Ladataan...
Hymyillen.

Heippa!

Itsenäisyyspäivä on ollut minulle aina päivä, joka aina liikuttaa, mutta samalla nostaa pintaan hieman ristiriitaisia tunteita. En ole kovinkaan isänmaallinen (mitä nyt Suomi tietysti on maailman paras asua), mutta Finlandiahymnin kuuleminen on aina hieno hetki. Sotaveteraanit ansaitsevat kaiken kunnioituksen ja kiitoksen, mutta samalla minusta tuntuu jotenkin hassulta muistella sotaa ja sitä, että täällä taisteltiin hampaat irvessä, sillä sota on aina niin järjetön juttu. Sodissa kuolee aina ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä sodan kanssa. Sodan toinen osapuoli on ihminen, joka sattuu asumaan rajan toisella puolella.  En osaa tätä selittää selkeästi, mutta minusta tuntuu hassulta kun sodasta puhutaan ihannoivasti, sota ei kuitenkaan ikinä voi olla hieno juttu. Se jättää jälkeensä rikkinäisiä ihmisiä, surua ja ikävää, jälkiä, joita useat sukupolvet kantavat mukanaan.  

Käytiin puolison kanssa katsomassa Tuntematon Sotilas jo marraskuussa ja elokuva oli kyllä vaikuttava kokemus. Se oli kaukana sellaisesta sotaa ihannoivasta, suomihenkeä puhkuvasta sotapropagandasta, vaan mielestäni näytti oivallisesti sen, mitä sota voi ihmiselle tehdä. Meidän täytyy muistaa ja tietää historiasta siksi, että tulevaisuudessa välttäisimme aikaisemmin tehdyt virheet ja huonot valinnat. 

                                                                                          XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Itsenäisyyspäivänä haluan sodan muistelun sijaan keskittyä olemaan kiitollinen Suomesta, joka on yksi maailman parhaista maista elää. Minun Suomeni on tasa-arvoinen, ihmisoikeuksia ja arvoa kunnioittava valtio, jossa kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään. Tämä tietysti voi kuulostaa joistakin etuoikeutetun ihmisen puheelta. Etuoikeutettu olen siinä mielessä, että elämässä ei ole ollut kovinkaan suuria ongelmia, vaikeuksia kylläkin. Perheessäni ei ole ollut alkoholismia, vanhempani ovat yhä onnellisesti yhdessä, elämä on ollut turvallista ja tasapainoista, enkä ole kokenut sitä, miltä tuntuu olla yhteiskunnan ulkopuolella. En tiedä mitään siitä, miltä tuntuu kun rahat eivät riitä ruokaan tai lämpimiin vaatteisiin, en tiedä mitään siitä, miltä tuntuu kun ainoa elämän valo on alkoholi tai muut päihteet. En tiedä elämästä, joka ei vie eteenpäin. Minun elämäni on ollut etuoikeutettua, sillä olen löytänyt aina töitä, opiskelen yliopistossa, olen naimisissa maailman ihanimman ja kultaisimman miehen kanssa ja tulevaisuus näyttää valoisalta. 

Minun Suomeni ei ole vain valkoisten ihmisten Suomi. Se on maa, joka tarjoaa kodin eri puolelta maailmaa tuleville. Se on maa, joka auttaa niitä, jotka ovat avun tarpeessa. Minun Suomessani on uskonnonvapaus, vapaus ilmaista mielipiteensä, vapaus valita. Minun Suomessani on viisaat päättäjät ja hyvä presidentti. Minun Suomessani perheen perustaminen on turvallista. Täällä voi kulkea vapaasti kaikkialla, eikä tarvitse pelätä. Täällä on rauha. 

