Ladataan...
Kolmistaan

Kirjoitin männäviikolla jo kaksi postausta minun ihan huikean ihanista polttareistani. Täällä kerroin, kuinka karmivasti kaikki alkoi, ja täällä taas siitä, mitä sitten tapahtui.

Nyt on vuorossa polttaripostausten viimeinen osanen, eli se, jossa ammuskellaan ja nukutaan kaksikerroksisessa sviitissä. (Eivät liity yhteen).

Kun heräsin polttareideni toiseen päivään, kello oli kuusi lauantaiaamuna. Ja minulla oli aivan jäätävä migreeni. Pääkipu oli nostellut jo vähän päätään perjantaina, mutta nyt kipu oli aivan karmea. Koska en löytänyt mistään silmälasejani, en nähnyt etsiä myöskään lääkettä. Oli pakko herättää sohvalla nukkunut Anne-ystäväni ja pyytää tältä Buranaa. Vetäisin pari tablettia buranaa, mutta kipu vain jäi. Tiesin, että jos meinaan selvitä päivästä, täytyy ottaa Panacodia, jotta kipu menisi ohi. Ja menihän se, tai ainakin lieveni. Olin valmis uuteen päivään.

Puimme yllemme toistamiseen salapoliisivaatteet suuntasimme Tampere-sakilla juna-asemalle. Osa Tampereen porukasta jäi Manseen jo tässä vaiheessa, mutta toisaalta Helsingissä liittyi joukkoomme uusia polttarinaisia. Tai siis polttarieläimiä: Mukaan remmiin tarttui muun muassa Susikoira Roi ja poliisikoira Rex.

Kummastelin koko polttariaamun ajan, miksi en saanut ottaa annostakaan alkoholia. Mutta sain vain vastauksen, että edessä olisi jokin aktiviteetti, jossa ei saisi olla alkoholia veressä. Voitte vaan kuvitella, millainen ajatusleikki päässäni alkoi pyöriä? Benji-hyppy, carting? Mitä ihmettä?

Joka tapauksessa emme jumittuneet tähän aiheeseen, vaan polttaripäivä eteni arvoitusten kanssa. Ensimmäisen salapoliisivihjeen antoi minulle junan konduktööri (hieman hämmentävää) ja erilaisten vihjeiden ja tehtävien avulla tuli sitten suunnistettua suuri osa päivästä pitkin Helsinkiä ja Komisario Palmu -leffojen tärkeitä paikkoja. Käytiin muun muassa Tähtitorninmäellä ja Bruno Rygseckin talolla.

Oli niin ihanaa, miten kaasot oli ottanut minun omat lempparipaikkani muutenkin huomioon. Ruokailimme Sandrossa ja illan bilehilevaatteet käytiin hakemassa Ivana Helsingiltä, mistäs muualtakaan. Oli ihan huikeaa, miten kaasot oli onnistunut junailemaan tämänkin asian minun selän takana. Olin nimittäin lähetellyt ivanalaisten viestiä kevätvaatejutuista pari viikkoa aikaisemmin. Oli ollut tarkoitus, että minulle tulee muutamat vaatteet postissa, mutta sitten Ivana olikin alkanut jarrutella hommaa. Sanottiin, että joku oli lomilla, postitus onnistui vasta vähän myöhemmin ja sitä rataa.Mutta katin kontit! Ei siellä kukaan ollut lomalla, vaan Ivanan ihmiset ja siskoni olivat järkänneet minulle vaateyllärin juuri polttareihini, joten siksi ”posti oli tökkinyt”.

Ivanalla käynnin jälkeen sain vielä tehdä yhden arvoituksen Kallion pubeissa, jonka jälkeen pääsimme päivän kohokohtaan. Nimittäin ampumaradalle, koska täytyyhän jokaisen itseään kunnioittavan komisarion osata ampua. Ja vitsi se olikin hauskaa! Vaikka aseen pitely ja lipastaminen (onkohan oikea termi?) jännittivätkin aluksi, oli koko homma niin kivaa. Kilpailuhenki nousi, aseet paukkuivat ja lopuksi tarkistettiin aina tulokset taulusta. Todellinen kohokohta, jonka vuoksi skumpan poksauttamista todella kannatti lykätä.

Loppuilta menikin sitten saunoessa, kilistellessä, höpistessä ja lopulta baarissa. Ja kun ilta kääntyi yöhön, kömmittiin me siskojeni kanssa niin mahtavaan sviittiin, etten ollut koskaan edes nähnyt sellaista. He olivat nimittäin varanneet meille huoneen Radisson Blu Plazasta. Eikä ihan minkä tahansa huoneen, vaan kaksikerroksisen lukaalin, jossa on saunat, näköalat ja kristallikruunut. Oli kyllä aivan käsittämättömän hulppea hotellikokemus.

