Se DNF-tarina - Nuts Karhunkierros 53k 2017

Ladataan...

Perinteisestä kotimatkalla kirjoitetusta kisaraportista tulikin tällä kertaa sitten se DNF tarina. Kootut selitykset ja semmosta. Näköjään onnistun runoilemaan keskenjääneestäkin kisasta melkoisen eepoksen. Ultrajuoksijan sijaan musta taitaakin olla enemmän ultrakirjoittajaksi...

Asiaan. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että osasin ounastella, että tältä reissulta ei maaliin selvitä. Polvi ei nimittäin ollut ollenkaan kunnossa paria päivää ennen starttia. Kovasti yritin uskotella itselleni, että suurentelen vaivaa mielessäni. Kun kisaa edeltävinä öinä heräsin pariin otteeseen kipuun koukistaessani polvea, aloin valmistautua siihen, että mitalli kaulassa ei Rukalta poistuta. Olen kuitenkin sen verran optimisti ja hullu, että pieni toivonkipinä eli silti. Elättelin toiveita, että polvi on vain liikkumattomuudesta kipeä ja vertyy juostessa. Jälkikäteen voi ajatella, että olisi ollut järkevintä jättää starttaamatta kokonaan. Niin järkevä en kuitenkaan ole, että olisin malttanut olla viivalle menemättä. 

Perjantai kului ihan hirveän jännityksen vallassa. Kuten totesin, niin oma kisa ei jännittänyt juuri ollenkaan, mutta Sekopääjuoksijan eteneminen sai hermoilemaan ihan huolella. Päivä kului joten kuten. Kävin mm. kuuntelemassa Henri Ansion ja Janne Hietalan treenivinkkejä ja ajatuksia polkujuoksusta sekä Juoksija-lehden Tomi Savolaisen viimehetken vinkit kisaan. Joku yleisöstä heitti lopussa kysymyksen siitä, mikä on Savolaisen mielipide kipulääkeiden käytöstä kisoissa. Olin itse ajatellut, että tarvittaessa kaivan kisassa buranat esiin ja jatkan niiden voimin etenemistä, jos kipu yltyy pahaksi. Niinhän lähes kaikki tekee, buranatarinoita on juoksublogit pullollaan. Täytyy sanoa, että tuossa kohtaa en pitänyt kipulääkkeiden ottamista mitenkään pahana vaihtoehtona. Sitkeä sissi pyrkii maaliin keinolla millä hyvänsä näissä kisoissa ja jos burana auttaa loppuun asti, niin sehän on sallittu keino auttaa naista/miestä mäessä. Näin ollen kattava kipulääkearsenaali oli jo pakattu omaankin reppuuni. Savolaisen vastaus kuitenkin pysäytti. "Tämä on kuitenkin vain harrastus." Kannattaako pyrkiä maaliin oman terveyden kustannuksella? Tuo jäi kieltämättä nakuttamaan takaraivoon. Olin starttaamassa 53 kilometrin matkalle. Jos en kykenisi taittamaan tuota matkaa ilman kipulääkettä, niin sitten en ehkä ansaitsisi päästä maaliin. Tuossa kohtaa taisi jotenkin tulla naulattua se päätös, että maaliin mennään "luomuna" tai sitten ei mennä ollenkaan.

Menin startissa tarkoituksella puolenvälin paremmalle puolelle. Ajattelin, että lähden kerrankin reippaasti liikkeelle. Tiedossa oli, että reitin ensimmäiset 10 km olivat todella juostavaa pätkää, joten tarkoitus oli laittaa isompaa vaihdetta silmään. Silläkin uhalla, että meikäläisen kroppa käynnistyy yleensä vasta 5 km kohdalla ja olisi järkevä aloittaa maltilla ja lähteä reippaammin vasta, kun homma alkaa rullaamaan. Jossakin kohtaa oli pakko tosin pudotella vauhtia omalle mukavuusalueelle, kun tuntui, että sykkeet poukkii liian ylhäällä.

