Koska tiedän sinua paremmin
Jos joku ei ole tätä jo kuullut, niin Perussuomalaisten nuorisojärjestö julkaisi tänään Tyttö-poika -kahtiajaottelun ilosanomaa julistavan kampanjansa, jolla ilmeisesti on tarkoitus liputtaa kaksinapaisen sukupuoliajattelun ja perinteisten sukupuoliroolien puolesta. Siinä meni aamukahvit äkkiä väärään kurkkuun.
Olen ollut huomaavinani samankaltaista liikehdintää julkisessa keskustelussa muutenkin viime aikoina. Lelukatalogin sukupuolistereotypioista syntynyt kohu ja Emmi Nuorgamiin kohdistunut käsittämätön viharyöppy. Hesarin vanhakantaiset kirjoitukset. Tyttöjen syyttäminen poikien huonosta koulumenestyksestä. Naisten syrjintä johtotehtävissä. Hallituksen päätökset säästää melkein kaikesta, joka koskettaa erityisesti naisia (julkiset palvelut ja työntekijät, lastenhoito, vuorotyölisät, koulutus) ja jättää tasa-arvokysymykset täysin pois hallitusohjelmasta. Translain ”unohtaminen” poliittiselta agendalta.
Keskustelussa tarraudutaan kaikin voimin kiinni laivaan, joka on jo uppoamassa.
Kun maailma muuttuu, joillekin tulee tarve jäädä kiinni vanhaan, tunkeutua toisten tontille vaikka väkisin. Tullaan paikalle ja todetaan, että ”näin asiat ovat aina olleet” tai ”näin se nyt vain on” tai ”minä en tykkää, joten se on varmasti pahasta”. Päätösten tai muutosten todellista arvoa ei kuitenkaan voida mitata siinä, pitääkö niistä vai ei – aina löytyy joku, jota muutos ei miellytä. Niiden arvo mitataan siinä, edistävätkö ne ihmis- ja tasa-arvoa sekä kaikkien mahdollisuutta parempaan elämään. Perinteisten sukupuoliroolien perään itkeminen on juuri sitä, toisten elämään tunkeutumista ja heidän itsemääräämisoikeuteensa puuttumista. Kukaan ei ole kieltänyt ketään olemasta juuri niin ”mies” tai ”nainen” kuin itse kokee hyväksi, vaan halutaan sallia ja tunnustaa toisenlaisiakin tapoja toimia ja identifioida itsensä. Liikkumatilan lisääminen ei vaaranna kenenkään oikeutta hyvään, omannäköiseen elämään. Sen rajaaminen sen sijaan on ainoastaan itsekästä; toisten toiminnan pakottamista ylhäältä asetettuihin raameihin. Keskustelu oli samoilla raiteilla myös puhuttaessa tasa-arvoisesta avioliittolaista, kun argumentit liikkuivat tasolla ”avioliitto nyt vain on miehen ja naisen välinen koska musta tuntuu siltä, piste”. Muutosten herättämät negatiiviset tunteet tulkitaan merkiksi oman näkökannan oikeutuksesta.
Perussuomalaisilta nuorilta haluaisin kysyä: mitä te pelkäätte? Jos päästämme irti perinteisistä sukupuolirooleista ja -jaotteluista, mitä tapahtuu? Maailma muuttuu liian monimutkaiseksi?
Tai ehkä vain niin, että joudutte näkemään ihmisissä muutakin kuin sukupuolen.