Ladataan...
Kolmistaan

Olimme F:n kanssa erossa viikon, kun me olimme A:n kanssa häämatkalla ja F puolestaan mummon ja papan kanssa Rhodoksella. Koska tiedossa oli, että F lähtisi jo tänään maanantaina iltapäivällä toisaalle, oli minulle suuret odotukset parille päivälle tyttären kanssa. Tehtäisiin perhejuttuja, halailtaisiin ikävä pois ja tankattaisiin yhdessäoloa. Lapsella oli kuitenkin toiset suunnitelmat.

Toki on myönnettävä, että alku meni suunnitelmien mukaan. Tyttö kyhjötti molempien sylissä, jakeli suukkoja löyhällä kädellä ja kertoi, kuinka ihania oltiin. Arki iski kuitenkin jo muutaman tunnin jälkeen. Voitaisko tehdä jotain? Täällä on tylsää. Voidaanko mennä Särkkään, rannalle, minigolfiin? Voiko X tulla yöksi? Voinko mä mennä niille? Soitatko Y:n äidille, saanko mennä niille trampalle? Te ootte tylsiä.

Joskus sitä oli aika, jolloin toivoi, että omaa aikaa olisi edes joskus. Mutta nyt kun käsille on se aika, jossa lapsi ihan oikeasti ei – ei edes maanittelulla – halua olla kanssasi, alkaa yhtäkkiä tulla kummallisia tuntemuksia. Alkaa huolestuttaa se, onko ihan ok, että lapsi on enemmän kavereiden kanssa kuin meidän. Että tapahtuuko tässä tasapainoista kasvua ja oikeita kesämuistoja, jos vanhemmat vaihtuivatkin kavereihin. Vai meneekö kaikki lopulta juurikin aivan oikein?

Ehkä lapsen kasvaminen ja sitä kauttakaverisuhteet ovatkin asioita, jotka ovat oppimisen paikka taas siihen, ettei perhe-elämä todellisuudessa ole koko ajan sellaista laatuaikaa, mitä sen toivoisi joskus olevan. Että tässä ei olla koko ajan joku yhteen suuntaan menevä yksikkö, vaan ennemmin sakki, jossa jokaisella on myös omat elämät, kuviot ja suunnat. Ja vaikka kuinka haluaisi olla laadukkaasti yhdessä, voi olla, että joku viikko se tarkoittaa ainoastaan läpystä vaihtoja, vain aamun ja illan käänteissä vietettyjä muutamia vartteja. 

Toinen opettelun paikka on se, ettei aikataulut ole enää itsestä kiinni. Että jos ennen ajattelin, että meillä on yhteistä perheaikaa silloin, kun minulla siihen oli aikaa, voi lapsellakin olla nykyisin omat aikataulut, jotka vaikuttavat yhdessäoloon. Se tekee perheajan löytämisestä vieläkin haastavampaa.

Nyt fiilistelen tätä aamulla otettua unikuvaa vielä hetken ja ajattelen, että keskiviikkoiltana taas nähdään. Siihen asti voi painaa duunia ja kaikkia aikuishommia juuri niin lujaa, kun huvittaa. Se on yhtä aikaa kivaa ja pelottavaa.

-Karoliina-

Ladataan...
Kolmistaan

Huhhuh! Onpas omituinen viikonloppu takana. Olo on, kuin olisi ollut sellainen kahden päivän sunnuntaikrapula, vaikka oikeasta krapulasta ei ole ollut tietoakaan. Eikä noita sunnuntaitakaan ole tainnut olla oikeasti kuin tämä yksi.

Saavuimme A:n kanssa häämatkalta perjantain ja lauantain välisenä yönä vähän yli kolme. Vakaa tarkoituksemme oli nukkua bussimatka Kroatian päässä ja lento Suomeen, jotta ajomatka Tampereelle ei tuntuisi yöllä niin rankalle. Oikeasti emme nukkuneet silmäystäkään, joten kun lopulta pääsimme laukkujen haun jälkeen autolle Helsinki-Vantaan parkkihalliin neljän aikaan aamulla, olo oli jo melko nuutunut.

