Blogin uusi osoite on: 

http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/

Seuraa Bloglovinissa & Seuraa Blogilistalla & Seuraa Facebookissa

Norppa kiittää ja kuittaa. 

On ollut upeaa saada kirjoittaa teille ja vaihtaa ajatuksia kanssanne.
On tämä surullista, mutta kuitenkin hienoa.

Kuten sanottu, blogi on edelleen olemassa ja päivittyy kuten ennenkin.
Samat vanhat jutut ja roppakaupalla uusia, muutaman klikkauksen päässä.

Klikkaa sinäkin blogi seurantaan joidenkin yllä olevien linkkien kautta
niin pysyt ajan tasalla ja muistat kurkata uusimmat jutut.

Nähdään blogin kommenttiboksissa, Lilyn keskusteluissa
ja kenties joskus matkan varrella livenäkin!

Olen joskus pimeällä, varsinkin talvisaikaan, nurissut miehelle etten halua lähteä viemään koiraa pihalle; Menkööt hän vahvempana ja vähemmän puskaraiskaajia kiinnostavana hoitamaan myöhäisillan tai alkuyön pissatukset.

Eilen illalla mies lähti taas viemään koiraa ulos. Miehellä kesti kauan ja ajattelin tämän lähteneen viemään roskia tai hakemaan pikaisesti jotain äitienpäiväaamiaisen tarviketta läheisen huoltoaseman kaupasta. Kävin jo kuikuilemassa, olisiko tämä voinut tulla sisään niin hiljaa, etten olisi huomannut asiaa.

Sitten ovikello soi. Kello oli yli puolenyön. Tiirailin epäluuloisena pimeään rappukäytävään. Kyseessä oli alaoven ovikello, joten laitoin käytävään valot, jotta näkisin, kuka asuntomme ovikelloa soittaisi ylös asti ehdittyään. Oven takana seisoi mieheni, jonka nenä ja kaula olivat verinaarmuilla, kangastennari spreijattu lilaksi, vaatteet pölyssä, tukka takussa ja kasvoilla pelästynyt ilme. Käsivarren mitan päähän haisi ummehtuneelle, vanhalle viinalle.

Ymmärrettävästi ihmettelin, että mitä oikein oli tapahtunut. Mies oli koiraa ulkoiluttaessaan huomannut pari epäilyttävän näköistä tyyppiä talon ulkopuolella olevan pyöräilytelineen lähistöllä. Kaveri ottaa joko pestinsä taloyhtiön turvallisuusvastaavana turhan vakavasti tai on päästänyt järkensä kesälaitumille. Hän kun oli päättänyt lähteä kyselemään kahdelta isolta korstolta, ovatkohan he voimapihtiensä kanssa asiallisilla asioilla keskellä yötä. Siis ilman apujoukkoja, kättä pidempää, soittamatta ensin poliiseille tai sanomatta edes minulle, minne on menossa. Mitkä kaikki turvallisuuseikat tässä on jätetty huomiotta... kaikki?

Olen saanut joskus ala- ja yläasteaikoinan tuta toistuvasti raapimista, tukistamista, lyömistä, tönimistä ja potkimista, kiitos tiettyjen sivistyneellä sielulla ja hyvällä kotikasvatuksella varustettujen luokkatovereideni. Tunnistan hyvinkin pienistä merkeistä henkilöt, jotka saattavat käyttäytyä äkkiarvaamattomasti ja väkivaltaisesti. Olen monta kertaa kiertänyt tällaisen henkilön kaukaa ja saanut huomata tämän räjähtävän seuraavassa hetkessä ja käyvän jonkun kimppuun. Viimeksi näin kävi Rautatientorilla. Mieheltä tällainen "uhkatutka" tuntuu puuttuvan täysin

Haistan viinan katkun kauas ja välttelen humalaisia ihmisiä. Mieheni kimppuun käyneiden miesten on täytynyt vieläpä haista sangen voimakkaalle, koska käsirysyssä mieheenkin oli tarttunut niin voimakas haju että haistoin sen jo käytävästä asunnon oven avatessani.      

Mies ei ole isokokoinen, mutta hän on onneksi vikkelä. Päästyään irti päälle hyökänneiden miesten kuristusotteesta hän oli lähtenyt reippaasti karkuun. Ilman toista kenkää hän oli kiitänyt Keravan öisiä katuja, kunnes oli sen verran kaukana että oli napsaissut hyökkääjistä kuvat. Paikalle tulleet poliisit laittoivat kuvat liikkeellä oleville partioille, mutta tuskinpa kadonnutta omaisuutta saadaan koskaan takaisin tai päällekarkaajia kiinni.

