Kiitos raskausuteluista! Osa 1, IBS.

Kolmistaan

Kirjoitin viime talvena siitä, kuinka elämääni sävytti kuukaudesta toiseen erilaiset vatsavaivat. Kaikki alkoi aivan yllättäen. Flow:n jälkeen aloin kärsiä vatsaturvotuksista, joissa mahani turposi päivästä toiseen isoksi ”raskauspalloksi”. Vatsani näytti samalla, kun olisin ollut 3-4 kuulla raskaana. Silloin mukana ei ollut vielä varsinaisia kipuja, mutta turvotus oli sitä luokkaa, että olo oli jatkuvasti aivan hirvittävän tukala. Koin itseni ällöttäväksi ja kömpelöksi. Vaatteet kiristivät ja istuessa maha pakkaantui ylöspäin aivan kuin olisin ollut raskaana.

Kun jo luulin, että tässä oli tarpeeksi kestettävää, aloin saada yhtäkkisiä vatsakramppeja. Koko vatsani muuttui yhtäkkiä kovaksi pinkeäksi palloksi. Lihakset vetivät kireälle ja olo oli kuin supistuksen aikana. Paitsi että tästä ”supistuksesta” seurasi se, että puolen tunnin päästä alkoi oksentelu ja ripuli. Aina samalla kaavalla. Pahimpina kuukausina 3-4 kertaa viikon sisällä. Eräänkin kerran ryntäsin suoraan oppitunnin jälkeen tekstarilla tilaamaani taksiin ja hoputin kuskia, jotta ehtisin ajoissa kotiin. Toisen kerran jalat lähtivät alta samalla hetkellä, kun sain astuttua kotiovesta sisään. Kolmannella pelkäsin koko lentomatkan, että lähtisi taju.

Krampin saattoi laukaista noin aikoina melkein mikä vain. Väärä ruoka, väärästä kohdasta istuvat vaatteet, liian pitkä ruokaväli, liian lyhyt ruokaväli. Lopulta söin muutaman kuukauden ajan oikeastaan vain kaurapuuroa, banaania, lihaa, Alpro Soya -jogurtia, kananmunia ja appelsiinimehua. Tällaiselle kulinaristille tilanne oli aika karmea myös siksi, että yksi elämäni suurimmista iloista – ruoka – oli viety minulta ikään kuin pois.

Tuo ajanjakso oli ihan kauhean rankka. Samalla, kun ramppasin lääkärissä ja pelkäsin jotain kauheita kuolemansairauksia, yritin pitää F:n ja minun arkea kasassa. Kun palettiin iskettiin vielä kaksi kuukautta kestänyt korvatulehduskierre kolmine antibioottikuureineen, voin sanoa, että olo oli välillä aika voimaton. Kuumeisena ja mahakramppien jälkeisine väsymyksineen kun työssä käynti ja F:n asioiden hoito ei ollut ihan helppoa.

Lukuisten tutkimusten, omaehtoisten kokeilujeni ja ahaa-elämysteni jälkeen vatsani reistailun syyksi todettiin IBS, ärtyvän suolen oireyhtymä. Toiminallinen vatsavaiva, jonka hoitoon ei ole varsinaisesti lääkettä, mutta jonka oireita voi kontrolloida – ainakin hyvien jaksojen aikana – ruokavaliolla.

Minulla vatsa oli mennyt luultavasti korvatulehdusantibioottien vuoksi niin huonoon kuntoon, että mahani reagoi lähes kaikkiin ”sallittuihinkin” ruokiin. Mutta pikkuhiljaa oloni alkoi viime kevään aikana parantua, ja nyt voin suhteellisen hyvin. Viimeksi oksennus-ripulikohtaus iski viikko sitten, mutta se meni muutamassa tunnissa ohi. Kramppeja on tullut viimeisen kuukauden aikana alkusyksyä enemmän, mutta niihin olen onnistunut löytämään aika hyvän katkaisukeinon levon, vahvan närästyslääkkeen ja erään suolta lamauttavan kolmiokipulääkkeen kombosta. Näin ollen kramppi ei ainakaan aivan joka tapauksessa tarkoita enää vessareissuja.

