Ladataan...
Kolmistaan

Kuten te jo hyvin tiedättekin, tämän blogin painopiste on tekstissä. Vaikka rakastankin visuaalisia juttuja, oman blogini kohdalla kuvat ovat olleet aina se murheenkryyni. Monta kertaa minulla saattaa olla vaikka viisikin tekstiä valmiiksi kirjoitettuna. Mutta sitten iskee pulmaa: Mistä ihmeestä löytäisin kuvat teksteilleni?

Minun suurin pelastukseni on tietysti pääosan blogikuvistani ottava ihana Noora. Homma alkoi meillä Tampereelle muutettuani ihan työmielessä, mutta koska näemme toisiamme vähintään kahden viikoin välein, on pelkkien kuvien yhdessä ottaminen kasvanut jo joksikin ihan muuksi. Me höpöttelemme kuvien lomassa kaikki asiat halki ja minä ainakin tunnen, että vaikka emme ole tunteneet pitkään, voin uskoutua hänelle asiasta kuin asiasta. 

Minä luotan myös Nooran tapaan kuvata. En koskaan edes tarkista kuvia itse kuvauspäivänä, koska tiedän Nooran tietävän, mitä minä haluan kuvilta ja mitä en. Hän on oppinut niin tarkasti lukemaan minua, kuvamakuani ja näitä omia kompleksejani, että viimeksi kun kuvasimme, Noora tokaisikin: ”Ei tätä kuvaa. Tästä sä sanot kuitenkin, että karmeat silmäpussit.” Ja niin olisin sanonutkin. Hän tasan tarkkaa tietää, mikä on minun juttuni ja mikä ei.

Sen lisäksi, että tällä blogissa näkyy valokuvia, olette varmasti huomanneet, että käytän viikoittain myös valmiita kuvituskuvia kuvapankista. Ja minusta ne ovat ihan ok juttu. Paitsi että: Olen kahlannut kuvapankkikuvat (jotka toistavat hyvin pitkälle toisiaan) niin läpi, että yleisimmillä hakusanoillani ei löydy enää mitään mielenkiintoista ja minun blogiini sopivaa katseltavaa.

Siksipä minä huhuilenkin apua nyt täältä blogin kautta. Olisiko siellä ruudun toisella puolella ammatti- tai harrastelijakuvittajia, joilta voisin tilata kuvia tänne blogin käyttöön. Ikiomaksi, yksinoikeudella kuvia ei tarvitse antaa, mutta julkaisuun kuitenkin. Tee se itse -vauva -kirjan ja tulevan #vauvavuosi -teoksen kuvittajalta Sanni Kariniemeltä olen joskus kuvia tänne saanutkin, mutta nyt tuntuu, että nekään eivät enää riitä. Sanotaanko näin, että meidän ekan kirjan matsku on aika pitkälle käyty jo läpi.

Sitä paitsi: Samalla tavalla, kun osa tätä blogia on minun oma tapani kirjoittaa ja Nooran persoonallinen kuvausjälki, olisi minusta mahtava saada myös blogille oma kuvitettu tyyli ja ilme. Ja koska itse en osaa kuin piirtää tikku-ukkoja, on todettava, että tähänkin tarvitsen ulkopuolista apua.

Vinkatkaa tästä siis kaikille loistaville kuvittajakavereillenne tai laittakaa itse postia, jos uskotte olevanne etsimäni henkilö. Parhaiten pääsemme asiasta juttusille, kun lähetätte muutaman esimerkkikuvan ja esittelyn itsestänne osoitteeseen: karoliina.kolmistaan@gmail.com

-Karoliina-

Kuva: Sanni Kariniemi, teoksesta Tee se itse -vauva (Sallinen&Kariniemi), Bazar, 2016 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kirjoitin viime viikolla päiväpeitosta. Olin alun perin kuvitellut, että kirjoitukseni olisi ollut ainoastaan sisustusideapostaus, mutta toisin kävi. Tapahtui nimittäin se, mikä blogatessa ja netissä on aina kaikkein hauskinta – yllätyin. Tällä kertaa yllätyin siitä, että omasta näkökulmastani aika neutraali postausaihe sai aikaan paljon laajempaakin – jopa yhteiskunnallista – keskustelua rahasta, kuluttamisesta ja bloggaajan antamasta maailmankuvasta.

