Rakas Helsinkiin. Kaipaan sinua joskus.

Ladataan...
Kolmistaan

 

Kävelin eilen Tampereen linja-autoaseman ohi ja muistin yhtäkkiä hetken 12 vuoden takaa. Olin ollut viettämässä teekkarivappua ystäväni Villen luona Hervannassa. Kaupunki kuhisi vapun päivänä elämää, ilmapalloja ja juhlahumua, kun raahauduin linja-autoasemalle muiden vielä jatkaessa juhlintaa. Bussin alatilaan oli heitetty jääkiekkokassillinen tavaraa. Niillä piti pärjätä koko tuleva kesä. Viereen hyppäsi paras ystävä. Katsottiin toisiamme, mutta ei sanottu oikein mitään. Molemmilla oli silti sama jännittynyt tunnelma: Nyt alkaisi meidän elämän kesä. Se kesä, joka tultaisiin muistamaan aina. Se kesä, jolloin viimein päästäisiin irti lapsuudesta, kotikulmista ja aivan liian pienestä Keski-Suomesta. Haluttiin elää, kokeilla siipiä ja nähdä suuri ja mahtava Helsinki. Ylpeyttä äänessä me sanoimme kaikille: ”Me muutetaan Hesaan.”

Ja sellainen kesähän siitä tuli. Muutamaan kuukauteen mahtui niin monta uutta ystävää, hurjaa kokemusta, ylipitkää paiskittua kahvilatyövuoroa ja auringonsädettä, että näin seesteisenä 32-vuotiaana sitä välillä ihan kauhistuu muistellessaan ensikosketusta Helsinkiin. Sitä, kun Kampin asunto oli aina sotkuinen. Sitä, kun eksyttiin Espalla, matkustettiin pummilla metrossa, sompailtiin bussilla Ankkarockiin ja hengattiin legendaarisessa Lostarissa. Koettiin Helsinki niin, ettei ehkä koskaan enää sen jälkeen.

Meidän piti palata kesän jälkeen kotiin, Keski-Suomeen. Ei palattu. Jäätiin niille maamerkeillemme. Helsingistä tuli koti. Bileet vaihtuivat opiskeluun, opiskeluelämä lapsiperhearkeen. Silti Helsinki – se ihmeellinen Hesa – ei koskaan kadonnut. Se vaan muutti muotoaan.

Kun teimme A:n kanssa päätöksen, että meidän perheen koti tulisi olemaan Tampere, ei päätös ollut helppo. Olin toki jo vuosia sitten kyllästynyt Helsingin ruuhkiin, asuntojen poskettomiin hintoihin, paikasta toiseen liikkumisen vaikeuteen ja jonkinlaiseen juurettomuuteen, mutta silti päätös ei ollut itsestään selvä tai helppo. Itse asiassa: Vaikka kuinka olen helsinkiläisyydestäni huolimatta ollut aina enemmän maalainen ja hankasalmelainen kuin mitään muuta, oli Helsinki-vuodet jättäneet minuun jäljen. Pelkäsin muuttoa ja muutosta. Pelkäsin, etten löytäisi sitä samaa henkeä enää mistään muualta.

Koska onhan Helsinki Helsinki. Se ainoa laatuaan. Suomen helmi, hippunen jostain suuremmasta.

Että kyllä minä tulen kaipaamaan sinua, Helsinki. Niitä aamuruuhkaisia katuja ja ihmisiä vierivieressä bussipysäkeillä. Pakkasaamuja ja autoista puskevaa höyryä. Take away -kahvikupin jonottamista niiden samojen naamojen kanssa siitä samasta kahvilasta. Ratikkakiskojen kolinaa, skeittipoikien pyörien rullausta, stadin kubbejen bamlausta ja niitä hiljaisia yön Alepa-reissuja, jolloin jokainen kaupan vastaantulija hymyili. Minä kaipaan Munkan mummoja, meren tuoksua ja Baanaa. Sitä, että kaupunki suorastaan huusi uusi mahdollisuuksia. Tarjosi pohjan unelmille.

Kaipaan tuttua Helsinkiä. Kaipaan sitä, että osaan bussi- ja sporareitit ulkoa. Tiedän kadunkulmat ja teiden nimet. Ja sen, mitä historiaa – minun historiaani – ne paikat kantavat. Minun Helsingissä minä olen rakastanut ja vihannut, saanut töitä ja irtisanoutunut. Synnyttänyt, kasvattanut ja kasvanut. Jättänyt hyvästejä, itkenyt keskellä metsää ja ihmisvilinää. Pistänyt hanskat tiskiin, ryhdistäytynyt ja aloittanut kaiken alusta. Kävellyt käsikädessä katuja, puhaltanut haavoihin, käpertynyt iltaisin ison tai pienen viereen. Joskus yksin. Elänyt.

