruokavaliomuutoksia ja miettimään sitä kuinka tärkeä osuus omilla valinnoillamme on terveyteemme. Teksti on pitkä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen! Wallach puhuu suorasanaisesti lääkäreistä ja siitä kuinka keinotekoisesti me ihmiset syömme aiheuttaen itse sairautemme. Koko jutun voit lukea täältä:
Kuolleet lääkärit eivät valehtele.
Wallach kertoo: 12 vuoden aikana tein 17.500 ruumiinavausta 445 eri eläinlajille ja 3.500 ihmiselle, jotka asuivat eläintarhan lähellä ja jotka altistuivat samoille ilmansaasteille. Minulle selvisi, että: Jokainen luonnollisista syistä kuoleva eläin ja ihminen kuolee ns. ravinnon puutteeseen. Tässä vielä muutama ote:
"Laboratorioeläimet tarvitsevat vähäisiä määriä seitsemää harvinaista hivenainetta. Ne kaksinkertaistavat eläinten eliniän. Sitä ei ole osoitettu vielä ihmisillä, mutta en aio odottaa 500 vuotta että lääkärit todistaisivat sen. He kiistelevät edelleen C-vitamiinin ja kalsiumin parissa. Ne eivät ole tappaneet yhtään laboratorioeläintä, päinvastoin. Ne eivät ole lääkkeitä. Nämä maametallit ovat lentimum, praseodyymi, neodyymi, samarium, jerobium, eterbium ja tulium. Täytyy olla joku syy että ne on nimetty vanhantestamentin kaupunkien mukaan.

Muistakaa että sanoin meidän tarvitsevan 90 ravintoainetta, 60 mineraalia (mineraalit ovat tärkeitä koska ne auttavat kehoa vastaanottamaan vitamiineja), 17 vitamiinia, 12 välttämätöntä aminohappoa ja kolmea välttämätöntä rasvahappoa. Meillä on onnea koska kasvit voivat valmistaa näistä useimpia. Ne ottavat hiiltä ilmasta, tekevät hiiliketjuja ja me saamme vitamiineja, aminohappoja ja rasvahappoja. Mutta sinun pitää syödä 15-25 erilaista kasvia joka päivä oikeassa suhteessa saadaksesi kaiken tämän. Teoriassa se on mahdollista mutta useimmat amerikkalaiset eivät tee sitä. Keskivertoamerikkalainen uskoo että jos hän syö joitakin perunan paloja on hän syönyt vihanneksia. Ajatelkaa mitä pidätte vihanneksina. Ihmiset tekevät niin kuin heidän lääkärinsä sanoo ja syövät vähärasvaista kalkkunanrintaa ja kaatavat päälle purkin majoneesia ja laittavat sen kahden "Wonder-leivän" väliin. Tiedättehän tämän leivän jolla voi eristää talon ja jota voi käyttää kengänpohjallisena.
Jos tiedätte että on mahdollista saada kaiken ruoasta, tiedätte myös että on aika epätodennäköistä että niin myös tapahtuu. Jos tämä elämä on teille niin arvokas kuin omani on minulle ja minun lapsilleni, lapsenlapsilleni ja lapsenlapsenlapsilleni, niin pitäkää huoli että saatte nämä vitamiinit, mineraalit, aminohapot ja rasvahapot, muuten ette voi tulla 120-, 140-vuotiaiksi.
Minulla jotain traagista sanottavaa mitä tulee mineraaleihin. Kasvit eivät voi valmistaa mineraaleja. Näitä ei ole enää maaperässä eikä niitä ole sen tähden meidän kasveissamme. Senaatin dokumentti nro 264, 74. kongressin toisesta istunnosta sanoo että maa USAssa on tyhjennetty mineraaleista, joten kasvit eivät saa mineraaleja ja ihmiset jotka syövät näitä kasveja, kärsivät mineraalipuutteesta. Mineraalilisät ovat ainoa mahdollisuus parantaa heidät. Tämä kirjoitettiin vuonna 1936, yli 60 vuotta sitten.