Aamulla syötiin hotelliaamiainen, köllittiin vielä hetki huoneessa ja suunnattiin takaisin kotiin Tampereelle. Miten ihanat, ikimuistoiset ja huikeat polttarit.

-Karoliina-

Kuvat: Auroora Ala-Hiiro

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Lilyn ja Trendin tämän kuukauden teemana on unelmat. Koska multa esimerkiksi kysymyspostauksessa kysyttiin useammankin kerran unelmista, ajattelin kirjoittaa siitä, mitä minä ajattelen unelmoinnista ja unelmista.

Jos minä mietin itseäni ja koko olemustani, on sellainen mielikuvitusmaailma ja lentävät ajatukset ollut aina aika vahvasti minua. Muistan jo ihan lapsesta asti sen, kuinka tein erilaisia haaveiluja tulevaisuuteni suhteen ja joskus saatoin upota vaikka kuinka pitkiksi ajoiksi omiin haavekuvitelmiini. En koe, että olisin ollut varsinaisesti mikään omaan maailmaansa vetäytyvä runotyttö siinä klassisessa muodossaan. Ennemminkin vaan yksinkertaisesti se, jonka mielikuvitus oli niin vilkas, että aina se käsillä oleva hetki ei riittänyt. Piti päästä omien ajatusten kanssa vähän vielä hurjempiin ja ihanampiin aatoksiin. Jonnekin kauemmas, eteenpäin.

Minulle unelmointi ja haaveilu on ollut aina siis jonkinlainen elämää virkistyttävä keino. Jos oma elämä on ollut syystä tai toisesta jotenkin vähän vajavaista, on unelmoinnin avulla saavuttanut jotain sellaista, jonka avulla on voinut– jos ei nyt paeta – niin ainakin virkistyttää käsillä olevaa hetkeä.

Minun unelmissani on kuitenkin lähes aina ollut jokin sellainen tavoitteellisuus, että en ole haaveillut ihan vain haaveilun ilosta. Tiedän, että mielikuvitusmaailma ilahduttaa moni ihmisiä ihan jo itsessään ilman sitä, että varsinaiselle oikealle elämälle pitäisi tehdä muutoksia, mutta minua sellainen haaveilu ilman todellisia tavoitteita varmasti jopa vähän ahdistaisi. Minun unelmiini ja unelmointiini on liittynyt nimittäin ihan lapsesta asti se, että olen haaveillut pääasiassa vain sellaisista asioista, joita oikeasti voisin – jos tähtien asento on oikein kohdillaan – saavuttaa. Haaveet ja unelmat ovatkin olleet minulle synonyymi tavoitteille.

Jos minä mietin unelmointia, on se ihan oikeasti yksi niistä tärkeimmistä asioista, jonka vuoksi olen saavuttanut sellaisia asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja jonka vuoksi oma elämäni tuntuu hyvälle elää. Unelmointi onkin ollut ikään kuin sellainen tavoitelistani, jota kohti olen halunnut mennä. Unelmoidessani olen ikään kuin mentaaliharjoittelut jotkut sellaiset hetket tai elämäntilanteet, jotka olen halunnut ihan oikeastikin saavuttaa. Ja pentele vieköön: Aika usein olen myös saavuttanut haaveeni lopulta!

Tiedän tietysti, että minun unelmani ovat monen mielestä varmasti todella vaatimattomia ja jopa tylsiä, koska en ole useinkaan haaveillut mistään kovinkaan glamourisesta tai eksklusiivisesta. Itse asiassa monet sellaiset asiat, jotka ovat minulle –ja miljoonille muille –  nykyisin arkipäivää, ovat kuitenkin joskus olleet minulle vain kaukainen haave ja tavoite edessäni. Ehkä oman onnellisuuteni kaava onkin siinä, että omat haaveeni eivät ole olleet mikään tähteys Hollywoodissa tai miljoonatukut rahaa, vaan ennemmin tämmöiset tavallisen pulliaisen unelmat: lapsi, mies, koti, kiva työ ja terveys. Joista olen osan lopulta saavuttanut joko työnteolla, hyvällä onnella, sattumalla tai kohtalolla. Ehkä kaikkien yhteissummalla.

Jos minä nyt mietin elämääni ja omia unelmiani, usein ajattelen, että sen sijaa, että unelmoisin mistään enemmästä, täytyisi minun yhä useammin pysähtyä tarkastelemaan elämääni ja olemaan enemmän läsnä ja kiitollinen. Nimittäin mitä enemmän saavuttaa itselleen tärkeitä asioita, sitä helpommin tulee mielestäni ahneeksi. Ahneeksi jopa unelmien suhteen. Tai huomaan, että itse tulen. Ja siksi koenkin, että minun pitää opetella hetkessä olemista ja kiitollisuutta siitä, mitä on jo saavuttanut.