Joskus pieneksi tarkoitetusta matkasta tulee suuri. Ja vaikkei matka olisi ikuinen, ilman sitä mikään ei olisi, kuten se nyt on.

Kiitos rakas Helsinki. Ilman sinua minä en olisi minä, eikä tämä matka, jota elämäksi kutsutaan, niin jännittävä.

-Karoliina-

Osa kuvista: Pixabay

Share

Kommentit

Tiedän NIIIN mistä puhut ja jaan tuon kaipuun ja kokemuksen kanssasi... Neljä vuotta Pirkanmaalla asuttuamme koin tulevani kotiin reissusta palattuamme. Sitä ennen kaipasin kipeästi takaisin Helsinkiin! Nyt olemme päättäneet asettua tänne, uusi koti on rakenteilla... Aluksi heitin vitsillä, että tehdään sinne Helsinki-huone. Nyt ajatus on lähtenyt elämään ja sellainen on oikeasti tulossa... Yritän tehdä sen hyvällä maulla, Helsingin ansaitsemalla arvokkuudella! ❤️

Se on semmonen juttu että koti-ikävällä ei ole mitään logiikkaa. Mullakin on ikävä Helsinkiin,kesäisin melkein joka päivä vaikka en ikinä ole asunut siellä, viettänyt kesiä vaan. Mutta varsinkin ulkomailla Helsingistä tulee symboli Suomen kesälle, ja kun joku sanoo Helsink tulee mieleen niin värikkäät talot, meri joka paikassa, meren tuoksu ja tuuli, kauppareissut keskiyöllä mutta silti on valoista, lokit ja niiden kiljunta, jäätelö, meri, meri, meri. Ja vaikka realistisesti tiedän että en kestäisi asua Suomessa kuukautta pidempään, että jo sinne saapuessä minulle tulee koti-ikävä oikeaan kotiin ulkomailla, niin välillä melkein sattuu kun ikävöin niin paljon. Ja yritän selittää muille, jotka ei sitä ole ikinä kokeneet, että kuvittele miltä se keskiyön valoisuus ja meren tuoksu tuntuu, kuvittele miltä tuntuu hypätä sporaan ja kävellä hiljaisia katuja aamuyöllä, vaikka tiedän ettei ne ikinä ymmärrä, ainaakaan kokematta sitä itse. Mutta kuten sanoin, ei mitään logiikkaa. 

Hui, miten ihan rinnasta otti, kun luin kirjoituksesi.

Samaan aikaan, kun kipuilen noita samoja Helsingin ongelmia, tuli pelko noiden muiden asioiden menettämisestä jälleen. Tein sen 10 v. sitten ja nyt reilun vuoden paluun jälkeen osaan niistä taas nauttia.

Jäädäkö vai lähteä? Vielä ei kumpaankaan listaan ole tullut toista enempää plussia/miinuksia.

Tämä kirjoitus tuntui niin sydämessä, että oli ihan pakko rekisteröityä lilyyn vastatakseni. Olen asunut Turussa nyt vuodesta 2003 ja vuodet 99-03 asuin Helsingissä. Siihen aikaan mahtuu kokonainen elämä. Minäkin asuin kantakaupungin alueella: Kampissa, Taka-Töölössä ja hetken Alppilassa. Turussa on kaikkea, ennenkaikkea työ ja perhe ja kunnassani(Kaarina) perhe ja kaikki (vähäiset) ystävät, meri ja harrastukset. Silti, keski-Suomalaisena (sieltä olen aikanaan Helsinkiin muuttanut) en koe yhtään kotiutuneeni Varsinais-Suomeen. Täällä on kaikki niin...vaikeaa jotenkin. Ihmissuhteita ja kontakteja on todella vaikea luoda, hyvänpäiväntuttuja saa jotenkuten. Ajoittain on kova kova ikävä Helsinkiin ja nyt lasten pikkuhiljaa kasvaessa haaveilen työn hakemisesta myös Helsingistä. Miehellä on kans vakkari täällä, joten koko perhettä en saa muuttamaan. Toisaalta ajoittain ikävä on myös Jyväskylään, lapsuuskaupunkiini järvi-Suomeen. Jännää millasia tunteita ihminen kokee ajoittain, eikä edes osaa oikein selkiyttää että mitä siellä Helsingissä eniten kaipaa. 

 

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.