Mieheltä ja ainakin yhdeltä muulta taloyhtiön asukkaalta vietiin polkupyörä. Avainnippu katosi ja viime yö kökittiinkin sitten turvalukon takana odottamassa puoliksi tosissaan, kiertävätkö tyypit ovelta ovelle avaimien kanssa kokeilemassa onneaan. Sanomattakin lienee selvää, että teroitin säikähdyksestä selvittyäni, että tämä on juuri niitä asioita, joista olen sanonut, että ei saa tehdä typeryyksiä. Eikä tarvitse leikkiä sankaria, kunhan pysyy terveenä ja turvassa.

Sovittu keittiön siivoaminen jäi siis hoitamatta illalla eikä äitienpäiväkorttikaan koskaan valmistunut. Pääasia kuitenkin on, että mies on pääpiirteissään kunnossa, paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Eilen ostetut liljanoksat ja aamulla pöytään ilmestyneet letut tuntuivat ylimääräisiltä bonuksilta, kun ottaa huomioon että äitenpäivän olisi voinut joutua viettämään myös terveyskeskuspäivystyksessä tai teho-osastolla.

Jostain syystä perjantainen heittoni Keravan ghetosta tai inspiraatiokollaasiini poimimani "turvallisuuskäsilaukku", jonka kantokahva jäljittelee muodoltaan nyrkkirautaa eivät vaikutakaan enää kovin hauskoilta jutuilta.

Toivottavasti teidän äitenpäivänne sujuu merkittävästi rauhallisemmissa merkeissä kuin meidän äitienpäivämme alkoi!

Soijaa pukkaa eikä yksinomaan tästä äkillisestä helteestä johtuen. Ajattelin toiveikkaasti ehtiväni käyttää tekonahkabikertakkiani vielä muutaman viikon, mutten suinkaan valita siitä että se osoittautui ulko-olosuhteissa aivan liian lämpimäksi. Ihan t-paidalla ja pitkillä pöksyillä tarkeni, olisi kyllä selvinnyt pelkässä kesämekossakin. (Onneksi rakkaushuivin käytön kesällä voi sentään perustella sillä että kylmemmän viiman yllättäessä sen voi heittää harteille.)



Kävimme ylläpitämässä Kuutin uimataitoja Tuusulan uimahallissa ja ostimme kesän ensimmäiset tuuttijäätelöt. Muutoin olenkin käyttänyt kaiken hereilläoloaikani joko kotitöihin tai kategorioiden ja päivämäärien syöttämiseen Wordpressiin. Jo nyt kaipaan mahdollisuutta käyttää halpatyövoimaa tällaiseen rutiininaputtamiseen enkä ole tehnyt hommaa vielä edes kokonaista vuorokautta!

Ja sitten ne urheilukuulumiset. Kahdesta kolmeen crossauskertaa viikossa on pitänyt kutinsa ihailtavan hyvin ja lenkillekin pitäisi selvitä tässä lähipäivinä. Huomaan jopa suunnittelevani muita menojani ja reissujani sen perusteella, ettei liian pitkiä treenitaukoja tulisi ainakaan usein. Tämä on aikaisempaan verrattuna erittäin poikkeuksellista sillä treeneille tilan raivaamisen sijaan olisin aiemmin keksimällä keksinyt menoja ja tapaamisia välttääkseni liikkumaan lähtemisen jollain hyvällä syyllä!



Kuten joskus aikaisemminkin totesin, sisäinen motivaatio on löytynyt yllättäen jostain ja se on kantanut harvinaisen pitkälle. Osatekijänä voi olla se, etten ole lähtenyt repimään liikuntaa liian tiheällä tahdilla ja syön normaalisti sen sijaan että koettaisin liikkua nälkäisenä ja nälästä vihaisena kuten joskus aiemmin. 



Paino ei ole vielä saavuttanut tämän vuoden minimitavoitetta, mutta matkaa tavoitteeseen on noin puolitoista kiloa eli kiire ei vielä ole. Silmämääräisesti arvioituna voisin sanoa kiinteytyneeni, ainakin jaksaminen ja kunto tuntuisivat hieman parantuneen. (Sykemittari on syntymäpäivä- ja joululahjatoivelistalla, joten sillä leikkimistä joutuu odottamaan vähintään syksyn puolelle.)

