Nyt kun rakenneultra on enää muutaman päivän päässä, on aika alkaa arvuutella, odotammeko tyttöä vai poikaa. Asiallahan ei tietenkään ole yhtään mitään merkitystä, mutta jotain sitä ihmisen pitää aikansa kuluksi mietiskellä. Itselläni ei ole muita toiveita lapsen osalta, kuin että hän syntyisi hengissä ja terveenä – ja että hän olisi aamu-uninen kuten äitinsä ja veljensä.

Adilia odottaessa en juurikaan kärsinyt pahoinvoinnista. Tällä kertaa on ollut päinvastoin; alkuraskaus oli yhtä tuskaa kun olin kuolemanväsynyt ja vain oksentelin. Omassa kaveripiirissäni poikien odottajat ovat olleen vähemmän huonovointisia kuin tyttöjen odottajat. Tai sitten muistan vain tyttöjen odottajien pahoinvoinnit, sillä se vahvistaa tätä tunnettua narratiivia!

Instagramissa on veikkailtu paljon tyttöä juurikin pahoinvoinnin takia. Eräs seuraajani taas oli sitä mieltä, että huuulieni muoto on muuttunut samalla tavalla, kuin esikoistani odottaessani, joten poika sen on oltava tälläkin kertaa. Sen sijaan maha on tälläkin kerralla tyypillinen ”poikamaha*, eli leveän sijaan pysty, kapea ja eteenpäintyöntyvä.

Todellisuudessa on tietenkään usko, että sukupuolta voisi veikata mahan muodosta tai pahoinvoinnin perusteella.Olen suuri tiedefani, ja on selvää, ettei Y-kromosomin olemassaololla tai puuttumisella ole näiden asioiden kanssa tekemistä. Yleensä inhoan kaikkea taikauskoista hömpötystä, mutta näköjään raskaushormonit muuttavat tämänkin. Yhtäkkiä sukupuolta onkin hauska arvuutella ja samalla tutustua erilaisiin vanhan kansan uskomuksiin.

Helsingin Sanomat uutisoi taannoin, että moni vanhempi pettyy lapsensa sukupuoleen. Se tuntuu hurjalta. Artikkelissa arvioidaan, että pettymys liittyy sukupuoliin liittyviin stereotypioihin. Siis että ajatellaan, että pojan kanssa pitää tehdä tietynalisia juttuja, kun taas tytön kasvattamainen on ihan erilaista. En tiedä milloin tutkimus on tehty, mutta nykyvalossa se kuulostaa todella vanhanaikaiselta.

Tai sitten vaan elän onnellisesti kuplassa. Tuntuu ihan itsestäänselvältä, ettei autoja osteta vain pojille ja nukkeja vain tytölle. Tai että vaalenapunainen olisi tyttöjen väri ja sininen poikien.

Mikäli sukupuolella ei ole minulle väliä, miksi sitten haluan sen selvittää?
Vauva on mahan sisällä vielä pitkään, emmekä tiedä hänestä juuri mitään. Välillä hän hennosti masussa kutittelee, mutta vatsan päältä liikkeetkin tuntuvat vielä huonosti. Niinpä on takerruttava niihin tiedonmurusiin, joita tarjolla on. Ja toki meidän perheen tapauksessa nimeäkin on hyvä alkaa miettiä jo nyt. Adilin kohdalla nimen keksiminen kesti ja kesti ja nimiäiset saatiin pidettyä vasta lapsen ollessa 4kk ikäinen!

Haluaisin tietää myös mahdollisen downsyndrooman tai kehitysvamman. Se ei muuttaisi mieltäni lapsen pitämisen suhteen,mutta tieto tarjoaisi monta kuukautta aikaa tutustua sairauteen ja varautua tulevaan. Samalla tavalla sukupuolen tietäminen tekee odotuksesta vähän konkreettisempaa. Varsinkin isälle, joka ei vielä pääse tuntemaan lapsen liikkeitä.

Mitä sitten itse veikkaan?
Itselläni on alusta alkaen ollut vahva tyttö-fiilis. Ehkä juuri tuon voimakkaan alkuraskauden pahoinvoinninkin takia. Raskaus on tuntunut erilaiselta kuin viimeksi. Toisaalta olen aina ajatellut että saan kaksi poikaa. Lapsen sukupuoli määrittyy siittön perusteella ja Santun suvussa ei X-kromosomeja näytä liiaksi olevan. Hänellä on kahdeksan serkkua, joista vain yksi on nainen. Myös serkuskatraan jälkeläisissä poikia on tyttöjä enemmän. Tästäkin huolimatta oma arvaukseni kallistuu tytön puolelle.