Polvi alkoi kipuilemaan heti lähdöstä asti. Ensin tuntui terävä vihlaisu polven ulkosyrjässä aina silloin tällöin. Kymmenen kilsan paikkeilla kipu alkoi muuttumaan jatkuvaksi jumittaen pikkuhiljaa myös takareiden ja pakaran. Oli melko vaikea sivuuttaa tuntemuksia, vaikka yritin keskittyä muuhun. Polku muuttui tässä kohtaa haastavammaksi ilmajuurakoksi ja vauhti hidastui melkoisesti. Oli aikaa käydä vuoropuhelua oman päänsä sisällä. Kilometrit 10-20 vedin melkoista unna junnaa itseni kanssa. Tiesin, että keskeyttäminen olisi järkiratkaisu. Olin tietoisesti startannut matkaan epäkunnossa olevalla polvella ja toivonut jonkinmoista ihmettä, mutta tämä lotto ei nyt tuottanut tulosta. Pohdin kuinka tärkeää maalin pääseminen minulle loppupeleissä on. Mietin myös sitä, mikä näissä juoksutouhuissa ylipäätään on minulle kaikkein tärkeintä. Kuinka paha luuserifiilis tulisi? Olisinko kaikkien silmissä luovuttaja? Pääsisinkö loppuun asti kipulääkkeen avulla? Eniten mietin kuitenkin sitä, mitä seurauksia loppuun asti rämpimisellä olisi. Kuinka pitkä toipuminen olisi edessä, jos menisin väkisten maaliin asti? Järkipuhe ja järjettömät aatokset ottivat mittaa toisistaan. Huomasin, että kaikki jatkamista puoltavat aatokset liittyivät jotenkin siihen, mitä muut minusta ajattelevat ja kaikki keskeyttämistä puoltavat taas siihen, kuinka paljon nopeammin kuntoudun takaisin juoksemaan, jos ymmärrän keskeyttää ennen kuin tilanne äityy todella pahaksi.

Ei pelittäneet yhteydet eikä polvet Karhunkierroksella :D

20 km kohdalle tullessani olin tullut seuraaviin johtopäätöksiin: Maaliin pääseminen ei minulle ole loppupeleissä niin tärkeää, ei ainakaan hinnalla millä hyvänsä. Yhdessäkään kisassa en ole kokenut maalissa niin ultimaalista hyvän olon fiilistä kuin mitä olen kokenut matkan varrella. Maalin pääseminen on ollut upea kruunu ja palkinto kaikesta, mutta se ei ole minulle tässä hommassa kuitenkaan tärkeintä. Nämä kisat ovat toki kerma kakun päällä, huikeita elämyksiä, treenimotivaation lähde ja tapa haastaa itseään, mutta en minä näiden takia juokse. Juoksisin ilmankin. Minulle suurin nautinto tulee niistä omista lauantaiaamun metsälenkeistä Sekopääjuoksijan kanssa, kun missään ei ole muita ihmisiä ja mennään vaan nautiskellen eteenpäin ilman mitään suorittamista tai painetta lopputuloksesta. Tajusin, että siitä minulle tulee suru puseroon, jos nuo lenkit jäävät väliin, DNF:n takia en itkuja tirauttele. En ainakaan silloin, kun olen lähtenyt matkaan puolikuntoisena ja huonosti treenanneena. Jos jättäisin leikin kesken nyt, niin toivun takaisin juoksemaan todennäköisesti paljon nopeammin. Luovuttaminen kirpaisee hetken, telakalle joutuminen harmittaa huomattavasti kauemman. Mitä enemmän järkeilin sitä selvempää se oli. Minä keskeyttäisin.

