Eroista ja uusista aluista

Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: OP

Olin viime viikon maanantaina Maaret Kallion kanssa Maria Veitolan vieraana Alkuja -nimisessä podcast-sarjassa, jossa keskustelimme erosta lapsiperheessä (kuunneltavissa täällä) . Alkuja-sarjahan on kampanjakokonaisuus, joka on osa OPn #suominousuun-avausta. #Perheenlisä on ihan kaikille lapsiperheille suunnattu maksuton etupaketti ja se lanseerattiin helpottamaan uusien perheiden alkuja silloin, kun taloustilanne on usein kaikkein tiukimmillaan.

Vaikka "Alkuja" kuulostaakin ainakin minun korvaani sille, että se keskittyisi vain lapsiperheen ensi hetkiin, vauvan syntymään, käsitellään sen ympärillä muitakin lapsiperhealkuja. Esimerkiksi sellaista uutta alkua, kun ydinperhe muuttuukin eroperheeksi.

Mietin aluksi aika kauan, menenkö mukaan koko sarjan tekemiseen. Jotenkin minua itseäni tavallaan jo vähän kyllästyttää jauhaa aiheesta, jonka prosessointi – ainakin se akuutti – on itselläni jo takana. Ja josta te lukijatkin olette varmasti saaneet maistaa jonkinmoisen siivun. On tullut vähän sellainen tunne, voisiko asian jo antaa olla. Mennyt on mennyttä.

Se, että mukana jaksossa olivat kuitenkin minun all time - suosikkinaiseni Veitola ja Kallio, muutti asiaa. Jos pääsisin juttelemaan noiden naisten kanssa, en voisi kieltäytyä. Ja hyvä niin, koska näin matkan päästä asioista puhuttaessa voi oivaltaa toisaalta taas muutamia uusia asioita. Niin ja ehkä minulla olisi myös rohkeutta kertoa taas jotain uusia ajatuksistani aiheen tiimoilta.

Maaretin ja Marian kanssa jutellessani mieleeni tulvahti muisto viime keväältä, jolloin törmäsin Facebookia selatessani parisuhdekouluttaja Marianna Stolbown haastatteluun, jossa hän peräänkuulutti, ettei pienten lasten vanhempien pitäisi erota. Hänen argumenttinsa kuului: " Aikuisella voi olla elämän varrella monta parisuhdetta, mutta lapsella on vain yksi lapsuus." Tuijotin tekstiä hetken ja olisi tehnyt mieli viskata puhelin seinään. Ai miksikö näin? Minäpä kerron. Mutta aloitetaan kuitenkin ajatuksenjuoksuni aiheen tiimoilta nyt ihan alusta.

Kun kerroin talvella, että eroamme, sähköpostini, puhelimeni ja jopa kaupunkikävelyni muuttuivat kentäksi, jolloin minusta tuli hetkessä eronneiden ja eroa pohtivien ihmisten kuunteleva korva. Se, että minäkin olin nyt yksi eronneista, sai minut ikään kuin monen melko tuntemattomankin silmissä muuttumaan osaksi heitä. Saatoin saada päivässä monta tilitystä siitä, millaisissa perhehelveteissä ihmiset elivät ja elävät, ja kuinka monen – yllättävän monen "onnellisen" - perheen ja pariskunnan takana olikin oikeasti todella rankkoja asioita.

Vaikka itse olinkin toki pohtinut eroa ja sen oikeellisuutta omalla kohdallani ja oman lapseni näkökulmasta, avarsivat nuo keskusteluhetket käsitystäni ympäröivästä maailmasta varmasti enemmän kuin mikään muu asia siihen mennessä. Tajusin, ettei kukaan – todellakaan –voi tietää ulkoisten seikkojen perusteella, millaisissa parisuhteissa kukakin elää. Ympäriltäni, läheltä ja kaukaa, alkoi nimittäin paljastua toinen toistaan karmeimpia ihmiskohtaloita. Ja tiedättekö: Juuri niiden hymyjen, omakotitalojen, kauniiden vaatteiden ja kauniiden ihmisten maailmasta.