Ehkä puolison myötä sitä on havahtunut siihen rikkauteen, mitä meillä jokaisella suomalaisella on. Se, että meillä kaikilla on lähes aina täydet vatsat (tiedän kyllä ettei tämäkään ole Suomessa itsestäänselvyys), rahaa ja lämpimät kodit, on enemmän kuin suurella osalla maailman ihmisistä. Siitä pitäisi olla kiitollinen, eikä aina vain valittaa siitä, mitä ei ole. Puoliso on todennut, että suomalaisten pitäisi mennä hetkeksi asumaan maahan, jossa asiat eivät ole niin hyvin. Ehkä sitten sitä ymmärtäisi, miten paljon jo niillä, jotka ovat yhteiskunnassa huonossa asemassa, on. Se, mikä meistä tuntuu vähältä, on paljon muualla. Kiinnitetään huomio siihen, mikä on hyvin, ei siihen mitä puuttuu. 

Se maailma, missä nykyään elämme, tarvitsee entistä enemmän yhtenäisyyttä ja solidaarisuutta, ei rajanvetoja ja vihollisuutta. Meidän yhteinen Suomemme on eräänlainen projekti, jossa jokaista tarvitaan. Tämä on mielestäni entistä tärkeämpää aikana, jolloin äärioikeiston kannatus kasvaa ja vastakkainasettelut ovat lisääntyneet. Meidän Suomessa pitäisi välittää muista ihmisistä, olla ihminen ihmiselle. Tulla lähelle, olla lähellä. Ei unohtaa vanhuksia vanhainkoteihin tai katsoa ulkomaalaista ihmistä halveksuvasti. 

                                                    Hyvää synttäriä Suomi! 

Share

Ladataan...
Hymyillen.

Hello!

Loman jälkeisen moodin tunnistaa hartioista, jotka ovat kireyden sijaan rennot ja poskilihaksista, jotka tuntuvat hymyilemisestä kipeiltä. On ihme, miten rentoutuneen olon jo kolmen yön minireissu saa aikaan ja miten tehokkaasti kaiken sisällön to-do-listalla onnistuu unohtamaan!

Vietettiin pidennetty viikonloppu Levi Hotel Spassa. Ruska oli ollut ja mennyt ja Levillä ei ollut juurikaan turisteja. Eli rauhaa ja Lappia riittämiin. Tämmöiselle suhteellisen kaupunkilaiselle hienohelmalle on elämys nähdä poroja (oon kylläkin asunut kolmisen vuotta Rovaniemellä ja pettymys oli valtava kun tajusin, ettei siellä porot jolkuttele kaupungilla!) eikä puolisokaan ollut aikaisemmin käynyt Rolloa pohjoisempana. 

Meidän lomaan kuului siis kylpylässä rentoutumista ja hyvää ruokaa. Ei mitään velvollisuuksia, vaan aikaa ja olemista. Sellaisista aineksista hyvät lomat on tehty. Ei kunnon lomaan tarvita mitään lentolippuja lämpimään tai järisyttävän suurta budjettia. Vaikka tietenkin sitä haaveilis, että olis niin pohjaton lompakko ja sellainen työtilanne kummallakin, että ois mahdollisuus reissata pitkin maailmaa.

Mietittiin yhtenä päivänä, että jos sitä vaikka joskus voittais eurojackpotista sellaiset 50 miljoonaa, sitä varmaankin asustelis osan vuodesta Levillä, istuskelis päivät kahviloissa, lukis kirjoja ja sitten kun alkaisi ympärillä näkyvät maisemat tympimään, sitä vain ostais lentoliput jonnekin rapakon toiselle puolelle. Ei tarvitsisi miettiä sitä, mitä haluaa tulevaisuudessa elämällään tehdä, minne asettua ja miten työpaikat järjestyy. Sellainen olisi varmasti aika helppoa elämää, mutta toisaalta tällaisessakin elämässä, joka ei nyt riemujuhlaa aina ole, on oma viehätyksensä.

Ja kyllähän loma tuntuu paljon paremmalta silloin, kun se on juurikin sitä harvinaista herkkua...  

Share

Ladataan...
Hymyillen.

Heippa taas, pitkästä aikaa!

Mulla on meneillään aika mielenkiintoinen projekti. Pääsin mukaan Keskusta-puolueen Vaikuttajakiihdyttämöön, joka toisinsanoen on Suomen suurin poliittinen mentoriohjelma. Sen kautta sain itselleni politiikan parissa työskentelevän mentorin, jolla on rutkasti kokemusta, viisautta ja tietoa.