Siinä vaiheessa ajattelin, että ehtisimme nukkua kuitenkin pari tuntia ennen kuin F – joka oli palannut Rhodokselta jo alkuillasta ja joka oli tullut mummon ja papan kanssa meille jo yöksi Tampereelle – heräisi (ja herättäisi). Mutta kuinkas sitten kävikään.

Jo alkumatkasta ajomme sai hieman pelottavia piirteitä, kun moottoritien laidassa törppöillyt hirvi sai sydämen nousemaan kurkkuun. Kun tästä oli saatu sykkeet tasaantumaan, automme yksinkertaisesti hajosi. Ennen viittä lauantaiaamuna moottoritielle. Edessä vielä reippaasti yli sata kilometria kotiin.

Harkitsimme siinä hinauksen ja taksin väliä, mutta koska hinaus olisi vienyt reippaasti kauemmin aikaa, päätimme jättää auton odottamaan maanantaita huoltoaseman pihaan. Niinpä nappasimme taksin alle. 170e euroa ja oltiin kotiovella. Toivottavasti edes joku vakuutuksista kattaa tämän.

Kun saavuimme lopulta kotiin kuuden aikaan, F heräsi tietysti ryminäämme. Ja oli tietysti niin intona meistä, ettei halunnut enää takaisin nukkumaan. Niinpä me nukuimme A:n kanssa vuorovedoilla lauantaiaamuna muutaman tuntia, koska kauan erossa ollut neitokainen halusi ymmärrettävästi kaiken huomion.

Kun lopulta pääsimme maailman pisimmälle tuntuneen lauantaipäivän jälkeen lopulta illalla petiin, nukuimme molemmat sellaiset 13 tuntia. Onneksi F on jo onneksi niin iso, että osaa normiaamuna olla valveilla ilman meitäkin.

Tämän päivä on mennyt vielä energiapalasia keräillen. On pesty lisää pyykkiä, herätelty kroppaa normirytmiin toisaalta loman levon ja aika rankan alkuviikonlopun välissä.

Jos jotain tästä opimme, niin ainakin sen, ettei koskaan enää oteta tuollaista lentoaikaa kotiin. Tuntuu raivostuttavalle, että kaikki se lomalla kerätty energia, lepo ja unet on parissa vuorokaudessa kuitattu miinuksen puolelle.

Mutta kaikesta tästä huolimatta: Ihanaa sunnuntai-iltaa! Huomenna alkaa taas hetkeksi arki ennen juhannusjuhlintaa.

Ja hei muuten: Näissä kuvissa Nanson kesämalliston vaatteita. Olen kuullut huhua, että tulevana tiistaina alkaisi sellainen Nanso-ale, että kannattaisi olla kuulolla.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Nanso*

*kaupallinen yhteistyökumppani

Ladataan...
Kolmistaan

Vitsi olen rakastunut tähän jälkkäriin, jonka A teki ensi kerran mökillä toissaviikonloppuna (mutta jota olen halunnut syödä useamman kerran senkin jälkeen). Tässä on sellainen herkku grillisafkan jälkkäriksi, joka sopii niin hyvin kesäherkutteluun. Resepti ei tänäänkään omani, vaan tuon kotoisan jyrkisukulan

GRILLATUT PERSIKAT JA VANILJADIPPI

  • Persikoita
  • Hunajaa
  • Turkkilaista jogurttia
  • Vaniljatuorejuustoa (Valio Viola)
  • Oliiviöljyä

 

  1. Halkaise persikka kahtia ja poista kivi.
  2. Voitele persikka hunajalla ja oliiviöljyllä.
  3. Sekoita tuorejuusto ja jogurtti keskenään.
  4. Grillaa persikat.
  5. Tarjoile kuumat persikat vanilja-jogurttidipin kanssa. 

 

Herrrrrrrrrkullista lauantaita!



-Karoliina-

 

 

Pages