Me suomalaiset olemme häpeäkansaa. Sellaista sakkia, että otamme ihan liian usein sellaisetkin asiat omaksi häpeäksemme, joita ei pitäisi. Jos puoliso vetää turpaan, pidetään suu kiinni, eikä kerrota sitä muille. Sanotaan lapsillekin, ettei tästä puhuta. Isi vaan vähän hermostui, kun äiti osasi olla niin väärällä tavalla.

Jos kumppani simputtaa henkisellä väkivallalla vuosia ja alistaa, emme me huuda sitä kylillä, vaan käännämme tarinan toisin päin. Vähän jopa vitsin turvin annamme ennemminkin itsestämme sen kuvan, että satumme nyt vaan olemaan luonteeltamme tiukkapipoisia ja hapannaamaisia puolisoita, joiden täytyy pitää jöötä kumppanille. Vika on minussa.

Jos puolison mielenterveys alkaa rakoilla. Narsismi nostaa päätään ja perhe-elämä pyörii vain yhden ihmisen halujen ja mielivaltaisen käytöksen ympärillä, alamme hiipiä varpaillamme. Silotamme tietä ja välttelemme ristiriitaa loppuun asti niin, että kadotamme itsemme. Mutta toki ihan niin hiljaa, ettei kukaan huomaa.

Jos kumppani pettää, ei sitä sanota edes eron hetkellä. Koska silloinhan leimautuisi siksi henkilöksi, jota petettiin. Vuosia, hymyssäsuin.

Kun sitten tämän häpeäkansan kasvatti uskaltaa useinkin hirmuisen ja pitkän kamppailun jälkeen lopulta erota suhteesta ja kumppanista, joka ei tee tälle ja koko perheen ilmapiirille kuin hallaa, kehään heitetään nämä Stolbow`n ajatusten kaltaiset kommentit. Vedetään esille "nykyään erotaan liian helposti -kortti" tai tartutaan pinnallisuuksiin.

Luettuani Stolbow`n haastattelusta kohdan "parisuhteessa saa olla välillä tylsää, harmaata ja seksitöntä", raivoni alkoi muuttua jo nauruksi. Hei ihan oikeasti! Toki joku parisuhde voi päätyä noinkin marginaalien aiheiden tiimoilta, mutta kuunneltuani yhä useampia erotarinoita, harva lapsiperheellinen päätyy eroon noin heppoisin perustein. Nuo asiat toki saatetaan sanoa ääneen  – kun oikea syy syystä tai toisesta hävettää – mutta usein takana on paljon muutakin. Onnellisia ne, jotka eivät sitä tiedä.

Erokeskustelua usein leimaa ajatus siitä, että erossa olisi kaksi aikuista ihmistä, hyvää ja tervettä ihmistä, joiden päällimmäinen ongelma olisi pikkulapsiajan aiheuttama väsymys ja liian harvakseltaan tapahtuvat petipuuhat. Näissä tilanteissa Stolbow`n kommentit, ehkä, ovat ihan ok, mutta kaikkien niiden, jotka ovat joutuneet kohtaamaan suhteessaan suurempia ongelmia, kohdalla tuollaiset mielipiteet ovat törkeä isku vyön alle. 

"Aikuisella voi olla elämän varrella monta parisuhdetta, mutta lapsella on vain yksi lapsuus". Niinpä. Juuri siksi se ainoa lapsuus on joskus pelastettava. Erolla. 

-Karoliina-

Kuuntele Maaret Kallion, Maria Veitolan ja minun erokeskustelut täältä. 

