Murheenkryyniksi muuttunut keittiö

Näytössä hätäisesti napsittuja ensinäkymiä kodistani.

 

Okei, myönnettäköön. Huijasin avauspostauksessani, etten olisi ennen muuttoani tehnyt kodissani mitään ovenkarmien maalaamisen lisäksi. Tuo välittäjän käyttämä pöytähärpäke pääsi roskalavalle ennen kuin yksikään muuttolaatikoistani saapui eteistä pidemmälle. Mutta, niin. Asiaan.

Muistan huokaisseeni helpotuksesta asunnon keittiön ensi kertaa nähdessäni. Siedettävä, taisin ajatella. Materiaalivalinnat jotka eivät liiemmin sattuneet silmiin, ihan oikea uuni (kalliolaisyksiöiden näytöissä kun oli tullut nähtyä kaikenlaista), vaihdettavissa olevat hiukan liian kaksituhatlukuiset vetimet. Pahimmaksi kulttuurishokiksi muodostui tiskaaminen, muutinhan tiskikoneellisesta asunnosta. Mietin pöytämallisia tiskikoneita, Candyn hella-tiskari-uuni-yhdistelmälaitteita, äidin tiskausavuksi lahjomista. Mutta äiti asui parinsadan kilometrin päässä ja Candyjä haukuttiin pitkin nettiä – puhumattakaan siitä, että ne olivat kotiini kymmenen senttiä liian leveitä. Ja jos pöytätila ei riittänyt kokkaamiseenkaan, miksi ihmeessä täyttäisin sitä tiskikoneella?

 

Oi, mitkä ihanat kaakelit. Ja koteloidut sähköjohdot, joita saa ihailla läpi asunnon. Ja kesken katkeavat listat. Unohtamatta kuollutta orkideaa, joka ei kestänyt vanhan kylmäkomeron aiheuttamaa vetoa.

 

Säilytyssysteemiä jos jonkinmoista.

 

Kun ensiavuksi toiselle seinustalle tuotu Ikea-kaappi ja pikkupöytä eivät riittäneet keittiötavara-arsenaalini nielemiseen, alkoivat tavarat ajelehtia pitkin ikkunalautaa ja hellanpieltä. Törmäilin jatkuvasti kokkaillessani mikrokaappisysteemiin ja yläkaappien kiinnisaanti vaati tavaroiden syvemmälle tunkemista. Aloin olla valmis.

Näillä neliöillä voisi tehdä jotain niin paljon fiksumpaa ja kauniimpaa.