Olen muutenkin oppinut suhtautumaan vatsan sekaisin menoon keveämmin. Ennen – kerran kahteen vuoteen vatsataudissa olleena –yksikin oksennus tuntui maailmanlopulle. Nyt sellaiseen osaa suhtautua vähän eri tavalla. Epänormaalista tilasta on ikään kuin tullut normi, jonka olemassaoloon on vain pakko alkaa tottumaan.

Koska IBS on vielä melko tuntematon sairaus, mutta kuitenkin yllättävän yleinen, päätin, että kerron omista kokemuksistani ja sairauden ilmenemisestä minun arjessani teille nyt ainakin kahden (ehkä kolmenkin) postauksen verran. Juttelin asiasta myös parin tuntemani IBS:läisen kanssa, ja kysyin myös heiltä, mitä asioita sairaudesta pitäisi tuoda julki.

Tämän ensimmäisen postaukseni aloitan aiheesta, joka liittyy teihin lukijoihini. Siihen, miten IBS on näkynyt teidän ja minun välisessä kommunikaatioissa.

Oikeastaan melkein vuoden ajan olen saanut vihjailuja, uteluita ja muutaman suoran onnittelunkin raskauteni johdosta. Tilanteet ovat olleet netin kautta tulleita, mutta myös ihan kasvokkain tapahtuneita. Kerrotaanpa tarinaa pyöristyneestä vatsastani myös ihan netin keskustelupalstoilla. Vatsani näyttää kasvaneen. Eikähän kukaan kihloihinkaan nyt vain rakkauden vuoksi mene. Taustalla täytyy olla vauva.

Vaikka osin nuo utelut ja ”tiedot” ovatkin naurattaneet minua, on osa niistä myös sattunut. Olen ollut aina hoikka. Ja se kohta, mistä kropastani olen ollut erityisen tyytyväinen, on nimenomaa ollut litteä vatsani. Se, jossa vatsalihaspoimutkin näkyivät muutama kuukausi synnytyksenkin jälkeen kuin itsestään. Nyt ruumiini muodot ovat kuitenkin toiset kuin ennen. Ja se, että vatsani pyöristyminen on kiinnittänyt myös ulkopuolisten huomion, on ollut vähän hämmentävääkin. Tilanne kun itsellekin niin uusi. Se vaatii totuttelua.

IBS:n yksi tyypillisimmistä piireistä onkin vatsan koon rajut muutoksen. Ihan jopa yhden viikonkin sisälläkin! Joskus peilistä katsoo edelleenkin se pieni sievä vatsa, mutta jo toisena päivänä vatsa tosiaan muistuttaa raskauskumpua. Tilanne on hirveän turhauttava, koska milloinkaan ei tiedä, mikä saa vatsan reagoimaan turvotuksella. Jos entisessä elämässäni halusi varmistaa vaikkapa juhlapuvun alle litteän vatsan, söin viikon kevyemmin ja join vähän enemmän vettä. Nykyisin ruuan määrällä ja terveellisyyden laadulla ei ole mitään tekemistä vatsan ulkonäön kanssa. Joskus pahinta, mitä vatsaan voi laittaa, on esimerkiksi raikas salaatti.

Toinen asia, johon vatsan turpoilun lisäksi on pitänyt totutella, on aineenvaihduntamuutokset. Voisi nimittäin kuvitella, että jos oksentelee, ripuloi ja karsii ruokavalioitaan, pysyy väkisinkin hoikkana. Kun suolisto on sekaisin, tilanne on kuitenkin täysin päinvastainen! Painan tällä hetkellä 55 kiloa. Vain kaksi kiloa enemmän, kuin silloin, kun astelin synnytyssairaalasta kotiin F:n synnyttyä. Vaikka olenkin kertonut aikaisemmin, että olen ollut iloinen pienestä painonnoususta, on se silti kova isku, että en enää mahdu yksiinkään vanhoihin housuihini. Ja että jokaisiin pöksyihin on ostettava turvotusvara, joka ei todellakaan ole mikään yksi tuumakoko.