Olenko se vain minä vai onko M:n asuissa ajoittain tietynlaista ghettotunnelmaa?

Tennarit, löysä farkkupaita, pipo, collegehousut...



Ja sulavasti sukeltaen ghettoasusta viikonlopun suunnitelmiin:

Kunnianhimoisena tavoitteenani olisi ehtiä kolmena peräkkäisenä päivänä crossaamaan ja hyödyntämään alkuviikon juhlinnassa ja ravintolareissussa syötyjä vararasvoja. Jos sen lisäksi ehtisi käydä uimassa, saunomassa ja stressata verojen laskemisesta. Mieli tekisi karata mökille, mutta sekä vähiin jäänyt liikuntasaldo että viikonloppuna suoritettava muuttourakka pitävät auton pihassa ja koko perheen kiireisenä.



Toivottavasti ehditte ulkoilla ja nauttia kevätsäästä! Keravalle oli ainakin luvattu jopa + 20 astetta täksi viikonlopuksi. Saapa nähdä, mikä on todellisuus. Satoi tai paistoi, letkeää viikonloppua kaikille!

- Ghettonorpat

"Oikeassa elämässä" vihaan muuttamista. Se on yksi raivostuttavimmista asioista joita tiedän. Sen lisäksi että tavarat pitää koettaa pakata jotenkin järkevästi, jotta vältettäisiin epämääräisten sekalaisten laatikoiden purkamisen aiheuttama ärsytys määränpäässä, ne pitää kantaa ja lajitella paikoilleen. Lisäksi täytyy luopua monesta asiasta ja pohtia, mitä kaikkea haluaa viedä mukanaan ja mikä on osoittautunut käytännössä tarpeettomaksi.



Ja sitten se pahuksen sentimentaalisuus, helmasyntini numero yksi. Käynköhän minä näillä kulmilla enää koskaan? Noiden ihanien naapurien kanssa ei varmasti puhuta enää ikinä, kun eivät ne muista soittaa tai tulla käymään. Voi että noita lenkkipolkuja tulee ikävä. Kun uusi koti ei ole ensirakkaus, rakastanko sitä silti joskus yhtä paljon tai enemmän? Ja niin edespäin.



Minulla on tapana antaa asioille sellaisia merkityksiä, joita niillä ei todellisuudessa ole, ylidramatisoida, värittää ylisanoin ja kärjistyksin, lietsoa itseni kauheaan suruun ja ikävään. Ahdistun tai koen itseni petturiksi, vaikka muutolle olisi lukuisia järkisyitä kuten lähemmäksi omia vanhempia muuttaminen, asuntojen alhaisemmat hinnat ja mahdollisuus asua itselle mieluisassa, tutussa lapsuuden kotikaupungissa. Mutta juuri nyt, kun vuokranantajakin oli juuri ehtinyt luvata tyhjentävänsä viimein tavaransa verkkokellarista, me sitten muutamme, kun haluamaltamme alueelta vapautui viimein kauan katselemamme asunto. Pahat ihmiset, hyi hyi.

Mutta on muuttamisessa toinenkin, se ihana puoli. Seikkailu, kutkutus ja perhoset vatsanpohjassa, ajatus ensimmäisestä aamusta uudessa kodissa. Naapureihin tutustuminen, tupaantulijaiset, jokaisen nurkan ja sopukan koristaminen pala palalta mieleisekseen. Uudet äänet, tuoksut ja hajut. Oman elämän ja tavaroiden siirtäminen, niiden keskelle asettuminen. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut, mutta silti kaikki näyttää vähän erilaiselta: Puhtaalta, jännittävältä ja inspiroivalta.

Voitte varmasti kuvitella, että samansuuntaiset ajatukset sinkoilevat pääkoppani laidasta laitaan myös blogin muuton suhteen: Osaankohan käyttää uutta bloggausalustaa? Löytävätköhän lukijat (kaverit) blogiini? Saanko enää ilahtua samojen tuttujen kommenteista? Tunnenko oloni kotoisaksi? Millaisia naapurini bloggaajakollegani ovat?

Toisaalta saan lisää mahdollisuuksia tehdä blogista itseäni miellyttävän näköisen. Pienen kirjoittajajoukon sivustolla yksittäisen kirjoittajan ääni kuuluu kenties paremmin. Yhteistyömahdollisuudet laajenevat, samoin kuin tilaisuudet muistaa lukijoita arvonnoilla ja kenties myös tapahtumilla. (Ja opiskelujen alkaessa on mukavaa, jos rakkaan harrastuksen meno- ja tulopuolen saisi tasapainoon.)