Oli aika ottaa puhelu Mr DNF:lle. Sekopääjuoksija oli joutunut keskeyttämään oman retkensä 80 km kohdalla ja nimesin meidät oman keskeyttämispäätökseni jälkeen Mr ja Mrs DNF:ksi. "Voitko tulla noutamaan mut seuraavalta huoltopisteeltä?" Oli yllättävän helppoa sanoa tuo ääneen. Seuraavalle huoltopisteelle oli matkaa 11 km. Sovittiin treffit 31 km huollon kohdalle ja jatkoin matkaani kävellen eteenpäin. Tuskallisia kilsoja. Keskeyttämispäätöksen jälkeen tuntui hetken aikaa jopa siltä, että kipu helppasi. Vielä olisi aikaa pyörtää päätös. Aloitin unnaamisen ja junnaamisen uudelleen, mutta kun polvikipu palasi kaksinverroin pahempana ei tarvinnut enää kauheasti jossitella. Ylämäet ja portaat olivat suurinta tuskaa ja alamäkiin jouduin ottamaan käyttöön jo Madeiralla lanseeratun tamppaustyylin. Pahimmat mäet olivat vasta tulossa, joten aika tekemätön paikka. Käytin loppumatkan maisemien fiilistelyyn ja kuraleikkeihin. Kolmeykkösen juoksijat väistelivät vielä tässä kohtaa mutapaikkoja, mutta meikäläinen paineli lätäkkö- ja lillupaikat keskeltä läpi. Pakko myöntää, että nautin tuosta lits läts touhusta ihan liikaa. Vaikka olisi mikä, niin aina näillä reissuilla löytää ilon jostakin. Minä löysin sen tällä kertaa kuralätäköistä. Kuvaavaa ehkä jotenkin :D

Huoltoon päästyäni en varsinaisesti saanut tukea päätökselleni Sekopääjuoksijalta. Hän oli selvästikin päättänyt, ettei sano asiaan juuta eikä jaata, jottei olisi vaikuttamassa lopulliseen päätökseeni. Se olisi tehtävä ihan itse. Tästä syystä aloin empiä jälleen ja tässä kohtaa oli aika vetää burana-kortti esiin. Sanoin, että buranan voimalla voisin ehkä päästä jatkamaan eteenpäin. Kysyin kuinka pitkä matka on seuraavaan huoltoon ja sain vastaukseksi n. 16 km. Mietin, että jos pääsisin jollakin keinolla seuraavaan huoltoon, niin pääsisinkö repimään itseni pelkällä tahdonvoimalla sieltä vielä maaliin asti? Kävin kilometrien 10-20 välisen päänsisäisen keskustelun pikakelauksella uudelleen. Päätös oli selkeästi kuitenkin jo tehty ja pääkoppa tuntui jotenkin tyhjältä. Jatkamisessa ei tuntunut olevan vain mitään mieltä enää. Varmasti olisin kyennyt sisulla rykimään maaliin asti, mutta aikaa siihen olisi kulunut ihan tuhottoman paljon. Silkkaa typeryyttä olisi jatkaa. Olin ottanut tietoisen riskin starttaamalla ja nyt piti maksaa seuraukset. Kävin ilmoittamassa toimitsijalle keskeyttäväni ja poistuimme hotellille.

Harmittaako DNF? No totta hemmetissä harmittaa. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei eilen olisi kirpaissut lukemattomia kertoja, kun porukkaa Rukalla ylitti maaliviivan. Myöskään spekulaatio omassa päässäni ei ole herpaantunut. Vaikka kuinka tiedän tehneeni fiksun päätöksen ja osaan perustella sen itselleni kymmenellä eri tavalla, niin silti yhä edelleenkin mietin sitä, että olisiko kuitenkin pitänyt jatkaa sen buranan avulla. Mitä pidemmälle aika kisasta kuluu, sitä enemmän nämä aatokset kuitenkin laimenevat. Huomenna harmittelen varmaan vielä vähän, viikon kuluttua tuskin enää ollenkaan. Äsken mietin, harmittaako minua, kun ylipäätään lähdin kisaan mukaan, vaikka lopputulos oli arvattavissa. Vastaus on älyttömän helppo. Ei harmita pätkän vertaa! Jokainen kilometri Karhunkierroksella oli todellakin tuon DNF:n arvoista. Itseni tuntien koko kisan väliin jättäminen olisi harmittanut todella pitkään. Enemmän kuin tämä DNF ikinä. Jos joku asia harmittaa, niin se on se, etten päässyt kokemaan sitä haastavinta pätkää. Sen kohdan olisin halunnut päästä tänä vuonna rämpimään lävitse. Mutta tämähän kertoo vain siitä, että jotain jäi hampaan koloon. Ja sehän on pelkästään hyvä asia.