Meillä oli ensimmäinen seminaaripäivä eduskuntatalolla ja se päivä kyllä sytytti piilossa olleen kipinän vaikuttamiseen ja puoluepolitiikkaan ylipäätään. Opiskelen politiikkatiedettä, joten yhteiskunnalliset asiat ovat järjettömän kiinnostavia. En kuitenkaan pidä itseäni minkään puolueen vankkumattomana kannattajana, sillä jokaisessa puolueessa on jotain hyvää, mutta myös sellaisia asioita, joita en allekirjoita. Minua muutenkin ärsyttää se, että puoluepolitiikka näyttää usein olevan vain muiden puolueiden haukkumista, vaikka politiikka ja yhteiskunnan hyvinvointi on meidän jokaisen yhteinen tavoite. Haluaisin siis, että myös poliittisista erimielisyyksistä voitaisiin keskustella hyvässä ja kunnioittavassa hengessä. En ole ikinä ollut poliittisesti aktiivinen, vaan enemmänkin kiinnostunut yhteiskunnasta ja maailmasta ylipäätään. Ala-asteella olin koulun oppilaskunnassa, mutta siihenpä tuollaiset luottamustehtävät ovat sitten jääneet. Oppilaskunnassa meillä oli kuitenkin valtavan vastuullisia tehtäviä kuten koulun tapahtumien karkkivalikoiman valitseminen ja oppilaskunnan lehden toimittaminen. :D

Seminaaripäivässä kuulimme kokeneiden politiikkojen, kuten Juha Sipilän, Annika Saarikon, Matti Vanhasen ja Seppo Kääriäisen puheenvuoroja. Vanhanen muistutti opintojen loppuunsaattamisen tärkeydestä ja siitä, ettei itseään kannata repiä moneen suuntaan.  Hanna Kosonen puhui peloista ja niiden ylittämisestä sekä siitä, että myös politiikassa kannattaa olla aidosti oma itsensä. Politiikka on hänelle valon ja toivon tuomista ihmisille.  Kosonen myös sanoi, ettei tietämättömyys ole huono asia. Jos ei tiedä, voi sen rohkeasti myöntää, mutta lisätä perään "selvitän sen".  . Juha Sipilä kehotti paneutumaan asioihin, harjoittamaan tervettä nöyryyttä, periksiantamattomuuteen ja vastuunkantoon sekä rehellisyyteen ja luottamuksellisuuteen.  Annika Saarikko kertoi omaa tarinaansa siitä, ettei naiseus ole politiikassa este, vaan sukupuolesta täytyy ottaa kaikki irti. Saarikko myös puhui kolmesta P:stä : pitkäjänteisyydestä, priorisoinnsta ja persoonan laittamisesta peliin. Seppo Kääriäinen puhui arvoista ja niiden mukaisesta toiminnasta. Meillä on vastuu ihmiskunnasta ja siitä, että tulevaisuus ulottuu monen sukupolven yli. Tätä maata ei voi tehdä vain itselleen sopivaksi, vaan sellaiseksi, että myös tulevilla sukupolvilla on täällä hyvä olla. Kääriäistä lainaten: "Pysykää ihanteellisina, älkää taipuko".

Minulle tärkeimpiä arvoja on oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus. Meillä jokaisella pitäisi olla samat mahdollisuudet. Toisaalta meillä on myös vastuu toisistamme. Meillä, joilla asiat ovat kohtuullisen hyvin, on oltava rakkautta niitä kohtaan, joita elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain. Täytyy siis muistaa ja harjoittaa lähimmäisenrakkautta. Olen aina ollut maailmanparantaja ja toisen asemaan asettuja, toivoton idealisti. Maailmaa ei kuitenkaan yksi ihminen voi pelasta, ei edes joukko ihmisiä. Siihen tarvitaan kaikkien panosta.

