Ladataan...

Sinkan lasten sunnuntaina (klik) paikallisen taidemuseon valtaavat lapset ja (iso)vanhemmat sekä lapsenmieliset aikuiset. Päivän aikana tutustuaan Sateenkaaren alla -näyttelyyn ja puuhaillaan värien parissa. Me kävimme viettämässä uhmatyypin ja isovanhempien kanssa yhteistä aikaa ja tekin ehditte vielä!

Taidenautintojen lisäksi museolta löytyi värikäs työpaja, jossa askarreltiin "kuulamaalauksia" ja silkkipaperitaidetta. Museon tiloissa sai ratkoa värillisiä arvoituksia eri aisteilla ja yläkerrasta löytyi satuopastus Tivolimäen Kalle -näyttelyyn. Ensimmäinen satuopastus alkoi yhdeltätoista, mutta kolmelta kerkiää vielä uudelle kierrokselle.

Keravalle sijoittuvan ja tivoliperheen elämästä kertovan Tivolimäen Kalle-kirjan kuvitus on esillä Sinkan Helmipaikalla. Kuvitusten siimeksessä kerrotuissa saduissa seikkailivat tivolin eläimet ja lapset (tai miksei aikuisetkin) pääsivät hyppäämään tulirenkaan läpi sekä kuulemaan eräästä hurjasta pakomatkasta.

P.S. Vinkkiviitonen: Sinkassa järjestetään opastuksia ja työpajoja sopimuksesta myös paikallisille päiväkodeille ja muille toimijoille!

 

Sinkan lasten sunnuntai on lapsille maksuton. Aikuiset mukaan Sinkan pääsylipulla 5/3€. Huom! Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun pikkuveljesi, jota olet hoitanut tämän vauva- ja pikkulapsiaikana ihan kotitarpeiksi häärää aikanaan oman lapsesi kanssa kirppistelypäivän ajan: piipahtaa kahvilla, käyttää vessassa, vahtii liukumäessä, tutkii ja tuumailee.

Ja isäsi ja toinen veljesi ajelevat mukisematta hurjat romukasat kirppispaikalle, pystyttävät pressut ja rekit sekä ajelevat pikapikaa sovitun asuntonäytön alta tauluja pois varastoihin.

Kun joka kolosta ja nurkasta nousevat kesän merkit päivä toisensa perään hienompina. Pääskystenkakat satavat katonrajan räystäistä, versot ja ruoho kipuavat kohti korkeuksia, aurinko porottaa ja siitepöly irtoaa holtittomien ja eeppiset mittasuhteet saavuttavien aivastukohtausten myötä nenäonteloista.

Kaikkialla on läsnä raivoisa, väri-ilotulituksen täyteinen ja kirkkaan riemukas, kesäksi kääntyvä kevät.


Kun rakkaudella hankitut ja enimmäkseen hyvinä pysyneet lastenvaatteet löytävät monia uusia koteja, sekä lähi- että etämyynnin kautta ja loput tiensä keltaiseen keräysastiaan. Ja haikeuden kouraus on paljon vaimeampi kuin ilo siitä, että vauva-aikanaan äitiään kymmenellä vuodella vanhentaneen lapsen kanssa on selvitty tähän pisteeseen.

Kun puolisosi jutut ovat samoissa määrin luokattomia ja tämän kanssa voi analysoida asiaa kuin asiaa liiallisuuksiin ja subjektiivisiin prosenttilauselmiin asti. (Kuten Emmi sanoi, olemme varmaan aika hyvä pari.)

Kun taloyhtiön vanhemmat rouvashenkilöt istuttavat etupihalle rönsyävän ja jokaisella ohikulkukerralla ilahduttavan kukkameren.

Kun käy ilmi, että maailmassa on olemassa mokkakankaisia tennareita, joissa on sekä piilokorko että hapsuja. Ja mietit, että miksei kukaan ole kertonut tätä aikaisemmin.


