Jopa 6-vuotias otti lisää : Paahdettu bataatti-perunakeitto

Kolmistaan

Kasvissosekeitto on yksi minun lempikasvisruuistani. Alkuviikosta se tuli tehtyä totuttua vähän eri tavalla, koska olin kuullut, että juuresta maku tulee paremmin esiin, jos ne kypsentää keittämisen sijaan paahtamalla. Idean otin maku.fi -sivustolta, mutta tulipa ohjetta sovellettua kyllä aika paljon oman mielen mukaan.

PAAHDETTU BATAATTIKEITTO 

  • 3 isoa bataattia
  • 5 perunaa
  • (kevät)sipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 3 chiliä
  • oliiviöljyä
  • vettä
  • reilu loraus kanafondia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • välimeren yrttiseosta
  1. Kuori ja pilko bataatit ja perunat.
  2. Lado juurekset uunipellille. Ripottele päälle yrttiteosta ja suolaa. Lorottele runsaasti oliiviöljyä. Laita joukkoon myös kokonaiset chilit. Jos käytät muita kuin kevätsipuleita, laita ne myös isoina lohkoina joukkoon.
  3. Paahda koko komeutta 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Kevätsipulit voi lisätä joukkoon, kun aikaa on 15 minuuttia jäljellä.
  4. Laita uunipellillisen sisältö blenderiin (minun sauvasekoittimeni ei ainakaan tehnyt tarpeeksi tasaista jälkeä) kanafondin ja veden kanssa. Näin ison satsin joutuu blendaamaan useassa osassa. Kun massa on sileää, laita se kattilaan ja lisää vielä kanafondia ja vettä sen verran, että keitto on halutun paksuista ja makuista.
  5. Kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Tarjoile esimerkiksi kanafilepalojen, kylmäsavulohen,paahdettujen auringonkukansiementen, basilikan, ranskankerman ja/tai kruntonkien kanssa.

6-vuotiaan tuomio oli, että tästä tuli hänen uusi kotiruokalempparinsa. 

-Karoliina-

 

Share

Kommentoi