Share

Kommentit

Sprinky (Ei varmistettu)

Hei Karoliina, olen jo pitkään lueskellut blogiasi mutta nyt oli ensimmäistä kertaa pakko kommentoida - viimeinen lause osui niin naulan kantaan. Omat vanhempani pysyivät yhdessä. Ja ovat yhdessä edelleen. Jo aivan liian pienenä tajusin, miten epäterveen suhteen keskellä kasvoin. Näin ja tunsin kuinks onneton varsinkin äitini oli - ja on edelleen. ja vielä nyt aikuisenakin kannan mukanani tietynlaista syyllisyyttä. Onnelliset vanhemmat (yhdessä tai erikseen) takaavat onnellisen lapsuuden - ja tasapainoisen aikuisuuden. On ilo seurata, miten upeita vanhempia F:lle olette kumpikin tahoillanne. Hän on onnentyttö <3 Kaikkea hyvää sinulle Karoliina!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Olen kuullut myös muutamia tarinoita, ja ne ovat kyllä surullisia...kaikkien osapuolten takia!

Ihanaa syksyä sinullekin!

Catharina (Ei varmistettu)

<3

Vierailija (Ei varmistettu)

Varmaan tuo parisuhdekouluttaja tarkoitti, että nykyään, kun eroaminen on onneksi helpompaa ja sosiaalisesti hyväksyttyä, osa pareista eroaa melko heppoisin perustein. Ei se tietenkään tarkoita, että kaikki tai edes valtaosa toimisi näin!
Ymmärrän kyllä, että kommentin ottaa herkästi itseensä. Ja media tietenkin nostaa kommentin esille, kun toivoo klikkejä ja keskustelua.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Olet monella tapaa aivan oikeassa!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Vierailijan kanssa samoilla linjoilla. Piti ihan kaivaa tuo haastattelu esiin että mitä muuta siinä sanottiin noiden irroitettujen lauseiden lisäksi. 

Vaikka lapset ovat tässä maassa katselleet liikaakin huonoja liittoja, ero ei aina ole paras ratkaisu. Usein toivon, että vanhemmat harkitsisivat eroa vasta pikkulapsivaiheen jälkeen, jos ei ole aivan pakko erota heti. En kehota ketään sinnittelemään väkivaltaisessa liitossa, mutta usein kyse on muusta.

Väsyneenä ei näe, johtuuko paha olo parisuhteesta vai elämäntilanteesta. Lisäksi kannattaa miettiä, haluaako jättää lapsille mallin, että ongelmien ilmaantuessa perhe hajoaa.

Kuulostaa minusta ihan järkevältä puheelta, eikä mitenkään erovanhempia syyllistävältä. Juuri tuo suomalainen häpeäkulttuuri yhdistettynä asioista vaikenemiseen johtaa siihen, että parisuhteen ongelmia ei oteta ajoissa esille, vaan niellään kiukkua ja tuskaa vuositolkulla kunnes tilanne on jo niin tulehtunut että ero on ainoa vaihtoehto. Jos meillä ei olisi niin tiukassa tämä pakko hoitaa itse omat asiat ja pitää kulissit kunnossa-mentaliteetti, niin ehkä eroperheitä olisi vähemmän, kun ihmiset nöyrtyisivät hakemaan ajoissa ammattiapua ongelmiinsa, ennen kuin helvetti on kunnolla irti. 

 

http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/parisuhde/marianna_stolbow_alkaa_erotko_kun_lapset_ovat_pienia

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/parisuhdekouluttaja_marianna_stolbow_kasvoin_perheessa_jossa_uskottiin_eroon

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Minna M. Hyviä pointteja. Ja siinä vaiheessa, kun itse tavallaan puolustelee valintojaan, tulee myös luettua tuollaisia tekstejä tiettyjen lasien läpi. 

mystery
Vision One

Itse olen oikeasti onnellinen että omat vanhempani erosivat ollessani pieni lapsi. En oikeastaan edes tajua miten he olivat yhdessä kun ovat luonteeltaan ihan yö ja päivä. Eron jälkeen ilma oli kotona puhdas ja helppo hengittää, eikä tarvinnut kuunnella toisten riitelyä päivästä toiseen.