Toivon, etten vuosien saatossa kyynisty, vaan jaksaisin uskoa ja nähdä sen, että maailmaan voi tuoda lisää valoa ja toivoa. Joskus maailma näyttäytyy niin synkältä ja pelottavalta. On hurjasti kärsimystä ja epätoivoa, epäreiluutta ja väkivaltaa. Mutta niiden vastapainoksi on kuitenkin rakkautta, huolenpitoa ja toivoa. Pitää pyrkiä siihen, että omassa elämässään edistäisi näitä viimeiseksi mainittuja asioita. Ja valitsisi aina vihan sijaan rakkauden ja välittämisen, koston sijaan anteeksiannon. Silmien sulkemisen sijaan avaisi silmänsä ja katsoisi tarkemmin.

Share

Ladataan...
Hymyillen.

Moikka!

Viime viikonloppuna olimme miehen kanssa meidän kummankin elämän ekoilla festareilla. Suviseuroja ja opistoseuroja ei taida laskea festareiksi, niissäkin on kyllä ihan kivaa, mutta ensimmäinen Qstock-kokemus oli jotain ihan erilaista! Ihanan erilaista!

Kaksi päivää onnellisuuspöhnää, tärkeitä biisejä, vatsassa kutkuttavaa odotusta, tanssimisen väsyttämiä jalkoja ja ruokakojuista leijailevia tuoksuja. Iloisia ihmisiä, musiikin tahtiin tanssivia ihmisiä. Olin jotenkin aina kuvitellut festarit jonkinlaiseksi kännikaaokseksi, jossa ihmiset eivät osaa käyttäytyä. Joissa alkoholi virtaa ja ihmiset sikailevat. Tämäkin ennakkoluulo (ennakkoluuloja tästä normaalista elämästä on ollut aikalailla) osoittautui vääräksi, sillä en tainnut koko festareiden aikana nähdä ainuttakaan ympäripäissään olevaa ihmistä.

Se fiilis, kun ensimmäistä kertaa ikinä kuuntelet jotain keikkaa livenä, lähellä esiintymislavaa. Sydän jyskyttää basson tahtiin, sitä laulaa sielustaan kaiken pois, hyppii ja pomppii. On sellaisessa riemukkaassa sekaantumispisteessä, jalat ja kädet tanssii omaan tahtiin, sydämessä on vapaus ja ilo.

Chisun keikka oli mieletön ja siinä on vasta karismaattinen nainen! Haloo Helsingin biiseistä on tullut tärkeitä sillä oi, kuinka oivallisesti ja tarkkanäköisesti ne kertovat elämästä. Teflon Brothersii rakastan juuri sen takia, että niiden biisit on ihanan järjettömiä ja ne tyypit on niin hauskoja. Antti Tuiskun show oli ihan mieletön ja ihailen sen miehen asennetta ja aitoutta. Se muistuttaa, ettei paskaakaan tarvitse välittää siitä, mitä muut ympärillä ajattelee ( no ehkä vähän, eihän kukaan saa elämällään ketään tietoisesti satuttaa, mutta saitte varmaan kiinni pointista). Nopsajalan Lupaan olla sun-biisi on varmaan yksi kauneimmista rakkauslauluista ikinä ja muistuttaa siitä, mitä itsekin on tullut toiselle luvattua. Mikael Gabrielin biisit kertoo paljolti elämän nurjista puolista, mutta ovat myös rakkauden ja luottamuksen ilosanomaa. Oli ihan hauskaa jorata niiden satojen teinityttöjen kanssa Heliumin tahtiin :D Profeettojen Sinuhe ​on myös biisi, jolla on merkitystä. Miehelle Profeetat taitaa olla se yksi tärkeimmistä, nauroin vieressä kun toinen vajosi musiikin mukana ihan toiseen todellisuuteen :D

En vois elää ilman musiikkia, sillä se kannattelee vaikeiden aikojen yli, sanoittaa tunteita ja fiiliksiä, saa jonkun liikahtamaan tuolla sydämen tienoilla. Musiikilla on mieletön voima, sen avulla paskoista päivistä tulee pikkiriikkisen parempia. Ja miten siistiä onkaan kun löytää uusia helmiä, sydämeen iskeviä sanoituksia... Ja miten ihanaa on tanssia, antaa rytmin viedä, hyppiä, pomppia, ilman itsensäkontrollointia ja tunnetta, että pitäisi näyttää fiksulta. Sitä vaan tanssii vaikka ei osaa tanssia, antaa musiikin ja kuplivan ilon viedä.

