Kokemukseni perheväkivallasta – Kaikkein tärkeintä oli saada kierre loppumaan
Muutama viikko siiten sain kaveriltani viestin, jossa hän tiedusteli, olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan Poliisin perheväkivallan vastaiseen kampanjaan. Viime viikolla käynnistyneen TBWA-mainostoimiston toteuttaman kampanjan tarkoituksena on madaltaa kynnystä ilmoittaa ja puuttua perheväkivaltaan. Kampanja näkyy kahden viikon ajan pääkaupunkiseudun katukuvassa bussi- ja raitiovaunupysäkeillä olevissa julisteissa. Päiväsaikaan kuvassa näkyvä selfie on siloteltu ja seesteinen, mutta mitä pimeämmäksi ilta tummuu, sitä synkemmäksi muuttuu myös julisteen kuva.
Kyseessä on tärkeä asia, johon suostuin heti – tiedän nimittäin itse omien kokemuksieni kautta, miten vaikeaa asiasta puhuminen on edes lähimmäisille, saati sitten viranomaisille.
Olin jo ennen kampanjaan mukaan lähtemistä pohtinut kirjoittavani tästä aiheesta, sillä olen itse ollut perheväkivallan uhri. Koen, että jakamalla kokemukseni aiheesta, voin ehkä auttaa jotakuta näkemään oman tilanteensa selkeämmin tai hakemaan apua.
Olin noin kolmen vuoden ajan väkivaltaisessa suhteessa. Kokonaisaikaa on hieman haastava määritellä, sillä suhteemme oli on/off –tyyppinen. Olin tuolloin nuori ja parisuhdeasioissa todella sinisilmäinen. Minulla ei tuolloin luonnollisestikaan ollut kokemuspohjaa, johon olisin tilannettani peilannut. Olin täysin tunteideni vietävissä ja elin siinä uskossa, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi.
Suhteemme alussa ei ollut havaittavissa mitään merkkejä väkivallasta. Ex-poikaystäväni oli mukava ja rento, ehkä hieman renttumainen heppu, josta kaikki tykkäsivät. Alkuun kaikki oli hyvin. Riitelimme tosin paljon ja sanaharkkaa syntyi helposti, mutta ajattelin tuolloin, että kaikilla on varmasti tällaista. Mitä pidempään olimme yhdessä, sitä rajummiksi riitamme kuitenkin muuttuivat.
Kun muutimme yhteiseen osoitteeseen, väkivalta alkoi näkyä parisuhteessamme yhä enemmän. Riitelimme rajusti ja usein riidat myös kulminoituivat siihen, että mies retuutti minua pitkin kämppää, repi hiuksista ja rikkoi tavaroita. Hän esimerkiksi saattoi rikkoa nyrkillään peilin ja sanoa, että seuraavaksi kohteena olisivat kasvoni.
Riitoihin liittyi todella usein myös alkoholi ja muut päihteet, mutta ”perinteisten känniriitojen” lisäksi mies saattoi pimahtaa pienistäkin jutuista. Myös henkinen väkivalta oli vahvasti läsnä parisuhteessamme. Koska mies oli mustasukkainen, tivasi hän minulta usein monelta tulen kotiin, missä olen ja kenen kanssa. Tuntui jopa siltä, kuin minulla olisi ollut kotiintuloajat.
”Aina kun sanoin lähteväni, mies keksi jonkin keinon uhkailla minua. Kerran äitini pieni koira oli meillä hoidossa. Meille tuli jostain riita, jonka kesken mies otti koiran syliinsä ja uhkasi heittää tämän parvekkeelta alas, jos lähtisin.”
Voin tuolloin todella huonosti. Tunsin olevani masentunut ja paha olo näkyi myös ulospäin, sillä en jaksanut pitää huolta itsestäni. Puhuminen oli vaikeaa, vaikka ystäväni huomasivatkin, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Eristäydyin lähimmäisistäni, olin heitä kohtaan todella vihamielinen, en pitänyt yhteyttä ja peruin tapaamisia. Jos joku kritisoi tai kyseenalaisti parisuhdettani tai poikaystävääni, olin heti puolustuskannalla.
