Kun opettajan työt jäi, jäi myös maanantaiahdistus

Kolmistaan

Muistan, että minulla on ihan lapsesta asti ollut eräänlainen maanantaikammo. Tai oikeastaan sunnuntaiällötys, joka on johtunut siitä, että nurkan takana odottaa maanantai.

Kun jätin ne ihan ”normaalit” päivätyöt viime keväänä, katosi elämästäni yli 30 vuotta vaivannut riesa. En ole kärsinyt enää yhtenäkään sunnuntaina tai maanantaiaamuna huonoista fiboista. Tai sanotaanko näin, ettei jokainen sunnuntai tai maanantai ole ollut yhtä juhlaa, mutta ainakaan niiden pilaantuminen ei liity mitenkään siihen, mikä viikonpäivä on kyseessä. Aika vapauttava tunne.

En ole koskaan inhonnut mitään työtäni, joten se ei voi olla selitys sunnuntai-maanantaikammolle. Päinvastoin! Mutta jokin tässä on silti muuttunut. Nimittäin vapaus. Ensimmäisen kerran elämässäni minulla on vapaus aloittaa työviikko (ja kyllä kaikki muutkin työpäiväni) juuri niin kuin haluan. Jos opettajan piti olla sataprosenttisen skarppina ja täydessä työn touhussa maanantaina klo 8.00, voin nykyisin käynnistellä koneita vaikka kolme ensimmäistä tuntia töissä, jos sille tuntuu. Juoda kahvia, lukea sähköposteja ja olla ihan hiljaa ilman yhtäkään keskeytystä.

Ehkäpä siinä onkin peruste, miksi kammo ei hiippaile sunnuntaille. Opettajan oli aivan pakko valmistella seuraava viikko (konkreettisesti ja henkisesti), ennen kuin astui työpaikalle maanantaiaamuna. Nykyisin kun tietää, että työt voi aloittaa aidosti vasta töissä, voi sunnuntainkin pyhittää vielä viikonlopulle.

Vaikka olen aina rakastanut arkea, on maanantai nykyisin ehdoton lempiarkipäiväni. Silloin saa suunnitella koko työviikon. Täyttää kalenterin, buukata itselleen hommat ja aikatauluttaa tehtävät duunit. Rakastan tämmöistä hallinnan tunnetta.

Sen lisäksi kotona on lähtökohtaisesti aina ihan huippua. Kenelläkään ei ole harrastuksia tai harrastuksiin vientiä. Maanantaina ei ole pakko tehdä mitään erityistä. Voi vaan pistää pyykkikoneen hurisemaan hiljaa ja kokata iltapalaksi omenapaistosta. Hipsutella lököpöksyissä, sytytellä kynttilöitä ja sen kun vaan olla.

Jos elämä olisi aina yhtä chilliä kuin nykymaanantaisin, meikäläinen olisi hyggekuningatar.

Kuka muu tunnustautuu maanantaifaniksi?

-Karoliina-

Kuvat: Armando Tranquille

Asu: hattu, Makia (saatu) // paita, Carlings // neule, COS 

Share

Kommentit

Cherry1
All work, no play

Kyllä tunnistan tuon tunteen. Olen viimeiset kymmenen vuotta ollut yrittäjänä (eli ainakin teoriassa maanantaiaamun kolmen tunnin käynnistely on mahdollista), mutta tuossa puolisentoista vuotta sitten olin lyhyen pätkän työsuhteessa. Työ oli mukavaa, mutta entisestä elämästä tuttu maanantaiahdistus tuli takaisin. Valitettavasti se ahdistus alkoi jo lauantai-iltana. Yleensä vain perjantaisin tunsin olevani täysin vapaalla.

Tämä on omituista, sillä yrittäjänä teen töitä myös viikonloppuisin eli kyse ei ole mistään leppoistamisesta. Jokin psykologinen juttu siinä on. Mutta uskon kyllä, että maanantaiahdistuksesta voi oppia pois. Suuri osa työssäkäyvistä varmasti on ihan fine maanantaiaamujen kanssa :)

Pieni Merenneito

Voi että!! Olet onnistunut toteuttamaan unelmani! Olen sunnuntaita ja maanantaita koko ikäni ällönnyt ope. Minäkin pidän (välillä jopa rakastan!) opettajan työstä ja koen sen tosi omakseni. Kuitenkin, nyt kun olen ollut jaksamissyistä pitkällä virkavapaalla (joka muuttuu keväällä äitiyslomaksi), olen huomannut, miten viikonpäiviin liittyvä angstailu on jäänyt kokonaan! Onneksi saan nyt lapsen myötä lisää taukoa ja etäisyyttä työelämään, sillä en ollut aiemmin edes tullut ajatelleeksi, että työ voisi olla muunkinlaista. Minulla on tässä vielä paljon pohdittavaa, mutta tuo kuvailemasi tapa tehdä työtä kuulostaisi niin ihanteelliselta minullekin. Ainoa ongelma vaan on, että en yhtään tiedä MITÄ sitten voisin tehdä, jollen opettaisi. :D

Kommentoi