Nainen voi lähteä Lilystä, mutta Lily ei lähde naisesta. Minusta Lily on hieno yhteisö, jossa kommentointi ja keskustelu on mainitsemisen arvoisessa määrin sivistynyttä ja nettietikettiä noudattavaa. Aikanaan Lilyssä veti puoleensa helppokäyttöisyys ja tyylikkyys - ominaisuudet, joita en arvosta tätä nykyä ainakaan yhtään vähemmän kuin tuolloin.

Toimituksen tykkäys tuli ilahduttavana yllätyksenä, mutta kaikessa yllättävyydessään se osui hetkeen, jossa muuttosuunnitelmat olivat jo vireillä. Arvostan tunnustusta kyllä erittäin paljon. Tunnustan takaisin viettäneeni unettoman yön sen saatuani. Joskus käy niin että mahtavan näköisen tienvarsikahvilan mainos voi osua kurviin, jonka kohdalla ollaan niin kovassa vauhdissa ettei se muuta asioiden kulkua suuntaan tai toiseen. Ei auta pysähtyä tai katsella taakseen: Kyllä te tunnistatte vastaavat tapaukset omasta elämästänne.

Kiitos inspiroivista jutuista, makeista nauruista ja empatiaitkuista ihanat bloggaajakollegat: Aion edelleen kirjautua tänne päivittäin, lukea teidän juttunne (joita seuraan muuten myös Bloglovinin kautta, jos siihen on mahdollisuus), kommentoida, osallistua keskusteluun, tykätä ja kurkkia, mitä teille kuuluu. Kuka on synnyttänyt ja kenen lapsi oppinut juoksemaan? Miten häät tai treeniprojektit etenevät? Monia juttuja, joita en jättäisi väliin mistään hinnasta!

Ja sitten seuraajat ja lukijat. Täällä sitä itketään, vaikka itselleni vannotin, ettei tässä nyt aleta vetistelemään. Muistan kaikki teidät seuraajat nimeltä nimimerkiltä, samoin kuin kommenteilla muistaneet rekisteröitymättömät vakilukijatkin. Ja nekin, jotka ovat jostain syystä pudonneet matkasta. (Keskimääräisesti erinomaisen näkö- ja nimimuistin iloja ja varjopuolia.) Erityisen hyvin muistan luonnollisesti heidät, jotka ovat oman bloginsa tai kommenttiensa kautta jakaneet jotain omasta elämästään.



Olen lukenut joka ikisen jättämänne kommentin, vastannut niihin ja iloinnut aina kun ilmoituksista on löytynyt uusi kommentti tai tykkäys. En tiedä, olisinko jaksanut kirjoittaa - ainakaan näin aktiivisesti, vailla teidän kannustustanne, ilman ajatustenvaihtoa kanssanne. Toivon että näen ilokseni tuttuja nimiä tai nimimerkkejä sankoin joukoin blogin kommenttiboksissa myös jatkossa. 

En sano, että minulla tulee teitä ikävä, koska en aio lopettaa kirjoittamista tai kuvaamista. Sen sijaan toivon todella paljon, että kävisitte lukemassa kuulumisiamme myös blogin uudessa osoitteessa. 

Se ei ole vaikeaa: Jos käytät Bloglovinia tai Blogilistaa, löydät uudet jutut niiden kautta ja saat niistä ilmoituksen. Laitan sunnuntaina vielä linkit, joiden kautta voi klikata blogin seurantaan ko. palveluista.

Myös blogin Facebook-sivulle, joka pysyy samana, tulee jatkossa ilmoitus uusista postauksista.

Toki jätän blogin uuden osoitteen vielä viimeiseen postaukseeni Lilyssä. Kun Cocon blogi muutti Lilyyn, kävin pitkään lukemassa hänen juttujaan vanhasta osoitteesta löytyvän linkin kautta. (Ei ollut muuten kauhean kätevää.) Omaa blogia perustaessani muistin samaisen blogin ansioista Lilyn olemassaolon ja nyt olen itse lähdössä. Omassa päässäni kehittelemäni sentimentaalisuusympyrä on sulkeutumassa.

Postauksia tulee siis tänne Lilyyn normaaliin, päivittäiseen tahtiin maanantaihin asti. Yöimetyslakko- ja unikoulupostaukset, kuntoiluraportti, Naisten 10-postaus sekä muutama muu suunnitteilla tai lähes valmiina oleva postaus tulee joka tapauksessa löytymään uuden osoitteen puolelta, sen verran hommia siirto kuitenkin teettää. Vähiin käy ennen kuin loppuu.



