Ladataan...
Heikun Keikun

 

Instan puolella meidän elämä on päivittynyt tiuhemmin arjen hetkistä, mutta blogi tuntuu jäävän taas vähän hiljaiselolle. Mulla on koneella vielä meidän nuoren herrankin kaverisynttärikuvat, jotka olisin voinut blogata. Hän halusi muutaman ystävän synttäreille, ja maaliskuussa meillä pidettiin yönyli juhlat, johon kuului muutama ystävä ja leffaa, pizzaa sekä räväkkää räkätystä. Noita kuvia en kuitenkaan useita viitsi julkaista, koska kaikissa näkyvät ystävät. Neidin synttärit oli perinteisemmät pippalot, ja näistä tuli näpsittyä muutama kuva ennen juhlien alkua, jotka voin jakaa teidän kanssanne.

Tilasin suurimman osan kattauksen koristeista Kärkkäiseltä, koska kaikki kertakäyttöastiat ym. olivat siellä halpoja. Lisäksi tilasin sieltä neidille lahjaksi ratsastuskypärän. niin tulivat kätevästi samaan aikaan. Kärkkäiseltä netistä tilatessa ei voinut valita pilkullisista popkornlootista tai muffinssivuokasista esimerkiksi värejä vaan sieltä tuli sattumalajitelma. Meidän toiveet toteutui, kun vaan haluttiin mahdollisimman värikästä, ei luonnonsävyjä. Kuusivuotias halusi lisäksi bileisiin kettuteemaa, joten sitä askarreltiin sitten itse tulosteista liimamalla mukeihin ketut ja tekemällä coktail-tikuista kettukoristeita.

Meillä pidettiin kaverisynttärit poikkeuksellisesti arki-iltana. Osasyynä oli tietysti se, että pääsin itse ajoissa kotiin nyt ja ehdimme laittaa vähän huushollia juhlia varten. Lisäksi meillä ja varmasti monella muullakin on viikonloput niin täynnä, että kaipasimme osittain sinne rauhallista yhdessäoloa nyt vapaina oleviin hetkiin. Onhan tietenkin meillä vielä sukulaissynttärit viikonlopulle tulossa.

Kaverisynttäreistä en enää nykyisin itse ota juurikaan stressiä, kun tarjottavat ovat melko helppoja ostaa valmiina. Meillä pöytään toivottiin juurikin itseleivottuina vain suklaamuffinsseja. Kaupan ehdoton toive oli kakuksi mutakakku (meidän neidin lemppari). Sopii arki-illaksi mainiosti! Lisäksi tarjolla oli poppareita, keksejä, sipsejä, karkkia ja suloisia Pirkan pikkudonitseja.

En edes valmistellut mitään ohjelmaa juurikaan, olimme varanneet värityskuvia ja muuta pientä. Tytöt keksivät tekemistä itsekseenkin. Varmaan synttärisankarin lemppariohjelma oli lahjojen avaus pullonpyörityksellä. Sitten ruokailtiin, leikittiin. Kunnes alkoi bileet ja neidit lauloivat kuorossa Ellinooraa, Robinia ja Antti Tuiskua. Aika ihanaa seurattavaa! Ja nopeasti se kaksituntinen näin kuluikin.

Sukulaissynttäreille mulla on muutama leipomus mitä haluisinkin ihan kokeilla ja koska bileet on sunnuntaina, on lauantaina hyvää aikaa leipoa. En siltikään aio suurta huolta kantaa tarjoiluista, vaan koska olen synttäreille saakka keskenään lasten kanssa, niin teemme mitä ehdimme. Aina ne juhlat on kelvanneet vieraille vähemmälläkin hössötyksellä. Lapsille kaveripippalot ovat nousseet jo melkein tärkeimmäksi ja niihin halutaan usein ennemminkin se teema ja kavereita odotetaan hartaasti ennen synttäreitä.

Olen joka vuosi synttäreiden lähistöllä tai sitten päivänä, jona juhlimme, kirjottanut facebookiin päivityksen. Tänä vuonna se kuului meidän rakkaasta näin:

"Kuinka voi mikään tuntua niin syvällä kuin tuntuu hänen onnensa, hänen naurunsa, hänen rakkautensa.

Kuinka mikään ikinä voisi voittaa tuota kosketusta, tuota hymyä, kikatusta, silmien loistetta ja maailman suloisimpia sanamuunnoksia.

Onnen löytää, kun katsoo lapsiaan silmiin. Viime viikolla juhlittiin Ellan 6v. Synttäreitä. Tänään Ella juhlisti ystäviensä kanssa ja kaupasta valitsi juhlapöytään tulppaanit.

