Ladataan...
Homerun

 

Kuka olisi arvannut, että marraskuussa saadaan nauttia näin upeista talvikeleistä! Tosin jos ennustukset käyvät toteen, loppuviikosta meitä hellitään taas juhannussäällä, joten pitää iloita lumesta niin kauan kuin sitä riittää. Juoksijalle tosin pöpperöinen sohjo ei ole ollut sitä otollisinta juoksualustaa. On saaneet jalat ja pakarat tehdä ihan eri tavalla töitä ja sen kyllä tuntee. Olin sunnuntaisen pitkän lenkin (20 km) jäljiltä niin sippi, että pidin maanantaina lepopäivän. Enkä tänäänkään olisi millään jaksanut lähteä töiden jälkeen lenkille. Käytiin poikien kanssa aamulla ottamassa influenssarokotukset ja veto on ollut ihan veks. Kannatti kuitenkin lähteä, niin kuin aina. Yllätyksekseni Helsingin kaupunkimetsä, keskuspuisto, oli aivan täydellisessä juoksukunnossa. Lumi oli pakkaantunut paksuksi kerrokseksi alustaan eikä sohjosta ollut tietoakaan. Huomenna tosin tilanne voi olla jo ihan toinen.

Vaikka tavoitteellinen treenaaminen on nyt hetkeksi jäänyt taakse, on juokseminen edelleen se, mikä auttaa jaksamaan vauhdikasta arkea. Vauhtitreenit olen jättänyt monestakin syystä nyt tekemättä, mutta lenkillä käyn kuitenkin säännöllisesti 6 kertaa viikossa ja yritän juosta joka sunnuntai 20 kilsan lenkin. Meillä on kahden naisen vakkarisunnuntailenkkivuoro, ja se on ihan parasta! Arkilenkit ovat vaihdellen 7-10 km ja se tuntuu hyvältä tähän elämäntilanteeseen ja niin tärkeältä kaiken sen istumisen vastapainona. Höllääminen on tehnyt hyvää, ja olen saanut huomata, ettei iisimmin ottaminen tarkoita laiskottelua :). Pahin pelkoni, hah! Oikeasti! Kun on vuoden juossut sen 80-100 km viikossa, tuntuu 50-65 km löysäilyltä :). On ollut mukava huomata, ettei se kunto pahasti romahda, vaikka löysää vähän pipoa ja kyllä vähempikin riittää. Sanonta "kaikkeen tottuu", pitää hyvin paikkansa myös liikunnassa ja "kultainen keskitie" voisi toimia kliseisenä, mutta ei yhtään hassumpana tavoitteena. Sitä kun helposti laittaa riman liian korkealle ja homma karkaa käsistä.

Share

Ladataan...
Homerun

Tämä ei ole maksettu mainos, vaan omakohtainen suosittelu kaikille sisustusintoilijoille ja kotoilijoille, ja tietenkin meille rakentajille tai muuten vain asumisesta kiinnostuneille. Suomen Asuntomessut ovat lanseeraneet Sohvamatka Asuntomessuille -palvelun, jossa pääsee kiertämään kaikki Seinäjoen viime kesäiset asuntomessukohteet virtuaalisesti vaikkapa läppärin tai mobiililaitteen kautta omalta kotisohvalta. Wau! Kohteita on todella helppo kiertää ja napsia itseä inspiroivia ja omaa silmää hiveleviä yksityiskohtia talteen. Palvelun hintakin on mielestäni sen käytettävyyteen nähden varsin edullinen. Voittaa sisustuslehtien kahlaamisen mennen tullen, etenkin jos Seinäjoen messut jäivät kesällä väliin  ja 39 messukohdetta ovat tällöin uusia. Vaikka itse vietin messuilla yhden täyden työpäivän, on ollut silti kiinnostavaa ja hyödyllistä palata kohteisiin ja katsella niitä entistä tarkemmin oman kodin yksityiskohdat mielessä. 

Katsotaan jos viikonloppuna ehtisin tänne kertomaan meidän talokuulumisiakin. Kivaa torstaita!

Kalanruotoparketti on iso <3!