Ainahan se vanhempien yhdessä pysyminen on tietynlainen ideaali, mutta kyllä muunkinlaiset perheet voi toimia ihan yhtä hienosti. Lapselle on tärkeintä että molemmat vanhemmat pysyy elämässä ja välittää.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Juurikin näin!! Viimeinen virkkeesi on aivan naulankantaan :) 

mirvaannamaria

Mä vaan nyökyttelin tätä lukiessa. Hassua, että kirjoitin itse eilen illalla itsekin luonnoksiin postauksen raakileen eroperheessä kasvamisesta ja siitä, kuinka olen Marianna Stolbown kanssa aivan eri mieltä tästä vanhempien väkisin yhdessä pysymisestä! 

En voisi olla enempää samaa mieltä, eräs viisas mies totesi mulle hiljattain, että ennemmin kaksi rakastavaa vanhempaa, kuin yksi riitelevä perhe. <3

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Oi miten hienosti sanottu <3

TrineH
En suostu jäähylle

Tuntuu vähän turhalta lisätä oma kommenttini tähän, kun kaikki edelliset ovat osuneet jo niin naulan kantaan, mutta enpä silti malta olla lisäämättä.

Olen täsmälleen samaa mieltä kuin mitä Karoliina kirjoitat. Ja olen itseasissa tuota samaista Mariannen kommenttia karsastanut aina. On totta, että osa pariskunnista varmaan eroavat liian helposti ja että väsymyksen yms. pikkulapsiperheestä johtuen haasteiden takia ei kannata erota. Mutta kyllä usein eron takana on ihan vakavia syitä ja asioita. Ehkä ne kärjistyvät väsymyksessä, mutta Mariannen mainitsemat syyt tuskin ovat kovinkaan monen eron ainoina syinä. Ne saattavat olla ne syyt, jotka sanotaan ääneen. Mutta eivät ne todelliset.

Minä ja lasten isä erosimme juuri lasten takia. Kyllähän aikuinen kestää vaikka mitä kurjuutta, jos olisi pakko pitää kulisseja yllä tai eron kokisi liian vaikeaksi tai häpeälliseksi. Mutta lapset täytyy pelastaa kaikelta siltä aikuisten pahalta ololta ja hoitaa itsensä turvaan ja eheyteen, jotta pystyy huolehtimaan lapsista. Vaikka se tarkoittaisi sen kuolemaan saakka luvatun idyllin rikkomista.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

"Ne saattavat olla ne syyt, jotka sanotaan ääneen. Mutta eivät ne todelliset." Juurikin näin!! 

Malla1 (Ei varmistettu)

Minä toivoin vanhempieni eroa niin pienestä kuin muistan. Yhä ovat yhdessä. Ikää minulla on lähes saman verran kuin sinulla. Edelleen olen sitä mieltä, että ero olisi ollut paras ratkaisu meille kaikille, niin lapsille kuin vanhemmille. Onnelliset vanhemmat = onnelliset lapset, meillä tämä ei toteutunut, koska ydinperheestä pidettiin kiinni viimeiseen asti. En tosin syytä vanhempiani, koska ymmärrän ettei päätöksen teko suuntaan tai toiseen ole helppoa. Mutta kyllä, vaikka en ole onneksi omassa pitkässä parisuhteessani näitä pohdintoja joutunut tekemään, niin ymmärrän täsmälleen, mitä tarkoitat. Ja minutkin saa suuttumaan kommentit, että "nykyään erotaan liian helposti" ja "lasten takia ei tulisi erota". Nimenomaan lasten takia tulee välillä erota! Hieno teksti ja täällä ollaan, vaikka en hetkeen ole kommentoinutkaan :)

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Ihanaa, että olet mukana :) 

Mä kirjoittelin jo keväällä kun painin näiden erota vai ei-aatosten parissa.. tai siis olen jo suht varma,että ero on ainoa ratkaisu mutta en tiedä miten saisin rohkeuteni kerättyä. Tietysti on myös huoli siitä miten pärjätään. Tuo on mulle suuri mysteeri kauanko sitä eroa täytyy sitten surra ja päivitellä. Onko pakko mennä eroseminaareihin ja saako eron jälkeen tunnustaa,että on onnellisempi kuin suhteessa.