Kun päiväkodin kevätjuhla koostuu urheiluradasta, jolle voivat osallistua kaikki kynnelle kykenevät jäsenet: niissä pääsee heittämään saapasta, hyppimään hyppypallolla erilaisten esteiden välistä, kilpailemaan hurjasti muksunkannossa ja haastamaan "ukin" tarkkuusheitossa. Pappa syöksyy maaliviivan ali hurjalla kirillä ja Fammu keilaa omavaltaisesti hieman lähemmältä viivalta. Ja kun lapsi yllättää päiväkodin aikuisen aidosti osaamalla numerot, vaikka tämä on olettanut, ettei kolmivuotias vielä tunnistaisi niitä.

Kun perheen rahatilannetta ja arkea uusiksi pistänyt pakkokomennus päättyy ja se tietää vieläpä kotiburgereita.


Valtakunnassa tai ainakin Norppalassa kaikki hyvin.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

"Junankuljettajahaalari" on ollut viime viikkoina tehokäytössä lapsen tajuttua, että sitä voi pitää arkivaatteenakin eikä vain leikkiasusteena. (Sarjassamme, millä perusteilla näitä oma-aloitteisia johtopäätöksiä oikein tehdään.)

En valita yhtään, sillä haalari on kestänyt rymyämistä, se joustaa ja on helppo asustaa. Se on myös kätevä kiskoa päälle ja käyttää - ainakin poikalapsella. Harmi vaan, että siitä, kuten muistakin Kuutin vaatteista, käyvät jossain vaiheessa hihat liian lyhyiksi. Tervetuloa vaan pitkäkätisten ja lyhytjalkaisten perheeseen.

Parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa lapsi lähtee ulos lähes kokovartalo-farkkukuosissa, sillä kenkäsuosikeiksi ovat tällä hetkellä nousseet farkkutennarit. Farkkukangasta ja -jäljitelmiä koko aikuisikänsä karsastanut mutsi sietää onneksi tuota sinistä vitsausta rajallisessa määrin lapsen vaate- ja kenkäkaapissa  -  ehkä farkkusiedätyshoitoa voi läpikäydä näinkin?


Farkkuhaalari ja -tennarit: H&M / Pipo: Nosh / Huivi: Aarrekid / Poseeraukset: Lapsen omat

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kätevä emäntä kyllästyi juurikasvuunsa ja värjäsi hiukset tuhoisin seurauksin. Laivalle piti kuitenkin lähteä seuravana päivänä, joten emäntähän pakkasi mukaan kolmet asustehanskat, joista vanhimmat: mustat, kiiltävät ja pitkävartiset oli hankittu aikanaan wanhojen päivään. 

Laivaseuralaisia bussiterminaalissa odotellessaan someaddikti huomasi olleensa jo liian kauan (noin kolme varttia) räpläämättä puhelintaan. Mikä avuksi? Teräväkärkinen avain ratkojaksi ja oikean käden hansikkaan etusormen kärkisauma auki. Heti helpotti.

Vinkki kaikille teille, jotka aiotte värjätä kätenne. Koska se on tunnetusti aika yleinen ongelma. Ööh. Okei, kaikille kroonisesti kylmäkätisille ja kynsiensä surkeaa tilaa (suotta) häpeileville - ottakaa käyttöön tanssiaishanskat! Älypuhelinyhteensopivuudella tai ilman.

Nyt ollaan kuulkaa tyylin edelläkävijyyden äärellä.

P.S. Kun Raissi pyysi poseeraamaan älypuhelinsormen kanssa, tätä ei kuulemma haettu...

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Se on kumma juttu, miten ihmisellä - tai ainakin itselläni on ilmeisesti aina hieman huono omatunto. Olen ilmeisesti onnellisimmillani silloin, kun olen puuhannut jotain järkevää ja perusteltua niska limassa kaikki hereilläolotunnit. Väsynyt ja ajoittain stressaantunut sekä kireä, mutta ainakaan omatunto ei kilju naama pitkällään kuin Huudossa konsanaan.

