Kampin stailauspäivä, eli tylliä, tylliä, enemmän tylliä

ite puin

*yhteistyö, Kauppakeskus Kamppi*

Lauantaina oli siis edessä Kampin kauppakeskuksen ja Lilyn bloggarien stailaustapahtuma, johon olin lupautunut silmät innosta kiiluen Cybershopin stailaajaksi. Junamatkalla pääkaupunkiin aloin sitten jo iiiihan vähän stressaamaan, mihin mää olen oikein lupautunut, enhän mä ole edes mikään muotibloggari! Voisin ehkä neuvoa ihmisiä kertomaan kaksimielisiä vitsejä, mutta pukeutumisvinkkejä? Apuaaaarghh! Olin jo vähällä hypätä ulos junan ikkunasta, kun alkoi vähän paljon jänskättämään, että tuleeko sinne kukaan ylipäätään. Sitten ajattelin, että noh, tosiasiassa pahinta mitä tuossa voi tapahtua, on, että hengaan 5 tuntia vaatekaupassa. En ehkä kuolisi.

Onneksi urhea Anne oli ilmoittautunut heti ensimmäiseksi. Ja melkein samantien nurkan takaa ilmestyi Lotta "tuun vaan moikkaan, mitään mekkoa en tasan pue" Pumpui. Ja sitten, luonnollisesti, seurasi kaikkea tällaista.


Blogikaksikon lähdettyä oli aika vähän ihmetellä Cybershopin tarjontaa. Ja kattokaa, musta oli tehty kyltti! Seuraavaksi kuvattiin Cybershopin ihan huiput tehotytöt (jotka ehkä saivat tähän kuvaan vähän epäilyttäviä bodarivaikutteita Annelta ja Lotalta). Ja lisäksi pro-bloggaajana kuvailin jänniä ja taiteellisia yksityiskohtakuvia, kuten hiusvärejä ja pandalakin. Onneksi näin, koska kaksi kuvaa ei riitä kollaasiin.

Koska virallisia teitä ilmoittautuneita ei ollut enempää, piti yrittää houkutella ihmisiä lennosta mukaan. Onneksi cybershoppaajat osoittautuivat ilmeisen rennoksi kansaksi, sillä ihmiset innostuivat lähtemään tiskillä hengaavan bloggarin stailattavaksi aika maltillisella määrällä suostuttelua ja maanittelua, eikä tarvittu lähes yhtään kiristystä tai uhkailua.

Siinä sitten kierreltiin liikettä ja bongailtiin sopivia vaate-ehdokkaita, ja välillä laukkasin naapurin Spirit Storessa hakemassa lainaan asuihin sopivia kenkiä. Sitten yritettiin saada tyllit mahtumaan samaan sovituskoppiin tyttöjen kanssa ja lopuksi otettiin kuvia. Musta oli ihan kertakaikkisen mahtavaa, miten söpöistä farkkutytöistä kuoriutui hetkessä hottiksia pinup-poseeraajia ja kunnon keikistelijöitä.

Uskoisin, että kirkuvankukikkaassa tyttöilymekossa ja tehostevärityllissä on aika vaikea olla hymyilemättä. Ps. Noi Lady Gaga -kengät, ehkä parhainta awesomea!

Sitten olikin päivä täynnä ja raahustin sangen väsyneenä rautatieasemalle. Kotimatkan muuten kruunasi asemalla tehty julkkisbongaus. Näin Chisun/Jipun. En tiedä kumman, mutta olen aika varman, että jompi kumpi se oli. Minusta on kätevää, että julkkikset näyttävät kaikki samoilta, tässäkin tuli vähän niinkuin kaksi yhden hinnalla.

Mulla oli ihan huippupäivä (pääasia kaikissa tekemissäni blogiyhteistöissä), iso kiitos siis kaikille stailattaville sekä Cybershopin dynaamiselle duolle!

Muiden lilyläisten stailauksia voi väijyä täältä Lilystä sekä instagramista tagilla #kamppistyle.


*yhteistyö, Kauppakeskus Kamppi*

Share

Kommentit

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ollaan me kyllä Lotan kanssa melkoisia leidejä :D Se on hyvä, että ne kaikkein tyttömäisimmät tytöt puettiin mekkoihin ;D

tiiti
ite puin

Haha, ootte kyllä niin elementeissänne noissa kainoissa mekkokuvissa, ihan ammattimaiset poseeraukset tuli heti kun kamera alkoi laulamaan! Hitto, kun en ottanut yhtään niitä selkäposekuvia mun omalla kameralla, oisin laittanut niitä koko rivin.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Haha, no minäpä voisin laittaa ;D

FFFifi
Fitness Führer

Yritin oikein silmät kiinni puristaen saada mieleeni Chisun ja Jipun kasvot. Päässäni häilyi joku vaalea hahmo, mutta en kerta kaikkiaan pystynyt selvittämään kumpi se oli. Sen jälkeen viereen ilmestyi myös paljetteja ja puuhkia, joten voi olla että se olikin Heli Kajo tai Krista Ss-ss-ss no se Euroviisu-Krista.

tiiti
ite puin

Hah, eli periaatteessa näin neljä (4) julkkista!

Mahdoton Nainen

Siis miten mä oon missannut että Cybershopista löytyy noin ihania fiftarivaatteita?! Oon aina ajatellut että se on ihan kauhee teinihelvetti...

tiiti
ite puin

Noi mekot ja tyllit on ihan vastustamattomia, ei voinut kun hymyillä, kun sitä rivistöä katsoi. Kato nyt noita Lilyn paatuneimpia bodareitakin tossa ekassa kuvassa :D

Maria Hakkala

Tosi kiva, et stailauspäivässä oli Cybershop! Eroaa hiukan noista muista kampanjan kaupoista. :)

tiiti
ite puin

Joo! Mä yritin kyllä kovasti saada yhtä tyttöä korsettiin, nyörihameeseen ja silinteriin, mutta ei se sitten lämmennyt idealle (etenkään siinä vaiheessa, kun ne nyöritykset olisi pitänyt pukea päälle ilman itsensäsolmimista umppariin). Pitää yrittää uudestaan, jos pääsee vielä joskus stailaamaan :D

Ja Tyyliholisti-Tiina saatiin melkein fiftarimekkoon!

Maria Hakkala

Ei mikään ihme, että viihdyit! :D Ite oon tykänny aina siitä kaikesta hipelöitävästä tilpehööristä, mitä Cybershopissa on!

Nina Enroth

Minen kestä, olisin kanssa halunnu tylliytyä! Mutta olin muissa maisemissa. Hyvälle näyttää lihas ja hörhelöt!

tiiti
ite puin

Mää kyllä niin näen sut tylleissä!

Hertta
Lilou's Crush

En kestä, miten hauskannäköistä! Tahon kans! Minä ihastelin lauantain parin kuukauden ikäistä tylleihin puettua tylleröä, joka sai muuten tosi nätin nimen. Joten tyllit siellä, mut tyllit myös täällä. Pääasia, että elämässä on tylliä.

tiiti
ite puin

Tuolla oli ihan superhauskaa, riittävästi hihitystä yhdelle päivälle :)

Ja kyllä, mitä tyllimpi, sen parempi!

Kommentoi