Eli yhteenvetona todettakoon että haikeista tunnelmista huolimatta

olen todella innoissani Kideblogeihin siirtymisestä! 



Se ei vain yksistään riitä ja koska lukijat kannattelevat bloggaajaa, kysynkin saman tien:

Mitä ajatuksia uutinen teissä herättää?

Nousiko mieleen kysymyksiä?

Sana on vapaa.

Palaan tänään linjoille vielä pidemmänkin postauksen muodossa,

mutta jätän näin päivän ratoksi teille pohdittavaksi kysymyksen:

Mitä tapahtuu ensi maanantaina?



Ensimmäisenä oikein arvannut saa mainetta ja kunniaa. 

Lisäksi voin vaikka tarjota kahvit.

Siinä ne nyt sitten olisivat, M:n kengät ensi syksyksi, alkutalveksi ja kevääksi. Talveksi hankin kyllä vielä jotkin oikein kunnolla lämpimät kengät lisäksi. Mielenkiinnolla seurataan sitten tuon lapsen jalkojen kasvua ja jännitetään, sopivatko popot aiottuina ajankohtina.

Väijyin Elloksen alennusmyyntejä kalliimpien kenkien halvelluksien toivossa ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Puman alkuhinnaltaan 60 euron vuorelliset tennarit irtosivat lopulta himpun päälle parillakympillä ja Vertbaudetin noin 40 euron mokkanahka-kumipohjakengät kustansivat 14 euroa. Kaikista alennetuista kengistä kun sai vielä kolmekymmentä prosenttia pois. Jotain hyvää koitui siitäkin, että monen verkkokaupan erikoistarjouksista tulee tekstiviesti-ilmoituksia.

Pumat ovat kokoa 25 ja niiden olisi tarkoitus sopia ensi syksynä ja talvena. Mokkakenkien aiottu käyttäaika olisi ensi kevät ja ne ovat kokoa 26. M käyttää nyt koon 21 ja 22 tennareita. Mitä sanotte, vaikuttavatko koot jotenkin järkeviltä? 



Olisihan se kiva, jos olisi aikaa ja rahaa etsiä lapselle oikean kokoiset kengät juuri silloin kun niitä tarvitsee. Kivan näköisiä, oikean kokoisia ja kohtuuhintaisia sekä käyttötarkoitukseensa sopivia kenkiä tuntuu kuitenkin olevan lähes mahdotonta löytää kiireessä ja pakon alla. Joten eteisen kaapissa nämä(kin) nyt odottavat sopivia kelejä ja isompia jalkoja.

Löytyykö linjoilta muita lastenvaatteiden ja jalkineiden etukäteishamstraajia?

Siperian Ella palstalla käytiin kiivastakin keskustelua pyöräilykypärän tarpeellisuudesta, puolesta ja vastaan - onneksi lähinnä puolesta. Voin omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoa että kun polkee lähes jokaisena päivänä vuodessa joko töihin tai kouluun, kuten joskus tein vuosien ajan, silloin tällöin kaatuu vaikka ajaisi kuinka varoen. Musta jää, pimeälle tielle heitetyt kepit tai paikaltaan pois viedyt katukaivot, joihin pyörän lamppu ei juuri satu osumaan saattavat tehdä tepposet kokeneellekin pyöräilijälle. Ylinopeutta kaahaavista tai kännissä ajavista autoilijoista puhumattakaan.

Suomessa kuolee vuosittain noin neljäkymmentä ja loukkaantuu vakavasti noin 1000 polkupyöräilijää. Kuolemista jopa 80 prosenttia johtuu päähän kohdistuneen iskun seurauksena syntyneestä aivovammasta. Jos Suomessa kaikki pyöräilijät käyttäisivät kypärää, kuolemat vähenisivät kahdella kolmanneksella ja loukkaantumiset yhdellä kolmanneksella. 

Pyöräilykypärän käyttämättä jättämistä ei voi mielestäni perustella enää edes tyyliseikoilla. Kypäriä on ulkonäöllisesti joka lähtöön sporttisesta siemenkypärästä skeittikupolin kautta hattua muistuttaviin päänsuojuksiin. Nyt siis kipinkapin nettiselaimesta kypäräkauppa auki uuteen välilehteen. Tai suunta kohti lähintä urheiluliikkettä tai isompaa kauppaa ja tutkimaan kypärävalikoimia.

