Siitä hetkestä lähtien, kun istuin ensimmäistä kertaa vastaostetun asuntoni lattialla, olen miettinyt mitä laminaattilattian alla luuraa. Talon ikä (yli 90 vuotta) sai miettimään piilotettuja ja unohdettuja lautalattioita. Olen jotenkin aina ollut ihastunut vanhoihin lankkulattioihin. Niiden narinaan, lämpöön ja pieniin virheisiin.

Kun remontti alkoi, en malttanut odottaa pääseväni kurkkimaan laminaattien alle.

1. Purku

Vanhan asunnon purkaminen osoittautui sipulin kuorimiseksi. Laminaatin alta löytyi ensin muovipehmusteet, muovipehmusteiden alta muovimatto. Vinkki: jos purat laminaattia, säilytä laminaatin alla oleva muovi lattian mahdollista myöhempää suojausta varten. 

Kulahtanut vaaleanruskea muovimatto oli liimattu puisiin vanerilevyihin. Ja ne vanerilevyt taas oli kiinnitetty puulattiaan kymmenin ja sadoin ruuvein. Muovimattoliima oli tietysti osittain tukkinut niiden urat. Ja niistä joka ikinen piti saada irti, jotta lattiaa voisi hioa turvallisesti.

Mutta, se pääpointti. Kaiken tuon alla oli juuri se, mistä olin haaveillut – vanha puulattia.

Kun irrotimme eteisen ja huoneen välisen kynnyslistan, huomasimme, että lankku näytti jatkuvan eteisen puolelle. Eteisessä oli laminaatin sijaan kaakelilattia, jonka saumaukset olivat rapisseet pois ja joiden tummaa sävyä olin pikaisesti korjaillut kaakelimaalilla. Rapisevien saumausten syy löytyi pian. Joku fiksu oli kiinnittänyt kaakelit suoraan lattialautojen päälle. Onneksi kaakelit lähtivät irti helposti, kevyesti sorkkaraudalla nostamalla, eivätkä ne näyttäneet tehneen pahempaa vahinkoa alla olleelle lattialle. 

Huom! Ennen repimään ryhtymistä tarkist(ut)a, onko materiaaleissa käytetty terveydelle erittäin haitallista asbestia. Lattioissa asbestia on käytetty yleisesti erityisesti 60-70-luvuilla, mm. laattalevyjen muodossa. Lisäinfoa asbestista esimerkiksi täällä.

Lattian nähdessäni huokaisin ensin helpotuksesta – se ensinnäkin jatkui joka paikkaan, eikä esimerkiksi vanhoja hellanpaikkoja ollut. Asunnon historiaa hahmottaessa se johtui todennäköisesti siitä, että lattia oli ollut esillä monta vuosikymmentä ennen 50-lukua. Sinne osakekirjat päiväytyvät ja iso osa asunnon remonteista tuntui ajoittuneen.

Puulattian kunto ei kuitenkaan ollut läheskään täydellinen. Lautojen väliset raot olivat aika isot ja kylpyhuoneen edustalta lautojen yläosat oli korvattu uudemmalla puulla, ehkä vanhan vesivahingon takia. Eniten epäilyksiä aiheuttivat päälläolevat aineet. Lattia oli paksun vernissakerroksen peittämä ja sen pintaan oli tarttunut osittain lastulevyäkin. Ruuvit olivat jättäneet lattiaan pieniä kolorivistöjä.

”Laita vaan se laminaatti”, sain kuulla moneen kertaan. Aloin itsekin empiä. Oliko lattia enää pelastuskelpoinen? 

Oli aika kutsua ammattilainen paikalle kertomaan oma mielipiteensä.

2. Hionta

Ne sekunnit, kun arviota antamaan tullut hiontamies tutki hiljaa lattiaani, tuntuivat piinaavan pitkiltä. Vastassa oli kuitenkin onnittelut ja lupaus ryhtyä töihin heti.

Mikäli lattian pelastettavuus olisi ollut varmempaa, koneen olisi voinut vuokrata myös itse. Lattian hionta tapahtuu ensin vinottain puiden syihin nähden, karkealla hiekkapaperilla aloittaen. Hienommat hionnat tehdään puun syyn suuntaisesti. Käytetyt koneet ovat kuitenkin painavia, eikä konetta saa missään vaiheessa päästää pysähtymään, ettei lattiaan tule ylimääräisiä kuoppia. Kulmiin ja seinän vierustoihin käytetään pienempää hiomakonetta.

