Olohuoneen muodonmuutos

Kriselda

Etsi 6 virhettä.

 

Olen asunut nykyisessä kodissani 2,5 vuotta. Se taitaa olla ennätykseni näin aikuisiällä missään kämpässä. Ennätykseni myös siinä mielessä, etten ole pitänyt mitään kiirettä sisustuksen kanssa.

Tänään olohuoneemme koki melkoisen muodonmuutoksen, kun sohvapöytä lähti vaihtoon. Musta arkku on Balmuirilta ja pakko myöntää, että voi mennä hetki, että tuohon tottuu. Odotin sitä puoli vuotta, joten tuntuu vähän jopa epärealistiselta, että tuossa se nyt on :D

Muutettuani laitoin poikaystävän vanhat sohvat vaihtoon ja tuo harmaa mötikkä on siitä asti ollut “väliaikainen”. Kesällä meille tulee uusi sohva ja uskon, että arkku tulee sopimaan paremmin sen kanssa.

Meillä on säilytystilaa rajallisesti, joten arkku oli järkevä valinta, eikä tavarat kerää pölyä toisin kuin edellisessä.
 
 

 

Myös viltti ja matto ovat uusia. Viltti on Jotexilta. Rakastan sen nukka-meininkiä ja olisin halunnut samantyylisen maton, mutta en löytänyt sopivan kokoista, jossa olisi ollut hyvä matsku.

Siispä uusi matto löytyi Finartelta. Kyseessä on design-kaksikon Saanan ja Ollin suunnittelema Aitta-niminen puuvillamatto, joka on käsintehty tekstiiliteollisuuden ylijäämästä! Matto on tässä kuussa vieläpä kantis-alennuksessa Stockalla, joten kävi hyvä tuuri sen kanssa.

Meillä ei ole ollut mattoa lainkaan, joten tähänkin varmaan kestää totutella.

 

 

Vielä on aika paljon tehtävää :D Jahka uusi sohva tulee, niin voin aloittaa sopivimpien sohvatyynyjen metsästyksen. Haluaisin myös sohvan viereen jonkun ison kasvin. Todennäköisesti sen täytyisi olla helppohoitoinen tai sitten täytyy panostaa johonkin kastelujärjestelmään. Seuraava retkeni tulee olemaan puutarhamyymälään, joten vinkkejä otetaan vastaan niiden suhteen! :)

 

Arkku ja huonetuoksu: Balmuir
Viltti, marmorialusta, minivaasi: Jotex
"Avec-kärry": hay
Matto: Finarte, Stockmann
 
Lue myös:
12 tarinaa kreisiltä kuukaudelta
Kotona

 

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana olkkari teillä! <3 Ja aivan mieletön toi arkku. :)

Kriselda
Kriselda

Kiitos S! <3 Toi arkku on niin käytännöllinen. Ja menee helposti sit tulevaisuuden asunnossa vaikka ihan sisustuselementtinä jossain nurkassa :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.