Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: L300

Minusta tuntuu, että aika usealla tuntemallani naisella on jokin yksi erityinen kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvä pääpaino, joka menee kaiken muun kosmetiikan ja laittautumisen yli. Toiselle tärkeintä on huulipuna, yhdelle vartalon kuorinta ja kosteutus, kolmannelle kauniisti huolitellut kynnet.

Minä en esimerkiksi ole koskaan ollut mikään erityisen intohimoinen meikkaaja, vaikka melkein joka päivä vähän meikkaankin. Eikä vartalon ihonhoitoakaan voi varsinaisesti kutsua rutiiniksi. Se, minkä asian suhteen en ole kuitenkaan varmasti koskaan fuskannut, on ollut kasvojeni puhdistus ja kosteutus. En voisi kuvitella meneväni oikeasti missään tilanteessa nukkumaan meikit kasvoilla, eikä ihon kosteutuskaan ole asia, jonka skippaamista edes harkitsisin. Vaikka ymmärrän, että ihoon vaikuttaa moni minusta riippumaton seikka: Esimerkiksi hormonit, stressi, ulkoa tulevat ärsykkeet ja vaikka mikä muu, täytyy sanoa, että jos pitäisi valita yksi kauneusosa-alue, johon haluaisin pyrkiä erityisen ponnekkaasti, olisi se ehdottomasti tavallisen täydellinen iho. Sellainen, joka näyttäisi ja tuntuisi hyvinvoivalle. Ja siksi valitsen ihonhoitotuotteeni niin, että tukisin mahdollisimman hyvin ihon hyvinvointia niiltä osin, mihin voin vaan suinkin vaikutta.

Koska kasvojen ihosta huolehtiminen on varmasti se minulle tyypillisin kauneusrutiinini, olen testannut vuosien aikana kymmeniä – jos en jopa satoja – erilaisia voiteita, seerumeita, putsareita ja öljyjä. Tässä alkukeväästä kylppärin hyllyille siirtynyt L300-sarja on uusin kasvojenhoitotuttavuuteni. 

L300 on ruotsalainen ihonhoitosarja, jonka tuotteissa käytetään samoja aineita, joita iho tuottaa itse pysyäkseen pehmeänä ja kimmoisana. L300 auttaa ihoa säilyttämään oikean kosteustasapainonsa, joka on tietysti aika olennaista meille pohjoismaalaisille hipiöille. Meidän iho kun saa kestää niin erilaisia lämpötila- ja kosteuseroja pienten aikojen sisällä, että iho joutuu todelliselle koetukselle. Jos miettii vaikka viimeisen puolen vuoden erilaisia sääolosuhteita pakkasesta kosteaan viimaan ja sitä kautta ennätysaikaiseen helteeseen, on jo sanomattakin selvää, että iho kaipaa erityisapuja

L300:n nimi tulee sanoista ”Läkemedelsprojekt 300” eli Lääkeprojekti 300 ja ihonhoitosarjan tuotteet perustuvatkin dermatologi ja professori Gunnar Swanbeckin lääketieteelliseen löytöön. Ruotissa L300-sarjaa myydään edelleenkin vain apteekissa, ja sarjaa kutsutaankin ”lääketieteelliseksi löydöksi, josta tuli kauneusvoide”.



L300-historia ylettyy aina 1960-luvulle asti. L300-sarja on kuitenkin kehittynyt koko ajan, ja nykyisin sarjan tuotteissa on  karbamidin ja suolan lisäksi myös lukuisia muita ihon omaa kosteutta sitovia aineita, joita esiintyy luonnostaan ihon pintakerroksessa.