Tällainen välitilassa oleminen ei vain sovi; Aikataulujen puuttuminen lamaannuttaa ja saan kenties jopa vähemmän aikaiseksi nyt, kuin työ- tai opiskeluarjen väliin harrastuksia ja perhe-elämää sovittaessani. Jollain tasolla keho ja mieli ehkä rauhoittuvat, kun muistettavia asioita ei ole enää satoja, mutta sillä tietoisimmalla tasolla mielessä jyskyttää ajatus siitä, että pitäisi saada jotain aikaan. Mielellään aivan sairaasti.

Noin järjellä selittäen, koetan muistuttaa itseäni, että tuli tuossa keväällä ryittyä koulutöitä välillä yökaudet ja muutaman viikon hengähdystauko ei ole oikeasti ollenkaan pahitteeksi. Varsinkaan kun syksylle on jo haettu töitä ja kesällä on edessä joko asunnonvaihto tai mökkiremontti. Kyllä, kuulitte oikein, täällä alkaa lähipäivinä tavaroiden karsinta, vaikkei mitään isoja käänteitä asunnon myynnin tai hankinnan suhteen olekaan vielä tehty.

Ehkä ongelma ei olekaan pelkästään siinä, etten sietäisi leppoistamista vaan pikemminkin epävarmuuden sietokykyni olemattomuudessa. Tarvitsen tavoitteita, määränpäitä, jotain mitä odottaa. Ja nyt on epäselvää, pistetäänkö Malibu Beach-projektia sittenkään käyntiin, vaikka olen asennoitunut siihen henkisesti viime kesästä alkaen. Jos ei, mitä sitten ja millä aikataululla.

Paperisota, rahan väistämätön palaminen matkan varrella, erilaisissa neuvotteluissa istuminen, kaikki uusi, arvaamaton ja epävarma. Kentis muutto, pakkaamisrumba, nykyisen asunnon siistiminen ja paikkailu. Mahdollisesta, uudesta kodista jännittäminen ja sen saattaminen pikkuhiljaa asuttavaan kuntoon. Parhaimmillaan tosi ihania ja eteenpäin vieviä asioita, mutta silti...

En viihdy välitiloissa, jos niiden toisella puolella on tuntematonta. Olisikohan epävarmuuden sitokyvyn kehittämiseenkin jokin pikainen kirjekurssi? Facebook mainostaa minulle nimittäin helppoa tapaa laihtua hypnoosilla niin kaipa tähänkin löytyy jokin pistämätön self-help-konsti. *sarkasmimerkki varmuuden vuoksi*
 

P.S. Iso kasa lastenvaatteita lähtee pikkuhinnoin myyntiin lauantain Siivouspäivään Keravan Untolaan, jossa on myös kahvila. Tulkaa ostoksille!

P.P.S. Asuntomme myynnin osalta on heitetty verkot vesille. Saa laittaa viestiä asian tiimoilta, jos joku teistä päättää haluta kivan tehokolmion.


Kuva: Emmi N.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Söimme, joimme, tanssimme pikkutunneille ja hajoilimme skandaalinännille.

Laittauduimme pieneen hyttiin ahtautuneina ihan seuran vuoksi ja siinä häärätessä meinasimme unohtua istuskelemaan onnemme eli pöytävarauksemme ohi. Onneksi emme sentään jääneet nälkäisiksi, koska ainakin omassa tapauksessani nälkä on hyvän fiiliksen pahin vihollinen.

Jonotin elämääni ensimmäistä kertaa laivamyymälän aukeamista, sillä olin niin janoinen. Toisin kuin alas vedettäville rullaoville pakkautuneet, hädin tuskin täysi-ikäiset kanssaodottajat, olin itse hakemassa aidosti vettä ja kolaa enkä lavallista laivajuotavaa.

Kynnelle kykenevät heräsivät aamulla reippaasti tai vähemmän reippaasti pyörähtääkseen Tallinnan keskustassa aamiaisella ja tehdäkseen tehokkaan ostoskierroksen. Vaikka liikkeelle selviäminen olikin hieman tuskaisaa, tuli onnistuneesta keskustakierroksesta sopivan kiireetön olo ja itse kullekin tarttui laukunpohjalle tuliaisia ja muutamille myös kasa tarkkaan etukäteissuunniteltuja täsmähankintoja.