Veljeni taisteli maaliin ensimmäiseltä 80km ultramatkaltaan. Ihan mahtavaa, kun saatiin yksi meistä kunnialla maaliin. Vatsaongelmien takia reissu ei ollut helppo hänellekään, mutta ei tullut yllätyksenä, että hän hoitaa homman kotiin :) 

Onnittelut kaikille Karhunkierroksella maaliin päässeille ja tsempit niille, joiden kohdalla tuloslistassa on tuo pelätty DNF. Me emme päässeet maaliin, mutta entäs sitten? Maaliviivalle voimme kuitenkin jälleen päästä ja siellä ne polut edelleenkin odottavat uusia yrityksiä.

Päätepisteessä. Reissussa rähjääntynyt kisailija. Keskeytettyäni huomasin omistavani myös 10 kappaletta kouriin kiinnitettyjä HK:n sinisiä, kun sormet olivat turvonneet pienoisen nestehukan vuoksi nakkimakkaroiksi.

--------------------

Lopuksi vielä suuret kiitokset Nuts Poppoolle ja talkoolaiselle. Te teette todellakin kaikkenne, jotta jokaisella kisailijalla on mahdollisuus päästä maaliin. Kaikki kisassa toimi jälleen ihan loistavasti. Ei näistä karkeloista voi koskaan hymyilemättä kotiin lähteä oli lopputulos mikä hyvänsä. Ensi vuoteen - eihän tätä voi väliin jättää :)

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Aina ei mene putkeen, mutta se selkeesti kuuluu lajiin. Ei kai niistä onnistumisista muuten edes osais jonkun ajan päästä enää nauttia? Hyvä kun osasit kuunnella itseäsi ja maltoit mennä terveys edellä, vaikka uskon että todella harmittaa. <3

Hymyileoletupea

Näinhän se on :) Onneksi harmitus on jo lähtenyt.

Oli kiva vihdoin nähdä livenäkin. :) Hassua, kun  on iät ja ajat vaihtanut kommentteja ja lukenut toisen elämästä, muttei ikinä tavannut kasvokkain. Toivottavasti törmätään toistenkin. 

Suvi K.
Sisunainen

Jep, oli tosi kiva että ehdittiin moikata! Onko sulla mitä tapahtumia loppukaudeksi suunnitteilla, ehkä osutaan taas samaan jonnekin? :D 

Hymyileoletupea

Mulla ei oo kuin Vaarat maksettu tällä hetkellä. Muuten kaikki suunnitelmat on vielä auki kisojen suhteen. :) 

Maijaliisa

Mahrava DNF-raportti <3 Minä olin sitten se, joka pääsi maaliin Buranan voimalla... :) Mutta ei minun polveni ollutkaan aivan noin kipeä, ulkosyrjän viiltävä kipu esti 'vain' juoksemisen...
Aivan mahtavaa ja tosi tarpeellista pohdintaa keskeyttämisestä.

Hymyileoletupea

Kiitos Maija :) Mä vähän mietinkin, että toivottavasti noita Burana-kommentteja ei nyt kukaan ota minään sormen heristelynä :D Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja osaa punnita mikä on omalla kohdalla järkevää ja mikä ei. Kenenkään saavutusta ei Burana himmennä. Uskon, että lähes kaikille se on se viimeinen keino. Itellä ehkä tuo kipulääkkeiden ottaminen olis ollu kyseenalaista siinäkin mielessä, että polvi oli kipee jo ennen starttia. Jotenkin olis tuntunut hullulta alkaa turruttamaan sitä kipua pois siinä kohtaa, kun on tietosesti lähtenyt matkaan rikkinäisellä polvella. 