55 kiloa ei ole paljon, mutta kun painanut viimeiset 15 vuotta maksimissaan 51-52 kiloa, tuntuu se olossa ja näkyy vaatteissani. Ulkoinen identiteetti kun on usein kiinni aika pienistä asioista. Näemmä.

Vaatteet ja pukeutumismuutokset, joita IBS väkisinkin aiheuttaa, saavat jäädä laajemmin ensi postauksen aiheeksi. Samoin se, miltä tuntuu olla se ravintolaporukan ”ronkeli”, kuinka tilannettaan on joskus vaikea selittää ulkopuolisille ja mistä saa parhaimman vertaistuen, kun elämä ja vatsa heittelevät!

Kysymyksiä aiheesta saa myös esittää! Ja hei: Sovitaanko niin, että raskaudesta onnistellaan vasta sitten, kun asiasta voi olla aivan varma? Naisten vatsoissa kun on endometrioosista johtuvia turvotuksia, kystia, pahoja kasvaimia ja vaikka mitä, jotka näyttävät ulospäin raskausvatsalle. Näissä asioissa hienotunteisuus on valttia!

-Karoliina-

Share

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Itse kärsin stressivatsasta/IBS:stä. Myös hormonikierto vaikuttaa kroppaani todella paljon. Välillä näytän myös raskaana olevalta. Itsellä närästys on isoin oire tällä hetkellä. Lisänä pahoinvointi ja vatsan sekaisin olo. En onneksi oksentele (oksennuskammo) mutta olo on joskus kuin vatsataudissa kuvotuksen takia.

Lisäksi kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja nämä kaksi ruokkii toisiaan. Kroppa aiheuttaa stressiä, stressi oireita ja pyörä on valmis. Joskus olen vähäoireinen, joskus elämä on ihan helvettiä oireiden kanssa. Arjen pyöritys ei ole aina helppoa lapsiperheessä, mutta toisaalta siitä saa myös energiaa.

Ns. Ruuhkavuodet ovat vatsalle kova pala ja varmaan (kuten sanotaankin) vanhempana oireet helpottavat. Kummassakin vaivassani.

Valopäiväkirja

Mulla on melkeen sama tilanne mahani kanssa! Kahden synnytyksen/imetyksen jälkeen hormonit vaikuttaa nykyään tosi herkästi vatsaan, joka turpoaa älyttömäksi palloksi ja saa sukulaiset kyselemään kolmannesta vauvasta -.-Mulla on myös pakko-oireinen häiriö, joka pahenee stressistä, aiheuttaa stressiä, stressi pistää mahan hirveeseen kuntoon jne... Eikä nää ruuhkavuodet todellakaan helpota kumpaakaan vaivaa, mutta mäkin luotan siihen, että aika auttaa lopulta :) 

IBS:ää ei oo koskaan mulla todettu, mutta hyvin vahvasti sitä epäilen, kun en oo aikoihin voinut pitää esim. vetskarillisia housuja ja maha hurahtaa sekaisin milloin liian paljosta, milloin liian vähästä/hiilaripitoisesta/makeasta tai ihan vaan väärin ajoitetusta ruoasta.  

Torey
Näissä neliöissä

Joo mä olen melkeen täysin luopunut tavallisista farkuista. Onneks nykyään taa kaikenmaailman tregginsejä jne, jotka näyttää farkuilta. :D

Ärsyttävää on myös se, että olo voi päivän aikana vaihdella paljon ja vaikka eilen ois ollu ihan tosi hyvä päivä, voi tänään kroppa pistää kapuloita rattaisiin! Tän takia oon yrittänyt oppia sen, että vaikka ois miten paska päivä ollut vatsan kanssa niin yrittää muistaa, et se loppuu kyllä jossain kohtaa. 

 

Mun tarttis koittaa päästä vähän sokerista eroon, ku just luin lehdestä naisesta jolla vatsaoireet vähenty selkeesti kun hän pääsi sokerikoukusta. 