Minä koen, että unelmoinnissa onkin itselleni kyse tavoitteiden asettelusta. Ja tällä tavalla unelmista ajatelleen to do -listanaisena asioiden ylöskirjaaminen joko ihan ranskalaisin viivoin tai sitten unelmakartan avulla on ihan hirveän mielekästä ja tärkeää. Kun asiat on kirjoittanut ylös, on ne ainakin itselleni konkreettisempia ja silloin niiden eteen tekee myös jopa alitajuisesti enemmän töitä. Kun  on sanonut ääneen tai kirjoittanut kirjaimin, ei unelma ole enää vain joku hatara aatos, vaan ennemmin joku sellainen, jonka voisi hyvässä lykyssä saavuttaa.

Kirjoitin itselleni ylös äsken viisi asiaa, jotka haluaisin saavuttaa vuoteen 2020 mennessä. Saa nähdä, tuottaako unelmointi näissä asioissa tulosta! Ja mitä tuohon postauksen otsikkoon tulee, on vastaukseni tämä: Elämässä on niin paljon kaikkea oikeastikin tavoiteltavaa, eikä arkisetkaan asiat - kuten vaikka perhe ja terveys - ole itsestäänselviä, joten haluan haaveilla vaan sellaisesta, jonka voisi hyvässä lykyssä saavuttaa. Koska elämähän on parhaimmillaan silloin, kun saa elää elämää, jossa ei enää tarvitse, jos ei välttämättä halua, haaveilla enää mistään. 

-Karoliina-

Asu: pellavakimono ja pellavahousut, Nanso* (kotimainen tekstiili)

Kuvat: Noora Näppilä 

*saatu

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Hellurei lauantaiaamuun!

Täällä sitä heräillään Helsingissä. Oli ihana nukkua hotellissa ja olla täällä, mutta jotenkin olen niin kotihiiri ja toisaalta kotimaan pienreissausta on tullut tehtyä nyt niin usein, että olisi ollut kyllä kiva heräillä ihan kotoakin. Onneksi sinne pääsee taas huomenna.

Tässä pitkästä aikaa mun lauantain lempparit:

  • Ihan tavalliset perunat. Keitettynä. Ilman mitään sen suurempia hienouksia. Hyvää esimerkiksi vaan voinokareen kanssa. 
  • Whamisan ihmeellinen kasvovesi*. Tämä lienee ikään kuin kosteuttavan kasvoveden ja kosteusvoiteen sekoitus. Jos olen oikein ymmärtänyt. Joka tapauksessa tuntuu ihanalle iholla ja mun naaman kuivat läikät on poistunut kyseisen aineen myötä.
  • Vesta. Vitsi mikä nainen! Rakastan sen ääntä ja biisejä niin paljon.
  • Lasten leggins-malliset ulkohousut. Herralle kiitos näistä. On edes yksi ulkohousumalli, jonka myös lapsi hyväksyy ilman aamuvääntöjä. 
  • Hotellin amme. Voi kun olisi kotonakin. Olen haaveillut ammeesta koko elämäni, mutta en ole koskaan omistanut sellaista. 
  • Ruohonjuuressa (nyt ainakin) myytävät rullakeksit hasselpähkinätäytteellä. Siis apua!! Mä voisin elää näillä, jos en yrittäisi edelleen edes jollain tavalla rajoittaa sokeriherkkujen syömistä.
  • Samaan kategoriaan myös nuo suklaapäällysteiset riisikakut*. Omnom!
  • Vesipiippu. Lääkäri suositteli mun kurkku- ja hengitysongelmiin vesipiippua. Kummallista, miten niin pieni ja yksinkertainen kapine tekeekään niin hyvää. Kosteutuksen kurkussa tuntee välittömästi.
  • Konduktöörit. Miten ne onkaan lähtökohtaisesti aina niin mukavia? Mun lemppareita on ne, jotka heittää vähän freestyle-höpinää kuulutusten lomaan.
  • Vähemmät vaatteet ulos mennessä. Oi miten helppoa ulos lähtö onkaan ollut itse kullakin siksi, ettei ulos pukeutuminen vie enää kymmentä minuuttia. Sen kun heittää takin niskaan ja astelee ulos.
  • Kimalle, paljetit, kulta ja hopea. Jatkaa suosiotaan omissa silmissäni edelleenkin.
  • Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut -kirja*. Nyt vasta ehdin lukea tätä ihan ajatuksella läpi. Niin tärkeä kirja fiksulta naiselta!
  • Pihoilla leikkivät lapset. Sisään kaveriporukoissa ryysivät multaiset lapset ja kikattavat tenavat. Miten ihanaa, että lapsuus näyttää edelleen usein sille, miltä kuuluukin. Eli hiekkaisille lenkkareille ja mutaiselle nenälle. 
  • K-kaupan gluteenittomat leipäpalat pakastimesta. Violetti pussi. 
  • Ikean laastarit. Halpoja kuin mitkä. Ja pysyvät todella hyvin.

-Karoliina-

*saatu

Share

Pages