Hopeaniemellä ei ole helppoa. Omia vaatimuksiaan hänelle asettavat Finanssivalvonta, osakkeenomistajat, johtoryhmä, toimittajat ja jopa edesmennyt isä, joka menestyi omana aikanaan liikemaailmassa. Maailma on kuitenkin nyt eri kuin isän ollessa uransa huipulla. Enää ei voi menestyä tukevalla kännillä ja hyvillä Venäjä-suhteilla. Rahavirrat ovat globaaleja ja äkkivääriä.

Hopeaniemi on investointipankkiiri ja konsernin toimitusjohtaja. Jumalan sana alkaa tilaneesta, jossa hän on jumittunut Saariselälle, mistä hän ei islantilaisen tulivuoren purkauksen vuoksi pääse lentokoneella takaisin etelään. Hän maanittelee isänsä entisen autonkuljettajan ajamaan pohjoiseen ja viemään hänet Pasilaan, koska hän on vastoin kaikkia tapojaan lupautunut television aamuohjelman vieraaksi.

Jumalan sana on napakasti kirjoitettu yhdenpäivänromaani. Automatkalla kohti etelää Hopeaniemi ja autonkuljettaja kuuntelevat autoradiosta c-kasetteja, joita Hopeaniemen isä on nauhoittanut ollessaan elossa. Niissä alkoholisoitunut yritysjohtaja kertoo omia ajatuksiaan rahasta, sen tekemisestä ja johtajuudesta. Hopeaniemen paineet ovat erilaisia kuin isällään, koska Suomen talous on avautunut verrattaen nopeasti.

Kirjaa lukiessa mieleen tulee vaihtelevasti sekä Herlinien suku että Björn Wahlroos. Herlineistä muistuttaa Hopeaniemen isä, joka on henkilökohtaista ongelmistaan huolimatta onnistunut rakentamaan yritysimeriumin. Wahlroos taas tulee mieleen, kun Hopeaniemi kertoo nuoruuden kommunistisista ajatuksistaan. Mielleyhtymät kertovat ehkä lähinnä siitä, että Suomen yritysvaikuttajien piiri on todella pieni.

Yritysjohtajia ei juuri näy talouslehdissä kertomassa siltä, kuinka rankalta jokin tilanne on heistä tuntunut. He kantavat omaa rooliaan ja käyttäytyvät oman asemansa edellyttämällä tavalla. Siksi on helppo unohtaa, että jokainen heistä on lopulta vain ihminen. Jumalan paikka on sen sijaan varattu markkinaliikkeille, joiden oikkujen mukaan on elettävä. Raha käyttäytyy kuin Vanhan testamentin Jumala, joka piinaa ja koettelee palvelijoitaan ennakoimattomilla tavoilla.

Kari Hotakainen on minulle tuttu yhden romaanin verran, sillä luin viime vuonna Juoksuhaudantien. Siihen verrattuna Hotakaisen tyyli on melko samanlainen Jumalan sanassa. Tarina kulkee lakonisen niukasti mutta vetävästi. Matkan varrelle ripotellaan osuvia ajatuksia markkinataloudesta, ihmisluonnosta ja siitä, millaista on olla yhteiskunnassa sellaisessa asemassa, jossa joutuu kohtaamaan eri tahtoilta niin monia ristiriitaisia odotuksia.

Jumalan sanaa lukiessaan tavallinen työntekijä alkaa helposti iloita omasta asemastaan. Onpa oikeastaan ihan mukavaa, ettei itse vastaa suoraan osakkeenomistajille tai Finanssivalvonnalle.

Kari Hotakainen: Jumalan sana

Siltala 2011

323 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 19. yhdenpäivänromaani

Lue myös

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Tuomo Pietiläinen ja tutkiva työryhmä: Wahlroos – Epävirallinen elämäkerta