Shhh, kuten ehkä arvata saattaa, minäkin olen palannut pysyvästi takaisin seikkailuiltani. Tämä alkukesä on sellaista aikaa, juhlitaan palaavia matkalaisia, vaihdossa olleita ja muita seikkailijoita. Edessä kurkkivat kesätyöt, lomat ja alkavat opinnot. Vanhat kuviot, mukamas.

Kaikenlaisen muuttoahdistuksen ja surkuttelun Suomeen palaamisesta vastapainoksi tulin huikkamaan, että voi piru kun täällä on mahtavaa. Olenkin saanut nauttia kaipaamieni vuodenaikojen vaihtelusta, ihan kaikista neljästä samaan aikaan. Uskoani taidetaan vähän koetella, mutta kesän euforia on vankkumaton, vaikkakin sitten räntäsateessa. Moni asia on muuttunut aivan yllättävästi, ja se on hyvin lohduttavaa. Maailma ei pysähdy omien seikkalujen ajaksi, ja se sama vanha onkin aivan erilaista.

Surkuttelun sijaan olen ihaillut rehottavia niittykukkia joutomaalla metroradan varrella, bongaillut uusia hiustrendejä kaupungilla, juossut hiljaisessa sateessa illalla Seurasaaressa. Istunut kuistilla viltin alla aamuyöllä kuunnellen kurkien huudon kaikuvan yli järven ja kiivennyt harjun tasanteelle katselemaan yöhön painuvaa suomaisemaa. Miettinyt, miten tämä on hienointa, mitä voi ihminen eläessään tehdä.

Jos en olisi onnellinen nyt, en kyllä olisi oikeasti onnellinen muuallakaan. Paremmat hipat, siistit kahvilat ja lempeämpi sää sikseen, täällä on hyvä ja lämmin olla. Onnesi on mielesi sävel ja oman askeleesi keveys.

Avatkaa silmät, korvat ja mieli ja antakaa sateen valua päälle, mukavasti viilentää sekin.

Lämpimiä sylejä, teekuppeja sekä pehmoisia vilttejä keskiviikkoonne kaverit!