Kommenttiboksissa keskusteltiin muun muassa siitä, onko 500 euroa päiväpeitosta liikaa vai sopivasti. Toisten mukaan sijoittaminen sisustukseen oli ihan ymmärrettävää. Toiset puolestaan kokivat, että rahan voisi käyttää jollain muullakin tavalla. Molemmat näkökulmat aivan perusteltuja ja minusta myös luonnollisia. Meitä kun sattuu olemaan niin moneen eri junaan. Erilaisilla arvotuksilla, maailmankatsomuksella ja lompakolla.

Minun itseni kannalta mielenkiintoisin kommentti käsitteli kuitenkin hinnan sijaan sitä, onko blogini tekstit sittenkään – kerran 500 euron peitosta kirjoitan – enää sopivaa seuraajieni luettavaksi. Lukijani kirjoitti: ”--- Tuli jotenkin "aliarvioitu" fiilis tällaisesta, ja etten todellakaan olekaan blogin kohderyhmää... kyllä, minulla olisi rahan puolesta mahdollisuus sijoittaa 500€ päiväpeittoon, mutta en vaan keksi sellaista tilannetta mikä ajaisi minut siihen... Melkein mihin tahansa muuhun sen voisi sijoittaakin.”

Luin kommentin läpi useampaankin otteeseen, koska se herätteli minussa sellaisia ajatuksia, joita olin pohtinut jo aikaisemminkin blogiurallani, mutta joille en tuolloin ollut kuitenkaan vielä löytänyt sanoja. Tätä kommenttia lukiessani mieleni täyttyi nimittäin myös monista muista samanhenkisistä kommenteista blogihistoriani aikana, ja aloin pohtia, kokiko lukijani minun valintani – vaikka kyseli oli vain päiväpeitosta – loukkauksena häntä kohtaan. Ajatteliko hän, että koska minusta 500 päiväpeitto oli hyvä sijoitus, ja hänestä ei, minä jotenkin aliarvioin häntä, joka ei tehnyt samoja ostovalintoja kuin minä?

Aloin ymmärtää myös paremmin kaikkia niitä kertoja, jolloin olin käynyt samanlaisia (some)keskusteluja. Aloin tajuta, että jotkut lukijoistani ehkä tulkitsivat, että jos en tehnyt samanlaisia valintoja kuin he, olisin heidän valintojaan vastaan. Että kun olin lopettanut ydinperheessä elon, näytin takapuolta muille sellaisille. Ja kun laitoin rahani lähiruokaan, nauroin niille, jotka niin eivät tehneet. Ja kun totuus on, etten ajattele tippaakaan niin!

Vaikka kirjoitankin blogia, ja ymmärrän olevani samalla myös jonkin sortin somevaikuttaja, en tee valintoja –päiväpeitto, perhemuoto, harrastus tai vaikka kirja – blogihahmona. Vaan ihan omana itsenäni, oikeana ihmisenä. Ja koska en omana live-maailmaitsenänikään odota, että kaikki ympäröiväni ihmiseni tekisivät samoja valintoja kuin minä, en oleta sitä myöskään somessa. Minua alkoi ihan surettamaan ajatus siitä, jos joku oikeasti koki, että joku minun peittovalintani olisi merkki jonkun toisen aliarvioimisesta.