TrineH
En suostu jäähylle

Ei tarvitse surra yhtään, jos ei sureta. Mä oon ollut eroon jälkeen niin paljon onnellisempi, että en pysty peittämään sitä. Samoin on ollut exä. Olemme tästä yhdessä jutelleet monta kertaa, että miten asiat ovat nyt niin paljon paremmin. Molempien elämässä erikseen sekä meidän välillämme.

Toki tunnen haikeutta ajoittain - olihan meillä monia monia hyviä vuosia ja vielä enemmän onnellisia ja hyviä hetkiä. Niitä ikävöin. Mutta totuus kuitenkin siitä arjesta oli vuosikaudet jotain ihan muuta. Ja kun se liitto lopulta päättyi, tunsin helpotusta ja iloa enkä todellakaan ollut enkä ole onneton. Jos taas kokee, että pohja on elämältä pudonnut, ei pääse surussa tai toipumisessa eteenpäin, on masentunut, tuntuu että elämä junnaa paikallaan tai ei pääse katkeruudesta exää kohtaan eroon, niin silloin lienee viisasta kääntyä tukiryhmän tai jonkun auttavan tahon puoleen.

Kullakin on oikeus tuntea eroaan kohtaan juuri niin kuin tuntee ja käsitellä asiaa juuri itselleen ominaisella tavalla täysin riippumatta muiden odotuksista ja oletuksista tai jostain määritellystä "eroprosessin vaiheista". Mun kohdalla ne vaiheet eivät päteneet yhtään. Ehkä osan niistä elin jo suhteen aikana. En tiedä. Mutta ei mitään valmista kaavaa tarvitse eikä pidä noudattaa.

Voimia ja tsemppiä!

Kiitos tästä! Lapset tuovat tähän prosessiin niin paljon lisäkulmia, mutta, kun vuosien henkinen väkivalta alkaa vaikuttaa itsetuntoon, niin on pakko vielä pelastettua, kun voi :(

TrineH
En suostu jäähylle

Meilläkin on lapsia. Itseasiassa juuri lasten takia päädyttiin eroon. Aikuiset voivat vielä päättää sietää vaikka mitä vaikka kuolemaansa saakka, mutta ei ole oikein pakottaa lapsia siihen. Lapset oli saatava pois ahdistavasta, kireästä ja onnettomasta ilmapiiristä. Meillä erityisesti esikoinen "puhkesi kukkaan" eron jälkeen. Hän on ollut aina se herkempi vaistoamaan ilmapiiriä ja tunnelmia ja hänestä tuli eron jälkeen avoimempi, iloisempi ja vapautuneempi, vaikka toisaalta toisen vanhemman luona ollessaan ikävöi toista ja päinvastoin.

Mulle eron jälkeen hyvää lukemista oli "Onneksi erosimme". Siitä sain rohkeutta onnellisuuteen ja iloisuuteen, mitä tunsin.

Voimia ja rohkeutta!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Ja vielä lisää Trinelle ja Jennille (tämä kommentointi heittää hassusti nämä tekstit tänne).

Henkinen väkivalta on vähintään yhtä karmeaa kuin fyysinen. Ja mitä kauemmin sitä katselee, sitä vaikeampi on päästä pois. Koska käy juuri noin kuin Jenni sanoi, oma itsetunto ja voimat alkavat loppua. Sitä alkaa uskoa tosiaan, ettei selviäisi yksin. Vaikkei se niin tietenkään ole!!

Vaikkei seminaareihin menisi, jokin vertaituki tai läheiset ihmiset ovat todella tärkeitä. 

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

-jenni-

Olet niin oikeassa, että ero(kin) vaatii ihan kauheasti rohkeutta. Siinä kun tavallaan kasaa harteilleen niin kauhean painolastin ja riskin siitä, mitä jos oma teko satuttaakin omaa lastaan vielä enemmän kuin se toinen vaihtoehto. Eikä kukaan vanhempi haluaisi olla syypää lapsen pahoinvointiin.