 

Ja vaikkei tätä kellekkään toivois, ni lohduttaa tietää ettei ole yksin. :)

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Torey ja nuppunen.

Tuohan moniss vatsaoireissa on, että ne osoittavat sen, kuinka kokonaisvaltainen ihminen on. Mieli vaikuttaa kroppaan ja kroppa mieleen. Toivottavasti teidän olo paranee kaikilla tasoilla <3

Moikka, mulla ei ole kokemusta ibs:sta tai vastaavasta, mutta tarpeeksi kokemusta raskausuteluiden vastaanottamisesta. En tiedä mikä siinä on, että n. 30-vuotiaan naisen vatsanseutu on niin vapaata riistaa, että ihmiset (ja etenkin toiset naiset!) ottavat oikeudekseen udella ja kysellä perheenlisäyksestä, sekä tietysti myös vinkkailla biologisen kellon tikittämisestä. Itse hiljattain keskenmenon kokeneena en voi kuin ihmetellä, eikö suurella osalla ihmisistä edes käy mielessä että kaikkien tarinat eivät etene yhtä tehokkasti ja onnellisesti siitä hetkestä eteenpäin kun mielessä on itse antanut luvan toiveelle ja haaveelle. Tai että tällainen asia on useimmiten sellainen, jonka saattaa mieluiten pitää omana tietonaan. Kun oma haave ja suru lapsen saamisesta on suurimmillaan, kommentit satuttavat sillä hetkellä todella paljon.

En voi edes kuvitella, miltä raskausuteluiden saaminen tuntuu kun oma ulkomuoto on esim. sairauden myötä muuttunut. Pelkästään normaalikin kuukautiskierto turvottaa sen verran, että itse pukeudun tiettyyn aikaan kuusta mahdollisimman löysään paitaan, ettei tarvitsisi edes antaa mahdollisuuttaa muille pohtia, mistä tämä mahdollinen turvotus johtuu. En tiedä mihin tässä kommentissani päädyin, mutta haluan toivottaa jaksamista ja voimia, jotta saisit vatsasi kuntoon. Ollaan me naiset, miksei miehetkin, kilttejä toisillemme <3

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Olen pahoillani keskenmenostasi. Tuollaisessa tilanteessa utelut tuntuvat varmasti vieläkin kauheammille! Onnea vauvansaantihaaveisiin. Tulethan kertomaan - sitten kun sinusta itsestäsi on sopiva aika - jos onni kolahtaa kohdallenne <3

Hieman aiheenvierestä: Yllätyin kun siirryin eilen instagramista tähän postaukseen. Oliko sosiaalisenmedian mainonta siis tahallista klikkikerrontaa, sillä minä ainakin menin lankaan -luulin että ilmoitat olevasi raskaana. Olen mielestäni ennenkin törmännyt instagramin kautta samaan ilmiöön, taisi olla kirjauutinen silloin vastassa.

 

Kysyn siis puhtaasta uteliaisuudesta, että miten olet päätynyt tähän tapaan, onko se tahatonta vai tahallista?

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kyllä otsikointi on osa onnistunutta blogipostausta. Klikkikalastelu jatkuvalla syötöllä on tylsää: Itse olen sellaisen vuoksi lopettanut parin muuten kivan blogin lukemisen. 

Mutta. Joskus on hauska luoda mielikuvia ja kikkailla ihmisten mielikuvituksella. Tässä - ihan ilman peittelemistä - oli luonnollisestikin tarkoitus vähän näpäyttää niitä, jotka olivat raskaudesta "varmana tietona" muutenkin huudelleet. Osoittaa sen, kuinka arkoja asiat on! Ja kuinka helposti ihmisen alkaa olettaa joitain asioita, jos edes vihjaillaan tiettyyn suuntaan. 