Eli ensimmäiset festarit eivät jää ensimmäisiksi, tästä tulee jokavuotinen perinne! :)

Share

Ladataan...
Hymyillen.

Heippa!

 

Kun yrität päättää, käytätkö gradussa diskurssianalyysia (josta et ymmärrä mitään) vai retoriikka-analyysia.

 

 

​Kun alat lukemaan 500-sivuista kirjaa diskurssianalyysista.

​Kun joku uskaltaa puhua ääneen silloin kun teet gradua.

​Graduntekoprosessi.

 

 

Täällä rämmitään graduahdistuksessa ja yritetään saada jotain selkoa siitä urakasta... Kirjapinot alkavat olla aika valtavia ja joka kerta tieteellisiä tekstejä lukiessa tulee tunne, että helvetti, enhän mä tajua tästä yhtään mitään. Mulla on kunnianhimoinen tavoite saada gradu valmiiksi 30.11.2017, eli siihen on vielä muutama kuukausi. Toinen tavoite on saada huippu harjoittelupaikka talveksi 2018. Ja saada maisterinpaperit viimeistään keväällä. Mahdotonta se ei missään nimessä ole, vaatii vaan istumalihaksia ja kärsivällisyyttä, joita mulla ei ole.

Gradu on pitkään muhinut jossain takaraivossa, sillä se on tuntunut ylitsepääsemättömän hirveeltä urakalta, johon mulla ei vaan oo potentiaalia. Tuntuu että kaikki muut on synnynnäisiä ajattelijoita ja neroja, mä sit oon se tavallista yksinkertaisempi ja pienemmällä älykkyysosamäärällä varustettu siitäkin huolimatta että kurssit on suurimmaksi osaksi suoritettu hyvin arvosanoin. Eli täällä kärsitään pahasta huijarisyndroomasta. Sitä uskottelee itselleen ettei ikinäkoskaanmilloinkaan tuu saamaan maisterinpapereita, koska on vain niin saamerin tyhmä, vaikka todellisuudessa potentiaalia olisi vaikka mihin. On aika sääli, että itseluottamus on suurimpana esteenä, sillä jos olisi varustautunut pikkaisen suuremmalla itseluottamuksella, sitä uskaltaisi vaikka mitä.

Tuntuu jotenkin utopistiselta, että tässä ollaan jo sen verran vanhoja että valmistautuminen häämöttää edessä, pitäisi miettiä oman alan töiden hankkimista, talolainaa ja lapsia ja sensemmoisia aikuistenjuttuja. Joskus kaipaa takaisin siihen aikaan kun oli lukiolainen ja suurin stressi elämässä oli tuleva koeviikko. Silloin uskoi itseensä ja ajatteli, että minusta tulee vielä jotain suurta. Silloin näki, miten maailma on auki. Silloin ei edes ajatellut, että on maailmankaikkeuden suurin huijari, joka ei osaa yhtään mitään.

Yhdessä graduoppaassa puhuttiin kirjoittamisen tärkeydestä. Että joka päivä pitäisi kirjoittaa, vaikka sitten täyttä shittiä, mutta kirjoittaa kumminkin. Oon raapustellut lyhyitä merkintöjä päiväkirjaan, mutta en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään kunnolla. Paitsi esseitä. Pitää siis keskittyä siihen shitin kirjoittamiseen, eli tähän blogiin. Lisäksi hommasin gradua varten uuden muistikirjan, jonne kirjoittelen muistiinpanoja. Ensimmäinen ongelma on tullut jo vastaan; muistiinpanojen kirjoittaminen vaatii täydellisen kynän ja ne täydelliset kynät alkaa kohta olemaan käytettyjä :D #firstworldproblems

Arki on siis työntäyteistä. Sain onneksi soviteltua pienemmän määrän työtunteja joten aikaa on nyt myös opiskelulle. Vastaavasti parikymmentä työtuntia viikossa tuo mukavaa vastapainoa opiskelulle.

