Helpot uunikasvikset
Viime lauantain ruuan yhtenä komponenttina olivat uunikasvikset ja niistä lupasinkin laittaa ohjetta blogiin.
Pilkoin ensin punajuuret (olisikohan ollut neljä keskikokoista) hedelmäpussilla suojatulla leikkuulaudalla (suosittelen varsinkin muoviset laudat suojaamaan jollain, jotteivat ne ’punastu’, omia käsiänihän en muistanut suojata :D). Heitin palat kulhoon ja laitoin perään valkosipuli-rypsiöljyä, pilkottua valkosipulia, suolaa sekä viime kesän Kreikan reissulta ostettua Souvlaki-mausteseosta.
Muutama pyöritys, jotta kaikki ovat varmasti sekaisin ja siitä pellille. Iskin uuniin (180 astetta, keskitaso) siksi aikaa, kun pilkoin parsakaalit. Punajuuret vaativat pidemmän ajan uunissa, itselläni kerkesivät olemaan uunissa noin kymmenen minuuttia pidempään.
Parsakaalin joukkoon sekoitin samat mausteet ja lisäsin punajuurten viereen pellille. Kummatkin saivat paistua vielä n. 20 minuuttia. Kannattaa kokeilla paistamisen aikana kypsyyttä haarukalla; haarukan olisi hyvä upota kumpaankin suhteellisen helposti (tämä tosin makukysymys).
Uunijuuresten kaveriksi tein valkosipulimajoneesia Isyyspakkaus-blogissa olevaa reseptiä noudattaen, ei voi kuin suositella!
Off topic: Innostuin kokeilemaan itse kasvisliemen tekoa, jäi nimittäin ihan kiitettävästi ’leikkuujätettä’ tätä ruokalajia tehdessä. Heitin kattilaan veden joukkoon punajuuren kuoret, parsakaalin varsipalat, valkosipuleista jääneet tähteet sekä neljään osaan pilkotun sipulin.
Nyt minulla on reilu puoli litraa punaista kasvislientä, mihin se kannattaisi teidän mielestänne käyttää?