Minua on pyydetty kertomaan, kuinka itse olen toiminut talouteni kanssa koronakriisin keskellä. Ja sellainen kirjoitus on totiesti pitänyt kirjoittaa muutenkin jo pitkään. Nyt kun sosiaaliset kontaktit ovat minimissään, on minimisään myös tämän äidin oma aika. Lapsi on kotihoidossa, emmekä tapaa isovanhempia tai käytä ulkopuolisia hoitajia, kuten tavallisesti.

Olen aina ollut uutishullu mutta viimeistään tämä koronatilanne on vienyt uutisriippuvuuteni varsin vakavalle asteelle. Huomaan haaveilevani, että lapseni olis jo sen verran vanhempi, että voisin vaan istuttaa hänet Pipsa Possun ääreen ja olla vähän välittämästä ruutuajasta. Telkkari ei kuitenkaan tätä taaperoa vielä kiinnosta.

Heti aamusta haluaisin päästä lukemaan uusimmat talousuutiset ja tarkistamaan kuinka Aasian pörssit ovat auenneet. Pitkin päivää kuuntelisin uutisia ja politiikkaradiota ja vaihtaisin ajatuksia sijoittamisesta Twitterissä.Toisaalta lapsi on ainoa asia joka antaa kaiken ahdistuksen keskellä jotain muuta ajateltavaa. Nyt jo kännykkä on kädessä jatkuvasti ja vielä illalla ennen nukkumaanmenoa plärään uutiset ja twitterin läpi. Erittäin järkevää! Aloitin ensiavuksi kutomisharrastuksen, jotta käsissäni olevat puikot estäisivät edes joskus kännykkään tarttumisen.

Siten asiaan.

Ne jotka ovat seuranneet sijoitushöpinöitäni jo pidempään tietänevät, että olen äärimmäisen turvallisuushakuinen. Benjihyppy on pahin painajaiseni ja arkirutiineista poikkeaminen tai vuoristorata-ajelu tuovat tarpeeksi jännitystä elämääni. Pidän arjesta juuri sellaisena kuin se on, enkä kaipaa vaaran tunnetta ollakseni elossa.

Tämän sanottuani saattaa kuulostaa erikoiselta, että harrastan sijoittamista. Se onkin aikalailla ainoa jännitys jota elämässäni siedän – tai no, joskus katson myös Avaraa Luontoa, vaikka tiedänkin että minun on vaikea katsoa, kuinka leijonan hyökkäys voi päätyä pienen seepranpoikasen kohtaloksi.

Koronakriisi on iskenyt omaan talouteeni toden teolla. Olen hoitovapaalla ja teen puhuja- ja juontokeikkoja henkenipitimiksi. Kaikki kevään ja kesän esiintymiset peruuntuivat yhdessä päivässä ja muutama instagramin puolelle sovittu kaupallinen yhteistyö niin ikään. Olen ollut perhavaalla puolisentoista vuotta, joten hyvän päivän varalle säästetty puskuria on purettu jo pidempään. Lisäksi osakesalkkuni arvo laski pahimmillaan noin 40 %.

Olen sijoittanut osakkeisiin vain rahoja, jotka voivat olla siellä pitkään – kymmeniä vuosia. Puskurini ei siis ole osakkeissa vaan käteisenä tilillä. Siitä huolimatta roima lasku ahdistaa. Olen valmis odottamaan vuosia että kurssit korjaantuvat, enkä silloinkaan suunnittele myyväni mitään pois. On silti psykologisesti raskasta, että nyt en voisi myydä jos yhtäkkiä tarvitsisinkin rahojani. Tai toki voisin, mutta eihän siinä olisi mitään järkeä!

Missään vaiheessa en ole suunnitellut realisoivani osakkeissa oleviaa varallisuuttani. Silti huomaan nyt, että voitolla ollut osakesalkku on tuonut alitajuntaani rauhaa ja turvaa. Se on ollut ikään kuin yksi puskuri lisää – ja nyt tätä puskuria ei ole.

Tunteiden vuoristorata

Minulle on tyypillistä, että käyn läpi tietyn tunneskaalan elämän vastoinkäymisissä. Olipa kyseessä sitten epäonnistunut työnhaku, ero tai taloudellinen epävarmuus, en tukahduta tunteitani vaan annan niiden tulla – ja sitten siirryn eteenpäin.

Niin on käynyt nytkin. Ensin olihan ihan cool koronan suhteen. Sitten tuli kauhea epätoivo siitä, että joudumme taloudelliseen ahdinkoon, enkä saa mistään tuloja menojen rullatessa entiseen malliin. Hyvä kun en suunnitellut sijoitusasuntoni myymistä tai muuttamista takaisin vanhempieni nurkkiin 😀 Muutaman ahdistavan päivän ja huonosti nukutun yön jälkeen tulin taas järkiini.

