Kuolleiden runoilijoiden kerho: Wisława Szymborska

 

Kuolleiden runoilijoiden kerho on sarja, jossa tutustutaan yhteen kuolleeseen runoilijaan kerran kuukaudessa hänen kuolinpäivänään. Heti tammikuussa kuolleen William Butler Yeatsin jälkeen kuolinpäiväänsä viettää puolalainen Wisława Szymborska, joka joutui kamalan Nobel-tragedian uhriksi.

 

Kuolema

Wisława Szymborskan kuolemasta on vasta neljä vuotta. Keuhkosyöpää sairastanut runoilija kuoli kotonaan Krakovassa 88-vuotiaana 1. helmikuuta 2012. Kuolema tapahtui rauhallisesti unessa.

Szymborskalla ei ollut lapsia tai lähisukulaisia. Hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa kirjailija Kornel Filipowicz, jonka kanssa hän ei milloinkaan ollut mennyt naimisiin tai asunut samassa osoitteessa, oli kuollut jo reilut parikymmentä vuotta aiemmin.

Kuolinuutisen maailmalle joutuu kertomaan hänen henkilökohtainen assistenssinsa. Suruvalitteluihin yhtyy muun muassa Puolan pääministeri, joka kutsuu runoilijaa maan suojelusenkeliksi.

 

Elämä

Wisława Szymborska syntyi puolalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1923. Hänen isänsä työskenteli paikallisen pohatan palvelijana. Työnantajan kuoleman jälkeen perhe muutti pian Krakovaan, jossa Szymborska asui kuolemaansa saakka.

Sota syttyi vuonna 1939 ja Szymborska työskenteli maan rautateillä, jotteivät natsit katkoittaisi häntä Saksaan pakkotyöhön. Samoihin aikoihin hän aloitteli uraansa taiteilijana tekemällä piirroksia puolalaiseen englannin oppikirjaan ja kirjoitti ensimmäiset runonsa.

Sodan jälkeen hän opiskeli yliopistossa sosiologiaa ja puolan kieltä muttei rahahuolien takia koskaan valmistunut. Hänen runojaan julkaistiin puolalaisissa lehdissä, ja hän sai työpaikan puolalaisen kirjallisuuslehden toimituksessa, jossa hän viihtyikin lähes kolmekymmentä vuotta. Työnsä ohessa hän julkaisi muutaman vuoden välein pieniä runokokoelmia.

Szymborska oli äärimmäisen yksityinen ihminen eikä viihtynyt julkisuudessa. Vuonna 1996 hänen elämänsä järkkyi, kun Nobel-komitea päätti myöntää hänelle kirjallisuuden Nobelin ja hän joutui yhtäkkiä maailman valokeilaan. Hänen ystävänsä alkoivat kutsua tapausta ”Nobel-tragediaksi”, ja Szymborskalta meni palkinnon jälkeen useampi vuosi ilman, että hän kirjoitti ainuttakaan runoa.

 

 

Perintö

Szymborska oli nuorena uskonut kommunismiin mutta vaihtoi sittemmin poliittisia näkemyksiään ja tuki Solidaarisuusliikettä, joka vastusti maan kommunistista hallintoa. Hän on kuitenkin sanonut tiukasti, ettei hänen runoutensa ole lainkaan poliittista vaan täysin henkilökohtaista. Se kertoo vain elämästä ja yksityisistä ihmisistä.

Szymborska on ollut pitkään yksi omia suosikkirunoilijoitani, ja eri elämänvaiheissa luettuina hänen runonsa ovat avautuneet minulle aina uusista näkökulmista. Hänen runonsa ovat nokkelia mutta vähäeleisiä. Ne ovat toisinaan surullisia mutta aina miellyttäviä. Kun hänen runojaan lukee, ne näyttävät vaivattoman helpoilta kuin balleriinan tekemät hypyt.

Monesti Szymborskan runoissa katsotaan maailmaa jostain yllättävästä uudesta näkökulmasta. Esimerkiksi kuolemaa Szymborska on tutkinut vainajan kissan näkökulmasta ja vesipisaraa hän on ihmetellyt tavalla, joka on palannut minulle monesti mieleen. Vesi onkin ollut minulle yksi hänen vaikuttavimmista runoistaan.

Kädelleni putosi sadepisara,
se on vuotanut Gangesista ja Niilistä,

taivaaseen nousseesta hylkeen viiksien kuurasta,
Ysin ja Tyroksen kaupunkien särkyneistä ruukuista.

Etusormen päässä
Kaspian meri on avomeri

ja Tyynimeri yhtyy suosiolla Rudawaan
siihen samaan, joka leijui pilvenä Pariisin yllä

vuonna seitsemänsataa kuusikymmentäneljä,
seitsemäntenä toukokuuta kolmelta aamulla.

Katkelma runosta Vesi, suomennos Jussi Rosti

Wisława Szymborskan tuotanto tiivistyy pariin sataan runoon, joten hän tuotantonsa on suhteellisen suppea. Nobel-tragedian jälkeen häntä on kuitenkin suomennettu kiitettävästi. Tarjolla on nelisen kokoelmaa, joista omassa hyllyssäni ovat Jussi Rostin valikoima ja suomentama Ihmisiä sillalla (WSOY 1998) ja Martti Puukon Sata Szymborskaa (Like 2003).

Szymborska kirjoitti kuolemaansa saakka, ja häneltä jäi kesken viimeinen kokoelma, johon hän ei vielä itse ollut tyytyväinen. Englanniksi nimellä Enough julkaistu kokoelma julkaistiin postyymisti ja sai kriitikoilta ylistäviä arvioita.