 

 

Maijaliisa

Johanna, en sinun tekstiäsi ottanutkaan sormen heristelynä <3 Osaat kirjoittaa, niin että hyvin ymmärsin tarkoituksesi. Jokainen on kuitenkin ja tietysti itse vastuussa itsestään ja omista valinnoistaan. Sormen heristelijöitä kuitenkin näyttää riittävän :D

Hymyileoletupea

Kiitos Maija <3 Arvasin, että ymmärsit pointtini :)

poppis
poppis

Onneksi löysit lätäköt <3

Hymyileoletupea

<3 No sanoppa muuta! Hetken tunsin itseni pikkutytöksi jälleen :)

Mika (Ei varmistettu) http://kevyetkilometrit.blogspot.com

Onneksi et buranoinut, maratonilla sattuneiden kuolemantapausten ja särkylääkkeiden välinen yhteys on niin vahvasti tiedossa että olen itsekin päättänyt jo vuosia sitten että sille tielle en lähde. Kyllä tämän harrastuksen takia voi olla pari kuukautta pyörätuolissa mutta ihan maan alle en aatellut lähteä. Paitsi jos siellä järkätään joku tosi kova underground-ultrajuoksu... No ehkei kuitenkaan.

Hienoa että osasit tehdä jälleen kerran oikean päätöksen vaikka tuolla metsän keskellä yksin v*ttuuntuneena se ei todellakaan ole niin helppoa kuin joku joka ei ymmärrä kuvittelee sen olevan. Nyt vaan kuntoutusta, uudet haasteet ja DNF:t ja mitä niitä nyt onkaan odottaa ;)

Hymyileoletupea

Lopullisesti heräsin siinä kohtaa/naulasin päätökseni, kun siellä huoltopisteellä katsoin mun nakkimakkaroiksi paisuneita sormia. Mulla oli loppunut vesi kesken (oli joku ihme litrahuulipäivä) ja pientä nestehukkaa oli pukkaamassa. Aloin miettimään, että mitä tekee kropalle/munuaisille tollasessa pienessä kuivumistilassa ottaa buranaa. Päätin, että en halua tietää :D 

Olen ehkä jopa vähän yllättynyt, että pystyin tämmöseen järkipäätökseen. :D Ja nyt se DNF on koettu eikä siihen kuollutkaan, joten deeänäf hyvin kaikki hyvin :) 

Kiitos taas tsemppauksista ja mukanaelämisestä. <3 

Katri Ilona
MaraKatri

Voi, harmitukset DNF:n johdosta mutta kaikesta päätellen osaat käsitellä asiaa tosi fiksusti! Ainahan se harmittaa, ei sille mitään voi. Mutta joskus on järkevämpi jättää leikki kesken ja ottaa revanssi kun on kunnossa! Sitten maaliinpääsy tuntuukin entistä makeammalta. (:

Oli kyllä hyvä, että jätit buranat ottamatta. Mullakin oli aspirinit matkassa ihan sitä ajatellen, että jos jotain käy ja joutuu odottamaan/rämpimään lähimmälle evakuointipisteelle niin niille voi olla käyttöä. Onneksi ei ollut sen pahemmin. Löin alkupuolella oikean jalan varpaitani sen verran moneen juurakkoon putkeen (kannattaa nostella niitä jalkoja...) että puolikas meni käyttöön ja yhdelle polvikipuiselle siellä viimeisissä nousuissa annoin pari. Varmuuden vuoksi siis hyvä olla olemassa, joskus on pakko mennä pitkäkin matka kivun kanssa kun evakuointipisteitä ei ole. Kivun täyttä turruttamista ja sen kustannuksella juoksua en kannata, tällä tasolla varsinkaan.

Mahtava rapsa kuitenkin ja kiitos, että jaoit sen! Ihanat tuo lätäköt, viilensi kivasti. Onnea alkumatkan taivalluksesta ja ens vuonnahan on tosiaan kisa jälleen. ;) Tsemppiä palautumiseen ja polven kuntoutukseen!

