Talvi-idylliä

Kesähaikeutta ovat viime päivinä tasapainottaneet ansiokkaasti (iso)mummin ruoat, pihapiirin elukoiden tarkkailu (kuinka monta tiaislajia tästä maasta oikein löytyy?), oman huushollin kotitöistä luistaminen, (iso)ukin kanssa pihalla puuhailu, hidastakin hitaampi päivärytmi, piharakennuksen saunassa istuskelu sekä lenkkeily rapsakoiden, jäisten lumihiutaleiden vihmoessa tuulen mukana päin naamaa.

Ainoana miinuksena todettakoon lapsemme olevan ilmeisen tunnollinen päiväkotilainen; Kunnollisella kuumeella höystetty flunssa (asiaankuuluvine kitinöineen, yösekoiluineen ja sylissä kyhjöttämisineen) iski saman tien kun loma alkoi ja pääsimme reissuun. Kuuttia kävi eilen sääliksi, sillä tämä otti jatkuvasti pieniä, puolitahattomia torkkuja, nukahteli syliin ja sohvannurkkaan, hikoili ja oli siinä määrin sekaisin, etteivät edes lastenohjelmat jaksaneet kiinnostaa. Onneksi akuuteinta ja ärsyttävintä vaihetta kesti vain kaksi yötä sekä yhden päivän ja tänään pääsimme jo kuvaamaan ulkoilemaan.

Kyllä tuolla lumisessa maisemassa oli vaan mukavampaa viettää aikaa lumilyhtyyn ja -ukkoon palloja pyöritellen, lumikasaa pulkassa raahaten, tilusten puskia, ojanpohjia ja rakennuksia tutkaillen sekä pikkulintuja kameran kanssa väijyen. Pikkuvinkkinä säänhaltijoiden suuntaan; Keravallekin sitä lunta perjantaihin mennessä kiitos!

// Tähän voisi liittää sanan tai pari mummolavierailuihin väistämättä liittyvistä katoavaisuuden, vanhuuden ja lopullisuuden ajatuksista ja tunteista, mutta jääkööt ne toiseen kertaan. Lienee sanomattakin selvää, että yli 80-vuotiaiden isovanhempien ollessa kyseessä tilanteet voivat muuttua milloin hyvänsä. Mutta eipä se vatvominen muutoinkaan mitään auta, joten olen vain nauttinut olostani ja isovanhempieni seurasta.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.