 

Ei ole varmasti pakko rampata missään, mutta minua itseäni on kyllä helpottanut se, että henkisen painin lisäksi teki jotain konkreettista. Mutta jokainen todellakin omalla tavallaan!

 

Voimia sinulle ihan hirveästi <3

Enni K (Ei varmistettu)

Koskettava ja hyvä podcast! Oikeeta asiaa.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kiitos, Enni :) oli ihana jutella noin fiksujen naisten kanssa!

-aaino- (Ei varmistettu)

Ihan alkuun, kuuntelin podcastin ja pidin siitä kovasti. :)

Itse elän tällä hetkellä elämänvaihetta, johon ei kuulu lapsia tai ajatuksia niiden hankkimisesta, mutta omassa lapsuuden perheessäni toivoin usein, että vanhempani eroaisivat. Ulkopuolisen silmin meidän perheemme eli varmasti ns. unelma ydinperheen arkea, mutta oma kokemukseni ei ollut aivan tällainen. Perheessämme ei ollut mitään suuria ongelmia, väkivaltaa, päihteitä yms, mutta vanhempani eivät vain yksinkertaisesti olleet onnellisia yhdessä. Tämä teki myös minusta onnettoman.

Toki meilläkin oli sekä hyviä, että huonoja vaiheita, mutta yleistunnelma oli epämiellyttävä. Vanhempani erosivat hieman ennen kuin muutin kotoa, se oli helpotus, vaikka olisin halunnut tämän tapahtuvan jo aikaisemmin. No, tarinoita on yhtä erilaisia kuin perheitä. Ei voi tehdä yleistyksiä suuntaan tai toiseen, mutta oman kokemukseni mukaan vanhempien epäonnellisuus vaikuttaa lapseen yllättävän vahvasti. :)

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kiitos kun jaoit tämän. On minusta tosi avartavaa kuulla myös aikuisten erolasten mietteitä!

Sde (Ei varmistettu)

Pakko kommentoida ja laittaa toisenlainen näkemys: yläkoulun opena näkee nuorten myös kärsivän erosta usein. Pahimmillaan mennään ihan psykiatriseen hoitoon tai laitossijoitukseen asti. Koulumotivaatio on kateissa. TOSIN sen minkä olen ymmärtänyt tällaisissa tapauksissa on taustalla vanhempien erilaiset näkemykset kasvattamisesta ja riitainen ero...

TrineH
En suostu jäähylle

Kyllä. Tämäkin on totta. Ja sitten kun vielä on niinkin, että vaikka toinen osapuoli yrittäisi kaikkensa ja hoitaa eron "aikuismaisesti", niin toinen voi sabotoida kaikki hyvät yritykset.

Toisaalta tuossa Sden kertomissa tilanteissa on mahdollista, että itse ero ei ole syy lapsen pahoinvointiin. Jos vanhempien välit ovat noin tulehtuneet, tunnelma tuskin olisi sen auvoisempi, jos vanhemmat olisivat päättäneet pysyä saman katon alla. Ongelmat ovat varmasti jossain muualla kuin itse avioerossa. Ennemminkin niissä eroon johtaneissa syissä tai syissä, jota ei ole pystytty ratkaisemaan rauhanomaisesti - riippumatta, onko päädytty eroamaan vai pysymään yhdessä.

Jenni D (Ei varmistettu) http://huntthesun.blogspot.com

En ole pitkään aikaan lukenut blogiasi, kunnes nyt taas tänne takaisin löysin &lt;3 Siksi jostain syystä otsikkobanneri kiinnitti normaalia enemmän huomiota ja löytyihän täältä ihmettelylle vastaus. Ihanaa, että olit niin rohkea, että uskalsit erota ja ihanaa, ettet lopettanut bloggaamista siihen. Kiva olla takaisin taas lukemassa juttujasi :)

Kommentoi