Keräsin inspiraatioksi muutamia omia suosikkejani:

Kypäristä numerot 1-4 ja 6 ovat lasten kypäriä. Kasipallo ja kirsikkakypärä ovat Metka Lastentarvikkeesta ja lippalakki- ja lierihattumalliset Yakkayn kypärät päällisineen ovat Finnish Design Shopista. Nutcasen ihanaa vesimelonikypärää näyttäisi saavan ainakin Matkavarusteesta.

Aikuisten kypäristä K2:sen harmaakuvioinen kypärä ja Warp:n mustavalkoinen sekä mintunvihreä kypärä ovat Stadiumista. Greydana-kypärää voi etsiskellä Nutcasen jälleenmyyntiliikkeistä. Mustavalkoinen lippalakkikypärä on myös Yakkayn (FDS:n linkki yllä) ja oma kypäräni on juuri tuollainen.



Löytyikö näistä kenties tuleva kypäräsi?

Vai onko sinulla jokin muu iki-ihana kypärä, jota haluaisit suositella muillekin?

Turvallisia pyöräilymatkoja!

PS. Kypärän ostamisen lisäksi sitä pitää muistaa käyttää ja se pitää säätää oikein.

Meidän huushollissa keittiössä häärää pääsääntöisesti mies. Niin ruoanlaitto- kuin tiskauspuuhissakin.

Tosin silloin kun makeahammasta kolottaa, saattaa minutkin löytää köökistä pilkkomasta omenoita kaurapaistokseen tai survomassa taikinaa mustikkapiirakkavuokaan. Useimmiten ruokamme on valmistettu alusta asti itse tai puolivalmisteita hyödyntäen, eineksiä syödään aika vähän. 

Toisinaan kuitenkin kiire tai laiskuus iskevät ja sillon syödään tomaattikeittoa, tuorepastaa tai pakastepizzaa.

Tai ristikkoperunoita ja kalapuikkoja, jotka on helppo kaataa uuniin paistumaan.



Kun huomasin Buzzadorissa Hälsans kökin kampanjan, jossa testattavaksi tarjottiin nimenomaan kasvisruokia, päätin uteliaisuuttani osallistua. Nappasin pitkän tovin Prisman pakastehyllyn edessä seisoskeltuani testattavaksi kaksi pakettia soijanuggetteja ja pari laatikollista kasvispihvejä. Haa, nyt minäkin toin ruokaa pöytään!

Pihvit paistettiin hampurilaissämpylöiden, vihannesten, sipulin ja halloumin sekä cheddarviipaleiden kaveriksi, kun meillä oli vieraita. Makutuomareina oli kaksi kasvissyöjää ja kaksi (semi)lihansyöjää. Yksimielisiä olimme siitä, etteivät pihvit sentään voittaneet (hyvin) omin pikku kätösin tehtyjä kasvis- tai jauhelihapihvejä. Minä pidin pihveistä, vähemmän soijaruokia suosiva kasvissyöjäystäväni sanoi pihvien olevan ihan hyviä ja lihansyöjätkin söivät hampurilaisensa pihveineen päivineen tyytyväisinä.

Kasvispihvit voisivat olla sellainen ruoka, jonka voisin napata pakastehyllystä jatkossakin mukaan äkillisessä kotihampurilaishimossa. Niitä voisi ostaa maisteltavaksi omiin illanistujaisiin tai viedä tuomisina grillijuhliin, joissa tarjonta saattaisi olla kasvissyöjän näkökulmasta muutoin heikko.

Nuggetit syötiin oman perheen voimin ja ne katosivat uunipelliltä nopeasti. Minusta soijanuggetit olivat jopa paremman makuisia kuin perinteiset kananuggetit. Mies söi omansa kyllä, muttei kuulemma ihastunut, johtuen siitä ettei hän ylipäätään pidä nuggeteista kauheasti. Taapero kiskaisi sekä nuggetit että pihvit suuhunsa hyvällä ruokahalulla ja kinusi lisääkin.

Kaikki Hälsans Kök-tuotteet ovat kasvisperäisiä ja säilöntäaineettomia. Kasvisten lisäksi tuotteet sisältävät myös kananmunaa. (Falafeleissa ei ole kananmunaa). Tuotteet on valmistettu soija- ja vehnäproteiinista. Ne ovat koostumukseltaan ja maultaan lihankaltaisia: Uskoisin niiden sopivan täten myös useimpien tapalihansyöjien suuhun hyvin.