Luuletteko että tilanne on parantunut sen jälkeen? Ei tietystikään. Se on tullut paljon huonommaksi. Syynä on se että lisäämme NPK:ta maahan. Typpi - fosfori - kalium. Teidän jotka eivät ole maanviljelijöitä pitää tietää että maanviljelijä saa maksun määrästä eikä laadusta. Hän ei saa maksua siitä että lisää 60 mineraalia takaisin maahan. Kestää vain 5-10 vuotta imeä maaperä tyhjiin. Joka kerta kun siitä otetaan sato, ottavat kasvit mineraaleja maaperästä. Se toimii kuin shekkitili, jos panet vain kolme dollaria ja nostat 60, mitä sitten tapahtuu? Et voi nostaa mitään, sillä shekillä ei ole katetta. Voin sanoa tämän teille meidän terveydestämme juuri nyt. Emme voi nostaa mitään terveystililtämme sillä maa on epätasapainossa. Olemme kaikki vastuussa terveydestämme siten että huolehdimme siitä että saamme mineraalimme.
Moni on kysynyt minulta mitä ihmiset tekivät sata tai tuhat vuotta sitten. Hehän eivät voineet ostaa mitään lannoitteita. Ajatelkaa egyptiläisiä ja kiinalaisia ja ihmisiä Intiassa jotka elivät suurten virtojen ympärillä. Joka vuosi joet tulvivat yli äyräittensä. Aivan samoin kuin ne tekivät Missourissa 1993. Joka kerta kun tämä tapahtui tuli mineraalipölyä vuorilta tuhansien mailien päästä. He rukoilivat kaikkia niitä jumalia joita heillä oli, veden jumalaa, virran jumalaa, kiven jumalaa ja he pyysivät, että tulva tulisi. Me pyydämme että se EI tulisi.
Kuningas Filippos, joka oli Aleksanteri Suuren isä, meni naimisiin 12-vuotiaan kuningattaren Kleopatran kanssa. Hän ei näyttänyt Elisabet Taylorilta, meikatulta ja kauniissa vaatteissa, hän oli pieni litteärintainen teini-ikäinen. Mutta Filippos nai hänet sen tähden että Kleopatra kontrolloi maailman parasta vehnää. Filippos halusi että hänen Makedonian armeijansa valloittaisi maailman hänen pojalleen Aleksanterille. Hän tarvitsi maailman parasta vehnää jotta hänen armeijansa jaksaisi marssia kahdeksan tuntia päivässä, taistella kuusi tuntia ja voittaa. Jos he söisivät puutteellista Kreikkalaista vehnää, he eivät jaksaisi mitään. He tiesivät että paras vehnä tuli Egyptistä. Tulvat antoivat sille mineraaleja. Kaikki tämä kulttuuri, kaikki arkkitehtuuri, kaikki teknologia tuli tästä maasta. Sen tähden että he olivat älykkäämpiä, sen tähden että heillä oli enemmän ravintoaineita. Toinen tapa saada mineraaleja ennen vanhaan oli mm vuoroviljely, muuttaminen uudelle maalle (paimentolaiset) tai harjoittaa laidunviljelyä. Nykyaikaisesta maanviljelystä puuttuu kaikki tämä. Alamme saada kuvan valmiiksi."
Kuva: Britannica Kids


Kommentit
"Pitäkää huoli että saatte nämä vitamiinit, mineraalit, aminohapot ja rasvahapot". Ok, mutta mistä ne saa? Purkista? Ja montako purkillista pitää syödä päivässä jos aikoo saada ne kaikki? Tuntuu että tuo artikkeli sysää lähinnä epätoivon suohon antamatta mitään todellista vastausta.
Tää oli ihan 10 juttu!
Mulla on tuo lääkärit juttu koneelle kopsattuna. Pakko taas lukea se joku pvä. Kiitos kun muistutuit.
Nimen omaa. Miksi odottaa jotain joka ei ehkä koskaan tapahdu syystä tai toisesta. Ravintosuosituksiin, hoitosuosituksiin jne ei päde se mikä on ihmiselle hyväksi vaan niihin vaikuttaa monet muutkin intressit. Kuten lääkeasioissa lääkefirmat, ruokaympyrässä se mitä viljellään missäkin.
Ajatellaampa d2. Jo 1800-luvulla sitä tiedettiin hoitaa vähemmillä hiilareilla. Nyt kaikkien lääkkeiden aikoina ei ole enään mitään merkitystä mitä syö siis kunhan ei syö rasvaa. Hiilaria voi puputtaa kuinka paljon vaan sitten vaan painetaan lisää insuliinia. Hulluutta!