Hymyileoletupea

Kiitos Katri! Ja onnittelut heti kärkeen upeesta suorituksesta kasillakympillä. Harmi kun ei törmätty missään kohtaa. :) 

Olen samaa mieltä, että kipulääkkeet on todellakin hyvä olla mukana ihan varmuuden varalta. Tuolla ei ikinä tiedä mitä sattuu, kuten nytkin nähtiin. Ja jos on rämpinyt sen pitkän matkan lähes loppuun asti ja kipulääke on ainoa tapa päästä loppumatka maaliin, niin pystyn todellakin ymmärtämään, miksi siihen haluaa turvautua. Tämä on silti aihe, josta pitäisi ehkä käydä keskustelua enemmän. Itsekin heräsin asiaan vasta nyt ja oma suhtautuminen muuttui aika lailla. Ehkä asiaan suhtaudutaan liian kevyesti. 

Jään odottamaan innolla odottamaan sun rapsaa :) 

 

Kirsi N. (Ei varmistettu) http://kirsberry.blogspot.com

Kiitos rapsasta, se oli taas hyvä vaikkakin nyt vähän erikantilta. Hyvän päätöksen teit, ei varmaan ihan helppo mutta kun vaihtoehtoja punnitsee niin ainoa järkevä ratkaisu. Ainahan sitä viisastuu noistakin kokemuksista. Eiköhän se maaliviivan ylittäminen ole vain loppuhuipennus, taivallettu matka se mieleenpainuvin on ja sullakin tältä reissulta tuli monta kilometriä kokemusta taas. Hyvä Johanna !

Hymyileoletupea

Kiitos Kirsi :) Harmitti muuten, kun ei ollenkaan törmätty. Sain sitten kyllä terkkusi perille ;) 

Tuo pitää paikkansa, että aina näistä viisastuu. Olen jopa vähän yllättynyt kuinka järkevän päätöksen kykenin tekemään :D Melkoinen itsetutkiskelu tuli kyllä tuolla matkalla suoritettua ja asiat meni jotenkin tärkeysjärjestykseen. On nämä vain mahtavia retkiä kaikin tavoin, vaikkei maaliin aina pääsisikään :) 

Onnittelut sinulle jälleen mahtavasta suorituksesta! Toivottavasti törmätään pian jossakin. 

Hanna / Sporttaillaan (Ei varmistettu) http://sporttaillaan.com

Mahtavaa pohdintaa juoksustasi ja keskeytyksestä. Täyttä viisautta olla menemättä buranan voimalla. Burana ja juoksu ei todellakaan kuulu mun mielestä yhteen, sillä mikään maaliintulo ei ole niin tärkeää, että kannattais riskeerata omaa terveyttä. :) Mutta tsemppiä ja pikaista paranemista polvelle. Ens vuonna olis kyllä hienoa olla mukana Nutsilla, sen verran kaiholla tänä vuonna seurasin somea. &lt;3 Upea tapahtuma, hienot muistot viime vuodesta :)

Hymyileoletupea

Kiitos Hanna :)  Tämä kisa oli kyllä silmiä avaava mulle. Jotenkin tuli tehtyä nyt tällä reissulla sellainen periaatepäätös tämän asian suhteen ja mitä enemmän olen tässä asiaa miettinyt sitä selvemmältä jotenkin tuntuu se aatos, että en halua yhdistää liikuntaharrastukseen kipulääkkeitä. Kun onhan se kuitenkin loppupeleissä aika hulluakin, jos maaliin pääseminen vaatii lääkkeiden ottamista. Näissä suorituksissa mitataan kestävyyttä ja eikös se ole juuri sen merkki, että kestävyys on sillä hetkellä riittävä kyseiselle matkalle, jos paikat kestää ilman kipulääkkeitä. :) Tähän mennessä en ole ikinä kipulääkkeisiin joutunut kesken suorituksen turvautumaan eli en voi tietää miten kroppa niihin reagoi. Myös siinä on yksi syy olla niitä käyttämättä. Kuten sanottu, tämä on kyllä aihe, josta olisi herättää keskustelua enemmänkin. Vaikea aihe monella tapaa. Mutta arvasin, että sä kuulut tämän asian suhteen myöskin luomuilijoihin :) 