Jos haluaisi kokata kylään tuleville kasvissyöjäsukulaisille tai -vieraille eikä olisi ihan varma, millä korvaisi lihan ruoanlaitossa sanoisin tämän tuoteperheen olevan helppo tapa tehdä itselle tuttuja ruokia niin että ne onnistuvat. Tuleepa ruoasta myös proteiinin suhteen täysipainoista, tuotteissa kun luvataan olevan enemmän proteiinia (100g:ssa) kuin esimerkiksi sika-nautajauhelihassa, raejuustossa tai maitorahkassa.

Hälsans Kök -tuotteet löytyvät kaupan pakastealtaasta ja sarjaan kuuluu

kasvispihvit, -fileet, -leikkeet, -pyörykät ja -mureke, kikhernefalafelit sekä soijanakit, -chorizot ja -nuggetit.  

Kasvispihvejä käyttäisin itse juurikin hampurilaispihveinä en niinkään "pelkkinä" pihveinä. Mutta tämä saattaa johtua siitä, etten ole koskaan elämäni aikana ymmärtänyt pihvien syömisen hienoutta. Kasvispyörykät voisivat sopia lastenkutsuille cocktailpaloina tarjottaviksi tai korvaamaan lihapullia nuudelivokkiin tai muihin ruokiin, joissa käytetään lihapullia.

Kasvismureketta voisi käyttää yleisesti jauhelihan korvikkeena erilaisissa kastikkeissa, pizzoissa, keitoissa, uuniruoissa tai tacoissa. Falafeleja voisin kokeilla joskus jonkin salaatin tai pitaleivän seuralaisena. Olen vuosia sitten maistanut soijanakkeja ja se oli niin puistattava kokemus, että jättäisin tämän(kin) tuoteperheen soijanakkien kokeilemisen väliin, täysin henkilökohtaisiin traumoihin vedoten.



 Mutta tämä tuotepoppoo oli kyllä kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen ja itselleni täysin uusi tuttavuus!

PS. 

Buzzaaminen on tuotteiden testausta ja niistä kertomista eteenpäin omille tuttaville tai lukijoille omaan kokemukseen perustuen. Buzzatessa myös raportoidaan tuotteesta yritykselle ja näin yritys saa palautetta tuotteestaan. Buzzadorina voi toimia kuka tahansa, oli bloggaaja tai ei. Jos haluat päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja jakamaan käyttäjäkokemuksiasi, Buzzadorin sivuilta saa lisätietoa.

Viikonloppuna kuurattiin normaalin viikkottaisen siivouksen lisäksi erityisurakkana parveke. 

Mies pesi seinät muutaman vuoden aikana kertyneistä multaroiskeista ja liasta,

puunasi ja imuroi lattian sekä kiipeilypuun. Ja shoppaili ruukkuja yllättävän innostuneena.

Minä puolestani keskityin muun asunnon jynssäämiseen (ja parvekkeelta kulkeutuvan mullan torjuntaan).

Viime viikon Ikean reissulta tuotua kukkalastia täydennettiin muutamalla alppiruusulla, tuijalla ja orvokeilla.

Pihalla ei vieläkään pahemmin viherrä, mutta parvekkeella on jo mukava istua, kun ympärillä on vehreitä kasveja, tuoksu on raikas ja talven aikana kasaantuneet pölyt ja kissankarvat on häädetty. Viime kesänä hankittu hortensiakin pukkaa pieniä vihreitä lehdenalkuja. Se taitaakin olla ainut kasvi, joka selvisi talven yli hengissä.

Yksi ihana rouva ja toinen ihana neiti tulevat tänään kylään, joten täytyyhän terassilla olla tarjolla jotain kurkunkostuketta sekä grilliruokaa. Halloumi, tomaatit, paprikat, kesäkurpitsa, sipulit ja herkkusienet

vain grilliin muhimaan. Ai ai, kesäfiilis.

Miten teidän kevätpuuhanne edistyvät?

Onko parvekeviljelyprojekteja tai puutarhan haravointia jo suoritettu

vai ovatko keväthommat vielä ajatuksen asteella hautumassa?

Onko terassi- tai grillikausi jo avattu?



PS. Nuo varpaat voisivat olla seuraava "laitettava kesäkuntoon"-projekti.

Kuten jo perjantaina mainitsin, olimme viikonlopun alkajaisiksi Rosannan kanssa tuulettumassa Helsingissä. 

Napsimme pientä syötävää Namussa, kiertelimme ostoksilla ja kävimme kahvilla.

