Puoli vuotta ilman sokeria
Istahdin tähän tietokoneen ääreen miettimään, että olisiko tässä tiistaissa jotain hyvääkin vai muistanko tästä päivästä pelkästään silmätulehduksen, puhki menneen pyörän takakumin (lasinsirpaleet pyörätiellä, aina niin ilahduttavaa) ja esikoisen mustasukkaisuuden, jonka syvyys saavutti tänään uuden ennätyksen.
Sitten tajusin, että nythän on kesäkuun viimeinen päivä – olen ollut jo puoli vuotta ilman sokeria! Puolet projektista on siis takana päin, ja täytyy sanoa, että olen kyllä tosi tyytyväinen, että tähän ryhdyin. Olen voinut niin paljon paremmin, että siihen vanhaan joka päivä karkkipäivä -elämään en todellakaan halua enää palata, en koskaan. Tuskin tulen ensi vuonnakaan syömään lisättyä sokeria isoja määriä, koska en halua koukuttua siihen uudelleen ja koska minun ei nykyään tee edes mieli mitään makeaa. Ainoa säännöllisemmin ilmestyvä mieliteko liittyy (yllätys yllätys) kahviin: haluaisin tilata sellaisen erikoisspesiaalimegakermavaahtospektaakkelikahvin, joita ennen silloin tällöin kahviloissa join. Se on ainoa makeampi asia, jonka perään mieleni aina välillä haikailee ja sekin liittyy enemmän kahvilafiilistelyyn kuin varsinaiseen sokerinhimoon.
Moni ajattelee, että sokeriton ruokavalio on varmaan tosi niukka tai vähintäänkin omituinen tai joka tapauksessa jotenkin epäilyttävä. Että syödään pelkkiä chia-siemenistä puserrettuja raakapatukoita tai fenkoli-sellerisalaattia. Varmaan tosi rajoitettujakin ruokavalioita löytyy, mutta itse olen ainakin ollut tosi yllättynyt siitä, miten tavallista ruokaa voin loppujen lopuksi syödä. (Täytyy tosin myöntää, että en varmaan läpäisisi mitään tiukista tiukinta seulaa, koska enää en skippaa esimerkiksi pasta-annosta sen vuoksi, että tomaattikastikkeessa on sokeria. Alkuvuodesta olin tarkoituksellisesti paljon tiukempi, enkä syönyt ensimmäisinä viikkoina edes hedelmiä, mutta nykyään syön aika rennosti esimerkiksi ravintoloissa. Se sokerimäärä, jonka silloin tällöin saan esimerkiksi pastakastikkeesta, on kuitenkin sen verran pieni, ettei sillä ole mitään käytännön merkitystä.)
Kyllähän ruokakaapistamme löytyy esimerkiksi chia-siemeniä ja kaakaonibsejä, mutta ne edustavat hyvin pientä osaa ruokavaliostani ja käytän niitä oikeastaan vain smoothieissa. Muuten syön ihan samaa kotiruokaa kuin muutkin perheenjäsenet – skippaan vain jälkiruoan, jos sellaista sattuu olemaan tarjolla. Enkä todellakaan ole (valitettavasti) mikään terveellisten elämäntapojen pyhimys vaan ostoskärryyn livahtaa edelleen luvattoman usein minikokoisia sipsipusseja, joista kerroin jo viime sokerittomuusraportissani tykkääväni vähän liikaakin…
Sokerittomuus on itselleni nykyään sen verran automaattista, että en sitä yleensä edes pysähdy ajattelemaan, mutta olen kyllä huomannut, että muissa ihmisissä herää kaikenlaisia ajatuksia, kun he kuulevat, etten syö sokeria. Yleisin lausahdus taitaa olla onko kauhean vaikeaa olla ilman – varmaan olisin itsekin vielä viime vuonna kysynyt samaa. Välillä saan osakseni myös sääliä, ja joku saattaa lohduttavaan sävyyn todeta, että ei tämä kakku oikeasti edes ole niin hyvää…(enkä tiedä, uskotaanko minua, kun totean, että en minä edes haluaisi sitä kakkua – vai ajattelevatko muut, että yritän vain esittää urheaa?).
Kyseessä ei kuitenkaan ole teeskentely tai jääräpäinen päätös sinnitellä 365 päivää ilman sokeria, vaan minun ei oikeastikaan tee mieli syödä mitään makeaa. Sen takia tämä puoli vuotta on niin helposti ohi sujahtanutkin, kun koko asiaa ei ole ensimmäisten viikkojen jälkeen tarvinnut sen kummemmin miettiä.
Kuusi kuukautta ilman sokeria takana, kuusi kuukautta ilman sokeria edessä. Onneksi!
Oletko sinä joskus kokeillut olla ilman sokeria? Tai jotain muuta sellaista ruoka-ainetta, johon koit olevasi koukussa?