Seurapiiritoimittajan ensimmäinen työpäivä mammaloman jälkeen kuvina

6.40 Illalla kasaamani vaatteet odottivat valmiina yläkerrassa. Minä, mikä arjen sankari!

7.10 Tiedossa oli ensimmäinen kunnon työpäivä erossa  meidän kahdeksan kuukauden ikäisestä Pököstä, joka jäi aamupuuron jälkeen mummin hoiviin kotiin. Isosiskokin jäi pois tarhasta, koska valvoi yöllä yskänsä kanssa. Siunattu mummi!

Isosiskon yskä toi myös silmäpussit. Minusta ei olisi ”päivän asu” -ihmiseksi. Siis eihän ihmisestä voi saada hyvää kuvaa, kun kello on jotain 7.40..

9.00 Toimituksessa kaikki oli niin kuin ennenkin. Postilaatikko oli täynnä. Meilissä odotti 2454 uutta sähköpostia. Työkaverit olivat ihania.

Seurapiiritoimittajan arkeen paluutakin oli pehmitetty asianmukaisella tavalla.

12.30 Aamupäivän jälkeen, kun olin ilmoittanut olennaisimmille ihmisille taas olevani palveluksessa, aloin jumpata toimittamaani palstaa, kokoustin ja selvitin, keitä tyyppejä on tulossa viikon keikoille. Söin myös RAUHASSA lounasta. Kun oli säätänyt kuvaajien, tiedottajien ja vähän julkkujenkin kanssa,  tehnyt kysymyshahmotelmia keikoille, oli kuin ei poissa olisi ollutkaan..

Lepuutin Suomi-julkku-otsalohkoani bloggaamalla Kristenin ja Robertin yhteenpaluusta. 

Puoli viiden aikaan laitoin putiikin kiinni, ja lähdin työkeikalle Tennispalatsiin, jossa oli Jari Litmasen elämästä kertovan Kuningas Litmanen – dokumenttielokuvan kutsuvierasensi-ilta.

Kun olin tehnyt lähemmäksi kymmenisen haastattelua pääsin lopulta kuninkaan luo! Harmi vain, että samalla haaskalla oli aika monta muutakin..

Minun oli keksittävä jotakin, jotta saisin Kuninkaan huomion keskittymään itseeni..

Luotin salamoivaan älyyni ja pettämättömään kysymyspatteristooni. ” Jari, miltä on tuntunut niinku kasvaa jalkapalloilijaksi jääkiekkoyhteisunnassa? ” ” Sanotaanko sinua myös kotona kuninkaaksi?” 

Jari puhui pitkään ja hartaasti. Kallistin hieman päätäni. Räpsytin hieman ripsiäni. Ja keskityin kuuntelemaan Kuninkaan puhetta.

Ja siinä me sitten lopultakin olimme: minä ja Jari, valon lapset naamakkain.

21.15 Jäin katsomaan elokuvan mieheni seuraksi. Tällaista tapahtuu kerran vuodessa. Siis että jään katsomaan jotakin, saati, että olisin työkeikalla mieheni kanssa. Dokumentti oli hyvä, mutta lapsia alkoi olla ikävä. Pääsimme lähtemään Tennarista vasta kahdeksan aikoihin, ja pienempi nassu oli kotiin päästessamme jo nukkumassa. Tällöin pääsi äidiltä melkein itku. Mutta seuraava iltakeikka on vasta viikon kuluttua, ja jos tekee hommat nyt, niin huominen ilta on vapaana lapsille. Eikun nauhojen purkuun, ja sitten laittamaan vaatteet valmiksi aamua varten. Huomenna kaikki alkaa taas alusta, ja hyvä niin.

Kuvat: Jaakko Jaskari