Elämää keliakian kanssa

Tällä viikolla vietetään keliakiaviikkoa. Itse olen ollut keliaakikko jo noin 19 vuoden ajan, joten ajattelin raapustella ylös, millaista tämä ehdottoman gluteeniton elämä on.

Niin. Kyse tosiaan on ehdottomasta gluteenittomuudesta. Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä gluteeni vaurioittaa ohutsuolen nukkaa. Toisin kuin vaikka laktoosi-intorelanssi, keliakia ei aiheuta ”vain” vatsanpuruja tai ihottumaa, vaan vaurioittaa elimistöä. Mikäli tätä tapahtuu toistuvasti, voi gluteenille altistuminen altistaa muille sairauksille, kuten syövälle tai osteoporoosille.

Ainoa hoitomuoto on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Jo pienet määrät gluteenia voivat vaurioittaa suolinukkaa. Siksi keliaakikon oltava aina tarkkana. En esimerkiksi voi paahtaa leipää samassa paahtimessa tavallisten leipien kanssa, tai käyttää samaa voiveistä puolisoni kanssa. Kotona leivomme vain gluteeniittomia leivonnaisia koko perheelle, eikä kaapeista vehnäjauhoja löydykään. Mikäli ravintola-annokseni päälle on epähuomiossa lätkäisty tavallinen leipä, en vain napaa sitä pois, vaan palautan annoksen ja pyydän keittiötä valmistamaan uuden.

Diagnoosi oli helpotus

Vatsaoireeni alkoivat 19 vuotta sitten kuin tyhjästä ja olivat todella voimakkaita. Aikalailla heti oli selvää, että kyse ei ole mistään ohimenevästä perusturvotuksesta. Oireet olivat niin häiritseviä, että aloin heti ratkoa syytä. Kokeilin olla hetken ilman maitotuotteita, mutta se ei tuonut helpotusta. Oli aikamoinen onnenpotku, että olin juuri lukenut naistenlehdestä artikkelin keliakista. En nimittäin ollut aiemmin moisesta kuullutkaan, mutta nyt kokeilin jättää viljatuotteita vähemmälle. Oireet tuntuivat vähenevän, joten otin asian puheeksi vanhempieni kanssa ja hakeuduimme lääkärille tarkempiin tutkimuksiin.

Onkin todella tärkeää saada verikokeen tai koepalan avulla virallinen diagnoosi. Näin voidaan saada varmuus keliakiasta ja poissulkea muut sairaudet.

Diagnoosi oli minulle aikanaan suuri helpotus. Jos ohutsuolen koepalasta ei olisi löytynyt keliakiaa, olisi salapoliisityö alkanut alusta. Suolisto-oireet olivat todella voimakkaita ja oli mahtavaa, kun nyt oli tiedossa keino päästä niistä eroon. Kaiken lisäksi hoitokeino oli selkeä ja lääkkeetön!

Suosittelen ravitsemusterapeuttia!

Tuoreelle keliaakikolle suosittelen ehdottomasti visiittiä ravitsemusterapeutin pakeille ja liittymään Keliakialiittoon. Nykyään koen gluteenittoman elämän melko helpoksi, mutta alku voi olla tahmainen. Vasta diagnoosin saatuaan hahmottaa, mihin kaikkialle gluteenia on ”piilotettu”.

Yhtäkkiä kaikki tuoteselosteet pitää lukea suurennuslasilla ja opetella paljon uusia termejä. Esimerkiksi vehnätärkkelys saattaa alkuperästään huolimatta sopia, samoin kuin vehnä aromina tai fermentoidussa soijakastikkeessa. Sen sijaan mallasuute, speltti, vehnänalkio, tavalliset kaurahiutaleet ja monet salmiakit ovat kiellettyjen listalla.

Pikkuhiljaa homma alkaa kuitenkin hahmottua ja kaupassa tehtävät valinnat automatisoitua. Keliakialiiton sivuilta löytyy kätevä listaus, josta ainesosan gluteenittomuuden voi tarvittaessa tarkastaa. Itse koen että keliakia on yksi helppohoitoisimpia sairauksia. Oikeastaan en edes koe sairastavani autoimmuunisairautta. Kun ruokavalio on kunnossa, ei keliakiasta ole mitään riesaa.

Oliko ennen paremmin? 

Paljon on muuttunut 20 vuodessa. Enää hotelliaamiaisella ei tarjottaisi pelkkiä riisikakkuja vaan kauppojen ja ravintoloiden tarjonta on kasvanut runsaasti. Kun sain oman diagnoosini, lähikaupasta löytyi yhtä laatua leipää ja yhtä laatua makaronia. Voin vain kuvitella millaista keliaakikoilla on ollut 40 vuotta sitten. Veikkaan, että silloin leivät joutui itse leipomaan ja makaroneista sai vain haaveilla.

