2006. Näin Billy Elliotin Lontoossa 16-vuotissyntymäpäivänäni. Se luisti minut totaalisesti raiteiltani. Se oli mahtavinta, mitä olin ikinä näyttämöllä nähnyt. Samalla se teki kipeää. Olin vähän aikaisemmin itse joutunut olosuhteiden pakosta lopettamaan tanssimisen. Ostin silloin teatterista Billy Elliot -aiheisen paidan, jossa luki ”If you wanna be a dancer, dance.” Hammasta purren ja sisulla pidin sitä päälläni. Ostin myös musikaalin soundtrackin.

2015. Olen vähän vanhempi. Billy sytytti silloin vuosia aiemmin kipinän liekkeihin. Olen nähnyt paljon erinomaista teatteria näinä vuosina. Billy on kuitenkin killunut aina taustalla. Sen silloin ostamani soundtrackin olen kuunnellut varmaan noin 9000 kertaa. Viime vuonna Finnkino toi Event Cinema -sarjassaan Billy Elliotin 10-vuotisjuhlaesityksen elokuvateattereihin. Silloin näin Billyn toista kertaa. Sitten samasta esityksestä ilmestyi myös DVD. Nyt olen nähnyt Billyn aika monta kertaa.

Sitten Helsingin Kaupunginteatteri ilmoitti tekevänsä Billy Elliotin Peacock-teatteriin. Ostin lipun heti lipunmyynnin alettua tammikuussa. Nyt lauantaina oli suomalaisen Billyn aika.

Täytyy sanoa, että Helsingin Kaupunginteatteri on tehnyt Billy Elliotinsa kanssa erinomaista työtä. Se naurattaa ja itkettää. Musikaalia on vahvasti markkinoitu lapsinäyttelijöidensä kautta. Lauantain iltanäytöksessä Billyn roolissa oli Henrik Björklund. Hän oli valloittava, samoin kuin Luca Elshout Michaelina.

Suomen Billy Elliot on koreografialtaan helpompi kuin esikuvansa, esimerkiksi steppiä on HKT:n esityksessä vain vähän. Siinä missä Billy Elliotit Lontoossa taitavat olla taaperosta asti koulittuja musikaalikoneita, ovat suomalaiset lapset mukavan inhimillisiä. Käsiohjelman mukaan Billyn näyttelijöistä ainakin Henrik Björklund ja Lassi Hirvonen ovat aiemmin harrastaneet street-tanssia ja siis oppineet balettia vasta musikaalia harjoitettaessa. Senkin huomioon ottaen Björklund suoriutuu hyvin, tanssimisen lisäksi myös laulamisesta ja näyttelemisestä.

Laulut ovat tämänkin musikaalin ydin. Kaikkien niiden 9000:n kuuntelukerran jälkeen myös osaan ne melko hyvin. Kappaleiden suomennokset jännittivät minua etukäteen ehkä eniten. Pääosin laulut toimivat hyvin myös suomeksi. Etenkin paatokselliset Vielä tähdet loistaa (The Stars Look Down) ja Solidaarisuus (Solidarity) ovat erinomaisia. 

Billy Elliot ei ole lasten musikaali. Onkohan pääosapoikien voimakas esilletuonti jättänyt väärän käsityksen suurelle yleisölle? Vaikka Billy Elliot on tarina tanssivasta pojasta, se on etenkin tarina kaivosyhteisöstä vallitsevan politiikan puristuksessa. Se ei ole lasten maailma. Näyttämöllä kiroillaan (kuten Hesari on jaksanut korostaa) ja nähdään rajujakin kohtauksia, ja niin kuuluukin olla. Esityksessä edessäni istui lapsi, jolle osa kohtauksista oli liikaa ja hän vei lähellä istuvilta huomiota itse musikaalista. Älä siis ota liian pieniä lapsia mukaan Billy Elliotiin. 

Kaiken kaikkiaan esitys kyllä teki tehtävänsä ja sinkautti minut taas sille musikaalien ja tanssin siivittämälle lentoradalle, jolla jalat eivät hetkeen osu lattiaan. Onnittelut HKT:lle onnistuneesta musikaalivalinnasta!