Ladataan...
Karuselli

Olen käyttänyt elämäni aikana tasan kolmea tuoksua. Yläasteella tuoksuin Body Shopin Tea Roselta (en sentään White Muskilta tai Fuzzy Peachilta). Lukiossa loikkasin runotyttömaailmasta suoraan Calvin Kleinin sukupuolineutraaliin ck oneen, ja samalla raikkaalla linjalla olen pysytellyt sittemmin.

Yhtä epäonnista syrjähyppyä lukuunottamatta.

Toisena opiskeluvuotenani elämäni taisi olla hetken aikaa vähän sekaisin, ja siitäkö lie seurauksena hairahduin ostamaan suuren putelin Ralph Laurenin Romance-tuoksua. Varmaan tähtiin oli kirjoitettu, että pudotin baari-iltaan valmistautuessani upouuden, romantiikkaa tihkuvan pullon tuliterän keskustakaksioni (ei sekään ihan minua ollut...) uutuuttaan kiiltelevän kylppärin laattalattialle. Sinne se hajosi, ja kallis parfyymi lemusi kaikesta kuuraamisesta huolimatta koko seuraavan talven asunnossa, jossa käsiäni väännellen etsin itseäni ja saattelin silloista parisuhdettani kohti vääjäämätöntä loppuaan.

Sirpale-episodin jälkeen tulin pian järkiini ja ostin ensimmäisen L'Eau par Kenzoni. Sen jälkeen en ole tuoksua vaihtanutkaan, vaan Kenzon freesi ja sitruunainen tuoksu on kulkenut mukanani koko 2000-luvun aina tähän päivään saakka. Olen ostanut tai kuin ihmeen kaupalla saanut lahjaksi uuden Kenzon aina jo ennen kuin entinen on ennättänyt loppua. Tuoksu on osa minua, vaikken hajuvedellä läträäkään. Suihkautan sitä ranteeseen ja hieraisen korvan taakse aina ihmisten ilmoille lähtiessäni. Vain intensiivisimpinä imetysaikoina olen jättänyt tuoksumatta.

Tänä päivänähän on kai (vai onko, mistäpä minä tietäisin, en ole kovin kiinnostunut trendeistä) suosittua vältellä kaikkia keinotekoisia tuoksuja vallan kokonaan. Enkä minäkään mikään tuoksumonsteri ole. Pesen pyykkini ja tiskini LV:llä tai MiniRiskillä, enkä käytä mitään huuhteluaineita. Kodin pintojen puhdistuksessa suosin mietoja ja neutraaleja aineita, ja olen myös varsin astma- ja allergiatietoinen. Silti suihkaus rakasta Kenzon tuoksua kuuluu elämäni lähes jokaiseen päivään.

Mutta nyt.

Nyt on ensimmäistä kertaa 16 vuoteen käsillä sellainen tilanne, että pullo on tyhjä, eikä lisää ole odottamassa. Mitä tehdä, mitä tehdä?! Todennäköisesti kävelen kauppaan ja ostan itselleni uuden. Tai sitten elän tyhjyydessä pitkälle syksyyn, jolloin on tiedossa reissuja. Viimeistään tax free -myymälässä kirkas, tutuntuntuinen puteli tarttuu käteeni varmasti. Tai sitten puolisoni ostaa minulle Kenzoa hääpäivälahjaksi loppukesästä, olen saanut sitä häneltä monesti ennenkin. 

Uuden hajuvesipaketin ilmaantumista odotellessani päätin kuitenkin tapojeni vastaisesti (minähän olen henkilö, joka ei koskaan kyllästy mihinkään eikä halua ikinä kokeilla mitään uutta, jos jokin asia on hyväksi havaittu) suoda ajatuksen mahdolliselle...muutokselle. Jos vaihtaisin vakkarituoksuni johonkin uuteen, niin mikä se olisi?

Ainoa itselleni mieleen tuleva vaihtoehto olisi paluu Calvin Kleiniin (ja tämä kertookin varmaan kaiken olennaisen minusta).

Millaisia tuoksutarinoita sinulla on? Käytätkö ylipäänsä hajusteita? Oletko uskollinen vanhalle tutulle vai lennätkö kukasta kukkaan? Mikä on lempihajuvetesi?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Karuselli

Puhu aina suoraan ja sano vain asioita, joita oikeasti tarkoitat.

Älä oleta, älä anna ymmärtää.

Jos et ole varma, kysy. Jos et halua, kerro se. Jos tahdot, älä jätä sanomatta sitä ääneen.

Ole ystävällinen niin pitkälle kuin mahdollista ja yritä vihaisenakin olla rakentava.

Suosi reiluja ja oikeudenmukaisia toimintatapoja.

Meillä kullakin on vain yksi lyhyt elämä. Älä takerru pikkuasioihin. Mutta samasta syystä älä myöskään alistu, jos kyseessä on sinulle tärkeä asia.

Good intentions build. Bad intentions destroy.

Mikä siinä on niin vaikeaa?

Nimim. Turhautunut

Share
Ladataan...

Ladataan...
Karuselli

Kulunut vuosi on ollut raskas. Työkiire- ja työyhteisösyistä. Lapsi-, perhe- ja ruuhkavuosisyistä. Elämä- tai oikeastaan kuolemaperäisistä syistä. Taloudellisista syistä.

Nyt lomalle jäädessä takki on aivan tyhjä.

Toisaalta olen kuluneen vuoden aikana myös oppinut paljon. Työelämästä, se on selvä. Olen ollut sen kaltaisessa mankelissa, että tällä hetkellä koko suhteeni työhön tuntuu muuttuneen asteen verran johonkin suuntaan. En oikein tiedä, mihin, mutta pienelläkin muutoksella on merkitystä, koska työ ja ammattini ovat merkittävä osa minua, elämääni ja identiteettiäni.

Olen oppinut myös aika tavalla elämästä. Siihen vääjäämättömästi kuuluvista piirteistä. Ja sen päättymisestä. Ehkä tässäkin asiassa oma suhtautumistapani on nyt hivenen eri kuin aiemmin. Olen vähän tietoisempi. Vähän surullisempi. Mutta myös vähän rauhallisempi ja vähän varmempi.

Tärkein oppi on tainnut tulla rakkaudesta. Että minulla on sitä tässä ympärilläni. Että voin pysähtyä sen äärelle. Että se on tärkeää ja että haluan vaalia sitä. Rakkaus lapsiin, puolisoon, muihin perheenjäseniin, läheisimpiin ystäviin. Tuntuu kuin olisin ymmärtänyt kuluneen vuoden aikana rakkauden arvon jotenkin uudella tavalla.

Tämän vuoden jälkeen tiedän myös selvemmin kuin koskaan, millaiset asiat ovat minulle hyväksi, millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi ja millaisiin arvoihin haluan valintani perustaa. Eikä minun ole ollenkaan vaikea seurata näitä tienviittoja. Se on helpompaa kuin koskaan ennen. Tuntuu kuin olisin kasvanut aikuiseksi.

Share
Ladataan...

Pages