5 ASIAA

untitled (1 of 1).jpg

 

5 kaupunkia joissa voisin kuvitella asuvani

 

Helsinki. Etenkin Tallinnassa vietettyjen vuosien jälkeen oon rakastanut jokaista hetkeä Helsingissä. (Ei sillä että Tallinnassa olisi varsinaisesti ollut mitään vikaa, se ei vaan koskaan tuntunut ihan kodilta).

Espoo. Kotikaupunkini jossa asuin ensimmäiset 19 vuotta. Uskon vahvasti palaavani sinne vielä asumaan.

Tukholma. Oon aina tykännyt Tukholmasta ja sen tunnelmasta.

Berliini, Kööpenhamina. Näitä en osaa sen kummemmin avata, kivoja kaupunkeja ja sellaisia joissa voisi olla kiva asua.

Fun fact, en luetellut tähän yhtäkään niistä kaupungeista, joihin olen hakenut opiskelemaan.. :-D 

 

 

untitled (1 of 1).jpg

5 asiaa josta haaveilen

 

Koira. Kyseisellä syntymättömällä koiralapsella on jo nimikin valmiina. Joudutaan kuitenkin vielä hetki odottamaan sopivampaa elämäntilannetta. Siihen saakka häntä tuuraa Ikeasta hankittu näköisolento.

Oma koti. Ei tällä hetkellä ajankohtainen mutta lähivuosien haaveena kuitenkin.

Haluamani koulupaikka. Näyttää pyörivän aika aktiivisesti mielessä…

Vaate- ja työhuone. En tarvitsisi asuntoomme edes erillistä makkaria, mutta nää kaks olis kyllä kivat. Tai sitten äänieristetty xboxhuone… tai sauna! 

Uusi käsilaukku. Joku tosi hieno ja tosi kallis, en tiedä millainen :-D

 

 
5 asiaa joihin olen ollut koukussa viimeaikoina

 

Puhelin, as always. Oon viimeaikoina tosin tehnyt muutamia itseni ylittäviä parannuksia, kuten jättänyt puhelimen keittiöön yöksi!

Isänmaan puolesta. Olin kuvitellut kyseisen Netflix-sarjan jostain syystä ihan erilaiseksi. Kuten Narcosin kanssa, oltiin ilmeisesti tässäkin hieman jälkijunassa..

Mielikuvituspoikaystävä, siis se kirja. Ostin sen Prismasta neljällä eurolla ja sen myötä musta on tullut se Pirkko, joka lukee aamuisin metrossa kirjaa. Suosittelen ihan jokaiselle, se on kaikessa härskeydessään ihan huippu teos.

Kahvi. Oon juonut viimeaikoina paljon enemmän kahvia kuin normaalisti. Töissäkin litkin sitä kuppitolkulla, vaikka meillä on varmasti maailman pahinta kahvia tuottavat masiinat.

Pepsi Max. Tämä saatanallinen riippuvuus on taas palannut elämääni. Kyseinen riippuvuus iskee aina kausittain ja nyt se kausi on ilmeisen pahana.

 

 

untitled (1 of 1).jpg

5 asiaa joita odotan

 

Kevät. En malta odottaa, että pääsee vaihtamaan kevyempään takkiin ja pienempiin kenkiin. 

Maisterihakujen tulokset. Tästä on aika ristiriitaiset tunteet, mutta olis jo kiva tietää. Kuten aiemminkin mainittu, on tää tietämättömyys aika ahdistavaa. 

Tukholman matka. Lähdetään ensviikolla tyttöjen kanssa viikonlopuksi Tukholmaan katsomaan muodostelman MM- kisoja. Ennustelen tästä aika huippureissua. Ei olla tällä porukalla tehty ulkomaanmatkoja sitten omien kisamatkojen.

Viikonloppu ja palkkapäivä. Oli pakko sanoa nämä koska en keksinyt muuta, haha. Oikeestaan aika ihana tunne ettei kokoajan vaan odota jotain.

 

 

5 mieleenpainuvaa päivää

 

Tallinnaan muutto ja samalla ensimmäiseen omaan kotiin muutto. Muistan elävästi ne jännityksen ja innostuksen fiilikset. Muistan myös kuinka priorisoin kodinhankintoja esimerkiksi 20 euroa maksaneeseen Iittalan pannunaluseen. Ei siinä, kyseinen kapistus on edelleen hieno ja käytössä.

Kandin palautus. Viime kevät oli aikamoinen ryöpytys ja on vaikea kuvailla sitä tunnettä, kun se vihdoin oli ohi. Palautuspäivän aamuna sain vielä viimeiset burnoutit, kun muunmuassa tulostin etusivulle valvojani nimen väärin.

Synttäri- ja valmistujaisjuhlat viime kesänä. Oli ihanaa kun talo oli täynnä sukulaisia ja kavereita ja sai väkertää kaikkia tarjoiluja. Jos olisi enemmän aikaa ja rahaa niin haluisin jatkuvasti järjestää kaikenlaisia juhlia. Kyseiset juhlat päätyivät luonnollisesti myös ensimmäiseen riitaamme.

Tammikuinen päivä alkuvuodesta, kun lensin kuukauden erossaolon jälkeen poikaystäväni jälkijunassa Vietnamiin. Toisen läsnäoloa oppii arvostamaan ihan eritavalla kun joutuu hetken olemaan yksin. Arkena toisen naamaan tuppaa tottumaan niin, ettei aina muista kuinka kiva se oikeastaan onkaan.

 

 

untitled (1 of 1).jpg

 

-Janita

suhteet oma-elama
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.