Kiitos selvennyksestä :) jotain tämän tyyppistä ajattelinkin. Alempaan kommenttiin viitateen kysymykseni oli suoraan uteliaisuutta, eikä hyökkäävä. Tottakai vastuu lukemisessa on itsellä, ja postaukseen päästyä instagramin kautta, ei ollut lainkaan epäselvää mistä oli kyse. :)

 

Käsitteöen otsikointia ja markkinointia paöjon työssäni ja tästä syystä heräsin tätä pohtimaan. Mutta, eikö Karoliina sinua peloita leikitellä ns. aralla asialla? Monet ihmiset kuitenkin yrittävät tosissaan lasta siinä onnistumatta?

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Niinpä!! Juuri siksi minusta onkin tärkeä osoittaa, että tuo leikittely on inhottavaa ja epäinhimillistä tällä käänteiselä keinolla.

Tässä kun minä käytin ITSEÄNI kohteena, kuten niin moni oli tehnyt aikaisemminkin...sillä erolla vaan, että minä tiedän, missä minun huumori raja tässä aiheessa menee. Ne kommentoijat, joihin viittasi, ei!Eivätkä esimerkiksi sitä, onko aihe minulle kipeä. Olenko oikeasti raskaana? Olenko saanut keskenmenon? Kärsinkö esim jostain sairaudesta tai onko vaikkapa lapsettomuushoitojen hormonit turvottaneet minua?

Tällä kertaa syy oli IBS, mutta olisi voinut olla joku paljon kipeämpikin. Toivon, että esimerkkini herätteli niitä,jotka heittävät kommentteja miten sattuu. 

Kiitos erityisesti tästä vastauksesta karoliina. Ihan loistava aihe ja oli "ihana" lukea sulta tälläistä. Tää itseasiassa avasi hyvin paljon ja ihan käsittämättömän mielenkiintoinen ja koskettava aihe!

Torey
Näissä neliöissä

Itse aikoinaan tein myöskin postauksen "ei raskaana, edelleenkään" samantyylisellä kuvalla kun vatsa oli iha turvoksissa. Juuri siitä miten loukkaava voi kysely olla. 

Oma vika jos lentää lankaan otsikoinnin seurauksena ja tässähän vain kiitettiin uteluista. Nähdäkseni kirjoituksen ydin oli muutenkin ihan muualla kuin mahdollisessa raskaudessa.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Ja toki myös siinä, että ulkopuolisten näkemä "raskaus" ei ole aina raskaus.

Tämä on niin helpottavaa lukea, että muutkin naiset tuskailevat turvotuksien kanssa (ja tosiaan sen "järkytyksen", että paino noussut 55kg vaikka normaalisti on se 51kg, tiedän tunteen). Oma turvotukseni tosin johtuu endometrioosista, mikä aiheuttaa minulla samoja oireita krampeista tajun lähtemisen tunteeseen.

Hauskaa tässä on, että olen katsonut kuvistasi miten hyvältä näytät, enkä ole huomannut mitään turvotuksia tai lihomisia. Tsemppiä ja hyvää oloa sinulle! :))

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Tuo endo on myös niin kurja vaiva. Mun sisko kärsii samasta vaivasta ja on kirjoittanut siitä mm. täällä, jos kiinnostaa lukea :) tsemppiä!! http://aurooraamurusko.blogspot.fi/2014/01/mika-endo.html?m=1

Aivan samaa mieltä. Itsellä myös samoja oirehdintoja, mutta Crohnin taudin muodossa ja vatsan seudun totaaliturpoaminen on ollut järkytys. Lapsettomuushoidot läpikäyneenä nuo raskauskyselyt tosissaan tuntuu kurjalta, vaikka se yksi lapsi on sitä kautta tullutkin. Lisäksi ennen hoitoja painoin melkoisesti vähemmän kuin hoitojen ja Crohnin(puhkesi synnytyksessä) taudin jälkeen ja kyllä se vaan identiteettikysymys on. Ihan kaikki vaatteet meni vaihtoon, enkä oikein koe olevani oma itseni, kun vatsa turpoaa milloin sattuu ja vaatteet sitten sen mukaan valittava. Mutta siis, se tärkein, eli hengessä mukana. Minä en tunne ketään, kellä näitä ongelmia on, joten mukava (tavallaan ;)) lukea sun juttuja. Voimia siis.

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.