Share

Ladataan...
Homerun

Osittain tietoisesti aikaa on vierähtänyt etten ole uhrannut ajatustakaan blogille. Tai olen. Turha sitä on väittääkään muuta. Mutta tietoisesti tein päätöksen, että jostain on pakko hellittää. Työ, pojat, kodinhoito, juoksut ja talon suunnittelu ovat alkaneet viemään enemmän voimia kuin olen jaksanut kantaa. Välillä olo on ollut täysin voimaton. Usein lenkeillä pyörii koko elämä silmissä. Olisi niin paljon juttuja, joita haluaisin teillekin täällä jakaa. Ohessa meidän kuulumisia kuvina. Palaan laajemmin juttuihin lähiaikoina.

Tämä pieni, rakas koirankäärö on muuttanut viettämään vanhuuspäiviään vanhempieni luokse. Olo on haikea, mutta ratkaisu täysin oikea ja välttämätön tämän tuhisijan kannalta. Ikävä kuitenkin on, meillä kaikilla.

Tatu ja Patu viihdyttivät äitiä miltei enemmän kuin poikaa. Outolan veljeskaksikon tempaukset ja jouluinen Helsinki kauniine musiikkeineen tempaisi reiluksi tunniksi täysin mukaansa. Leffa sai samalla aikaan lämpimän joulufiiliksen. Suosittelen!

Taloprojektikin etenee! Rakennuslupa on lähdössä ihan näinä päivinä rakennusvirastoon. Paljon ollaan suunniteltu ja pohdittu eri ratkaisuvaihtoehtoja, ja nyt näyttää siltä, että unelmakotia ollaan rakentamassa! Paljon on vielä tekemättä ennen kuin maaliskuussa kaivurit iskevät maahan kiinni, mutta eteenpäin ollaan menty. Toissa viikonloppuna vietettiin aikaa Oma koti -messuilla. Ei ollut poikien lempipaikka. Esikoisen ilme kertoo kaiken. Tulee pitkät puolitoista vuotta...

Ensilumi satoi Helsinkiin viime viikolla, ja jos lumi nyt jäisi maahan, oltaisiin ennätysjahdissa. Nimittäin siitä on yli 70 vuotta kun viimeksi talvi on tullut jäädäkseen näin aikaisin. Nastoille on ollut käyttöä. Ne ovat olleet juoksuharrastukseni paras investointi. Suosittelen Sarvoja lämpimästi. Niitä myydään ainakin Suunnistajan kaupassa.

Viime kuukausien aikana on tullut pohdittua unelmatyötä, vaikka näin Aku Ankankin avustuksella. Onko sellaista olemassakaan? Aika lähellä kuitenkin ollaan. Oma unelmatyöni kriteerien lista näyttäytyy hyvin samanlaiselta Akun kanssa kolmoskohtaa lukuunottamatta. Rahalla ei ole niinkään merkitystä kunhan kokee työnsä merkityksellisenä, kiinnostavana ja kehittävänä, ja saa tehdä sitä innostavassa ja kannustavassa ympäristössä.

"Oi ihana valo, niin on nimesi kaunis sana. Oi ihana valo, onko portit jo auki. Ihana valo, ihana, sinä olet aurinko." Niin toi Samuli valoa viikonloppuna pimeyteen.

Kaunis, kuulas, kuiva syksy on vaihtunut, niin kuin joka vuosi, yllättäen talveksi. Äsken tarvoin tuulessa ja tuiskussa kahdeksan kilometrin lenkin. Ihan kuin kivirekeä olisi vetänyt perässään. Teki kyllä hyvää, mutta kunnon päälle meinasi ottaa. Viikkokilometrejä kertyy nykyään noin 65. Lenkit ovat henkireikäni kaiken töissä istumisen vastapainona. Liikunta vaan tekee ihmeitä. Olen tässä syksyn aikana alkanut ottaa käyttöön "työlenkit", joiden aikana tietoisesti pohdin jotain työhön liittyvää juttua. Tehokasta ja virkistävää! Olen löytänyt monta toimivaa ratkaisua ihan vain tietoisesti antamalla ajatuksille tilaa ja aikaa. Lenkki toimii tähän tarkoitukseen loistavasti.

 

Share

Pages