Kuusi vuotta hän on tehnyt elämästämme kirkkaamman, värikkäämmän ja täydemmän!"

 

Ajatelkaa, minun pieni vauvani on jo KUUSIVUOTIAS! 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Heikun Keikun

Kun me muutettiin silloin tähän taloon, joihinkin huoneisiin löytyi heti tapetit. Sitten otin muutamaan huoneeseen ns. varmoja valintoja, jotka ovat niin pliisuja, että itkettää. No, ei ehkä oikeasti itketä, mutta en oikein tajua esimerkiksi olohuoneemme tapetin virkaa tai miksi olen sellaista valinnut. Olen varmaan pelännyt tehdä ratkaisuja. Ne, mitä koin hitusen "shokeraaviksi" tuolloin, ovat ne, mitä silmä kestää yhä katsella; nekin ovat nyt melko rauhallisen tuntuisia omaan silmään. Eli jos epäilet varman tai sen vähän "hurjemman" vaihtoehdon väliltä, valitse se huimempi.

Tapeitomattomia huoneita jäi, ja aiemmin vessa koki muutoksen. Nyt oli kodinhoitohuoneen vuoro. Ehkä ajattelin, että jos se on kauniimpi, tekee mieli joskus korjata pyykit pois tasolta notkumasta. Ne kun on vallanneet tilaa nykyisin yhä enemmän; laiska emäntä ei meinaa jaksaa kantaa kuivia pyykkejä kaappiin, vaan vaatetus haetaan liian usein kodinhoitohuoneen tasolta. Ennen tätä ongelmaa ei ollut, koska ei ollut moista huonetta.

Ajattelin siis ratkaista asian kaunistamalla kodinhoitohuoneen sen verta kauniiksi, että suorastaan haluan viettää siellä aikaa! Ja nyt se on meidän kodin siistein huone, epäilen kyllä vahvasti, että vain hetken.

Muutos tapahtui pääasiassa siis tapetoimalla. Seinäpinnan uusimalla saa kyllä niin valtavan muutoksen aikaan. Tapetointi vaati vähän laskemista, kun kyseessä on ikkunaseinä, ja piti tapetoida muutamia pieniä välejä. Onnistui kuitenkin, vaikka projekti luonnollisesti aloitettiin arki-iltana reilusti kuuden jälkeen muiden iltahommien aikaan. Tiesin, että viikonloppuna ei ehdi, niin oli pakko rykäistä tapetti seinään torstaina, vaikka kaikkinensa (siivoukset, lasten iltatoimet ja nukkumaanlaitto, suunnittelu) meni miltei puoleen yöhön.

Mutta voi että, kun oon tyytyväinen! Tapetti on Elloksen "Wallpaper by Ellos"-sarjaa ja nimeltänsä "Nora". Tapettia saa tässä sinivihreässä sävyssä ja lisäksi on keltainen vaihtoehto. Tapetti on non-woven, joten se on erityisen helppo kyllä asentaa. Paperitapettia emme ole koskaan laittaneet, vaikka niissä on ihania vaihtoehtoja. Päädyimme jo toistamiseen Elloksen tapettiin ja täytyy sanoa, että hinta-laatusuhde on hyvä.

Tämä tapetti on tunnelmaltaan mielestäni kuitenkin uuteen taloon sopiva, mutta printiltään juuri vähän vanhahtava, jonka takia se tuli valituksi. Kuvio ei ole pienelle pinnalle liian suuri, mutta tarpeeksi mielenkiintoinen. Hitto, mähän arvostelen näitä kuin viinejä!

Linkki löytyy kuitenkin tästä.

Olen tosiaan useamman viikon siivonnut ajatuksella, että kun saan muun huushollin kuntoon, kodinhoitohuoneen oven voi laittaa kiinni. Se on nimittäin meillä keittiön jatke. Nyt on aivan varma, että ovi pysyy kyllä enimmäkseen auki! Ihanasti jo keittiöön tultaessa se uusi pirtsakka tapetti kurkkii ja suorastaan huutaa tapetoimaan myös muita seiniä....

Samassa paketissa tuli myös tapetit Leevin huoneeseen, joten jäämme odottelemaan postausta siitä, kun ne on laitettu. Huhtikuu on kauhean kiireinen, mutta äkkiäkös sitä joku arki-ilta tuon seinään nappaisi, kun siinä ei edes ole moisia haasteita kuin kodinhoitohuoneessa. On vain suoraa seinää.