Lopuksi esittelen vielä omat suosikkini laajasta L300-tuotesarjasta:

  • Anti-age eye cream. Kätevä minikokoinen pumppupullo, josta on helppo annostella silmänympärysvoide. Pystyssä pysyvä silmänympärysvoidepurkki on luksusta. Inhoan niitä peilikaapissa lappeellaan rötköttäviä silmänympärysvoide tuubeja, joita ei saa nätisti riviin muiden purnukoiden kanssa.
  • Cleaning mousse (dry skin). Olen aina ollut vaahtoputsareiden fani, ja niin myös L300-sarjassa. Käteväkäyttöinen, kohtuuhintainen hyvä putsari. Muuta en voisi suihkuhetkien kasvojenpesulta pyytää. Ei kuivata ihoa, vaan päinvastoin kosteuttaa sitä.
  • Anti-age day cream (spf 15). Laadukas päivävoide, jossa on uv-suoja. Vähentää pigmenttiläiskiä ja lisää ihon kimmoisuutta.
  • Intensive Moisture -puhdistuspyyhkeet. Rakastamalla rakastan tämmöisiä liinapuhdistuksia, koska kesällä reissatessa purkkeja on vaivalloinen raahata mukana. Ne pirulaiset kun vievät lentokoneessakin ison osan sallituista nesteostuuksista. Liinat eivät sisällä parabeeneja, eikä mineraaliöljyjä. Ja mikä parasta: Liinojen luukku todella toimii, eli kolonen pysyy oikeasti kiinni avaamisen jälkeenkin.
  • Ultra sensitive rich face cream (dry skin). Ehkä hieman stydi voide itselleni jokailtaiseen käyttöön näin kesällä, mutta talvella uskon, että on juuri sellainen tuote, jota kuiva talvi-ihoni kaipaa joka päivä. Nyt käytän voidetta pari kertaa viikossa iltaisin tehokosteuttajan. Tuote sisältää ihoa hellivää betaiinia, kauraöljyä ja E-vitamiinia.

-Karoliina-

Kuvat: 1&2, Noora Näppilä

Ladataan...
Kolmistaan

Menen niihin hotelleihin, ravintoihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

En ja kyllä. Menen juuri niihin kohteisiin, joihin haluan muutenkin mennä, enkä koskaan valitsisi esimerkiksi matkakohdetta sen mukaan, millaisia kuvia kuvittelen sieltä saavan. Tosin aika usein paikat, joissa haluan vierailla, ovat myös kauniita. Eli kyllä viihtyvyys, kauneus ja estetiikka ohjaavat minua jollakin tasolla. Koen kuitenkin, että minulla ei ole juuri paineita tuottaa kauniita kuvia, koska kuvat ei ole koskaan ollut minun blogini pääpointti toisin kuin joillakin toisilla bloggaajilla. Minä en esimerkiksi ajattele, että oma insta feedini olisi mitenkään erityisen tarkkaan harkittu visuaalinen kokonaisuus. Se on ennemminkin sellainen kuvien, tilanteiden ja elämäni kollaasi, jossa eritasoiset kuvat, hyvinkin erilaisilla laaduilla vuorottelevat keskenään.

 

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

En tee asioita itselleni tai kodilleni blogin vuoksi, koska pitäisin sitä täysin turhana. Toki jos luonnollisesti kotona on esimerkiksi jotain kaunista katseltavaa tai annos näyttää erityisen hyvälle, saatan sen kuvata. Poikkeus on tietysti erityisesti postausta varten otettavat kuvat. Niissä esimerkiksi saatan feikkisiivota jonkin sotkuisen nurkan, että varsinainen kuvattava kulma tulisi paremmin esille.  Niin ja tottakai blogikuviin pukeudun myös harkiten. Tosin en koskaan laita blogikuviin päälle mitään sellaista yhdistelmää, mitä en muutenkin pitäisi ylläni. 

 

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Otan itsestäni kuvia ja erityisesti videoita, joissa olen ihan pölähtänyt ja ilman meikkiä. Tosin minulla on ripsipidennykset, joten en ole edes herätessäni ihan au naturel, mutta otin kyllä videoita itsestäni silloinkin, kun minulla ei talvella ollut ripsipidennyksiä. Se, missä en juuri tykkää kuvata itseäni, on silmälasit päässä. En pidä siitä, miltä rilleillä näytän, joten se on varmasti se turhamainen puoleni. 

 

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Minä ymmärrän kyllä blogimaailman brändiasiat, mutta en silti koe, että minun täytyy toteuttaa mitään brändiä. Itse asiassa olen monta kertaa huomannut, että lukijoillani on usein selkeämpi kuva siitä, mitä minä olen, tai mitä minun brändini tulisi olla, kuin itselläni.