Oli hurjan kiva reissu - ainut valituksenaiheeni olkoon se, että jouduin bändilliselle tanssilattialle teinidiskon sijaan. Onneksi sentään esiintymisvuorossa ollut bändi oli skarppi ja soitti pääsääntöisesti ihan tanssittavaa, viime vuosikymmeniltä ammentavaa musiikkia eikä sentään mitään Juna kulkee-humppaa. Mutta silti, seuraavalla reissulla teinidiskoon, kiitos. 

Kiitos tällä kertaa mukaan kyenneille #teammomfielaisille - otetaan samalla tai eri kokoonpanolla joskus uusiksi!

 

// #MOMFIE

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kirjoitin pallohulluudesta ja kyselin, mikä kuosi tai muu tekijä saa lukijat ruudun takana höyläämään korttia tai rapistelemaan seteleitä. 

Yllättävän moni mainitsi heikkoudekseen raidat ja Raissi totesikin asiasta keskustellessamme raitahulluuden olevan ihan oma mielentilansa, jota joko potee tai sitten ei.

Päätin kokeilla raitahimoissa oleiluun sisään pääsemistä yhden verkkokauppakierroksen ja kollaasipläjäyksen verran - vaikka sitten eläytymisharjoituksena ja nyökkäyksenä raitahamstraajien suuntaan.

Jännä kokemus muuten koettaa arvioida ja löytää mieluisia tuotteita sellaisella kuosilla varustettujen vaatteiden joukosta, jotka normaalisti sivuuttaa suoriltaan.

Mitä sanotte, arvon seiloriseeprat - onnistuiko kokeilu?

 

Kollaasien vaatteet: H&M ja Lindex

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Pikakuulumiset ennen risteilyä - tukka on sininen. (Pitihän siitä napata parit kuvat todisteeksi kesken käherrysprosessin.) Jos pohditte, miksi sininen niin siksi, että mielestäni sininen tai sinivihreä tukka on sitä parempi, mitä enemmän sitä on ja haluaisin ehkä kasvattaa taas pidempää mallia, joten...

Siniset ovat myös kädet. Arvatkaa kuka aloitti värjäysprosessin viime yönä ja unohti vaalennusvaiheen ja värjäysvaiheen välissä hanskojen käteen palauttamisen? Niinpä. Kun tajusin asian, väriä oli imeytynyt kämmeniin ja nyt ne näyttävät akuutisti paleltuneita. Että jos laivakuvissa on kaikissa tanssihansikkaat kädessä, tiedätte miksi. 

Kivaa viikonloppua kaikille, älkää värjäilkö itseänne vahingossa!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Istuimme eilen ystäväni kanssa alas ja juttelimme teekupposten ja kolapullon ääressä pari tuntia niitä näitä. Siitä, mitä haluamme elämältä, läheisten kuulumisista, työpaikoista - vähän kaikesta. 

Kenties pisimmän pätkä kuitenkin siitä, miten keho on ihmisestä vain yksi kerros. Ja siitäkin voidaan erottaa perimän, kasvuympäristön sekä elämäntapojen tuomat kerrokset. Et ehkä ole aina mitä syöt, mutta jossain määrin sitä, miten elät; Huippu-urheilijalla on oman lajinsa kannalta tarkoituksenmukainen keho ja nautiskelijalla "lajiin" sopiva vartalo. Vaikka eihän se niin yksinkertaista ole. Syömistä ja juomista rakastava tyyppi, joka liikkuu toisinaan, voi olla niistä muista kehonsa kerroksista (kuten perimästä, aineenvaihdunnasta ja kehon sekä mielen terveydestä) riippuen hyvinkin eri kokoinen ja näköinen.