Mitäs tykkäsitte tapetista? Voit tykätä vaikka sydäntä painamalla postauksesta, olisi kiva tietää, käykö täällä uudessa osoitteessa enää ketään kylässä!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Heikun Keikun

Päässäni on soinut tällä viikolla Zen Cafen ränkytys;

"sinä olet ihminen muistatko

sinä olet aava ja rannikko

sinä olet jälkiä hangessa

nariseva haipakka pellolla

sinä olet tihkua ilmassa

ratiseva hiekka saappaissa..."

Saatan olla väärässä, mutta omalla kohdallani olen ainakin oikeassa. Kun lapset ovat kovin pieniä, sitä elää todella paljon enemmän vain lapsia varten. Elämä pyörii hurjasti lasten ja perheen ympärillä, ja ehdottomasti niin kuuluu ollakin. Lapseni ovat pieniä tietenkin vielä, mutta puhun nyt pitkälti ihan taaperoikäisistä lapsista. Sitten alkaa irtaantumisvaihe; pitäisi jättää pieni yksin ensin isän kanssa, sitten ehkä mummin ja ukin, ystävän, alkaa päiväkodit, koulut ja lapsilla lisääntyy kavereilla kyläilyt. Fiilikset menee jotenkin niin, että samaan aikaan kun tuntee riemua lapsen kasvusta niin on kamalan haikea ja vähän syyllinenkin olo. Olenko minä osannut valmentaa lastani tähän kaikkeen? Tunteeko hän olonsa turvalliseksi? Olenko saanut annettua tarpeeksi rakkautta tähän jo pieneen itsenäistymiseen ja kotoa irtaantumiseen, jokaiselle heistä ja tasa-arvoisesti. Olenko itsekäs? Enkö olekin?

Kysymykset riitaantuvat, olenko kuitenkaan vielä valmis, ovatko he, kuinka pitkä aika on hyvä olla pois, varasinko tarpeeksi vaatetta, tarkistussoittoja, en viivy kauan, tulehan muistakaa allergiat, astmat, vaipparasvat, peliajat, unikaverit, silitykset silmien välistä. Loputtomiin huolta ja vaikeutta nauttia omasta ajasta, syyllisyyttä, jopa. Vielä yksi vilkaisu kesken tyttöjen illan, onko lapsilta tai kotoa tullut viestiä.

Mitä se vaatii lapsilta? Luottoa siihen, että aikuinen palaa. Tietoa siitä, että ollaan turvallisessa paikassa ja saan täällä olla oma itseni. Rutiineja ja rajoja ja rakkautta, kuten kotona. Tiedättehän, koko rimpsun.

Mitä se vaatii sitten äideiltä ja iseiltä? Kuntosalitermein; toistoja.

Ja kohta siihen oppii; nauttimaan siitä,  kun lapset pääsevät rakkaiden tuttujen ihmisten luo tekemään itselleen mieluisia asioita. Oma aika tuntuu pian luksukselta, ja siitä oppii nauttimaan. Aluksi on vähän hönttö olla, mitäs hittoa minä nyt. Oppii kaipaamaan lapsia oikein tavoin, ilman syyllisyyttä. Oppii ymmärtämään, että myös muut osaavat hoitaa minun lastani. Oppii antamaan itsellensä aikaa. Pikkuhiljaa, kaiken tämän kautta herää yksi kysymys.

Mitä minulle kuuluu?

Ei äitinä, ei puolisona, ei työkaverina, siskona, tyttärenä. Vaan ihan omasta puhtaasta itsestä lähtien. Saattaa tulla jopa liuta lisäkysymyksiä? Kukas minä olinkaan? Mistäs minut olikaan rakennettu, mistä rooleista? Mistäs minä pidinkään? Mihin minä omaa aika tarvitsenkaan? Mistä en pidä, olenko kadottanut jotain matkan varrelle? Voinko hyvin, huonosti vai tiedänkö sitä itsekään? Milloin itseasiassa mietin koko asiaa?

Ja kun tätä prosessia käy läpi tässä vuosien mittaan eri rooleista ja minuudesta käsin, tajuaa.

Minä olen ihminen muistatko.

 

Nykyisin koen velvollisuudekseni olla kaikkien roolejen ohella myös vain minä. Osaan ottaa itsekkäästi aikaa asioille, joista muiden roolieni ohessa nautin, tietenkin muutkin roolit huomioiden. Ymmärrän, kuinka onnekkaassa asemassa olen, kun se on mahdollista. Oma aika, täysin puhtaasti itselle, ei ole itsekästä vaan ihmisoikeus. Näin minä ajattelen, kaiken tämän keskellä. Mitäs ootte mieltä?

 

Share
Ladataan...

Pages