Koska mä koen, että haluan elää itseni näköistä elämää, koen myös, että blogi heijastaa sitä, mitä aidosti olen. Joskus se on ristiriitaista, joskus ei, mutta pääasia, että olen uskollinen itselleni.

Tottakai minä esimerkiksi yhteistyöt valitsen niin, että ne tukevat omia arvojani. Mutta se on lähinnä oma valintani, eikä niinkään se, että haluan sillä korostaa ulkoisesti jotain asiaa.

 

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

En ota itse kuvia itsestäni muulla kuin kännykällä, mutta silloin otan Huawein automaattisen kaunistuksen pois. Noora, joka ottaa blogikuvani, käsittelee toki valot ja muut, mutta ei muuta ulkonäkööni. Jos on finnit, selluliitti tai kalpea iho, sitten ne on.

 

Silottelen elämääni somessa.

En kirjoita tai kuvaa mitään sellaista, mitä elämässäni ei oikeasti ole, joten en koe, että varsinaisesti silottelen. Silottelu kun on mielestäni osin synonyymi valehtelulle tai vääristelylle. Mutta jätän tietysti monia asioita pois blogista, joten sitä voi varmaan pitää osin silotteluna. En kerro kaikkia elämäni ja perheeni kipupisteitä, mutta toisaalta kyllä jätän myös pois myös niitä kaikkein kauneimpia hetkiä. Joitakin asioita – surullisia ja kauniita – kun haluaa tietyllä tavalla vaalia niin, että ne jäävät vain yksityisiksi. Ehkä yksi kauneimmista kommenteista, jonka olen saanut, on se, kun ystäväni Inari sanoi, että hänestä minä olen blogissa juuri se sama tyyppi, jonka hän tuntee. Sellainen kommentti ihmiseltä, jonka on tuntenut koko ikänsä, on musiikkia korville. Kyllä minä pyrin siihen, että ne asiat, jotka tänne kerron tai kuvaan, ovat totta. Joskus se, etten mielistele tai toteuta kuvaa, joka ihmisillä minusta on, tuo tietysti myös ongelmia. Mutta en voisi tehdä blogia niin, että yrittäisin esittää mediasensitiivistä blogi-Karoliinaa sen todellisen Karoliinan sijaan.

 

Bloggaajien elämä on glamourista.

Bloggaajan elämässä pääsee tutustumaan moniin sellaisiin asioihin ja ihmisiin, joihin ei esimerkiksi opettajan pääsisi. Ja joo: Ei opettajan huoneesta saadu goodie bageja tai voinut kilistellä skumppaa. Tuota – ainakin omassa blogielämässäni – on kuitenkin se yksi prosentti. Muu elämä on tasan sitä samaa kolmekymppisen perheenäidin elämää kun kaikilla muillakin. Se, ettei täistä, oksennustaudeista, tyhmistä riidoista tai lattialla rötköttävistä likapyykkikasoista aina kirjoita, ei tarkoita, ettei niitä olisi.

 

Haastan ekoina blogihaasteeseen vastaamaan Nooran, Marin ja Umpun. Haaste menee näin:

  • kerro, keneltä sait haasteen
  • vastaa väittämiin
  • lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse
  • lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle

Ihanaa alkanutta viikkoa!

- Karoliina -

*Kuvassa osa meidän H23-tiimistä. Paidat Sidoste

 

Ladataan...
Kolmistaan

Mä olen aina pitänyt itseäni ennen kaikkea realistina. Mutta vasta nyt olen alkanut tajuta, että oikeasti olen ollut pessimisti. Sellainen, jonka ”ihan varmaan kohta tapahtuu jotain kauheaa -asenne” on tehnyt elämään enemmän ansoja kuin mitään hyvää. Se, joka on kuvitellut suhtautuvansa asioihin aika neutraalisti, mutta oikeasti maalaillut piruja seinille.

Minulla on lapsesta asti ollut sellainen asenne, että teen päässäni erilaisia skenaarioita eteeni tulevista asioista. Mentaaliharjoittelen.  Vaikka haaveilu ja unelmien miettiminen on ollut myös osa minua, olen nähnyt asioissa usein myös sen kurjemman puolen. Jos olen vaikkapa hakenut uutta työtä, olen toivonut onnistumista, mutta samalla psyykannut itseäni pettymykseen.