Kolesterolissa on monessa tutkimuksessa todettu (esim.220 000 jenkki hoitsua), että matala kole on paljon suurempi riski kuin korkea kole. Naisia korkea kolesteroli suojaa höperyydeltäkin vanhana. Onhan näitä jos halutaan ottaa muutakin kuin ne 1000 tutkimusta mitä ei edes ole, koska puska ei ole vielä tähän pvään mennessä pystynyt tähän asiaan vastaamaan mitä ne on. Ei suorassa lähetyksessäkään. Sen, kun katteli vaan omia kengänkärkiä ja nauroi paniikissa partaansa.
Mulla valitettavasti kokonaiskole on rasvatankkauksesta (8v)huolimatta 5. Sitä ennen pottua ja puuroa syömällä 7,5 joten saa nähä käykö kalapaten ja milloin.
Kukaanhan ei tietenkään halua tutkia minkäkokoisia partikkeleja ihmisillä veressään seilaa vaikka se on kokonaiskolea tärkeämpi tieto.
Vierailija 08:06: Suomessa on toki hieman helpompaa saada noita edellä mainittuja, koska syömme aika paljon ruokaa metsästä (marjat, villivihannekset, sienet, yrtit, käävät). Tässä on yksi syy, miksi pyrin itse syömään mahdollisimman tuoretta ja alkuperäistä ruokaa sekä täydentämään sitä vielä muutamilla ravintopitoisilla superfoodeilla (mm. spirulina, kookosöljy, Madre-C). Itse syön vain ihan muutamat jutut purkista (omega-3, d-vitamiini, B12).
Voimaantuva: Kolesteroliarvoja enemmän merkitsee homokysteiinin määrä, näin on ainakin lääkäri Helena Mäkelä minulle kertonut. Vähän offtopic, mutta ootko mittauttanu sun kilppariarvoja? Kilpirauhasen vajaatoiminta kun nostaa kolesterolia.
Hannamari: minua lähinnä huolettaa se, kun kole on enää 5. Tai, kun ikää ei kamalasti ole, niin kai se on ihan jees. Kilpparit on vaiheessa, kun lisämunuaiset taitaa olla saaneet siipeensä enemmän.
Kyllä homokysteiini on vieläkin tärkeämpi kolea, mutta sitä ei mielellään mitata kuten ei partikkeleitakaan.
Kolesteroli on vaan ehkä yksi sadoista asioista joka vaikuttaa suoniin. Tulehdus ja kalkki taitaa olla pahimmat. Kolesteroli plakkia, kun on suonissa ne koittaa paikata tulehdusta ja sitten se on se syyllinen. Ihan kuin tulipalo olisi palomiesten syy sammutuspaikalla. Mutta siis mikä olikaan sen Teijan nimi joka availee näitä suonia ja sanoi suorassa lähetyksessä, että koko plakki kertymä on suurimmaksi osaksi kalkkia.
"Nämä maametallit ovat lentimum, praseodyymi, neodyymi, samarium, jerobium, eterbium ja tulium. Täytyy olla joku syy että ne on nimetty vanhantestamentin kaupunkien mukaan."
Kuulostaa vähän Da Vinci -koodilta. Joku on joskus muinoin tiennyt, että nämä ovat salaisia pitkän iän eliksiirin aineksia.
Ottamatta kantaa siihen, miten tärkeitä yo. aineet ovat, niin ilmeisesti myös rautapitoisuus on vähentynyt viljelykasveissa parinkymmenen viime vuoden aikana. Kyseessä on myös yhdiste, joka siirtyy maaperästä kasviin. Eli varmaankin pitää paikkansa.
Sen sijaan vuoroviljely... kyllä kaikki viljely köyhdyttää maaperää, ja ellei aineet lisäänny jostakin, niin lopulta tuloksena on laiha maa. Yhdestä jos toisestakin yhdisteestä tai mineraalista.
Mutta MITEN Wallach on päätynyt siihen, että nämä ihmiset ja eläimet (jotka siis eivät kuole epäluonnollista kuolemaa vaan luonnollisen = vanhuuteen? Mihin?), kuolevat jonkin aineen puutteeseen? Onko hän mitannut näitä aineita? Entä muita aineita? Entä mikä on verrokkiryhmä? Ketkä tässä samassa ympäristössä ovat saaneet riittävästi ko. mineraaleja? Miten vanhoina nämä eläimet (ja ihmiset, koska molemmat niputettiin yhteen) ovat kuolleet?