Tuoreena keliaakikkona oli todella ihmeellistä ja spesiaalia, jos ravintolasta sai gluteenittoman hampurilaisen tai pizzan. Nykyään se on melkein perusolettamus, että myös keliaakikot on huomioitu ja että myös viljatuoitteita löytyy gluteenittomina versioina. Kauppojen hyllyt suorastaan notkuvat erilaisia gluteenittomia leipiä, keksejä ja pullia.

Valikoima lisääntyi huomattavasti noin kymmenen vuotta sitten, kun gluteenittomuudesta tuli eräänlainen trendi-ilmiö. Monet terveysintoilijat ja julkkikset vannovat gluteenittomuuden nimiin ja kasvanut kysyntä on tietenkin lisännyt tarjontaa. Pelkkä positiivinen juttu tämä gluteenittomuusintoilu ei kuitenkaan ole.

Kun ravintolat ovat lisänneet gluteenitonta tarjontaa, on myös huolimattomuus lisääntynyt. Vielä kymmenen vuotta sitten kun tilasi jonkun annoksen gluteenittomana, saattoi olla varma, että se valmistetaan huolellisesti kontaminaatiota vältellen. Nykyään on ihan tavallista, että joku trendikäs katuruokapaikka myy gluteenitonta hampurilaista tai pitaleipää, mutta täyttää sen käyttäen samoja työvälineitä kuin tavallisten hampurilaisten käsittelyyn. Tällöin gluteeniton vaihtoehto ei olekaan enää gluteeniton ja keliaakikolle sopiva. Yhtälailla gluteenittomat muffinssit saattavat olla samalla tarjoiluvadilla sikin sokin tavallisten pullien kanssa.

Yhä useammin ja useammin ravintolatilauksen yhteydessä kysytään kuinka herkkä keliaakikko olen. Se on joskus on turhauttavaa, sillä ei ole eriasteisia keliakioita. On vain täysin gluteeniton ruokavalio, tai sitten ruokavalio joka sisältää gluteenia.

Ilmiöstä ei voi syyttää ainoastaan henkilökuntaa. On selvää, että on heillekin hämmentävää, jos asiakas kyselee vaikka kahvilassa gluteenittomien kakkujen perään, ja kun valikoima ei miellytä, päätyykin asiakas tavalliseen vaihtoehtoon.

Usein keliaakikon osa onkin kysellä ja varmistella loputtomiin. Niin tilauksen yhteydessä kuin annoksen tullessa varmistan, että kyseessä oli gluteeniton versio. Usein myös pyydän, että tuote otetaan vitriinistä puhtain ottimin jotta kontaminaatiota ei tapahdu. Välillä vähän ärsyttävää, mutta minkäs teet. Vielä ärsyttävämpää olisi olla huoleton ja sairastua gluteenipitoisesta ruoasta.

Kaipaanko jotain?

Moni keliaakikko tuntuu kaipaavan ruisleivän tai jonkun spesiaaliherkun kuten mämmin perään. Itselläni ei oikeastaan ole mitään yksittäistä asiaa, jota keliaakikkona kaipaisin. Ehkä se on huolettomuus ja spontaanius. Pitkiin kuvauspäiviin tai vaikka lentomatkoihin pitää aina varautua myös omin eväin, sillä jos catering on unohtanut erikoisruokavalioni, ei keliaakikolla ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää kokonaan syömättä.

Joissain kesätapahtumissa olisi ihanaa herkutella muurinpohjaletuilla tai napata torikahvien kylkeen tuore lörtsy. Nykyään monista kahviloista löytyy gluteenittomia vaihtoehtoja ja lettuja voin paistaa kotonakin, joten ongelma ei ole suuri. Mutta juuri se spontaanius on ehkä se mitä keliaakikkona joskus kaipaan. Ja tuoretta pullaa! Sitä saa vain kotona.

Joka tapauksessa Suomessa ja Pohjoismaissa keliaakikon elämä on superhelppoa. Pienistäkin marketeista löytyy gluteenittomia tuotteita ja ravintoloissa ja huoltoasemilla erikoisruokavaliot on huomioitu hyvin. Ei tarvitse lähteä kuin Itävaltaan saakka, niin gluteenittomat leivät pitää ostaa luontaistuotekaupasta ja rinneravintolassa saa tyytyä kanasalaattiin – kerta toisensa jälkeen.