Ladataan...
Life Time Story

 

Olen nyt pitkään ja hartaasti pähkäillyt, ja tullut viimein siihen lopputulokseen, että lopetan bloggaamisen!

Ajatus on TODELLA haikea. Tiedän että minulta jää tämän päätöksen myötä kokonainen maailma sekä ihan ikioma juttu ja harrastus. Ihmiset blogien takana ja varsinkin yksi serkkuni siellä, minun sielunsiskoni tällä saralla. 

Samalla kuitenkin, kun ajattelen lopettamista, mahassani pyörii perhosia. En oikein tiedä miksi kun eihän siitä minulle mitään tapahdu, mutta silti vaan tuntuu että tapahtuukin. Tuntuu kuin kääntäisi aivan uuden sivun omassa kirjassa, tuntuu kuin lopettamisen jälkeen kaikki ovet olisivat auki. Auki johonkin uuteen.

Luulen että 4 vuotta on jotenkin turruttanut minut. Toisaalta tuntuu että aiheita minulla olisi kirjoituksiin vaikka kuinka paljon, mutta samalla kuitenkaan minulta ei löydy enää sitä kipinää joka ottaisi kirjoittamiseen aikaa. 

Minun elämäni tarvitsee nyt aikaani muuhun. Elämiseen. Elämiseen ilman että kirjoitan siitä, ja ajatuksia ilman niiden jakamista muille kuin heille jotka oikeasti ovat läheisiä. Joiden sanat merkitsevät takaisin. 

Minä en jätä kuitenkaan somea, joten henkilökohtaisen facebookin lisäksi käytän instagrammia nimellä @lifetimestoryminna ja miehen kanssa meillä on facebookissa yhteiset valokuva-sivut, Niskaz, joita ajattelimme nyt herätellä tiiviimmin henkiin. 

En luonnollisesti voi myöskään sulkea tätä blogialustaa koska pettäisin kaikki ne tuhannet kuukausittaiset kävijät. He, jotka käyvät nappaamassa kanapastan ohjeen, hihi. Tai Stifadon.

Myös vaellus-postauksiani, Herajärven kierrosta ja Ruunaata, luetaan paljon, sekä uusinpana Kuopion uusi Hoplop-postausta.

Tai entäs kaikki parisuhdepostaukset Parisuhteen aakkosineen ja ystävieni rakentama postaus rakkaudesta, Rakkautta on -viisaudet. Niitäkin luetaan paljon. Ja niin monet muut postaukset joita aina vaan uudelleen ja uudelleen luetaan. Ne on jätettävä.

Jätän siis blogin elämään ja eihän sitä ikinä tiedä jos joskus innostun herättämään sen uudelleen. Perustamaan vaikka matkustus- tai sisustusblogin. Kaikki on mahdollista..

Vaikka blogi onkin tuonut minulle ihan mielettömiä hetkiä ja kokemuksia, ja olen myös päässyt tekemään huikeita yhteistöitä, niin olen silti ihan oikeasti riemuissani tästä päätöksestä.

Siispä hieman itkun sekainen into painaa viimeisen kerran enteriä, Julkaise blogipostaus.

Yes, I did it!
Minna/lts

Olemme tällä hetkellä lomalla Ylläksellä ja näihin lomakuviin onkin hienoa päättää blogitaival.
Kiitos seurastasi neljän vuoden aikana!

Hei hei <3

Share

Ladataan...
Life Time Story

Meidän kodista on oikein kiva juttu paikallisen NMT Media-lehden 'Koti ja asuminen'-painoksessa.

Juttua oli kiva tehdä ja siitä tuli parempi kuin olin uskaltanut ajatella. On jännä nähdä kuvansa ja nimensä lehdessä, kerta toisensa jälkeen, ja nyt kun taaperokin oli kuvassa, oli hänelläkin ihmeteltävää. On myös kiva nähdä oma koti toisen ihmisen silmin kuvattuna. Juttu liittyi sarjaan jossa oli kuvattu kodit niin kerros- rivi- kuin omakotitalostakin.Me olimme se rivitalo-versio.

Minulle tuli tänään ystävältä tekstiviesti jossa kerrottiin että lehdestä oli lukiessa bongattu tuttu koti. Ensin oli katsonut että onpas tutun näköinen keittiö ja sivun käännettyä oli tajunnut että sehän ON tuttu keittiö. 

No niinhän se on, alla olevasta linkistä pääset verkkoversioon ja painetun version löydät ympäri Kuopiota. Ilmeisesti se tosin on jo kerran loppunut kesken Rakenna ja asu-messuilla.

http://www.nmt.fi/fi/artikkeli/koti/varikas-kerailykoti

 

Ihan kiva loman aloitus,
Minna/lts

Share

Ladataan...
Life Time Story

Kun vapaita viikonloppuja on harvoin, niin niistä on otettava kaikki irti, oli sitten terve tai ei. Minullakin on nyt ollut ihan superhyperviikonloppu pienestä flunssanpoikasesta huolimatta. Olen ehtinyt tekemään niin paljon asioita että ikävä on jo valmiiksi seuraavaa samanlaista vapaata. Viikon päästä on kyllä tulossa lomaviikko mutta kun sen viettää muualla kuin kotona niin se on aivan eri asia. Tämän viikonlopun aikana olen viettänyt treffi-illan miehen kanssa tacojen merkeissä. Olen tehnyt pieniä kivoja kirppislöytöjä ja plantagenista lähti kukkakin mukaan. Olen käyttänyt teiniä parturissa ja riekkunut taaperon kanssa Hoplopissa. Olen nauttinut aurinkosäästä taaperon kanssa sekä ladulla että pulkkamäessä ja ollaan naurettu melkein kippurassa Putous-hahmoille. Olen leikkinyt legoilla pelastus-operaatioita ja olen puhdistanut yrttitarhani. Olen lukenut sisustuslehtiä ja saanut ihan mielettömän ja vähän hurjankin sisustusidean jonka haluaisin toteuttaa mutta mietin vielä kuinka möisin sen miehelleni... Olen myös tanssinut hulluna Fröbeleiden (ja muiden lastenlaulujen) tahdissa ja leikkinyt haastatteluleikkejä hiusharjalla. Olen saunonut ja mieleni tekisi hirveästi hiihtämäänkin mutta siinä tulee järki vastaan ja jätän sen suosiolla lomalle, että saisin nyt itseni siihen mennessä täysin terveeksi. Olen nauttinut valmiista ruoka-annoksista ja omasta illasta viinilasillisen kera, miehen viipottaessa omillaan. Olen mennyt nukkumaan ajoissa ja saanut täten univelkaa kiinni. Olen myös ihan vain ollut.  I H A N A A ! Vielä on tiedossa ainakin poikien kanssa shoppailukiekka - pientä lomatekemistä, ja lautapelimaratooni-lupauskin on kai täytettävä. Seuraavaa odotellessa, ehkä joskus kuukauden- puolentoista päästä...

Viikonloppuvapaita rakastaen, 
Minna/lts

Share

Pages