Itse olen sitä mieltä, että paljon vihanneksia, jonkin verran kalaa ja lihaa ja pehmeitä öljyjä, pähkinöitä, ja myös jonkin verran täysviljoja, on terveellinen ruokavalio. Kutakuinkin niin kuin ravintoaineympyrä neuvoo.
Ehkä yllä oleva teksti on niin paljon referoitu, että se herätti siksi kysymyksiä ja vastareaktiota, mutta tieteellistä todistusta tuossa ei osoitettu kyllä yhtään.
Vierailija 16:24: Suosittelen lukemaan koko tekstin, tämän postauksen otokset ovat todella suppeat koko artikkeliin verrattuna :) Artikkeliin pääset TÄSTÄ.
Voi kääk!
Ei voi olla totta! Siis tuo kirjoitushan on täynnä vääriä tietoja ja jos käännöksen laadusta (toivottavasti ei ole kenenkään tätä lukevan sukulainen) voi jotain päätellä, niin amatöörimäistä touhua.
En tiedä mistä alkaisin... Oiottavaa olisi niin paljon. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset syökö purkeista vitamiineja, joita pitäisi saada ruoasta, eli syökää ruokaa joissa on vitamiineja!
Laboratoriossa niukkaenergisellä ravinnolla olleet hiiret/muut eläinkokeen eläimet elävät pidempään kuin koko ajan kylläiset hiiret. Tekstillä mainitaan Arizonan Dome. Dome oli hyvä kokeilu, mutta ongelmana siellä oli kaiketi hiilidioksidipitoisuuden nousu ja jos oikein uutisia muistan, niin jätejärjestelmä ei oikein toiminut, ja siellä haisi aika pahalta. Wikipediasta Domesta voi lukea enemmän, en tiedä löytyykö muualtakin tietoa. Ensimmäisenä vuonna ryhmä kärsi jatkuvasta nälästä, toisena vuotena satoa tuotettiin niin paljon, että menetettyä painoa saatiin kurottua kiinni. Wikipedian mukaan aineiden talteenotto oli tehostunut, koska ravinto oli ollut niukkaa ja terveystulokset olivat oikein hyvät (selittyisikö se kuitenkin edes osittain painon laskulla ja yleisesti terveellisellä mutta niukalla ruoalla?).
Mutta miten kukaan voi kahden vuoden perusteella väittää, että nämä ihmiset olisivat eläneet 160-vuotiaiksi? Saasteita (lukuun ottamatta ihmiselimistön itse tuottamia ym.) keinotekoisessa ympäristössä ei ollut, mikä varmasti auttaisi asiaa, mutta silti...
Tarinat 160-vuotiaista ihmisistä ei ole varmistettuja. Jokainen miettii yksikseen, ovatko nämä ihmiset, joista monilla ei ole kalentereita (kun osa nykypakolaisistakaan ei tiedä kuin 10 vuoden tarkkuudella oman ikänsä), todella niin vanhoja kuin tässä väitetään.
Eläinlääkäri josta tuli lääkäri, ei tiedä että "arthritis" ei ole reuma vaan niveltulehdus. Jokaisen eläinlääkärin ja lääkärin pitäisi se tietää. Kalsiumin puute luustossa ei tarkoita, etteikö olisi saanut riittävästi kalsiumia ruoasta, koska sen imeytyminen elimistöön on melko monimutkaista, kuten ihmisen aineenvaihdunta muutenkin. Kalsium tarvitsee D-vitamiinia. Myös muilla hormoneilla on (D-vitamiinin vaikuttava aine on hormoni) vaikutusta siihen, mihin kalsium menee; luustoon vai luustosta pois = virtsaan -> joillekin tulee virtsakiviä kalsiumista, toisille ei. Muitakin virtsakiviä on olemassa.
Liikunnalla on iso vaikutus luuston vahvuuteen. Ja mielenterveyteen. Ja moneen muuhun asiaan....
Omasta mielestäni kuka tahansa, joka kirjoittaa nuorena kuolleesta ihmisestä "kuoli kuin nuijittu härkä" on melkoisen kyseenalainen.
