Kuka olit kolme vuotta sitten?

Tiedättehän, miten jotkut kirjoittavat kirjeitä tulevaisuuden itselleen?

Joskus vanha valokuva ajaa saman asian.

Ylempi kuva on otettu Kööpenhaminassa talvella 2012. Alempi otos on samasta paikasta kolme vuotta myöhemmin.

Pikakatsauksella valokuvat muistuttavat toisiaan: ilme on sama, kasvot samat. Vain suttuiset kiharat puuttuvat. Mutta onko kuvissa sama misu? No ei ole.

Muistan hyvin kuvan mimmin. Tosi asiassa tunnen tyypin läpikotaisin – onhan meillä pitkä yhteinen historia. Silti iloitsen, että olemme kasvaneet peruuttamattomasti erilleen.

Jos olisin kirjoittanut vuoden 2012 ajatukseni kirjeeksi, olisi siinä lukenut jotain tällaista: luota itseesi, ole rohkeampi. Älä murehdi niin paljon. Kaikki järjestyy kyllä.

Tulevaisuuden Laura olisi nyökyttänyt.

Yksi itselleni vaikeimmin samaistuttava ihmistyyppi on sokea hiihtäjä. Niin kutsun ihmisiä, jotka eivät koskaan kyseenalaista omaa elämäänsä – ajatuskaavojaan, elintapojaan tai ihmissuhdemörköjään. Kuvan Lauraa kiittäisin siitä, että hän toimi toisin.

Paljon on tapahtunut kahden kuvan välillä: kivuliaita kokemuksia, mokia ja ihmissuhdesolmuja. Lauraa kehuisin siitä, että niitä ei koskaan lakaistu maton alle.

Risuja Lauralle antaisin stressaamisesta. Se on ja oli täysin turhaa.

Millaisia terkkuja lähettäisin vuoden 2018 itselleni?

Pyytäisin nauramaan enemmän, kokeilemaan uusia asioita ja haastamaan itseni kunnolla tasaisin väliajoin – lopputulemasta huolimatta. Itsensä nolaaminen kasvattaa. Kun tarpeeksi ryssii, pikkumokat eivät tunnu enää missään. 

Kuka sinä olit kolme vuotta sitten?

Kerro se täällä tai omassa blogissasi.