Share

Ladataan...
Hymyillen.

 

Ihania asioita:

- Se että mies joka aamu töihin lähtiessään muistaa pussata poskelle

​- Se, että puoliso sai pitkästä aikaa perheensä tänne. Hän ei ole nähnyt perhettään pariin vuoteen, joten lentokentällä tapahtunut kohtaaminen oli aika liikuttava. Nyt edessä on sitten kolmen kuukauden albanialainen kulttuurishokki ja kielikylpy. :D Mutta on hirveän opettavaista nyt  muutama kuukausi nähdä konkreettisesti miehen kulttuuria ja toivottavasti oppia kieltä. Albanialainen kulttuuri on tosi perhekeskeistä, siellä perhe on kaikki. Siihen on ollut kyllä totuttelemista!

- Anoppi tykkää siivota, joten mun tehtäväksi on jäänyt sitten pelkkä laiskottelu. Meidän lattiat on pesty varmaankin kuus kertaa parin päivän aikana. :D Taitaa anoppi olla kauhuissaan siitä, millaisen vaimon poika on löytänyt. Minä en ole todellakaan sellainen pullalta tuoksuva kotiäiti ;)

​- Meillä on suhteellisen pieni asunto ja kun tänne tulee kolmeksi kuukaudeksi kolme henkilöä lisää, on aika ahdasta. Minä taas kaipaan kamalasti omaa rauhaa ja tilaa, mutta tämä ratkaistiin sillä, että siirrettiin kirjoituspöytä meidän makkariin. Mulla on nyt siis "oma huone" ja oma pieni nurkkaus, jossa saa olla rauhassa. Toimii!

- Aurinko on paistanut viikon putkeen ja on ollut niin hyvä fiilis! Parasta on lähteä lenkille, laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella maailman parasta musiikkia.

- Töissä on tällä viikolla vähän lyhyempi viikko ja sain palautettua yhden esseen. Pari vapaapäivää saa siis hyvällä omalla tunnolla kuluttaa sarjojen kattomiseen ja lukemiseen. Aika luksusta...

- Bullet Journal on mahtava keksintö! Oon aika laiska kirjoittamaan päiväkirjaa, mutta bullet journaaliin tulee kirjoitettua ylös lyhyitä merkintöjä elämästä. Kirjoittelen lukemiani asioita ylös, ideoita, suunnitelmia, treenejä jne... Loistava tapa saada elämänsä järjestykseen!

- Juhannus on kohta! Suunniteltiin siskon kanssa telttaretkeä. Ei osata pystyttää telttaa mutta pystytetään se vaikka väkisin. Leivotaan juhannuskakku, pakataan mukaan paljon eväitä ja nukutaan yö ulkona. Juhannukseksi on luvattu kylmiä ilmoja, mutta ei kai sitä paleltua voi kun on kesä!

- Olen innostunut lukemisesta taas. Pienempänä luin oikeastaan koko ajan, kesässä saattoi mennä 50 kirjaa. Tällä hetkellä kaikki hyvään elämään ja hyvinvointiin liittyvät kirjat kiinnostaa, samoiten tietokirjat! Kai se on tarvetta ymmärtää tästä maailmasta jotain, kehittää omaa maailmankuvaa ja maailmankatsomusta.

- Kesän suunnitelmiin kuuluu festarireissu Qstockiin! Toivottavasti vapaat sille viikolle järjestyy. En ole ikinä käynyt festareilla, paitsi suviseuroissa, jonne en tänä vuonna ajatellut mennä. Festarit olisivat siis aivan uusi kokemus. Eniten odotan Antti Tuiskua!

- Meidän kodin lähellä on paikka, jonka ohi kävellessä pysähtyy aina kuuntelemaan lintujen laulua.

 

- Coldplayn Something Just Like This (tähän tulis monta sydänsilmäemojia.) IHANA IHANA BIISI!

 

Elämä kulkee siis hyvin uomissaan, onnellista ja innostavaa. Aina ei nappaa, mutta kenellä olis aina kivaa?

Share
Ladataan...

Pages