Mietimme myös sitä, milloin ihmisiä aletaan määritellä kehonsa kautta. Meneekö raja poikkeavassa ulkonäössä tai päälle päin näkyvässä harrastuksessa vaiko kertojan korvien välissä? Kun kerrotaan uudesta tuttavuudesta tai kollegasta kavereille tai puolitutuille, viitataanko heihin vaikkapa kovaäänisinä, nauravaisina, rautaisina asiakaspalvelun ammattilaisina, empaattisina ystävinä vaiko potkunyrkkeilijöinä, viinintissuttelijoina, räjähtäneen kotiäidin näköisinä tai tiukkoina fitnessmimmeinä.

Ja haluammeko sen ensimmäisen määremme liittyvän kehoomme, vaikka harrastuksemme liittyisikin urheiluun tai oman fysiikkamme kehittämiseen? Hypoteettisella tasolla sanoisin että hurjassa tikissäkään en haluaisi sen olevan määräävin ominaisuuteni ulospäin. Minuuteni kapealle trapetsille virittävä ohjenuora, jonka mukaan minuun liitettäisiin esimerkiksi pinnallisuuden, kurinalaisuuden tai itseään muiden yläpuolelle korottavan tyypin mielikuvia.

Pohdintaketju jatkui luontevasti siihen suuntaan, miten minut sitten nykyisellä habituksellani ja vallitsevalla hetkellä määriteltäisiin ulkonäköni kautta. Näin julkisena minänä, jonka näette kuvien ja videoiden kautta. Siitä se ajatus sitten lähti... 

Olen tietenkin ja itseoikeutetusti oman elämänsä fatnessbloggaaja.

 

P.S. Tämä fatnessbloggaaja suuntaa #teammomfien kanssa laivalle viikonloppuna. Nähtäväksi jää, millaisissa tiloissa palaamme maihin. Ou nou.

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tuodaanpa vähän henkilökohtaista näkökulmaa vielä tähän Lilyssäkin velloneeseen tyttö-keskusteluun (tsekkaa ainakin Emmin, Lauran ja Cadyn jutut).

Lapsena ja nuorempana, aina ala-asteelta lukioikään muistan harmitelleeni ikuisuusjakoa tyttöihin ja poikiin. Liikuntatunneilla olisin kaivannut haasteeksi parhaita pallopelaajia ja pitkän matkan juoksijoita, en vain oman sukupuoleni osalta parhaimmistoa. 

Kun yhden tutun lapsi avautuu Facebookissa autuaaksi tekevänä totuutena poikien olevan persoonallisista eroista riippumatta seikkailunhaluisempia, uteliaimpia ja rempseämpiä kuin tyttöjen... Kun saan lapsena kuulla pääseväni kitkemään porkkanapenkkiä poikien suunnatessa potkimaan jalkapalloa...

Tuolloin ja nykyään mietin, millaisia tytöt sitten ovat ja mikä tyttöjen paikka on - siis niiden mielestä, joiden päässä on edelleen käsitys, jonka mukaan yksilöstä voidaan sanoa jotain varmaa ja kiveen hakattua tämän henkilötietoihin kirjatun sukupuolen perusteella.

Ja usein törmään siihen, että tyttö on jotain ei-toivottua, huonompaa, heikompaa, naurettavaa - sana tai asia, jolla voidaan lyödä ja jota voi käyttää solvauksena. 

Kun ala-asteella kimppuuni käynyt tyyppi sai napakan rystysnipun nenäänsä, hän sai kuulla kuukausitolkulla ottaneensa tytöltä kuonoon. Tapauksen opetus ei suinkaan ollut, ettei toisia kannattaisi koettaa piestä kirjavaksi vaan se, että on aika noloa hävitä tytölle.

Useampaan otteeseen sain kuulla puolihuolimattomasti heitettynä totuutena olevani harvinaisen mukiinmenevä, järkevä tai fyysisesti kykenevä - noin niinkuin tytöksi. Kiitos vain, mutta josko ihan vain ihmisenä ja yksilönä?

Miehenä tai poikana oleminen on ilmeisesti normi ja naisena tai tyttönä oleminen toiseutta, toissijaisuutta, vajavaisuutta. Miksi muutoin tytöksi kutsuminen olisi loukkauksena pahimmasta päästä, kun täysikasvuiset, mieheksi itsensä määrittävät henkilöt alkavat syyttää toisilleen solvauksia?

