Bug off!

Kiitos hyvää

Jos satut tänä kesänä kanssani hajuetäisyydelle ja mietit, että mikä onkaan tuo eksoottinen parfyymi, johon tämä madam on itsensä verhonnut, niin voin paljastaa sen nyt: Tuoksuni on niinkin seksikäs kuin hyttyskarkote.

Ei kuitenkaaan mikä tahansa ohvi, vaan itsetekemäni hyttyskarkote, joka syntyy luonnon omista ötökkähäätäjistä.

Tavan hyttysmyrkkyjä en suostu rakkaalle hipiälleni valelemaan, ja syitä siihen löytyy esimerkiksi eräästä HaLon vanhasta postauksesta, joka löytyy täältä. Mutta näin tiivistetysti todettakoon, että sana myrkky ei ole lainkaan liiottelua kyseisistä litkuista puhuttaessa, mutta se ei liene yllätys kenellekään.

Koska olen kuitenkin hyttysten mielestä äärettömän mehukas mimmi ja samaan aikaan herkkä saamaan todella räikeäksi paisuneita paukamia, niin jonkinlainen karkote tulee tarpeeseen. Tästä syystä kasasin oman hyttyskarkotteeni eteerisistä öljyistä ja vaniljauutteesta. Jokaista näistä aineksista käytetään yksistäänkin hyttysten häätämiseen, mutta ajattelin että yhdistämällä voimat saan aikaiseksi kunnon panssarin. Suihke pääsee todelliseen testiin ensi viikolla lähtiessämme maaseutumatkailemaan. Pitäkää varanne Ahvenanmaan ja Oulun verenimijät!

 
Bug off! -luonnollinen & myrkytön hyttyskarkote

3 rkl Vaniljauutetta

15 Tippaa eteeristä laventeliöljyä

15 Tippaa eteeristä sitronellaöljyä

5 tippaa tea tree - eli teepuuöljyä

Vettä

(Noin 0,5 dl pulloon)

Lisää kaikki ainekset suihkepulloon, ravista ja suihki iholle. Voit myös käyttää tavallista pientä pulloa, josta aine levitellään iholle esimerkiksi vanupalleron avulla. Jotta tehot olisivat mahdollisimman hyvät, suihki ainetta iholle tarpeeksi usein, esimerkiksi tunnin välein. Muista etenkin sykkivät kohdat, kuten kaula, ranteet ja nilkat.

Tässä on muuten myös aika kiva kesävieminen erilaisiin rämekköihin, joissa suomalaiset ihmiset ja hyttyset viihtyvät kesäisin. Ensimmäiset ilahtuvat ja jälkimmäiset nuivaantuvat varmasti.

Älä siis huido, vaan bug off!

♥ Virpi

 

Share

Kommentit

Ripu (Ei varmistettu) http://antakeearmoo.blogspot.fi/

Ihana Bug Off! :) Itsekin kirjoittelin noista hyttysmyrkkyjen hermomyrkyistä taannoin, ja päädyin ostamaan luontaistuotekaupasta sitronellaöljyä sisältävää karkoitetta, mutta taidanpa testata tuon sinun reseptin. Suihkis ja huiskis vaan hyttyset ja muut örkit!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moi! Hyvä postaus. Ja tuo sitronella on varmaan se klassikkokarkote, mitä tulee noihin luontaisiin karkottimiin. Itselläni on Thaimaasta ostettua ekokarkotetta, joka sisältää pääasiassa sitronellaa ja laventelia. Siitä sainkin vähän inspistä tähän omaankin suihkeeseen. :)

FFFifi
Fitness Führer

Halo-linkistä puuttuu kaksoispiste http:n jälkeen, joten se antaa virheilmoituksen :) Tässä suora linkki.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Uuu, katos! Pitääpä korjata. Kiitti!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Paitsi että nyt kun menin muka korjaamaan, niin linkkihän toimikin ihan normaalisti. Itse itsensä korjaavat linkit. Outoa, mutta kätevää. :)

Emilia M

Kiinnostaa kyllä kuulla sitten, että toimiko! t. minä ja tuhat surisevaa ystävääni

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Eli siis meinaat ihan sitä kamaa, jossa lukee kookoskerma? Ne mun Paletas de Cocot tehdään nimittäin kookosmaitoon. Ja jossain postauksessa, missä käytän kookoskermavaahtoa, niin niissäkin on käytetty kookosmaitoa, mutta vain sitä paksua osaa, joka tulee kun purkkeja säilyttää jääkaapissa.

Mutta kookoskermanhan voisi käyttää vaikka ruuanlaitossa, jos tekee jotain kasvispataa/-keittoa tms. Hyviä kookoskermareseptejä löytyy varmasti googlaamalla. Kokkailun iloa! :)

Tuulia T.

Ihana vinkki, kiitos Virpi! Mullakin on vielä hieman jäljellä Malesiasta ostettua luonnollista ötökkäsuihketta, mutta voisin tehdä sitä hyvin lisää. Mistä kannattaisi ostaa näitä öljyjä? Löytyykö kaikkia Ruohonjuuresta?

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Mooi! Ruohiksessa ei muistaakseni ollut ko. öljyjä, mutta Lifessä ja esim Stokkalla ainakin on. 

hanie (Ei varmistettu) http://hanibooo.blogspot.fi/

Kiva idea, pakko päästä heti koklaan ja viemään tuliaisiks! Nyt täytyy vaan kyllä kysyä, että mistä ihmeestä löytäisin tommosia pikkusia suihkepulloja? :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moi! Noita pieniä suihkepulloja myydään ainakin Kickseissä. Omani hommasin sieltä.

Tylleröinen (Ei varmistettu)

Moi! Mua kiinnostaisi tietää, että käytkö ikinä ulkona syömässä vai teetkö kaiken ruokasi itse? Noudatan melko pitkälti samantyyppistä ruokavaliota sun kanssa, ja tuntuu ettei mistään löydy sopivia ruokapaikkoja. Olen vasta muuttanut pk-seudulle, joten jos sulla on mitään vinkkejä, ottaisin mieluusti vastaan!

Blogisi on ihana ja saan siitä ihan valtavasti inspiraatiota. Keep going ja ihanaa kesän jatkoa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Moi Virpi,

mistäköhän olet hankkinut tuon vaniljauutteen, kävin lifessa ja stokkalla (itis) ja niistä ei ainakaan löytynyt?

- kyselee hyttysten pesään viikonloppuna suuntaava :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moi! Omani ostan aina Kampin Ruohonjuuresta. Mutta mielestäni esim. Helsingin keskustan Stokkallakin on. 

Mari (Ei varmistettu)

Uteliaana kyselen, toimiko hyönteiskarkote?

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moikka!

No toistaiseksi ei ainakaan ole tullut yhtään puremia. Olen siis tällä hetkellä Ahvenanmaalla saaressa, jossa hieman enemmän ötököitä kuin Helsingin keskustassa, mutta melko vähän täälläkin. Reilun viikon päästä aine pääsee kunnon testiin, kun matkataan Oulun suunnalle, jossa etenkin maalla melkoisesti inisijöitä. I´ll keep you posted! 

Markku Oulusta (Ei varmistettu)

No toimiko DIY karkote Oulun reissulla?

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei, minkä nimistä ja mistä ostit eko hyttysmyrkkyä Thaimaasta?

Kommentoi