Miksi pride ja kulttuurisen omimisen puheet ärsyttävät?
Jos minulta olisi kysytty vaikka viisi vuotta sitten, koenko itseni niin sanotuksi nykyajanihmiseksi, olisin vastannut hetkeäkään miettimättä ”kyllä”. Vaikka en esimerkiksi yliopistolla opiskellessani varsinaisesti pyörinyt missään yliopistopiireissä tai harrastanut mitään kriittisiä keskusteluryhmiä, koin, että mahdollisuus elää ajattelevien ihmisten ympärillä oli saanut myös minut ajattelemaan. (Ja nyt siis puhun kaikista ihmisistä ympärilläni riippumatta koulutustasosta). Niinpä monet lapsuuteni ajan ajattelumallit, puheessa käytetyt sanat ja lapsuuden telkkarin hauskat vitsit eivät enää toimineetkaan. Monet niistä alkoivat tuntua aikuisiän kynnyksellä stereotyyppisille, loukkaaville ja rasistisille.
Kun nyt sen sijaa katselen nykykeskustelua esimerkiksi lehdissä, tuntuu sille, kuin olisin tipahtanut totaalisesti kärryiltä. Se, missä aikaisemmin koin itseni valistuneesi ja ymmärsin uusia ajattelutapoja, on kadonnut jonnekin viime vuosien tuuliin.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin (ja samalla ärsytin monia), olen alkanut kyseenalaista nykyistä feminismikeskustelua. Olen edelleen (kaikenlaisen) tasa-arvon kannatta, minulle on aivan sama, ketä kukakin rakastaa tai mitä sukupuolta mikäkin pariskunta on, mutta silti olen alkanut vieroksua kaiken maailman julistamista. Toki on ihanaa, että ihmiset haluavat tuoda rakkautta ja iloa toistensa tietoisuuteen, mutta silti esimerkiksi joka tuutista tulviva Pride-huuma saa hämmentyneeksi. Ehkä olen vähän jähmeä tai ilkeä, mutta koen, että moni julista pridejä ja muita ihan vaan siksi, että se on trendikästä. Tosin: Mitäpä väliä silläkään! Olipa pride-hypetyksen motiivi íhmisellä mikä tahansa, on tietysti ihanaa, että lähimmäisenrakkaus on noin isosti esillä. Ja se jos mikä on asia, jota kannatan! Ja toivon toki kaikkien muidenkin kannattavan. Ehkä se onkin se tapa, jolla kaikki nykyisin kaupallistetaan, on se suurimmat angstini herättävä asia. Jostain syystä nimittäin koen luotaantyöntäväksi feministitekstipaidat ihan samalla tavalla kuin vaikkapa facebookin profiilikuvat, joihin on liitetty pride-tekstejä. Kyse ei siis ole siitä, etten kannattaisi noita aatteita (koska kannatan). Kyse on siitä, että joka helkkarin asiasta on tehtävä nykyisin printtipaita, siiderietiketti ja giffi.
Toinen asia, joka on saanut mieleni myllerykseen, on kulttuurinen omiminen. Olen oikeasti ahminut tietoa tästä aiheesta, koska olen halunnut ymmärtää ajatukset sen taustalla. Mutta kun en ymmärrä! Tai no. Ymmärrän keskustelussa monet pointit. Ja olen kyllä itsekin sitä mieltä, että moni asia tässäKIN keskustelussa pyrkii hyvään. MUTTA: Siinä vaiheessa, kun esimerkiksi kirjailijaa syytetään kulttuurisesta omimisesta silloin, kun hän kertoo johonkin vähemmistöryhmään kuuluvaa fiktiivisen henkilön tarinan, mennään mielestäni taas vähän liian pitkälle. Koska sitähän tarinoiden kerronta on: Niissä saa mielikuvitus juosta juuri niin pitkälle kuin huvittaa.
Että semmosia epäsuosittuja mielipiteitäni taas tähän iltaan.
-Karoliina-
Kuva: Pixabay