Kuinka olla sinut itsensä kanssa?

Ladataan...

Minulla on pari viikkoa sitten mielenkiintoinen keskustelu ystävieni kanssa siitä, millaista on olla sinut itsensä kanssa. Homma lähti kai puheeksi siitä, kun erään ystäväni iäkäs sukulainen oli ollut pukeutuessaan huolissaan siitä, näyttääkö hän liian lihavalle kyseisessä paidassa. Ystäväni oli tapauksesta kauhuissaan: "Jos ei tuossa iässä voi olla sitä mitä on, milloin sitten?".

Kuuntelin hetken ystävieni keskustelua, jonka pääteema oli se, että vähintään eläkkeellä pitäisi olla sinut oman kroppansa ja persoonansa kanssa. Minulle tilanne näyttäytyi kuitenkin erilaisena.

Ajattelen niin, että sinut itsensä kanssa ​oleminen on​ eri asia kuin se, että olisi täysin tyytyväinen itseensä. Koen olevani itseni kanssa sujut. Miltei 32 vuodessa on oppinut paljon omista vahvuuksista ja heikkoukistaan, vaikka toki on varmasti vielä ihan hirveästi opittavaa. Voin kuitenkin sanoa, että ymmärrän ulkoiset ja henkiset reunaehtoni, olen niihin pääosin ihan tyytyväinen, enkä koe, että minun tulisi olla kokonaan erilainen. Joku muu. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten haluaisi muuttua joltain ostin. Sinut itsensä kanssa ei siis ole minulle tila, jossa haluaisin olla stabiilisti juuri tällainen kun tänään​, 7. helmikuuta 2017,​ olen. Teen, kuten ystäväni sukulaismummo, välillä vaatevalintoja sen mukaan, sopivatko ne vartaloni mallille. En väkisin halua korostaa huonoja puoliani, vaikka olenkin hyväksynyt esimerkiksi päärynävartaloni. En myöskään tuudittaudu siihen, että riittäisin tällaisella luonteella lopun elämäni, vaan toivon, että kärsivällisyyteni ja kypsyyteni kasvavat. Ei mene myöskään varmasti päiväkään elämässäni niin, etten pohtisi ainakin yhden sosiaalisen tilanteen jälkeen: "Hitsi.Taas minä tein noin. Typerästi.Tätä asiaa on treenattava."​

Minulle tietty rajattu ja hallittavissa oleva tyytymättömyys itseeni onkin oikeastaan boosti, joka potkii minua eteenpäin. Positiivinen potku persuuksille tehdä asiat vähän paremmin, yrittää enemmän. Eikä sillä minun mielestäni ole tekemistä edes sen kanssa, ettenkö olisi sinut itseni kanssa. Ehkä homma meneekin niin, että olen sinut itseni kanssa ​juuri siksi, että tiedän olevani keskeneräinen ja epätäydellinen. Hyväksyn itseni paremmin kun tiedän, että joku päivä voisin olla asteen fiksumpi, mukavampi ja yksinkertaisesti parempi ihminen, jos kiinnitäin huomioita omiin heikkouksiini. Ja teen niille jotain. 

-Karoliina-

Share

Kommentit

Kiti
Katso tarkemmin

Juuri näin! Se, että haluaa muuttaa itsessään jotain, ei välttämättä tarkoita ettei olisi sinut itsensä kanssa. Muutoksen motiivi kertoo paljon. :)

Elinakoo

Voi kun olet eteerisen kaunis!

Tulit mieleen kun kärsin pari päivää sitten aivan järkyttävistä vatsakrampeista. Sori. Luulin jo melkein että umpisuoli, mutta ei. Suolistossa joku kolotteli pahemman kerran ja kaaduin sänkyyn.

Vieläkö olet niistä kärsinyt? Oletan näin.

Kun minulla tilanne korjanntui päivässä!! Kun hain loppuun päässeita Bioteekin probiootti comp. maitohappobakteereita. Tämä ei ole mikään mainos, vaan uskon että nämä pitävät kolmenkumpin kriisistä kärsivän vatsani aisoissa.

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana teksti, Karoliina! Mä luulen että ihmisellä on terve itsetunto silloin kun hän hyväksyy ja tykkää itsestään sellaisena kuin on, mutta tietää että pienellä lisävaivalla voi kehittyä lisää - oli kyse sitten vatsalihasten treenaamisesta, uudesta tavasta käyttää aurinkopuuteria tai henkisellä tasolla kuten ihmissuhteissa tai uusien taitojen oppimisessa. :)

Taru Mari
Stuff About

Just näin. :)

Minulla ikä on auttanut merkittävästi. Olin nuorena punavihreä julistaja. Kolmikymppisenä rupesin vaatimaan ajatuksiltani johdonmukaisuutta, enkä oikein tiennyt, mikä olen. Nyt nelikymppisenä minua kuvannee parhaiten sana konservatiivi.

Samalla kun omat arvoni ovat vakiintuneet, olen oppinut hyväksymään myös muiden arvot. Erilaisuuden kohtaaminen ei aiheuta minussa yhtä usein samanlaista tunnepuuskaa kuin nuorempana, vaan pystyn hyväksymään paremmin sen, että kaikkien jakamasta ihmisyyden perusvireestä huolimatta ihmiset ovat yksilöitä, erilaisia, joita ei tule edes yrittää alistaa omille näkemyksilleen.

Uskon, että omanarvontunto ja itsetunto rakentuvat omien arvojen tunnustamisen, tunnistamisen ja niihin sitoutumisen varaan, mutta samalla muiden arvojen kunnioittamisen varaan. Kun tietää, mikä on omaa ja mikä vierasta, eikä yritä valloittaa vierasta omaksi vaan hyväksyy maailmassa vallitsevan erilaisuuden, pystyy elämään rennommin suhteessa itseensä ja suhteessa muihin.

Tuossa on esimerkki ilmiöstä, jossa vierasta maailmankuvaa ei osata nähdä vieraana ja kunnioittaa sitä empaattisesti toisen ihmiseen asemaan asettuen, vaan jossa vieras lohkotaan oman maailman ulkopuolelle ja yritetään tuhota sen sijaan että hyväksyttäisiin erilaisuus.

PiiaMarina
aaltoliikkeitä

Mäkin olen sitä mieltä, että ikä auttaa tässä. Ainakin itseni kohdalla. Ainakin se on tuonut sellaista hyväksyntää ja armollisuutta itseä kohtaan :) Sitä toipuu omista mokistaan nopeammin ja oppii jopa pitämään niistä. Se on mielestäni tärkeä pointti. Ettei jää vellomaan huonoihin viboihin vaan hyväksyy epätäydellisyyden :)

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.