Aneurysmista puhuttaessa (viittaan artikkeliin jälleen, mutta siis jotkut täällä lienevät lukeneet sen) voitaneen todeta, että kalkkunoiden elinkaari on hyvin lyhyt verrattuna ihmisen elinkaareen (koska kukaan ei halua syödä vanhukseksi eläneen kalkkunan sitkeää lihaa, kai?), ja aneurysma ei tarkoita sitä, että suoni olisi ollut hauras, vaan se oli ohut. Myönnetään, että vika voi olla käännöksessä, mutta joissakin suvuissa on usealla ihmisellä taipumus aneurysmiin vaikka naapureilla ei ole eikä puolisoilla, joten ei se nyt ihan pelkästään ravitsemuksellinen asia voi olla. Toisaalta jos jokin elimistön vaatima aine totaalisesti poistetaan ravinnosta, niin onhan siitä seurauksia. Raskaana olevan naisen folaatin puute nostaa riskiä lapsen selkärankahalkioon.
Helikobakteeriko eläinlääkäreiden löytö? Bakteeri identifioitiin 80-luvulla, ja totta on, että alkuun bakteerin syytä mahahaavan synnyssä ei uskottu. Se, että eläinlääkärit olisivat sen löytäneet jo paljon aiemmin kuulostaa uskomattomalta. Sääli jos näin on, koska bakteeri olisi voitu monelta jo paljon aiemmin hoitaa. Mutta vaadin tästä kyllä muutakin näyttöä kuin Wallachin mielipiteen. Vismutti ja tetrasykliini, joilla vaiva hoidettiin, ovat siis raskasmetalli ja antibiootti. Vismutistakin voi saada myrkytystilan, jos sitä liikaa "nauttii" (lieneekö se vapailla markkinoilla Suomessa, en tiedä).
Olisiko monella pitkän iän salaisuus kuitenkin yleisesti terveelliset elämäntavat, vähäinen stressi, onnellinen luonne ja hyvät geenit sekä hiukan onnea? Geeneille emme voi mitään. Jos olemme luonteeltamme stressaajia, voimme korkeintaan pyrkiä rauhoittumaan. Suruiltakaan emme voi välttyä, mutta siihen miten me niihin suhtaudumme, voimme vaikuttaa edes vähän. Elämäntavat me valitsemme itse, mutta yleisesti ottaen kultainen keskitie lienee parempi kuin mikään ääripää. Vastahan eräässä tutkimuksessa todettiin, että runsas punainen liha lisää syövän ja etenkin naisilla sydänkohtausten riskiä. Aika näyttää, saako kyseinen tutkimus muita samaan suuntaan osoittavia tutkimuksia. Ongelmahan on usein se, että osa tutkimuksista on keskenään ristiriitaisia. Silloin pitää perehtyä tarkemmin tutkimusasetelmaan ja miettiä, onko tutkimuksessa jokin tekijä, jota ei ole osattu vakioida.
Vierailija 4.7.2012 16:24: Kiitos sinulle perustellusta ja kantaaottavasta kommentistasi! Vaikutat asiantuntevalta, liittyykö kenties ammattisi jotenkin tähän? :) Itse olen ajatellut tämän kirjoituksen kannustuksena terveellisiin elämäntapoihin, jotka ovat monilta hukassa (varsinkin Amerikassa, jonka kansalaisille tämä on alunperin kirjoitettu). Toisaalta kirjoitus herättää myös siihen todellisuuteen, ettei se nk. virallisesti "terveellinen ruoka" ehkä sisälläkään kaikkea niitä ravinteita, joita luulemme sen sisältävän.
Tarkoitus on siis postatessani ollut se, että kirjoitus herättäisi ihmiset ajattelemaan enemmän sitä mitä syövät. En ole sen kannalla, että pitäisi vetää napa täyteen pillereitä, mutta joissakin tilanteissa mahdollisimman luonnollisten vitamiinien käyttö on välttämätöntä (mm. B12-suihke vegetaristeille, mineraalit kilpirauhasen toiminnan tukemiseksi, B-vitamiinit ym. stressin aiheuttaman ravintokadon balansoimiseki jne.). Itse pyrin syömään mahdollisimman lähellä tuotettua tuoreruokaa (marjat, villiyrtit ym.), mutta täydennän arkiruokavaliotani vielä tietyillä superfoodeilla (ärsyttävä termi, tiedän).
Sanon suoraan, että minä en osaa ottaa kantaa valitettavasti kommentissasi nostamiisi yksityiskohtiin, mutta olen kiitollinen siitä, että toit ne täällä esille! Lisätieto on aina hyvästä. Toivottavasti keskustelu jatkuu ja artikkeliin löytyy vielä lisää näkökulmia :)
Kommentoi