Annos naisenergiaa!
Kodin seinät ovat tulleet hyvin tutuksi viime aikoina, luultavasti sohvakin painuu kohta minun muotoiselle mutkalle. Olen ehtinyt miettimään pieniäkin asioita ihan liikaa ja välillä muut nauravatkin minulla olevan liikaa aikaa kertoessani heille havainnoistani. Niin ja ainoat jäljellä olevat riittävän mukavat äitiyslegginssitkin ovat käyneet nyppyisiksi, mutta minua ei huvita ostaa enää uusiakaan. Siksi en osaa pukea tarpeeksi vahvasti sanoiksi, miten mahtavalta tuntui saada perjantai-iltana talo täyteen naisenergiaa ja korkokenkien kopsetta!
Äitini oli vähän huolissaan, että jaksanko nyt emännöidä isoa porukkaa, etten vain vahingossa rasita liikaa itseäni. Sellaista vaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä herkulliset tarjoilut hoituivat ”kaikki tuovat jotain”-periaatteella, tiskikonekin täyttyi ja tyhjeni illan aikana ennen kuin huomasinkaan ja keittiössä hääri monta kokkia. Yksi valmisti salsaa, toinen liekitti creme bruleita, kolmas kattoi lautasia, eikä kukaan ollut loukkaantunut kauppaan unohtuneista serveteistä (edes se Helsingin vieras 😉 . Minun hommakseni jäi ainoastaan pieni siivous etukäteen, muutaman salaatin ja foccaccian pyöräyttäminen valmiiksi, ”emännöimistä” nojatuolissa istuskellen siis.
Teki niin hyvää päästä juttelemaan kaikesta mahdollisesta mm. Fifty Shades of Greyn tarjoamasta naiskuvasta mitä hullumpien aasinsiltojen kautta blogimaailmaan ja nauraa niin että happi meinaa loppua. Teki ihmeitä laittaa myös vähän hiuksia ja pidellä kuohuviinilasia kädessä.
Nyt tuntuu siltä, kuin minuun olisi latautunut aivan uutta energiaa niidenkin päivien varalle, joiden kohokohtana on matka citymarkettiin. Sitäpaitsi pääsin kunnialla läpi opiskeluhistoriani vaikeimmasta tentistä, ulkona paistaa aurinko ja se ainakin näin ikkunan läpi näyttää jo aavistuksen keväiseltä. Pian saan vihdoin pojatkin kotiin. Sitä ennen yritän jäljitellä Ellan tapaa valmistaa kahvia, pukeutua lämpimästi ja mennä parvekkeelle juomaan se kupillinen. Tässähän tuntuu olo ihan uudelta.
Kiitos vielä kerran mekkoporukka, ette arvaakaan kuinka tärkeitä teistä on minulle tullut ja kuinka paljon vierailunne merkitsi! <3
Peeäs. No niin, jos ei eilen ollut itku kaukana kun jokainen tuli lähtiessään halaamaan minua tänne sohvan pohjalle, jonne olin taas joutunut tyynypinoni kanssa asettumaan (ja jonne Ella kiikutti vielä viltinkin päälleni), niin menin sitten lukemaan Emmin äskeisen postauksen. Jep, nyt viimeistään ne hanat sitten aukesivat.
”Skumppavatsakuva”: Emmi, sydänkuva Sillypäänts