Mietin, että kuinka paljon olen vuosien mittaan antanut muiden määrittää minua ulkoapäin?

Kuinka monta tukahdettua omaa ajatusta olen kätkenyt, että vastaisin mielikuvaa muiden luomasta minästä. Samalla unohdin, mitä itse halusin olla, ja yhtäkkiä oli, ja on yhä vaikea antaa vaan minuuden kummuta sisältäpäin. Joskus tuntuu, että kun muut lakkaavat määrittelemästä minua ja minuuttani ulkoapäin, lakkaan olemasta. On helpompaa antaa muille se valta määrittää sinut, kuin joutua kaivamaan omalta sisältä se perusta, johon itse nojaa. Kaivaa auki niitä rikkinäisyyden ja yksinäisyyden hetkiä, joiden kautta on kivunnut ehjemmäksi. 

Ulkomaailman sulkeminen tietoisesti ympäriltä jo hetkeksi auttaa jäsentämään omaa sisäistä minuutta. Omassa kuplassa oman hetken ottaminen sulkee kaikki muut roolit, kaikki odotukset; ne täytetyt ja täyttämättömät. Jää vain paljas minä.

Varsinkin somemaailma on helppo paikka luoda unelmaminä, unelmaelämä ja saada kaikki näkemään sut yli-ihmisenä. Jokainen sekaan heitetty ”minäkin olen vain ihminen”-tyyppinen postaus saa sut vaan näyttämään enemmän ja enemmän siltä, mikä on se utopistinen, saavuttamaton, ulkoamääritelty. Somessa minuus on niin helppoa määritellä profiilin mukaan; ihmisestä katoaa kaikki häly taustalta. Juuri se häly, joka näyttäytyy meille ihmisyytenä arjessa. Se häly, joka huutaa ääneti ympärillämme yrittäen ottaa sitä sijaa, joka sille kuuluu. Tuohon hälyyn listaantuu valtavasti asioita, jotka on helppo vaimentaa kuvista tai tekstistä; ”Kuka minä olen, mistä olen tänne tullut, mitkä kokemukset tekivät minusta tällaisen, miksi tunnen näin, mitä haluaisin tässä hetkessä…”. Hälyn hävittyä taustalle jää usein se täydellinen otos: Lopputulos, johon muut pyrkivät vimmatusti perässä. Harmittavaa, vaikka syyllistyn itsekin moisen some-kuona-aineen kuljettamiseen varsin tehokkaasti.

Sulje. Sulje ne, hetkeksi. Viikonlopuksi. Katso itseäsi sisältä. Kuuntele hälyä ympärilläsi, vastaa siitä nouseviin kysymyksiin. Anna itsellesi aikaa. Älä ole mitään, älä tee mitään. Matkusta oman pääsi sisällä oman minuutesi läpi. Toista useita kertoja. Äläkä unohda mitä matkalla näit. Pidä se sydämessäsi, vaalien kuin aarretta. Ja kun palaat tästä hetkestäsi ulkomaailmaan, pidä tuota matkamuistoa ohjenuoranasi, viisastenkivenäsi.