Ja sellaisena olen tyttöyden kokenut myös henkilökohtaisella tasolla. Altavastaajan asemasta ponnistamisena, kamppailuna paikasta lapsuuden mittelöiden kärkikahinoissa siinä kaikkien sarjassa sekä tekijänä, josta huolimatta enkä siitä johtuen, voin olla hyvä jossain. 

En edelleenkään pidä tytöttelystä, tyttöjen-alkuisista termeistä kuten tyttöjen reissuista tai illoista. En myöskään halua määrittää itseäni tytöksi tai tyttöyden kautta. Naiseksi ehkä, mutten tytöksi. Koska vuosikymmenen tai pari olen saanut kuulla ja ymmärtää tyttöjen olevan elämän höyhensarjalaisia.

Mutta kenties olisi aika antaa tyttö-sanalle vapautus omalta osaltani. Karistaa sen päälle kertyneet negatiiviset lataukset ja mielikuvat. Luvata omalta osaltani, ettei tyttö väänny omassa mielessäni, sanojeni tai tekojeni kautta plussan tai miinuksen puolelle vaan neutraaliksi sanaksi, kuten graniitti, omena tai lintuhäkki.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Muistatteko tytöttelyavautumiseni? Viittaan kyseiseen postaukseen tällä erää* siksi, että avasin siinä hieman työhistoriaani. (Jos ette lukeneet juttua aikanaan, niin sieltä löytyy kohtuullisen pätevä tiivistelmä aiheesta.)

Koska koulutyöt on tämän ja toivottavasti muutaman tulevankin osalta taputeltu eikä akateeminen jaarittelija voi täysin karistaa jargonkirjailtua viittaansa, tuon kenties jatkossa tätäkin puolta itsestäni esille blogin puolella; Ajattelin kirjoittaa blogissa aina silloin tällöin lapsiin liittyvistä aiheista hieman teoreettisemmin kuin kertomalla, että mitä meidän arkeemme kuuluun. 

Mitään ammattiblogia tästä ei tule, vaikka työkokemukseni painottuukin lasten hoitamiseen ja tulevaisuudessa enenevissä määrin myös kasvattamiseen. Mutta jotain harvakseltaan ilmestyvää juttusarjaa pukkaa. Miltäs kuulostaa?

Ihan ensimmäiseksi ajattelin kirjoittaa leikin merkityksestä...

Tommi K. kirjoitti omalla tontillaan Timanttiponipelistä ja siitä, miten leikki-ikäisen kanssa on hieman haastavaa koettaa paneutua lautapelien maailmaan, kun tätä kiinnostaisi enimmäkseen tutustua pelin herkullisiin yksityiskohtiin: kuvitukseen, nappuloihin ja niiden herättämiin leikki-ideoihin. Aikuisten maailman logiikkaa seuraavaa vanhempaa taas saattaa hämmentää se, ettei lapsi toimi kuten kuuluisi eli noudata kyseisen lautapelin sääntöjä.

Se, kuinka tiukasti haluamme seurata erilaisia sääntöjä, oli sitten kyse ravintolassa käymisestä, lautapeleistä, leikeistä, juhlapäiviin liittyvistä perinteistä tai vuorovaikutuksen keinoista, on varmasti yksilöllistä aikuistenkin osalta. Osa kaipaa tiukkaa stuktuuria elämäänsä sekä arkeensa ja oman koodiston ulkopuolella toimivat nähdään jopa ihmeellisinä elämäntapahippeinä. Asun yhden tällaisen sääntöjennoudattajan kanssa saman katon alla. Tämä jäänee joskus auton alle vain siksi, että tuppautuu lakiin vedoten suojatielle silloinkin, kun lähestyvä ajoneuvo ei osoita mitään merkkejä hidastusaikeista.