Satu / Juoksuaskeleet (Ei varmistettu) http://juoksuaskeleet.blogspot.fi

Ihan olen samoilla linjoilla yllä olevien kommentoijien kanssa. DNF on tietyissä tilanteissa viisautta! Usein sanotaan, että kaikki maaliin tulijat on voittajia. Toki niinkin, mutta mielestäni jokainen starttiviivallekin lähtevä on jo voittaja. On niin hienoa, että uskaltautuu lähteä haastamaan itseään ja kokeilemaan omia rajojaan. Voittajia ovat myös ne, jotka ymmärtävät ne hetket, jolloin ei ole järkeä jatkaa omaa terveyttä uhaten. Siis sinäkin, minun silmissä ihan voittaja. Ihanaa kesän jatkoa ja toivottavasti polvi kuntoutuu pian ja oot seuraavassa startissa entistäkin vahvempi. &lt;3

Hymyileoletupea

Voi Satu - tiedätkö, että tosi usein nämä sun kommentit nostavat mulla vedet silmiin. Ja pelkästään siis positiivisessa mielessä <3 Kiitos, kun tuot aina hyvänmielen tuulahduksen mukanasi :) 

Ihanaa kesän jatkoa sinullekin! Mä uskon, että polvi tästä kuntoutuu ja sitten nautin taas entistä enemmän juoksusta :) 

anukoo (Ei varmistettu)

Mulle tuli DNS, eikä ees harmittanut! Siitä tietää varmuudella, että lähtemättä jättäminen oli oikea valinta. Olin ihan puhki jo ennen kisaa (oon ollut koko kevään, kun mun veli kuoli :.) ja kaiken lisäksi sain jonkin allergisen reaktion hotellin aamupalasta (pakki ihan sekaisin) eli ei ollut ees ravinnosta mitään energioita. Mähän tosiaan jo lyhensin matkaa "pikamatkalle", mutta sekin tuntui olevan liikaa. Arvoin lähtöä ihan loppuun saakka, hain sykemittarin palautumistestistäkin suuntaa ja samaahan se kertoi: kroppa loppu. Peruin osallistumiseni viime tipassa ja rynnin kiireellä kisabussiin, jotta pääsisin kannustamaan ja huoltamaan meidän muita juoksijoita.

Mä näin sutkin ennen Basecampia, kun oltiin vastassa yhtä meidän 160:stä, koitin hihkua jotain kannustavaa. Näytit kyllä tosin minunkin silmään siltä, ettei kaikki ollut ok. Keskeytys ottaa aina koville, vaikka onkin yleensä hyvä päätös. Ainakin meillä tämmöisillä, jotka ei ihan vähästä anna periksi. Ehkä sit ensi kerralla menee asiat putkeen meillä molemmilla :) Minä koitan jaksaa juosta Pallaksella ja kun Vaaroillekin napsahti paikka, niin pakkohan se oli ottaa ;) Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan. Paranemisia sun polvelle!

Hymyileoletupea

Anukoo - Huh - miten kosketti nyt tämä sinun kommenttisi. Osanottoni veljesi kuolemasta <3 Ei ole oikein mitään lohdutuksen sanoja, kuin että kovasti voimia sinulle suruusi. Tiedän miltä läheisen ihmisen menettäminen tuntuu. Se jättää tyhjän aukon, joka lopulta uuvuttaa, vaikka kuinka yrittäisi tsempata. Jotenkin tätä kommenttiasi lukiessa konkretisoitui taas se, että juoksu on vain juoksua ja elämässä paljon suurempia ja merkityksellisimpiä asioita, kuin DNF:t ja DNS:t ja kisat. Ratkaisusi oli täysin oikea. Jotenkin uskon, että kroppamme kyllä kertoo meille viisaasti, että nyt on hyvä antaa olla. Ehkä tuo allergiareagtio oli vielä se viimeinen merkki, että älä lähde juoksemaan nyt :) Todella viisas päätös olla starttaamatta. Voin silti hyvin kuvitella, että melkoista päänsisäistä keskustelua kävit sinäkin, ennen kuin teit päätöksesi. :)