500 euroa on siinä mielessä loistava esimerkkisumma, että siihen rahamäärään itsellänikin on useasti moni asia kulminoitunut. Itselläni ainakin elämä on edennyt erilaisissa sykleissä – eteenpäin hypyin ja toisaalta pakituksin – jolloin viissatasen arvo on ollut eri aikana erilainan. Joskus olen tämänkin blogin elinkaaren aikana elänyt elämää, jolloin tililleni on jäänyt reilusti alle 500 euroa laskujen ja muiden pakollisten kulujen jälkeen. Silloin yksikin silmätulehdus, rikki mennyt pesukone tai vaikka piilolinssitilaus on romuttanut koko budjetin niin, että on pitänyt itkua tihrustaa. Tiedän, miltä tuntuu, kun rahasta pitää huolehtia. Vain ne ihmiset, joiden ei ole tarvinnut aidosti venyttää penniä, voivat sanoa, ettei rahalla ole merkitystä. Koska sillä on. Ja se on fakta.

Toisaalta voin myös kertoa– edelleen tämän blogin elinkaaren aikana – viisisataa on ollut myös summa, jonka olemassaoloa tai puuttumista en edes ole huomannut tililtäni. Olen ollut pirun kova tekemään töitä ja silloin (joskus) rahaa on myös tullut niin, ettei jokaista euroa ole tarvinnut laskea. Toisaalta tässä keississäkin on ollut oma kääntöpuolensa: Työnteko vaatii aikaa ja voimia ja joskus ne molemmat loppuvat kesken. Siinä hetkessä se yksi viisisataakaan ei paljon lämmitä. Silloin hinta on kovempi, joka maksetaan, kuin mitä saadaan. 

Koenkin, että tiedän aika monenlaisesta elämästä, kulutuksesta ja tuloista. Ja samalla ymmärrykseni rahan arvosta on myös kirkastunut, vaikka olenkin ollut sen suhteen ihan nuoresta asti aika tarkkaa. Minulle raha ei ole kasvanut puussa tai tullut perintönä, joten massit on pitänyt tehdä itse. (Ja niistä, eli töistä, on täytynyt myös oppia kieltäytymään itse.) Siksi ajattelinkin, etten edes ajattele, tienaako lukijani 200, 2000 vai 12 000 euroa kuussa. En ajattele, että se kuuluu minulle. Eikä myöskään määritä, onko meillä todellisuudessa jotain yhteistä.

Tätä blogia klikataan kuukauden aikana sellaiset kolme-neljäsataatuhatta kertaa. Olisi jotenkin ihan järjetöntä ajatella, että yrittäisin päästä tismalleen samalle levelille tunteiden, arvojen, kulutustottumusten tai tulotason kanssa jokaisen lukijani kanssa, joka ikinen heidän lukukertansa. Enkä edes oikeasti ajattele, että tarvitsisi. Uskon nimittäin siihen, että elämä on parasta silloin, kun se on omannäköistä. Jos yrittäisi – esimerkiksi jos minä yrittäisin bloggajana – koko ajan tehdä muiden mielen mukaan, en varmasti olisi onnellinen omassa elämässäni, hukkuisin miellyttämisen suohon ja kaiken lisäksi menettäisin jotain aika arvokasta: Oman ääneni. Niin blogin kuin yksityiselämänikin puolella.

Mihinkä tässä nyt sitten päädyttiin? Halusin nyt ainakin kertoa, että minä en oleta, että kenenkään on tehtävä, kuten minä tai me. Mutta koska on hirmuisen vaikea kertoa kenenkään muunkaan elämästä, ajatuksista, ongelmista tai oivalluksista, pitäydyn omissani. Niistä minä kirjoitan. Ne ovat se minun ja blogini juttu.