Lapsi ei pelitä tai pohdi kuten aikuinen siitä yksinkertaisesta syystä, ettei tällä ole kehittynyt vielä "aikuisella tavalla" toimimisen kannalta riittäviä fyysisiä tai henkisiä valmiuksia tai tunnetaitoja. Ja silti varmasti jokainen lasten kanssa toimiva tuskastuu toisinaan sen asian äärellä, ettei kykene seuraamaan lapsen ajatuksenjuoksua tai toiminnan logiikkaa. 

Aikuisen, vanhemman, kummin, isovanhemman, tai muutoin lapsen rinnalla kulkevan, omalta osaltaan tätä kasvattavan henkilön, on hyvä muistuttaa itselleen säännöllisesti, ettei lapsuus suinkaan ole tarpeeton kehitysvaiheiden ketju. Selvitäkseen yhteiskunnassa edes tyydyttävästi, on jokaisen ihmisen opittava muitakin taitoja kuin juoksemaan karkuun, syömään ruohoa, potkimaan, etsimään ravintoa, varomaan metsästäjiä ja lisääntymään. Onkin perusteltua, että opetteluun varattu aika on pidempi kuin vaikkapa hirvenvasoilla, joiden osalta edellä mainitut taidot riittävät jo pitkälle.

Ja kuten puhkikulutettu sanonta kertoo, leikki on lapsen työtä. Todella merkityksellistä sellaista, sillä on tutkittua, että lapset, joiden kanssa aikuiset leikkivät ja tekevät yhdessä asioita, menestyvät myöhemmin paremmin koulussa; He elävät terveempinä, työllistyvät todennäköisemmin ja ansaitsevat enemmän.

Syitä on lähdetty etsimään aivojen kehityksestä. Erja Rusanen Helsingin yliopistosta toteaa, ettei moni ei ole käsittänyt mikä merkitys sillä on, että aivot kasvavat ja kehittyvät lapsen ensimmäisinä elinvuosina huomattavasti nopeammin kuin muu keho; Jo kolmevuotiaana lapsen aivot painavat noin 80-90 prosenttia aikuisen aivojen painosta. Sen lisäksi kolmevuotiaan aivoissa on kaksi kertaa enemmän toimintaa kuin aikuisella.

Rusanen korostaa, että aikuisen näkökulmasta kyse on lopulta varsin yksinkertaisista asioista; Oman puuhastelun lomassa voi lapselle antaa pieniä tehtäviä, joissa aikuinen tukee lasta, tehdä vaikkapa kotitöitä. Tällaista yhteitoimintaa Rusanen kutsuu tätä arjen pedagogiikaksi.  Olennaista on oivaltaa, että leikkiminen on lapsen tapa oppia ja kehittyä.

Nobel-palkittu taloustieteilijä James J. Heckman on puolestaan todennut, että on kannattavinta sijoittaa alle kolmevuotiaiden oppimiseen. Hänen viestillään on jalansijaa myös tutkimuskentällä, sillä ensimmäiset elinvuodet ovat kehityksessä ratkaisevia - tiettyjen asioiden oppimiselle on varattu omat aikaikkunat. Osan tiedoista ja taidoista voi omaksua myöhemminkin, mutta se on tehottomampaa ja siten yhteiskunnalle kalliimpaa.

Suomessa lapsilla on kuitenkin verrattain hyvät leikin edellytykset, jos verrataan tilannetta vaikkapa kehitysmaiden lapsiin, joista suurinta osaa hoidetaan työn lomassa... Esimerkiksi Bangladeshin köyhimpään väestönosaan kuuluvista lapsista vain joka kolmas leikkii tai tekee muita asioita läheisen aikuisen kanssa useamman kerran viikossa.

Yksi asia yhdistänee kuitenkin kotimaatamme ja maita, joissa lapsuuden puolesta ei vielä liputeta samassa mittakaavassa; Unicefin blogiin haastateltu, järjestön Kenian maatoimiston johtaja Pirkko Heinonen toteaa, ettei päättäjien vakuuttaminen kaksivuotiaitten opetuksen kannattavuudesta ole ollut helppoa. Väittäisin myös meillä päin monien ajattelevan, ettei varhaislapsuuden kehityksen kanssa ole niin justiinsa.