Toinen ongelma oli lattiaa peittänyt vernissa. Olin lukenut, kuinka se tukkii hiomakoneen nopeasti ja moninkertaistaa käytetyn hiekkapaperin määrän. Vinkki vernissan kanssa: ruokaöljy. Hiojamies levitti rätillä Lidlin halpaa rypsiöljyä koko lattian alueelle ja lorotti sitä myös hiontakoneisiinsa. Ja kas, heti kun kone lähti käyntiin, alkoi puu tulla esiin. Raksalle levisi ihana tuoreen puun tuoksu.

Hionnasta olisi selvinnyt päivässä, mutta säätämisen ansiosta homma jakautui kahteen päivään. Roskaa tuli puolentoista jätesäkillisen verran. Pölyäkin tuli, mutta hallituissa määrin, sillä iso kone imi hioessaan samalla pölyä pussiinsa.

3. Pintakäsittelyt

Ennen kuin pääsin miettimään maaleja, lakkoja ja öljyjä, oli lattia pestävä niin hyvin kuin mahdollista. Rätti kouraan siis ja turhauttavaan toimeen – pöly kun ei tuntunut loppuvan ollenkaan.

Alun perin olin miettinyt maalaavani lattian. Peittävää vitivalkoista, ehkä Uulaa tai Betoluxia. Mutta mitä pidempään katselin puun kauniita syitä, aloin kyseenalaistaa itseäni. Miksi ihmeessä halusin täysin peittävän pinnan?

Halusin kuitenkin jonkin verran vaaleutta pieneen tilaan, joten siirryin tutkimaan kuultavia pintoja. Moni suositteli Osmo Colorin puu- ja öljyvahoja ja niiden kuivumisaika (n. 24h täysin kuivaksi, 12h päällekävelyyn) sopi tiukkoihin aikatauluihini. Puuvahan sävyksi valikoitui kylmän valkoinen 3118 Lumi.

Levitin vahan ensin keittiöön, jotta kaappeja päästäisiin asentamaan aikataulussa. Välineenä toimi sienimäinen muovisivellin ja kangasrätti, jolla pyyhin pois ylimääräiset maalit. Vaha kuuluu levitetään puun syiden suuntaisesti, lauta kerrallaan. Kuultomaalaus kannattaisi tehdä kerralla koko lattiaan, jotta rajoja ei synny lautojen välillä. Mutta koska yksiö – mihin laitat tikkaat sekä liinavaatekaapin ja sängyn, jotka eivät mahdu vinttikomeroon – jouduin tekemään sen osissa. Hankalinta työssä oli annostella vahaa oikea määrä, ei liikaa, ja vielä saman verran kuin edellisessä jo kuivuneessa osiossa.

4. Välihionta ja raot

Puuvaha työnsi jostain syystä puun pienet tikut esille, lattia tuntui karheammalta kuin se oli ennen vahaa. Kun keittiö oli asennettu, tartuin tasohiomakoneeseen. Osmo Color suositteli ohjeissaan hiomapaperiksi 150:ä, mutta koska hiojamies oli jättänyt lattian aika karheaksi, valitsin karkeamman 120:n. Puuha eteni nopeasti, tasohiomakone säästi käsiä. Ilman konettakin olisi pärjännyt, mutta se helpotti työtä merkittävästi.

Jos olisin ollut vähän vähemmän remonttiväsynyt, olisin tässä vaiheessa tehnyt jotain lattian raoille. Rakoihin olisi voinut esimerkiksi käyttää valmismassaa tai askarrella minikokoisia puisia kiiloja. Olisi voinut. Ehkä tulevaisuudessa, jos rakojen epähygieenisyys ja niihin menevät leivänmurut alkavat turhauttaa. Sitä ennen päätän olla sitä mieltä, että raot kuuluvat vanhan lattian luonteeseen.

