Aika aikaansa kutakin.
Olen nyt pitkään ja hartaasti pähkäillyt, ja tullut viimein siihen lopputulokseen, että lopetan bloggaamisen!
Ajatus on TODELLA haikea. Tiedän että minulta jää tämän päätöksen myötä kokonainen maailma sekä ihan ikioma juttu ja harrastus. Ihmiset blogien takana ja varsinkin yksi serkkuni siellä, minun sielunsiskoni tällä saralla.
Samalla kuitenkin, kun ajattelen lopettamista, mahassani pyörii perhosia. En oikein tiedä miksi kun eihän siitä minulle mitään tapahdu, mutta silti vaan tuntuu että tapahtuukin. Tuntuu kuin kääntäisi aivan uuden sivun omassa kirjassa, tuntuu kuin lopettamisen jälkeen kaikki ovet olisivat auki. Auki johonkin uuteen.
Luulen että 4 vuotta on jotenkin turruttanut minut. Toisaalta tuntuu että aiheita minulla olisi kirjoituksiin vaikka kuinka paljon, mutta samalla kuitenkaan minulta ei löydy enää sitä kipinää joka ottaisi kirjoittamiseen aikaa.
Minun elämäni tarvitsee nyt aikaani muuhun. Elämiseen. Elämiseen ilman että kirjoitan siitä, ja ajatuksia ilman niiden jakamista muille kuin heille jotka oikeasti ovat läheisiä. Joiden sanat merkitsevät takaisin.
Minä en jätä kuitenkaan somea, joten henkilökohtaisen facebookin lisäksi käytän instagrammia nimellä @lifetimestoryminna ja miehen kanssa meillä on facebookissa yhteiset valokuva-sivut, Niskaz, joita ajattelimme nyt herätellä tiiviimmin henkiin.
En luonnollisesti voi myöskään sulkea tätä blogialustaa koska pettäisin kaikki ne tuhannet kuukausittaiset kävijät. He, jotka käyvät nappaamassa kanapastan ohjeen, hihi. Tai Stifadon.
Myös vaellus-postauksiani, Herajärven kierrosta ja Ruunaata, luetaan paljon, sekä uusinpana Kuopion uusi Hoplop-postausta.
Tai entäs kaikki parisuhdepostaukset Parisuhteen aakkosineen ja ystävieni rakentama postaus rakkaudesta, Rakkautta on -viisaudet. Niitäkin luetaan paljon. Ja niin monet muut postaukset joita aina vaan uudelleen ja uudelleen luetaan. Ne on jätettävä.
Jätän siis blogin elämään ja eihän sitä ikinä tiedä jos joskus innostun herättämään sen uudelleen. Perustamaan vaikka matkustus- tai sisustusblogin. Kaikki on mahdollista..
Vaikka blogi onkin tuonut minulle ihan mielettömiä hetkiä ja kokemuksia, ja olen myös päässyt tekemään huikeita yhteistöitä, niin olen silti ihan oikeasti riemuissani tästä päätöksestä.
Siispä hieman itkun sekainen into painaa viimeisen kerran enteriä, Julkaise blogipostaus.
Yes, I did it!
Minna/lts
Olemme tällä hetkellä lomalla Ylläksellä ja näihin lomakuviin onkin hienoa päättää blogitaival.
Kiitos seurastasi neljän vuoden aikana!
Hei hei <3
Hyderabad Escorts offer a love that is really awesome and can be availed by the hot gals at any moment. Do not have fear of disappointment as these gals are too exceptional in dealing with their clients and provide glamour to your life. Independent Hyderabad Escorts are fond of sexuality and deal with several men in a day. They are without any shame and offer all sorts of pleasure to men without any hesitation. Thus, you can have the charm of these babes who are too energetic in love session and can offer you joyful service without any frustration. So, have the service from these babes immediately in the city without hesitancy.
http://www.ashnaimittal.com/
https://www.shwetamahajan.com/
http://www.shilpichawla.com/
http://www.anandjot.com/
http://www.lovepreet-kaur.com/
http://www.delhicallgirls.club/
http://www.poonamgupta.com/
http://www.shiplichawla.com/
http://www.monika-tiwari.com/
http://www.kiranbajaj.com/
http://www.delhiescorts.club/
https://www.manvikakkar.com/
http://www.anusaxena.com/
http://www.komalshetty.com/
http://www.russianescortsindelhi.com/
http://www.shreyasehgal.in
http://www.shreyasehgal.com/
http://www.mayra.club/
http://www.amarleen.com/
http://www.jhilmal.com/
http://www.anupreetkaur.com/
http://www.divyaangi.com/
http://dhavni.com
http://www.drisina.com/
http://www.diljotkaur.com/
http://www.poojarathore.com/
http://www.anchalkapoor.com/
http://www.parmilajha.com/
http://www.kavitabatra.com/
Astu sinä vain uuteen. Tiedät kyllä, mitä sisimpäsi kuiskii. Se kuiskii elämää ja uusia kokemuksia. Kenties jättää tilaa palata….
<3