Voi hitsit kun mä en muista sua tuolta. Olen varmaan ollut hieman kiukkuisen oloinen tuossa kohtaa :D Pahoittelut, jos en ole huomannut tsemppaustasi! Kiitos jälkikäteen kovasti <3

Mä olen tulossa myös Vaaroille. Sovitaanko, että siellä nähdään :) Pallakselle ihan hurjasti tsemppiä sulle. Mä jätän ne väliin tänä vuonna. En ole varmaan toipunut vielä viime vuoden kisasta ja kelistä siellä :D Kaikkea hyvää sulle. Anna aikaa itsellesi ja ota juokseminen rauhoittumisen ja nollauksen hetkenä, jonka aikana nautiskelet ja hoivaat itseäsi <3 

 

anukoo (Ei varmistettu)

Voi, nyt mä sitten liikutuin sinun vastauksesta &lt;3 Se tyhjä olo on kyllä suunnaton ja miten se vie voimat oli kyllä yllätys itselle. Kiitos, kyllä se tästä päivä kerrallaan. Vaaroilla nähdään :)

poppis
poppis

Vielä siitä polvesta... Kuten Instassakin mainitsin, mulla on kuusikymppinen juoksijakaveri, joka tahkoo upeita tuloksia. Hänellä on ehdoton sääntö: jos polvessa tuntuu pahalta, hänen on lopetettava juoksu saman tien, oli kyseessä kisa tai treeni. Varmaan sen(kin) takia hän kykenee vielä kymmenienkin juoksuvuosien jälkeen keräämään hurjia kilometrimääriä vuosittain. Hän on säästellyt polviaan ja syystäkin.

Musta on hienoa, että teit saman ratkaisun, etkä lähtenyt testaamaan venäläisen ruletin toimivuutta Karhunkierroksella. Vaikea ja p***a päätös, mutta ehjänä on helpompi jatkaa tuntureiden ja vuorten valloitusta. 

Ja tuosta Buranasta... Olen päättänyt, että asfalttimaratonit mun on selätettävä ilman turrutusta. Polkujuoksuista eikä ultrista mulla ei ole mielipidettä, sillä en ole testannut niitä. Sen sijaan mä pidän mukana aina kyypakkausta siltä varalta, jos amppari pistää kesken juoksun. Tallinnassahan mua pisti, mutta just silloin kyypakkausta ei ollut matkassa mukana. Onneksi kompressiosukka ja tiukalle vedetty lenkkari pitivät kohdan tiukassa paketissa ja eritin omaa adrenaliinia sen verran, ettei siitä muodostunut katastrofia. Patti ja kuumotus oli aikamoinen, kun avasin kengännauhat...

Hymyileoletupea

Tuo sääntö on kyllä mielestäni aivan loistava. Mielestäni kiputila on hälyytysmerkki, jota pitäisi osata paremmin kuunnella eikä aina olla niin sitkeä sissi viimeiseen asti. Sisukkuus on upea asia, mutta ehkä joskus sitä arvostetaan liiaksikin. 

Tällä hetkellä polvi ei oo vieläkään kunnossa, joten ei ole hirveästi ollut syytä katua päätöstä . Kuten arvasinkin, niin enemmän tällä hetkellä harmittelen, etten ole päässyt lenkille, kuin tuota DNF:ää :D 

Tuo Buranan käyttö on kaksijakoinen homma, kun sitä olen tässä pohtinut. Mielestäni on melko kyseenalaista, jos on kärsinyt jostain rasitusvammasta tai vaivasta jo ennen kisaa ja sitten kisan aikana vetelee samaisen vaivan takia nappia naamaan, jotta pääsee maaliin. Tätä mä siellä pölkyn päällä istuessani kelasin ennen kuin sen viimisen päätöksen keskeyttämisestä tein. :D Sitten taas jos vaikka teloo itsensä matkalla, niin voin ymmärtää kipulääkkeen käytön. 

Hei apua, tuollainen ampiais-skenaario ei ookkaan käyny mielessä. Tuo kyypakkaus on muuten erittäin hyvä pointti ja polkuhommissa myös puoltaa paikkansa. 

Kommentoi

Ladataan...