Kesäkuulumisia mökiltä

Kesän aikana täällä blogissa on ollut tavallista hiljaisempaa. Kevät ja alkukesä on ollut perheessämme aiempaa kiireisempää aikaa. Palasin huhtikuussa hoitovapaalta osa-aikaisesti palkkatöihin ja olen tehnyt 50 prosenttista viikkoa tv-tuotantoyhtiössä sisällöntuotannon parissa. Myös Santulla on riittänyt oman firmansa parissa tavallista enemmän hommaa, eikä koronan aiheuttama kotoilu ole helpottanut töihin keskittymistä kummallakaan.

Adil on jatkanut kotihoidossa, joten arki on ollut aikamoista aikatauluttamista minun ja Santun töiden, luottamustehtäviin liittyvien etäkokousten ja lastenhoitajan aikataulujen kesken. Onneksi Suomen koronatilanne saatiin nopeasti haltuun ja puolentoista kuukauden erilläolon jälkeen saatiin isovanhemmat taas lastenhoitoavuksi.

Olen nykyään aika hyvä prorisoimaan myös lepoa ja perheaikaa. Niinpä oli helppo jättää hetkeksi blogi ja muuta harrastukset taka-alalla, kunnes nyt aikaa ja ”kaistaa” on taas enemmän.

Nyt kun olemme Santun kanssa molemmat kesälomalla, tuntuu aikatauluton arki todelliselta luksukselta. Jokavuotiseen tapaamme vietämme kesälomaa mökillämme Mikkelissä, Saimaan rannalla. Itse olin keävään jäljiltä aika väsynyt ja loman ensimmäinen viikko meni lähinnä pötkötellessä milloin sohvalla, milloin laiturilla. Santtu päinvastoin oli täynnä virtaa ja halusi koko ajan mennä kalastamaan, retkeilemään lähisaarille, etsimään sieniä tai saunomaan. Jo pelkkä ajatus osallistumisesta uuvutti!

Nyt kun täällä järven rannalla on möllötetty jo kolmisen viikkoa, alan taas olla oma itseni. Mitä nyt loppurasakuden takia pitää nukkua päikkärit melkein joka päivä. Mökillä on ollut aivan mahtavaa ja meillä on käynyt täällä paljon ystäviä kylässä. Sekin on tuntunut ylelliseltä, sillä koronakeväänä ei tullut nähtyä juuri ketään. Ja kaipa nämä kuuluisat ruuhkavuodet ovat juuri sitä aikaa, kun ystävien tapaaminen helposti jää arjen aikataulujen jakoihin. Se on sääli, sillä juuri ystävien näkemisestä saa energiaa, kunhan vaan ensin jaksaa järjestää aikaa tapaamiselle.

Parasta kesässä on kuitenkin ollut nähdä kuinka hyvin Adil viihtyy mökillä ja luonnossa. Eipä paljoa tarvitse keksiä taaperolle tekemistä, kun pihalla voi kaivaa kuoppaa, järveen kanniskella pikkukiviä ja metsästä poimia mustikoita suoraan suuhun. Hän näyttää rakastavan myös veneilyä ja saunassa lotraamista. Kaikki eläimet ovat ihmeellisisä kärpäsiä myöten ja niitäkin pitäisi päästä paijaamaan.

Mökkeilemme yhdessä Santun isän ja hänen vaimonsa kanssa, joten samalla Adil pääsee viettämään aikaa myös isovanhempien kanssa. Appiukollani on täällä lampaita ja kanoja, ja niitäkin Adil ”hoitaa” mielellään. On jopa vähän ihmeellistä, että hän ei arastele itseään suurempia lampaita lainkaan. Ei vaikka on pari kertaa joutunut säikähtäneen villakasan taklaamaksi. Hän on luonteva ja itsevarma eläinten parissa, vaikka meillä itsellämme ei ole lemmikkejä eikä hän ole Helsingissä päässyt harjoittelemaan juuri edes koirien paijaamista.

Adil on nyt 1v 9kk, eikä vielä juurikaan puhu, mutta tuntuu ymmärtävän aikalailla kaiken. Hän on tosi mielellään mukana kodin pikkuaskareissa; ottaa kissanruoan esiin kaapista, tyhjentää astianpesukonetta, vie pahvit pyynnöstä eteisen kierrätysastiaan, kantaa halkoja saunalle ja niin edelleen. Ja kaikki tämä auttaminen saa hänet suorastaan hihkumaan ilosta. Mikä taas saa meidät vanhemmat halkeamaan ilosta.

Ehkä tämä kesä on juuri niitä kesiä, joita eläkepäivinäni sitten muistelen. ”Sitä aikaa kun lapset olivat pieniä.”

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *