Luopuisitko kaikesta rakkaasi vuoksi eli Sirpa Selänne -gaten jatkoa

Kolmistaan

Sirpa Selänne kohautti viime viikolla (vai jo edellisellä?) Maria Veitolan yökyläohjelmassa laukomalla totuuksia äitiydestä ja työssäkäynnistä. Sinänsä vanha juttu, kaikki ajan hermoilla ratsastavat ​kolumnistit ja bloggaajatkin tähän ovat puuttuneet, mutta minä ehdin  – kuten tavallista – vasta nyt mukaan.

Tosin. Hieman jopa häämentää, miten voisin kommentoida Selänteen mielipidettä siitä, että naisen tulisi valita joko työ tai lapset. Ihan sama kun käskettäisiin valita kohtu tai aivot, rakkaus tai leipä.​ Selänteen jakso – jota en tietenkään katsonut, mutta jota referoin nyt sujuvasti parin iltapäivälehtilööpin perusteella – sai minut kuitenkin pohtimaan sitä, millaisessa maailmassa Selänne ja aika moni muukin – erityisesti nainen – elää. Miltä tuntuisi, jos puolison työ ohjaisi koko elämää niin, että oma ura ja omat haaveet jäisivät toteuttamatta?

Olen viime aikoina saanut seurata​ vierestä aika monenkin sellaisen naisen elämää, jotka ovat jättäneet omat opiskelunsa, työnsä, perheensä ja uransa miehensä työn vuoksi. Muuttaneet kokonaan jopa toiseen maahan ja tehneet elämästään sellaisen, että se palvelee parhaiten miehen työtä. Ja jos nyt ei lopullisesti niin ainakin vuosiksi niin, että omat haaveet ovat telakalla. 

​Moni arvosteli Selännettä siitä, että helppoahan hänen on tuomita työssä käyvät naiset, koska itse on päässyt niin hirveän helpolla. Selänteen kun ei tarvitse muuta kuin elää luksuselämää auringon alla, eikä tarvitse tehdä edes töitä. Minua tuo ajatusmalli kummastuttaa. Miten niin oman uran luonti ja oman leipänsä ansaitseminen on asia, joka olisi jokin kauhea pakkotilanne? Seikka, joka TARVITSEE tehdä.  Minusta se on kunnia-asia! Pärjätä itse, naisena, ilman, että tarvitsen siihen pakosta puolisoa.

Oman elannon ja kodin tekeminen omalla työllä onkin minusta yksi hienoimmista asioista, joihin (melko) tasa-arvoisessa maailmassa pystyy. Ja jos taas mietin kaikkia niitä naisia, jotka tunnen ja jotka ovat uhranneet omat intohimonsa miehensä töiden vuoksi, en voi kun ihailla heitä. En siksi, että elämä olisi heillä jotenkin helppoa ja auvoisaa, vaan siksi, että minusta ei varmasti koskaan olisi siihen! Jos joku iskisi nyt miljoonatukun rahaa kouraan ja sanoisi, etten saisi esimerkiksi koskaan enää kirjoitta, ei raha korvaisi sitä, millaisen palasen itsestäni menettäisin siinä hetkessä. Nämä naiset ovat jokainen tehneet samanlaisen tai isomman uhrauksen rakkaansa vuoksi. Eikä tarjolla ole ollut edes miljoonia. 

Sirpa Selänteen kommentti onkin ehkä naurettava meidän tavallisten pulliaisten näkökulmasta, mutta ymmärrettävä lopulta siitä kontekstista käsin, missä hän (ainakin näin minun kuvitelmissani) elää. Jos hän olisi valinnut uran, ei hän varmasti olisi saanut lapsiaan, koska hänen miehensä ei olisi voinut jakaa kasvatusvastuuta ja hoitoapua kuten tavallista työtä tekevät peruspertit. Hänelle tuo kaikki on siis totista totta, vaikkei se vaikka minun ja sinun elämässäsi olisikaan. 

Silittelin äsken F:ää ennen nukkumaanmenoa. Lakanoihin, jotka minä olen ostanut ja kotiin, jonka vuokran minä olen maksanut. Kyllä joskus voi saada molemmat –työn (parikin) ja äitiyden – mutta ei se helppoa ole. Ei kyllä tarvitsekaan. Se on elämää. Ja olen aika ylpeä omastani.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Share

Kommentit

Ajatus on tärkein

Se vainon tuli mieleen, että ehkä ne "Selänteen ei tarvitse" -kommentit ei välttämättä niinkään liittynyt siihen, että työtä pidettäisiin pelkästään pakkona, vaan ainakin itselle siinä oli kyse mahdollisuudesta. Suhtaudun intohimolla omaan alaani ja haluan opiskella siihen vielä vähän lisää, ja haluan myös tehdä töitä. Suunnittelen jopa aloittavani opintoja vielä tässä perhevapailla, koska niin paljon kaipaan vastapainoksi sitä tähän lapsiperhearkeen. Mutta, jos rahasta ei olisi pulaa, tilillä vain miljoonat paukkusi (vähän vähempikin toki riittäisi) ihan satavarmasti olisin lasten kanssa kotona paaaaaljon pidempään. Unelmani olisi olla kotona ainakin siihen asti, että kuopus aloittaisi koulun. Sivussa harrastuksena opiskelisin tai mitä nyt keksisinkään, mutta en haluaisi laittaa lapsia päivähoitoon ollenkaan. Etenkään nyt kun oloja päiväkodeissa entisestään kurjistetaan. Mutta tuskin on varaa. Tai ehkä, kun vähän pihistelisi, mutta en tiedä jaksaisiko sitä ihan niin pitkään.

Mutta niin. Nää on näitä.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

No. Juurikin niin. Arvostan sitä, että saan tehdä töitä ja ansaitsen elantoni. MUTTA, kuten olen useasti sanonut, ei päivähoito ole mielestäni paikka, jossa lapsen tulisi viettää ainakaan enempää kuin 6h päivässä. Aikamoista tasapainottelua!

reetta emilia
brigadoon

Itse luovuin rakkaani vuoksi oikeudestani tehdä töitä, ottaa tiliä/ vakuutusta tai saada sosiaalinumeroa. Nämä siis viisumini määrittämiä rajoituksia asuinmaassamme Yhdysvalloissa.

Tällä hetkellä koen olevani etuoikeutettu, odotan ensimmäistä lastamme ja saan käyttää aikani miten haluan ja nauttia raskaudesta erilailla kuin moni muu. Vauvavuodet ja pikkulapsiajan toivon, että voimme asua ulkomailla sillä perheverotus on kannaltamme fiksua tällä hetkellä. :) En koe luopuvani, valitsin vain näin. Ja trust me, mieheni on lähes kateellinen tilanteestani ja haluaisi itsekkin ottaa hetkittäin rennommin eikä sinkoilla uraputkessa, vaikka nauttiikin siitä mitä tekee. Olen ja vereen tasa-arvon kannattaja, mutta varsinkin sen, että jokainen ihminen valitsee oman polkunsa ja oon kohdannut Suomesta tosi negatiivista ihmettelyä valinnoistani.

Ne kommentit saa mut miettimään, että olisiko niiden ihmisten mielestä mun pitänyt vartavasten jäädä Suomeen, tekemään kolmivuorotyötä ja kehittämään uraa. Ja asua eri maassa aviomieheni kanssa ja pantata lapsihaaveita. Ihan vain koska suomalaisen naisen kuuluu tehdä töitä, pärjätä omillaan ja olla jotenkin super irrallinen miehestään, mutta kunhan taloudellisesti täysin itsenäinen elämä säilyy :D

Hyvä postaus ja Sirpa Selänne sanoi kärjistetysti asioita, mutta tilanteestani riippuen, mun on pakko nähdä hänen valitsema tie mahtavana ja tärkeänä. Koska teen itse samaa, ilman niitä miljoonia ;D kiitos myös sun arvostuksesta ystäviäsi ja naisia kohtaan, ketkä tekevät näin, se ei ole lähelläkään helppoa koska muut ihmiset, ympäristö, kulttuurishokki, ei ryhmää johon kuulut, oma pää ymsyms, lista käsiteltävistä asioista on pitkä. :)

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kiitos, että kommentoit. Niin mielenkiintoista lukea erilaisista valinnoista. Suhteita, elämäntilanteita kun valintojakin on yhtä monta, kun on ihmisiäkin. Pääasia, että tekee itsensä ja oman perheensä kannalta oikein. 

Lumenlukija

Tämä on Suomessa tosi vaikea teema. Olen itse tehnyt päätöksen muuttaa kauas mieheni unelmien perässä, eikä tämä päätös ole ollut vastentahtoinen tai koskaan kaduttanut. 

Keskustelu tuntuu olevan Pohjoismaissa vaikea, koska kulttuuri ja yhteiskunta perustuvat sille, että jokaisen on käytävä töissä. Hyvin harvan palkalla elätetään koko perhettä mukavasti ilman yhteiskunnan tukia, joten on ymmärrettävää, että kasvatus valmistaa siihen, että jokaisen kunnon kansalaisen on tehtävä töitä.

Ottaa kuitenkin toistuvasti päähän, että koetaan, että nainen, joka on lähtenyt miehensä mukaan ei olisi itsenäinen. Itsenäisyyteen liittyy mielestäni myös se, että voi tehdä elämässä vapaita päätöksiä, vaikka sitten muuttaa maailman toiselle puolelle rakkauden perässä.

Mielestäni on myös hieman yksinkertaistavaa ajatella, että tämä päätös tehdään palvellakseen miehen työtä. En ainakaan itse ole kokenut palvelevani miestäni ja vielä vähemmän mieheni työnantajaa. Olen tehnyt päätöksen, jonka olen halunnut, täysin itsekkäistä syistä, koska olen nähnyt, että minun elämässäni tämä on oikea päätös ja olen saanut tätä kautta enemmän kuin jos olisin jäänyt Suomeen ja pyytänyt myös miestäni jäämään. 

Olen myös itse aina kokenut loukkaaviksi kommentit siitä, että päätöstäni ihaillaan, mutta siihen ei itse koskaan pystyttäisi. Koen ne jotenkin vähätteleviksi, siinä oletetaan, että minä olen uhrannut haaveeni ja urani, mutta kommentoijan ura ja haaveet ovat niin paljon tärkeämpiä hänelle kuin omani minulle, että hän kykenisi vastaavaan.   

Todellisuudessa kukaan ei voi kommentoida tilannetta ja sitä miten siinä toimisi, jos ei tilanteessa ole ollut. Sirpalle ei ole tarjottu miljoonia ja kerrottu, että nyt et enää saa tehdä sitä, mitä haluat, hänellä on ollut mahdollisuus toteuttaa elämäänsä valitsemissaan puitteissa. (Sirpan kommentit puolestaan on niin hämäriä, ettei niitä jaksa edes kommentoida.) 

Väitän myös, että moni, jonka elämästä katoavat perinteiset taloudelliset realiteetit, saattaa yllättyä siitä, ettei välttämättä haluakaan enää tehdä samaa työtä kuin aiemmin. Unelmat voivat olla siinä kohtaa hyvin erilaisia, kun silloin, kun unelmat on luotava tiukemman taloudellisen tilanteen mukaan. Ja olen nähnyt tätä tapahtuvan ihan sukupuolista riippumatta.

Tarkoitukseni tällä ei ole puolustaa Sirpan ajatusta siitä, ettei töitä tekevä nainen saisi hankkia lapsia tai vastuusta sinua, kunhan nyt pääsin purkamaan omaa ahdistustani siitä, kuinka mustavalkoisesti nämä asiat Pohjoismaissa yleensä nähdään ja kuinka rankasti muun kuin perinteisen kahden työssäkäyvän parisudemallin valitsijoita vastaan hyökätään. Kuten Reetta-Emilia tuossa ylempänä sanoi, hyvin erilaisissa elämäntilanteissa voi olla tasa-arvon ja vapaan valinnan kannattaja. 

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Tosi hyviä pointteja!! 

Cherry1
All work, no play

Keittiöpsykologi minussa arvelee Sirpa Selänteen tokaisun taustalla olevan tämän inhimillisen seikan: ihminen haluaa selittää asioita itselleen parhain päin. Se on aika tarpeellinen selviytymismekanismi. Eronneet sanovat, että oli hyvä ratkaisu erota. Liittoon jääneet sanovat, että tämä oli hyvä juttu nyt tälleen. Lapsen alle vuotiaana tarhaan laittanut silottelee: hyvin meni ja kaikki huutaa hurraa. Kotiäidit taas sanovat, juuri kuten Sirpa S. että tämäpä se messevin valinta kaikista.

Ottamatta nyt yhtään kantaa siihen, mikä on kulloinkin kenellekin hyvä (itse olen työssäkäyvä äitee), Sirpa S. ei oikein voi olla muutakaan mieltä. Muutenhan lehdissä lukisi Sirpa Selänteen katkera tilitys: olisin halunnut uran. Kuka haluaa nähdä elämänsä epäonnistumisena ja jossitella valintojaan? Ei oikein kukaan. Mieluiten hakee parhaat puolet siitä, mitä on ja miten asiat ovat menneet. Ikävää kyllä, että hän samalla katsoi asiakseen syyllistää muita, toisin valinneita.

Kissankieli
Hello Dolly!

Hyvä pointti tuo, että kärkevä näkökulma voi olla osa jossittelusta luopumisen prosessia. Ihminen tosiaan haluaa nähdä omien valintojensa olevan "linjassa."

Katsoin tuon jakson puolella silmällä ja mua ehkä vähän nipisti kommentti, että jos nainen haluaa elää kuin mies (ts. tehdä uraa) niin sit voi jättää ne lapset hankkimatta. Kun mieshän ei voi hoitaa pientä lasta kun lapsi tarvitsee äitiään. Tuo ei nyt ihan ole linjassa mun maailmankuvan kanssa :D

Fiksu kommentti. 

Mieli, psyyke, muokkaa elämästä mielekkään ja merkityksellisen. Kun psyyke epäonnistuu tehtävässään, seurauksena on mielenterveydellisiä ongelmia. Jos ihminen rupeaa näkemään aikaisemman elämänsä hukkaan heitettynä, ei hän kestä sitä.

Vauvassa näyttää olevan jonkin verran ketjuja aiheesta "jos tietäisin, en hankkisi lapsia". Kuitenkin nämäkin ihmiset kirjoittavat, että rakastan tietenkin lapsiani ja he ovat minulle tärkeintä  ja rakkainta maailmassa, mutta jos olisin etukäteen tiennyt, mitä lapsiperhearki on, en olisi lapsia hankkinut.

Siis samaan aikaan kun todetaan, että tuli tehtyä väärä valinta, mieli vääntää siitä oikeaa valintaa.

Niin on ristiriitaista ihmisen elo.

 

Kissankieli
Hello Dolly!

Tuo on kenties joku elämänhalunsa säilyttämisen strategia. "What doesn't kill you gives you a dark sense of humor and unhealthy coping mechanisms." :D

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Hyvin sanottu. Ja aika hienoa, että ihminen toimii noin. Onhan se vaan 100 kertaa mahtavampaa kääntää oman elämän valinnat iloksi kuin esimerkiksi katkeruudeksi. 

Mia K.
Voi taivas

No, jokainen ihminen on niin oma yksilönsä, ja valitsee sen oman elämänsä parhaimman vaihtoehdon, aina kulloisenkin elämäntilanteen mukaan, ja varmaan tekee parhaansa ♡♡♡

Itse päätin olla kotona kun poikani oli pieni, ja yh kun olin, arki melkoista! Tein omat ratkaisuni, ja nyt olen kiitollinen, että vaistoni osui oikeaan ☆ Luotan muutenkin vaistooni tällaisissa omissa valinnoissani, ja niinhän se on meille suotukin, että se auttaisi näissä elämän eri vaiheissa :)

Mutta, Sirpaa diggailen ja jos itse saisi elää noin, oishan se huikeeta :D! 

Ihanaa helmikuuta ja aurinkoisia päiviä! ☆☆☆

www.miakuusisto.fi 

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Mäkin uskon vaistoon! Sitä kun kuuntelee, harvoin menee mönkään!

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.