5. Kevyt vahakerros ja öljyä päälle

Hionnan jälkeen oli vuorossa taas pölyjen putsaus märällä rätillä. Koska hionta oli tuonut puun syyt takaisin kaikessa ruskeudessaan, romut siirrettiin eteiseen ja vahasin huoneen ja keittiön lattian vielä kertaalleen. Tällä kertaa tein koko homman yhdeltä istumalta. Toisella kerralla tein ohuempaa vahakerrosta, vähemmän sivellintä ja enemmän rättiä. Rättinä toimi palasiksi leikattu vanha t-paita, joka ajoi asiansa mallikkaasti.

Osmo muuten käryää aika ikävästi. Kannattaa huolehtia hyvästä ilmanvaihdosta ja käyttää hengityssuojaa. Sain silti vahauspäivistä päänsäryn, höyryille kun tuli altistuttua moniksi tunneiksi. 

Kevyen vahauksen jälkeen jälkeen viimeistelin lattian Osmon lattiaöljyllä, joka tekee pinnasta vielä kestävämmän ja suojatumman. Lattiaöljy on sävyltään lähes väritöntä, mutta vaaleaksi vahatulle lattialle kuuluu valita pikkuisen vaaleaa pigmenttiä sisältävä öljy. Näin ollen lattian ei pitäisi kellastua ajan saatossa.

Öljy levisi helposti samoin vahausvälinein, mutta oli tuskaisen vaikeaa nähdä, mihin kohtiin sitä oli jo levitetty. Ensi kerralla levitän öljyn telalla ja pysyn paremmin kärryillä siitä, mihin sitä jo levitin. Öljyn myötä pinta muuttui vielä hieman kiiltävämmäksi ja jotenkin viimeistellymmän oloiseksi. 

Öljy kuivui vuorokauden, jonka jälkeen tavarat sai siirtää eteisestä huoneeseen ja toistaa toimenpiteet eteisen lattiaan. Siellä jouduin maalaamaan itseni asunnosta ulos ja roikottamaan välineet ulko-oven vierustalle.

6. Nauti!

Lopputulos – kaunis kuultava valkoinen. Aavistuksen ehkä epätasainen, mutta olen aika valmis tinttaamaan siitä huomauttavaa. Rakoja on, mutta kai ne kuuluvat asiaan. Seinien viereltä tulos ei ole perfektionistin silmiin täysin tasainen – ensi kerralla levitän aineen sinne puiden syiden vastaisesti ja tasoitan rätillä. 

Positiivisinta Osmossa oli käsittämättömän pihi menekki. Kahden ja puolen litran vahapurkkiin jäi pohjalle vielä neljännes, pienempään (0,75l) öljypurkkiin lähes puolet. Käsiteltäviä neliöitä kodissani oli noin 20.

Kosteutta lattia kestää hyvin, vesi jää pisaroina pinnalle. Likatahrat on helppo pyyhkiä puhtaaksi, vaikka ne toki jonkin verran näkyvätkin, onhan lattia sävyltään valkoinen.

Huoneen akustiikka muuttui purkutoimenpiteiden myötä jonkin verran, mutta naapureita en ole kuullut yhtään aiempaa enemmän. Ja kaiut – eivätköhän hoidu matoilla. Ja ryijytkin ovat alkaneet viime aikoina houkuttaa…

Jos joskus lattiaan tulee häiritseviä kolhuja, ne voi hoitaa yksitellen, paikallisesti. Hionta, vaha, öljy. Ostin myös Osmo Colorin oman hoitovahan, jolla palautella lattian kiiltoa ja kestävyyttä. Sitä ennen koetan pärjätä nihkeällä pyyhkien.

Mutta, kaiken kaikkiaan, lattia on juuri sellainen mistä haaveilin. Se on pehmeä jalan alla, lämmin, kaunis. Narahtelee tunnelmallisesti. Hieman huvittava vinouksineen (ripsiväri vierii sitä pitkin ja lattialistojen muodot… oh boy!), mutta hymyilyttävän sympaattinen. Se on juuri sellainen, jolla mielellään istuu ja makoilee. 

Ja pesee muuten laminaatin kuusi nolla!

ps. Yllä ensimmäinen jokseenkin valmis nurkka uudesta kodista. Viimeistelytöitä riittää, mutta koko ajan vähemmän. Ehkä kohta päästään aiheissa siis siihen, mikä on koko ajan ollut mielessä – pienen yksiön sisustus!