Äiti. Kuka sä olet?

Kolmistaan

Kun olin viime viikolla kuumeessa, istahdin taudin ensimmäisenä iltana alas sohvalle, laitoin kuumemittarin kainaloon ja avasin tv:n mittauksen ajaksi. F tuijotti minua hetken ja tiedusteli, olenko koittanut tätä aikaisemmin. Koittanut mitä? "No katsoa telkkaria."

Kysymys nauratti minua aluksi, mutta sitten tajusin, ettei F ole nähnyt minua tässä kodissa kuin muutaman hassun kerran tv:n ääressä. Olemme katsoneet joskus yhdessä Vain elämää, perjantaisin pädiltä animaatioelokuvan, mutta arki-iltoihin tai minun omaan toimintaani TV ei ole kuulunut enää pitkään aikaan. Hassua. Koska havahduin tähän seikkaan itsekin vasta, kun F mainitsi asiasta. 

F:n kysymys sai pohtimaan muutenkin sitä, millaisena oma lapseni näkee minut. Jos hän pitää eksoottisena sitä, että istahdan TV:n ääreen, millaisia muita miellekuvia hänellä on minusta. Mitä äiti hänestä tekee ja mitä puolestaan ei? Millaisena äiti näyttäytyy lapsen näkökulmasta ja mitä muistoja hänelle minusta jää?

Tavallaan tämä aihe on kiinnostava ja jännä. Toisaalta vähän paineita luova. TV-kommentti nimittäin todisti, ettei sitä, mitä johtopäätöksiä lapsi sinusta tekee, voi todellakaan ennalta arvata.

Toisaalta. Niin kai me jokainen olemme tehneet (ja teemme edelleen) omista vanhemmistamme päätelmiä, joiden totuudenmukaisuus ei välttämättä ole aina se kaikkein paras. Tai joihin muut, perheen ulkopuoliset ihmiset, eivät kiinnittäisi edes huomiota. Jos itse vaikkapa mietin omaa lapsuuttani, omat vanhempani tuntuivat aina TODELLA vanhoille ja viisaille. He olivat 22- ja 23-vuotiaita, kun minä synnyin.

Kun illalla raivasin F:n huonetta, näin piirustuksen minusta. Siinä minulla on puolinuttura. Ja tajusin, että F piirtää sen minulle IHAN AINA, vaikka en ole tainnut pariin vuoteen tuota kampausta pitäkään kuin aivan satunnaisesti. Parin vuoden takainen lempparikampaukseni on kuitenkin iskostunut ilmeisesti tyttäreni mieleen siksi, miltä äidin tulee näyttää.

-Karoliina-

 

Share

Kommentoi