Muistin, kuinka monipuolinen työhistoria minulla on, ja kuinka voisin tehdä hyvin erilaisia työtehtäviä. Kyllä minä saan jatkossakin töitä, olenhan varsin monessa asiassa taitava! Ihanaa, kun itseluottamus taas palasi! Muistin myös, että sijoitusasunnon lainasta on maksettu merkittävä osa. Niinpä, jos joutuisin myymään asunnon oman talouteni turvaamiseksi, saisi kaupalla merkittävästi liikkumavaraa. Oikeasti en todellakaan suunnittele asunnon myymistä, mutta kalliolaisen yksiön olemassalon ajatteleminen antaa minulle rauhaa ja itseluottamusta.

Asunnon arvon romahtamisen suhteen en ole lainkaan huolissani.

Varmista oma taloudellinen tilanne

Mitä sitten olen tehnyt ryhdistäydyttyäni? Ensin olen pyrkinyt minimoimaan kuluja. Laitoin asuntolainat heti lyhennysvapaalle ja katkaisin muutaman kuukausitilauksen (kuten Eurosport). Aiemmassa blogikirjoituksessani kerroin, että vaikka olen innokas sijoittaja, osaan toden totta myös käyttää rahaa. Oi noita aikoja! Toisin kuin vielä muutama kuukausi sitten, ovat idut ja avokadot jääneet kaupan hyllylle. Sen sijaan perunat, porkkanat ja muut huokeammat elintarvikkeet löytävät nykyään jääkaappiini helposti. Kotona nyhjääminen on vähentänyt myös impulsiivisia ostoja, kuten take away latteja, herkkusmoothieta ja ravintolaillallisia.

Laman ehkäisemiseksi olisi hyvä pitää talouden pyörät pyörimässä ja jatkaa kuluttamista entiseen malliin. Kun oma toimeentulo on uhattuna ja tulot romahtaneet on aivan selvää että siihen ei vaan kykene. On pakko varmistella omaa tilannettaan yhteisen hyvän sijaan.

Julistan silti sijottamisen ilosanomaa!

Kaikesta synkistelystä huolimatta en ole lopettanut sijoittamista, enkä aio! On mahdotonta sanoa, kuinka osakekurssit tulevat käyttäytymään. Jotkut asiantuntijat povaavat nopeaa elpymistä, useammat pidempää taantumaa, jolloin kestäisi vuosia, ennen kuin osakekurssit ovat entisellä tasollaan. Kaikki tuntuvat kuitenkin olevan sitä mieltä, että ennen pitkää talous kuitenkin toipuu.

Koska käännekohtaa on mahdotonta ennustaa, en ole yrittänyt ostaa osakkeita ”pohjalta” halvimpaan mahdolliseen hintaan. Olen tehnyt osakeostoja pikkuhiljaa ja tasaiseen tahtiin. Olen ostanut sellaisia yhtiöitä kuin muutenkin. Monet arvostamani yrityksen osakkeen kurssi on varsin houkuttelevalla tasolla ja uskon näiden yhtiöiden tuloksentekokykyyn myös jatkossa. Haaviini on kotimaan pörssistä tarttunut esim. Nestettä, Fortumia ja Keskoa. Ja muuan metsäyhtiö olisi vielä kiikarissa. Yhdysvalloista en ole uskaltanut ostaa vielä mitään.

Omaan sijoitusstrategiaani ei sovi se, että yritän löytää jotain mahdollisimman romahtanutta yhtiötä ja toivoin kurssin elpyessä äkkirikastumista.  Tai että ostaisin vaikka reumalääkeyhtiötä, vain siksi että kyseistä lääketä kokeillaan parhaillaan koronan hoitoon. Yritän valita salkkuuni yhtiöitä, jotka eivät ole hetken hypessä, vaan jotka voin omistaa useiden kymmenien vuosien ajan.

Toki tässä tilanteessa harmittaa hemmetisti, ettei ole enempää käteistä. Olisinpä töissä ja olisipa säännölliset tulot! Ne joilla rahaa on, tulevat hyötymään tästä romahduksesta suuresti. Kun taas toisilla on edellä lomautus, epävarmat ajat ja taloudellinen ahdinko. Kuten niin usein, tuntuu että tässkin kriisissä köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat.

Ei velkavipua minulle!

Muistan kuinka sijoitusurani alussa luin Jukka Oksaharjun haastatteluja. Hän kertoi, kuinka oli vuoden 2008 finanssikriisissä ottanut 300 000:n lainan ja sijoittanut sen perusvarmoihin pörssiyhtiöihin, joiden kurssi oli romahtanut kohtuuttoman paljon. Vuosien saatossa kurssit elpyivät ja hänestä tuli miljonääri.

Suunnittelin tuolloin, että seuraavan samanlaisen kriisin aikaan tekisin samoin ja rikastuisin. Kuinka helppoa! No, nyt vihdoin tuo odottamani romahdus on käsillä, eikä oma riskinsietokykyni todellakaan riitä ottamaan sijoituslainaa. Onhan minulla toki sijoitusasuntoon kohdistuvaa lainaa, mutta jostain syystä lainarahalla osakkeisiin sijoittaminen tuntuu hurjemmalta.

Blogissani en anna sijoitussuosituksia, vaan lähinnä ajattelen ääneen. Sijoittajan on aina tehävä itse omat sijoituspäätöksensä ja ymmärrettävä että sijoitetun pääoman voi menettää kokonaisuudessaan.