Seurasimme aika hienosti toteutettua, joskin lyhyeköä muotinäytöstä,

jossa mallit laskeutuivat alas pystysuoraa catwalkia.

Naurattaa tuo kuva, jossa meitä paikalle kutsuttuja bloggaajia ja toimittajia oli paikalla vasta muutama:

Suurin piirtein jokaisella on kamera edessään pöydällä. Hih.

Kuohuvaa, katkarapuvoileipiä, kinuskikakkua, lahjaostoksia,

valoisalta ja kivalta ostospaikalta vaikuttavaan Citycenteriin tutustumista...

Paljon naurua ja hymyjä. Kiitos vielä Rosanna, Iksu ja Jenn- sekä hänen pikkuaveccinsa!

(Lisää Helsinkireissun kuvia ja tunnelmia löytyy Rosannan tontilta.)



Ensimmäinen kuva Akifoton.

Viikon 18 osalta kalenteri on täynnä pienenpienellä käsialalla tehtyjä merkintöjä, iCal:in kuukaistaulukossa loppuu joidenkin päivien kohdalta näytettävät rivit: Crossing. Ikean reissu ja parvekkeen kevätkuntoon laittoa. Vappujuhlat ja pesäpalloa. Partiokokous, hallituksen kokous ja kesäleirikokous. Perhekerho, muotinäytös ja mammakahvit. Autiotuvan talkoot, vauvauinti. Lenkkeilyä ja aivoriihi.



Ilmoittautuminen Naisten Kympille ja partiotaitokisoihin, iso pino laskuja, retkikamojen purkua,

päiväkotipaikan selvittelyä, blogipuuhia, pakettien noutamista ja lähettämistä.

Ja toki normaali arjen pyöritys ulkoiluneen, pyykinpesuineen ja siivouksineen.

Kohta tämä viikko on pulkassa ja ensi viikko väläyttelee lupauksia tyttöjen skumppaillasta,

synttärikahveista, elokuva- ja ravintolaillasta, poikkeuksellisesta partiovapaasta torstaista

ja kolmen päivän crossausputkesta perjantaista sunnuntaihin, sillä alkuviikko on niin tuhannen tukossa

ettei sinne oikein saa vaunukävelyä kummempaa liikuntaa ängettyä.



Ja ai niin, äitienpäivä. Taisinpa sen lisäksi lupautua yhdeksi Keravan Siivouspäivän puuhanaisista, hupsista!

Oli ilmeisesti liian vähän puuhaa ennestään....

Mutta yhtään ei leipiinnytä tai väsytä. Korkeintaan ihan pikkiriikkisen.

Valon määrän lisääntyminen ja selkeästi parantuneet yöunet (eläköön sopivassa vaiheessa aloitettu unikoulu, josta muuten myöhemmin enemmän asiaa) pitävät ison pyörän rullaamassa. (Ja ajatus kesästä,

jolloin saa tervetulleen lepohetken mukavista, mutta aikaavievistä partiotouhuista.)

Onneksi on tuo pikkuapulainen, joka kissojen suosikkityynyn tarraharjaamisen lisäksi osaa muun muassa kiivetä eteisen senkin, työ- ja ruokapöydän päälle sekä melkein vierashuoneen yläsänkyynkin. Irrottaa rikkaimurin latauksesta, sammutella valoja, piilotella irtaimistoa mitä kummallisempiin paikkoihin.

Päivänä eräänä viikatessani pyykkejä M otti pinosta yhden neuleen, käveli vessaan, avasi pyykinpesukoneen luukun, tunki neuleen koneeseen, sulki luukun, napsautti virtanapista koneen päälle, kieritti pesuohjelman valitsemisnamiskaa ja painoi käynnistysnappia. Siellä se pyöri, 30 asteen kirjopesuun kuuluva villapaita 60 asteen valkopyykissä. Sanomattakin lienee selvää, että pyykinpesukoneen virtajohto on tätä nykyä vain valeistutuksessa pistorasiassaan.

Taitoa on ja tarmoa, järkeä odotellessa!

Ja hei, M:llä on nyt päivähoitopaikka tiedossa ja kirjoissa elokuulta alkaen, talomme viereiseen päiväkotiin. Kyseinen päiväkoti on yksi harvoista kaupungissamme heinäkuussa auki olevista päiväkodeista eli pääsemme tutustumaan päiväkodin touhuihin kätevästi suoraan ennen aloitusta eikä niin että väliin jäisi kuukauden tauko. Loistavaa!