Tällainen tasapainottelu toivottavan ja ei-toivotun lopputuloksen välillä on toki varmasti ihan järkevääkin. Eikä plan-b:n tekeminen varmasti sekään ole huono asia. Minun on kuitenkin täytynyt myöntää – vaikkei se helppoa olekaan aina ollut – että pahimpaan varautuminen on tehnyt minut monessa asiassa onnettoman. Sellaisen ihmisen, jolla on ollut ympärillä vaikka mitä hyvää, mutta joka ei ole osannut nauttia siitä ihan siksi, että on koko ajan pelännyt, että kuitenkin sattuisi seuraavaksi jotain pahaa.

Mieleeni on jäänyt eräs quote parin vuoden takaa. En löytänyt sitä mistään enää, mutta quoten pääpointti meni jotenkin näin: 99% prosenttia kaikista huolista, joita murehdit etukäteen, ovat turhia murheita, koska ne eivät kuitenkaan toteudu.

Ja vaikka kyseessä tosiaan oli vain jokin Instagram-feediin teksti, piileskeli siinä jokin sellainen totuus, joka herätteli minua omista ajatuksistani. Koska noinhan se todella menee! Jos mietin omia elämäni isoja tai pieniä etukäteismurheita, harva niiden kauhuskenaarioista on lopulta kuitenkaan tapahtunut. Itse asiassa vaikka joku pelkoni olisikin käynyt toteen, on siitä usein seurannut lopulta jotain hyvääkin. Pitkässä juoksussa!

Toisekseen olen alkanut kyseenalaistaa tätä ”realistista” suhtautumistani asioihin. Olen alkanut pohtia, mitä hyötyä huolestumisesta oikeasti on. Tietysti isot asiat edelleen pelottavat ja jännittävät, mutta olen yrittänyt lopettaa erityisesti pienistä asioista murehtimisen. Tajunnut sen, että itse huolestuminen ei koskaan muuta lopputulosta yhtään mihinkään. Joskus toiminta voi muuttaa, ja sitten toisaalta on paljon asioita, jotka eivät ole omissa käsissä.

Olen miettinyt – quote-tekstiä ajateltuani – kuinka paljon elämässä olen hukannut energiaa turhaan murehtimiseen. Kuinka paljon tunteja ja päiviä olen hukuttanut huonoihin fiiliksiin, vaikka elämässä olisi silläkin hetkellä ollut paljon nautittavaa, iloittavaa ja nähtävää. Ajattelinkin, että ei elämä useinkaan ole paskaa, jos ei siitä tee sellaista. 

Joskus tällaiset ”elämä tuo eteen, mitä tuo -ajatukset” saavat minut kuitenkin raivokkaaksi. Niissä kun omasta mielestäni ainakin piilee joskus sellainen ajatus, että ihminen ei voi juuri vaikuttaa omaan elämäänsä. Aivan kun se olisi vain jokin ajelehtiva tukki. Minä uskon puolestani vahvasti siihen, että moniin asioihin voi vaikuttaa. Ja että omalla toiminnalla sen tukin suuntaa voi muuttaa. Samalla yritän kuitenkin myös muistaa sen, että niihin asioihin, joihin en voi vaikuttaa, en myöskään käytä turhaa energiaa. Tiedän, että tämän asian opetteluprosessi on vielä alussa, enkä läheskään joka kerta onnistu ylevissä tavoitteissani. Mutta on pakko myöntää, että jo nyt oloni on kepeämpi kuin koskaan aikaisemmin. Pienet teot kun on kuitenkin kaiken suurenkin alku.

Ennen olisin ajatellut, että ihminen ei voi muuttua. Että olen sitä, mitä olen aina ollut. Nyt – kaiken tämän innoittamana – olen alkanut uskoa myös siihen, että tällainen pessimistikin voi joku päivä olla ainakin osittain ihminen, joka ei näe kaikkialla uhkia. Sitä kohti mennään! Joskus hitaasti, joskus parilla askeleella taaksepäin, mutta silti kohti vähän taas parempaa asennetta. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Pages