Leikin merkitystä voidaan tuoda esille julkisella keskustelulla, tuomalla esille tutkimistietoa, puhumalla leikin puolesta ja tekemällä poliittisia päätöksiä, jotka takaavat lapsille mahdollisuuksia leikkiä sekä saada ajantasaista hoitoa sekä kasvatusta...

Haluaisinkin kuulla, millaisena te näette leikin merkityksen? Ja millaisiin leikkeihin teidän on aikuisina helppoa heittäytyä mukaan: Roolileikkeihin, sääntöleikkeihin vai vapaaseen leikkiin? Tarvitsetteko rekvisiittaa vai käykö kotileikissä hiuslakkapullon korkki kahvikupista? Tekisikö mielenne koota legorakennelmat ohjeen mukaan vai kiipeilevätkö poliisiaseman katolla Darth Vader ja joulupukki?

Saavatko "rivivanhemmat" tarpeeksi tietoa leikin merkityksestä? Ovatko lapsuuteen, leikin tukemiseen ja leikkiympäristöihin sekä varhaislapsuuden kasvatukseen liittyvät teemat riittävästi esillä julkisessa tai poliittisessa keskustelussa?

 

P.S. Juttusarjan seuraava osa on jo työn alla, jos teitä suinkin kiinnostaa. Sen työotsikkona komeilee "leikin kehitys vaiheittain ja lapsen iän myötä"

P.P.S. Mietittekö lahjaa varhaiskasvatusalalla työskentelevälle tyypille tai vaikkapa päiväkodin aikuisten tiimille? Kävisikö kimppalahjana kehitysmaiden lasten leikkiympäristöjen kehittämiseen tarkoitettu pedagoginen leikkilaatikko.

 

*Viime päivinä julkisuudessa pyörinyt tyttöyteen liittettävät neitimäisyyden, heikkouden tai huonommuuden mielikuvat lieveilmiöineen ansaitsisivat kenties ihan oman postauksensa, mutta nyt en aio puhua niistä samassa rykäyksessä.

  

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Jos lähtisin mihinkään festareille kesällä, suuntaisin Flow:hun kuuntelemaan Florence + The Machinea. En ole koskaan kyseisissä kekkereissä piipahtanut, mutta nyt todellakin houkuttaisi - kukkaiskone kun on ollut soittolistojeni vakiokauraa reilun parin vuoden ajan ja edelleen jotkin kipaleet saavat kylmät väreet kipittämään kyljistä niskaan asti.

Festarityyleistä on tullut tyyliblogien ja ketjuliikkeiden(kin) lempilapsia hippivaikutteineen, hapsuineen, sulkineen, isoine hattuineen, virkattuine bikineineen ja ihomaalauksineen... noh melkein kaikella kevyellä, kesäistä meininkiä ja huolettomuutta alleviivaavalla tai tavoittelevalla kuvastollaan. 

Ihan sitä kivointa, valkoista tylliunelmaa en kuitenkaan pölyäville festarikentille ottaisi ja kerran hartiani menneiden vuosien Ankkarockissa polttaneena suojaisin ihoa myös hieman bikineitä peittävämmillä vermeillä. 

Mutta jos en tänäkään vuonna tule koluamaan musiikkitapahtumia niin juhlia pukkaa senkin edestä. Kevääseen ja kesään mahtuu tavallisten vappujen ja juhannusten lisäksi viisikymppiset, useammat synttärit, kandikahvit, ylioppilasjuhlat, valmistujaiset ja kenties parit remonttipippalotkin.

Massiivinen juhlamekkovarastoni päässee siis tehokäyttöön ja juhlatyyleihin on kiva hakea inspiraatiota uutuustuotteita selailemalla, vaikkei mitään päätyisikään ostamaan.

Mikä on teidän keväänne tai kesänne kohokohta pukeutumisrintamalla: Suosikkiyhtyeen keikka, häät, sukujuhlat vai kaverusten kaupunkiloma?

 

Kollaasien vaatteet ja asusteet: H&M ja Lindex
Share
Ladataan...

Pages