Toisekseen on ihana, että te siellä ruudun toisella puolella tuotte omat - ihan erilaisetkin - ajatuksenne aina kommenttiboksiin. Koska jos kaikki nyökyttelisivät vain päätään, en A)oppisi koskaan mitään uutta ja B) koko somen rikkaus, keskustelu, jäisi tyystin pois. Parasta on jatka jutusta juttuun. Keskustella ja harhautua siitä ihan jonnekin muuallekin. Niin oikeissa keskusteluissa kuin täällä netissäkin!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: mekko, Ivana Helsinki (kotimainen tekstiili, hankittu vuonna 2015)

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Novelle

Minä olen sairastellut viime vuosina ihan hirveän paljon. On ollut korvatulehduskierre ja flunssia ja pahoja vatsaoireiluja. Ymmärrän, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa henkiset olotilat vaikuttavat kroppaan ja toisinpäin, joten toisaalta en ihmettele sitä, että tämä 165 senttinen vartaloni on ollut aikamoisessa myrskyssä aina välillä. Samalla, kun elämän tyrskyt ja toisaalta ihanat kesätuulet ovat kuljettaneet minua, on oman fyysisen itsensä hoitaminen jäänyt taka-alalle. En ole edes itse asiassa moniin hetkiin (öh, vuosiin) edes muistanut sitä viisautta, jossa kehon sanotaan olevan sielun temppeli. Tämä kroppa kun on vaan raahautunut mukana.

Samalla, kun oma henkinen ja sosiaalinen elämä alkoi viime vuonna asettua aloilleen (voidaanko jopa puhua seestymisestä?) aloin tunnustella ja kuulostella sitä, mitä vartalolleni kuului. Ja tajusin, että nyt olisi korkea aika tehdä jotain oman fyysisen jaksamisensa eteen. En ole enää kaksikymppinen. En jaksa enää samalla tavalla valvoa, eikä kroppani ole enää reagoimatta, jos kohtelen sitä huonosti.  Miksi en siis alkaisi kohdella sitä hyvin ja hellästi, koska haluan elellä tätä elämää –mikäli vaan itse voin mitenkään siihen vaikuttaa – mahdollisimman pitkään ja terveenä?

Ja kuten jo uuden vuoden postauksessani kerroinkin, liittyy terveyden ja kokonaisvaltaisen hyvän olon tavoittelu ihan vuoden 2018 lupauksiini. Se onkin tekstiililupaukseni lisäksi toinen suuri tavoitteeni vuodelle 2018. Unelmani nimittäin on, että saisin vartaloni sille samalla hyvälle polulle, jossa jo mieli seilaa.

Mietin kauan, kuinka toteuttaisin tavoitteeni kohti terveempää minua. Ja lopulta, aika luonnostaan, päädyin siihen, että minun olisi isojen ja ylevien tavoitteiden sijaan keskityttävä arjen pieniin valintoihin. Jos siellä arkipäivien nälkäisinä hetkinä ”välipalaksi” syödyt suklaapatukat, lenkin sijaan valittu kännykän räplääminen tai veden sijaan juotu yhdeksäs kuppi kahvia olivat saaneet olostani tukkoisen ja paljon vähemmän energisen, millaiseksi itseni mieleltäni tunsin, voisi noita pieniä asioita korjaamalla saada myös vastavuoroisesti hyvän olon takaisin. Siksipä teinkin vuodenvaihteessa ihan konkreettisen listan puhelimeni muistioon siitä, mitä arjen tekoja parantamalla minä alkaisin tasapainoon ja hyvään oloon pyrkiä. Lista näytti kutakuinkin tälle:

  • Nuku tarpeeksi. Edes parina yönä viikossa yli 8 tuntia.
  • Korvaa suklaapatukka- ja limuvälipalat hedelmillä, kasviksilla tai pähkinöillä.
  • Herkuttele harkiten. Ei hamppareita ja pitsaa arkilounailla.
  • Juo jokaista kahvikupillista kohden ainakin 3 lasillista vettä.
  • Juo muutenkin enemmän vettä.
  • Liiku 3 kertaa viikossa. Tai enemmän, jos tuntuu sille.
  • Ota arkiliikunta (kauppareissulle kävelyt ja portaat) mukavana tapana lisätä askelia, ei ärsyttävänä pakkopullana.
  • Muista vitamiinit.
  • Syö paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä.
  • Sano kauniita asioita aina kuin voit. Mieti, kannattaako valittaa tai synkistellä.
  • Venyttele.