Tunsin aina vahvaa syyllisyyttä, kun minuun käytiin käsiksi. Ex-poikaystäväni sai väkivallan käännettyä niin, että se oli minun syyni, sillä olin provosoinut häntä. En arvostanut itseäni yhtään, koin olevani huono tyttöystävä ja aiheuttaneeni pahoinpitelyn omalla käytökselläni. Kesti todella kauan ennen kuin menin viranomaisten puheille, sillä jokaisen väkivaltaisen tilanteen jälkeen ajattelin, ettei tilanteeni ole vielä tarpeeksi paha.
Minun kohdallani väkivallan kierre sai päätöksensä eräänä aamuna, kun ex-poikaystäväni oli ollut koko yön baarissa ja tullut vasta aamulla kotiin. En ollut saanut häneen yhteyttä ja olin vihainen. Päätin, että nyt tämä saa riittää. Soitin kaverilleni ja kerroin ottavani tavarani ja tulevani hänen luokseen viikonlopuksi miettimään asioita. Pakkaillessani tavaroita mies heräsi. Kun kerroin mitä olin tekemässä, hän raivostui ja pahoinpiteli minua niin että pelkäsin kuolevani.
”Hän kaatoi minut maahan ja potki minua vatsaan. Kun pääsin ylös, exäni työnsi minut vasten seinää ja kuristi sanoen, että voisi vaikka tappaa minut nyt, jos haluaisi. Jotenkin pääsin siitä pois. Juoksin naapuriin ja pyysin soittamaan poliisit paikalle.”
Ex-poikaystäväni oli jo ehtinyt lähteä asunnostamme, kun poliisit saapuivat paikalle. He kuvasivat asunnon ja olivat läsnä, kun pakkasin tavarani ja lähdin. Tein asiasta rikosilmoituksen ja hain myös lähestymiskieltoa. Tilanne sai oikeastaan varsinaisen päätöksen vasta noin vuosi tapauksen jälkeen, kun oikeudenkäynti tapauksen tiimoilta oli ohi. En voi kieltää, etteikö prosessin loppuun saattaminen olisi ollut vaikeaa ja turhauttavaa. Samalla se oli kuitenkin helpottavaa.
Tuo parisuhde on jättänyt minuun ikuiset jäljet. Kokemuksen jälkeen ihmissuhteet olivat minulle aluksi todella vaikeita. En osannut käsitellä pettymyksiä lainkaan ja luottamus toisiin ihmisiin oli täysin kadonnut. Masennuin ja olin pitkään ihan sekaisin.
Asian käsitteleminen jatkuu tavallaan vieläkin ja muistot tapahtuneesta nousevat silloin tällöin mieleen. Itsetunnon korjaaminen noin tuhoisan suhteen jälkeen on ollut haastavaa. Isoin apu on ehdottomasti tullut nykyisen parisuhteeni kautta. Minulla on rinnalla aviomies, johon voin luottaa täysin ja jonka kanssa ei tarvitse pelätä. Kyynisyys ja epäluulo muita ihmisiä kohtaan on hälvennyt, sillä nykyinen puolisoni on tuonut elämääni niin paljon rakkautta, että olen oppinut myös rakastamaan itseäni.
Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen vaatii rohkeutta ja tukiverkkoa. Yksin ei tällaista asiaa tarvitse käydä läpi, vaan kannattaa hakea apua heti ensimmäisestä väkivallan teosta lähtien. Myös väkivallan tekijä tarvitsee ulkopuolista apua ongelmaansa. Kaikkein tärkeintä on saada väkivalta loppumaan, ennen kuin siitä muodostuu kierre. Turvattomuuden tunne, pelko, alistaminen tai henkinen, – ja fyysinen väkivalta eivät kuulu parisuhteeseen. On ehdottomasti parempi vaihtoehto lähteä pois ja selvittää asiaa turvallisessa ympäristössä. Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin, rakastetusti ja kunnioittavasti. Jokainen ansaitsee myös olla onnellinen.
On hyvä muistaa, että erilaiset kokemukset kuuluvat elämään, mutta ne eivät ole yhtä kuin sinä. Jokainen meistä voi tehdä elämästään juuri sellaisen, kuin haluaa, olipa tapahtunut sitten mitä tahansa.
Hae apua täältä: