10 oppia entisiltä pomoiltani

Kriselda

 

 

Jos jostain olen kiitollinen, niin siitä että olen saanut viettää suurimman osan aikuisiästäni vahvojen naisyrittäjien seurassa - oikeiden boss ladyjen kanssa. Olen ollut suorastaan etuoikeutettu, kun olen saanut oppia ja myötäelää heidän yrittäjäelämäänsä. Se, jos mikä on ollut korvaamattoman antoisaa ja rikastuttavaa. Olen myös suurimmaksi osaksi ollut näiden yritysten ainoa työntekijä, joten olen näiden aikojen aikana lähentynyt sekä pomojeni että heidän perheiden kanssa, ja jokaisesta työpaikasta on ollut sydäntäsärkevää lähteä.

Nyt kun omassa elämässä duunikuviot muuttuvat, niin olen muistellut näitä aikoja heidän seurassaan. Olen oppinut heiltä aivan valtavasti. Elämän joka aspektista. Muutaman opin kokosin tähän, jotka eivät kuitenkaan liity mitenkään liiketoiminnan pyörittämiseen.

 

Lapsista: Elämän parasta aikaa, kun ne muuttavat pois kotoa.

Avioerosta: F*ck men. Ja eräs pomoni kävi ostamassa itselleen erolahjaksi ison timanttisormuksen. Ja Chanelin.

Vessapaperista: Kukaan alapäätään arvostava nainen ei pyyhi keltaisella paperilla.

Vaikeista asioista: Musta huumori ja alatyyliset ilmaisut auttavat oli tilanne kuinka vakava tahansa.

Kiroilemisesta: Yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Ainakaan sitä ei kannata missään nimessä vähentää.

 

 

Miehistä: Ketään ei saa sääliä, varsinkaan miehiä.

Naisena olemisestaSitä pitää hyödyntää omaksi eduksi. Elämä on yhtä lirkuttelua.

ViinistäMaanantaiviini, kokkausviini, siivousviini, stressiviini, saunaviini, viikonloppuviini...

Vastuusta: Kannattaa vältellä vastuuta niin kauan kuin pystyy. Sitten kun on asuntolaina ja lapset, niin on yhtä köyhä kuin opiskelija-aikoina.

Pieruhuumorista: Naurattaa edelleen keski-iässä.

 

Nämä naiset ovat myös opettaneet minulle, miten eletään hyvää elämää. On hulppeita kaupunkiasuntoja, omakotitaloja, luksusautoja ja tietysti jokaisen naisen vaatekaappia voisi kuvailla hastagilla #goals. Lisäksi olen kulkenut heidän mukanaan kaupungin parhaimmissa ravintoloissa, näyttelyissä ja uskomattoman upeilla työmatkoilla.

Kaiken siistin ja hauskuuden lisäksi olen toki saanut nähdä ja kokea yrittäjyyden nurjan puolen. Sen kovan raatamisen, tuskan ja sairaudet, joita stressi voi aiheuttaa, sekä sen realismin, että taloudellisisia haasteita tulee. Puhumattakaan siitä, että työaikoja ei ole. Viestejä ja meilejä ei voi hiljentää edes yöksi tai viikonlopuiksi.

 

Heidän ansiosta en voisi ikinä kuvitella, että tyytyisin keskinkertaiseen elämään. Sellaiseen, jossa olisin mukavasti vakituisessa työpaikassa ja tekisin samaa duunia aamusta iltaan. Että elisin niin sanottua turvallista elämää. He ovat asettaneet itselleni riman aika korkealle.

 

 

Kuvat: Petra Korpi
Kylpytakki: Balmuir

 

Lue myös:
Miten välttää loppuunpalaminen?
9 asiaa ennen aamuyhdeksää

 

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Lirkuttelua, viiniä ja hei, chaneleita vaa lisää ja vähemmän vastuuta, koska sellastahan se naisena oleminen on? hashtag feminism, hashtag strong female

Kriselda
Kriselda

LOL! Kyseinen postaus on tehty huumorilla ja rakkaudella! Miks ei vois olla samaan aikaan feministi ja tykätä Chaneleista? :D

Vierailija (Ei varmistettu)

ja mun kommentti oli vähän vittupäinen, sori siitä, ja chanelilla ei tosiaan oo mitään tekemistä feminismin kanssa, mutta tää koko postaus on ku jostai sinkkuelämää-parodiasta.

Kriselda
Kriselda

Eipä mitään :D Tarkoitus oli kirjoittaa hyvänmielenpostaus pikku pikku huumorilla höystettynä, eikä tämä liittynyt mitenkään feminismiin. Mutta ainakin onnistuin osittain, jos parodiamaisuus paistoi sieltä läpi! ;)

Kommentoi