Yksi tärkeä apu hyvää tekevien arkivalintojeni polulla on ollut oikeanlaisen veden löytäminen itselleni. Olen hirmuisen laiska juomaan tavallista kraanavettä – sitä ei vaan yksinkertaisesti mene minulle alas niin paljon kuin vettä pitäisi juoda – ja siksi olen tarvinnut sen rinnalle myös vedenjuontia boostaavaa kannustinta – makuvesiä. Pääsinkin maistamaan ensimmäisten joukossa Novelle Plus -tuoteperheen  uutta tulokasta, Novelle Plus Foolihappo + C -vettä, jonka makuna toimivat greippi ja litsi. Kaikkiin Novelle Plus -vesiinhän on lisätty jokapäiväisen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ainesosia, ja niinpä uutuusvedestäkin löytyy niitä. Nimensä mukaisesti Novelle Plus Foolihappo + C -vesipullollinen sisältää foolihappoa 40% päivän saantisuosituksesta ja 100% C-vitamiinin saantisuosituksesta*. Sen lisäksi vedessä on myös kollageenia.

Minulla onkin ollut oikeastaan koko tammikuun kassissa, työpöydälläni tai kotona kirjahyllyn nurkalla aina lasillinen tai pullollinen Novelle Plus -vettä. Ja vaikka luulisi, että vedenjuonti olisi aivan itsestään selvää, täytyy todeta, että sekä makuveden tuonti perusveden rinnalle, sekä veden jatkuva esilläpito ovat muuttaneet radikaalisti vedenjuontitottumuksiani. Se, missä ennen vettä kului minulla 2 lasillista päivässä, voin nyt juoda sitä kaksi litraa. Aikamoinen ero, etten sanoisi! On hassua, kuinka nopeasti sellaiset turhat napostelut voikin korvata jollain näin hyvää tekevällä tavalla. Se, missä ennen tuli kahmaistua herkkuja kourallinen ikään kuin ajanvietteeksi, nyt samassa roolissa toimii huikka Novelle Plus -vettä. Asiaa toki auttaa se, että minuun makunystyröitäni miellyttää tuo greippi-litsi -yhdistelmä aika kovasti. On ihanaa, miten joku niin terveellinen voi olla niin hyvää.

Vaikka veden juonnin laajoja terveysvaikutuksia ei voi mitenkään sivuttaa, on vedellä ollut myös hyvinvoinnin lisäksi toinen aika erikoinen vaikutus minuun. Se, missä ennen suurin ongelmani aamuisin oli silmäpussien peittäminen – ja kuulkaa erilaisia kosmetiikkatuotteita on kokeiltu kymmeniä – tajusin, etten viime viikolla meikannut silmänalusiani kertaakaan! Uskon, että oikeanlaisen nestetasapainon löytäminen on vienyt myös kasvojen ja silmänalueiden turhaa turvotusta. Sanoisin, että aika hyvä bonus kaiken muun hyvän päälle.

Novelle Plus Foolihappo + C -veden etiketissä lukee uudistava. Minulla on vahvasti sellainen fiilis, että tämä vuosi uudistaa minut ja tapani elää. Aika mahtava, odottava ja toiveikas mieli! Haluan – vuonna, jona täytän 33 – olla paras versio itsestäni. Energisempi, terveempi ja hyvävointisempi kuin koskaan.

Oletko sinä tehnyt elämäntapa- ja hyvinvointilupauksen vuodenvaihteessa? Ja jos, mitä se pitää sisällään?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

*pohjautuu EU:n elintarvikeviranomaisen, EFSA:n, antamiin vitamiinien terveyssuosituksista

Share

Pages